siis tämä päivä vuoden pisin ja sitten alkaa lyhentyä. Aiotteko nauttia pitkästä päivästä loppuun asti vai mennä nukkumaan samaan aikaan kuin tavallista? Pitkän päivän päässä vuoden lyhyin yö, entä yöuni?
On ollut niin ihania kesäiltoja, että olen nauttinut parvekkeellani auringonlaskun katselemisen jälkeen vielä illan viileydestä pitkälle aamuyöhön, jolloin lyhyen hämärän jälkeen jo nouseva aurinko alkaa valaista taivasta. Aurinko nousee talon "takaa" eikä näy parvekkeelleni, joten silloin voikin jo mennä muutamaksi tunniksi petiin.
Huomenillalla sitten täysikuu valvottaa, toivottavasti tulevana yönä vielä saan vähän nukuttua "varastoon"!
Päivä jatkuu ja jatkuu ja
6
553
Vastaukset 6
- Maalaismies'
Voin kuvitella sinut my.mm.eli parvekkeellasi ja sen mitä näet - ehkä senkin mitä käy mielessäsi. Eikö olekin ihmeellistä? Emme tunne toisiamme ja silti jokin ajatuksen lanka on yhteinen. Ei mitään sopimatonta, mutta kaunista.
- my.mm.eli
illoista tämäkin. Istuin kauan katsellen taivaanrantaa kun aurinko oli laskenut, mitkä loistavat värit. Tuuli on tyyntynyt, pihapuissa ei liikahda lehtikään, kaupungin äänetkin vaimenneet. Ei edes Kehä I:ltä kuulu tavanomainen liikenteen kohina. Tätä parempaa voisi enää olla vain järven rantalaiturilla!
Kuuman päivän hiet huuhdoin pois pitkässä lämpimässä suihkussa, ja lopuksi käänsin veden oikein viileäksi. Tuntuu kuin olisi uimassa käynyt, on niin freesi olo. Lähden vielä toviksi parvekkeen lepotuoliin tukkaani kuivattelemaan. Hämärä alkaa laskeutua ja pehmentää maiseman hämyynsä, pian syttyvät pihavalot omaa tunnelmaansa antamaan.
Maltankohan nukkumaan käydäkään!
Sieltä parvekeperspektiivistä sitä kesää tulee katseltua täälläkin, useimmiten. Puiden tuuheat latvutkset humisevat alapuolella, pääskyset suhahtelevat kirskahtelevina nuolina, aurinko nousee vaihtelevin värein, mehiläiset pörräävät, ampiaisetkin. Ei hyttysiä, ei liiemmin kärpäsiäkään. Ja ne kuutamoiset illat ja yöt!
Ajatukset nollilla tai palaillen muistelemaan, rentona ja raukeana, vain istuu ja ihmettelee.- Leny
Viime yönä nukuin oikein hyvin. Edellisenä valvoin klo 5:een. Tein yöllä ristisanatehtävää. En laittanut valoja, keskiyöllä oli vaikea nähdä, mutta pärjäsin. Parvekkeen ovi avoinna. Linnunlaulu alkoi aamuyöllä lähimetsästä. Keitin yökahvin klo 3. Ei auttanut uneen. Aamuyöllä muutama öinen kulkija palasi kotiinsa. Nuoria miehiä. Lehti kolahti luukusta. Luin sen ja jo uni tuli. Aamukahvin join vasta klo 15.
- my.mm.eli
jalkana" olen ravannut ympäri kaupunkia koko päivän monenmoisia asioita hoitelemassa, nyt vasta ehdin istahtaa koneen ääreen. Iltapäivällä minäkin tänään "aamukahvini" vasta ehdin juomaan!
Eilen olimme poikani kanssa sopineet kaupungille lähdön aikaisin aamulla ja viimeöinen pikkutunneille valvominen aiheutti minulle "pommiin nukkumisen" Heräsin poikani puhelinsoittoon kun hän ilmoitti olevansa juuri lähdössä hakemaan minua. Matkaa on vain 15 km joten kiireesti vain vaatteet päälle ja menoksi! Oli vähän isompia ja painavampia ostoksia tehtävänä niin poikani oli kantamassa.
Matkan varrella ollutta puutarhamyymälää en taaskaan voinut ohittaa, teki mieleni vielä jotain lisää parvekkeelleni! Niitä ostoksia sitten istuttelin tuolla illanviileydessä. Olen nyt ostanut valmiina taimina kaikki kukat. Vielä viime keväänä kasvatin kaikki siemenestä, maaliskuussa aloittaen. Tänä keväänä loukkasin selkäni ja jalkani, liukastumisen seuraamuksia potiessa en jaksanut kesäkukkien kasvatusta aloittaa. Melkoinen työ siinä kaikkine koulimisineen ja hallayön pelkoineen, suojauksineen siltä varalta jne. Mutta kun olen aina ollut sellainen "multapeukalo", vaikea tuostakin viasta eroon päästä!
Asun suurinpiirtein Visbyn korkeudella (Gotlanti) ja täällä on pimeätä, mutta ei aivan säkkipimeätä.
Se joka vaikuttaa minuun, on lintujen heräämiset.
Nehän heräävät vähän eri aikoihin laulelemaan.
Jos en ole aikaisemmin herännyt, niin viimeistään sitten kun vihertikka alkaa kiljua!
Sälekaihtimen yhdestä raosta saan auringonsäteen suoraan silmiini ja otan sen ikäänkuin herätyksenä ja nousen ylös.
Minun aurinkoni herättää minut sieltä koti-Suomesta päin :D
On ihanaa istua parvekkeella aamiaistarjottimensa kanssa, katsella luontoa, kuulla eri ääniä, tuntea tuoksuja ja huomata että minähän elän ja olen mukana kaikessa tässä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491145- 16795
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69668Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131605Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31575Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45498Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8480Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463- 4462
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13400
- 33398
- 30385
- 32376