Ylöjärven kauppojen kehitys.

Anonyymi-ap

Eikös se mennyt niin mitä itse muistan, että nykyisen asemantien salen kohdalla oli ennen linkki. Jonka jälkeen rakannetiin tuo mastontien rakannus ja linkki siirtyi sinne. Senjälkeen muutama vuosi myöhemmin alettiin sen viereen rakentaa Lidil.

Sitten joskus 2007-2008 rakennettiin s-market. Tämän jäkeen muutama vuosi myöhemmin rakennettiin kauppakeskus elo ja sitten 2023-2024 päätetiiin tuo 2008 rakennettu s-market laajentaa ja muuttaa prismaksi ja nyt täällä on sitten aikalailla kaikki. 90-luvulla täällä oli vaan jotain pikkukauppoja ja eikös niille tullut aika lailla loppu kun kaikki lähti lielahteen halvemille ostoksille. Nyt ollaan siinä pisteessä, että enää ei tarvi lielahteen mennä. Täällä on nyt kaikki! Prisma,Lidil.Citymarket,Tokmanni.

8

536

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      70-80 luvullakaan ei lielahdessakaan ollut kuin ekamarket ja kruunukaluste. Citymarket taisi tulla 80-luvulla ja oli ensinmäisiä isoja marketteja lielahdessa. 80-luvulla ylöjärvellä oli vain pieniä kauppja. Linkki taisi olla suurin joka oli nykyisen asemantien salen paikalla. Myös vuorentaustassa oli kukkura niminen kauppa nykyisen seurakunta rakennuksen paikalla sekä myös osuuspankki. Pohjolantiellä oli jo 80-luvulla k-kauppa ja samassa rakennuksessa oli myös ennen R-kioski. Ennen oli myös T-Kauppoja ent postin vieressä oli Into niminen kauppa.

      • Anonyymi

        Linkki oli ennen Asemantien Salen liiketilaan menemtä, niin tien toisella puolella. Ja Into oli joskus 80_luvulla Moision koulun takana kerrostalon alakerrassa.


    • Anonyymi

      Vuorentaustassakin oli ennen paljon pikkukauppoja. Pohjolantiellä oli joku Raskinkin pitämä kauppa. Nyk seurakunnan rakennuksessa oli muitakin kauppoja kuin kukkura. En nyt muista niiden nimiä. Pohjolantiellä on ollut pääasiassa K-kauppa jo ainakin 80 luvulta jossa kauppa on edelleen. . Jonkin aikaa se toki oli Siwa. Sen vieressä oli ennen R-Kioski jota ei ole enää.

    • Anonyymi

      ei o motonettiä.eikä montaa muutakaan mitä on liatsus.tää on pikkupitäjä pitää tyytyä siihen mitä on. ei täälä riitä asiakkaat jos olis paljon kauppoja .ei voi verrata tampereeseen ollaan eri sarjassa.jääkiekkoonkaan eri ole porukkaa .olishan se hienoa kun ylöjärvi pelais vaikka loppuottelus keväällä tapparaa vastaan ja voittais.mut taitaa ennemmin nousta aurinko lännestä.tai jeesus ilmestyä.

      • Anonyymi

        On ainakin kasvanut huimasti 2000- 2020 luvulla. 70- 80 luvulla tällä oli vain pikku kauppoja ja peltoa +metsää. 70 luvulla nyk Prisman paikalla oli vielä suojasten maatila. Sitten pikkuhiljaa Pietilä ja Suojanen lopettivat viljelyn. Tai perilliset visiin myivät pellot kun eivät halunneet jatkaa.


    • Anonyymi

      "Sitten joskus 2007-2008 rakennettiin s-market."

      Rakentaminen alkoi v. 2005 ja avajaiset oli 2005/06 vaihteessa, muistaakseni v. 2006 puolella.

      • Anonyymi

        Miksei jo 2005 päätetty, että rakennetaan suoraan prisma?


    • Anonyymi00009

      todella hyvää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      76
      1258
    2. 72
      1164
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      77
      1014
    4. 95
      879
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      815
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      27
      705
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      673
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      669
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    Aihe