Sähköpotkulautojen onnettomuuksia voidaan vähentää tekemällä ne hitaammin kiihtyviksi.
Kun sähköpotkulaudan kiihtyvyys on hidasta, niin niiden kuljettajat joutuvat arvioimaan ohitustilanteet hitaasti liikkuvan ajoneuvon tavoin.
Tällöin "vähältä piti" -tilanteita ei synny niin paljon, kuin nopeasti kiihtyvien sähköpotkulautojen kanssa.
Asentamalla kiihtyvyysanturi sähköpotkulautoihin saadaan kuljettajat liikkumaan kävelykaduilla ja pyöräteillä mielestäni hitauden vuoksi vastuullisemmin, ja onnettomuuksia tulee tapahtumaan tämän myötä harvemmin.
Etenkin tottumattomat tai päihteiden alaisena liikkuvat kuljettajat eivät menetä enää sähköpotkulaudan hallintaa yhtä helposti.
Eli käytännössä kaupunkiajossa pienissä mutkissa ja ahtaissa tiloissa sähköpotkulaudalla ei kannata lähteä ohittelemaan ja mutkittelemaan muiden liikenteenkäyttäjien seassa.
Törmäyksiä tapahtuu usein huonon liikennekäyttäytymisen seurauksena, kun väistämisvelvollisuuden miettimiseen jää liian vähän aikaa sähköpotkulaudan ilmestyessä salamannopeasti paikalle.
Ja vaikka kiihtyvyyttä alennetaan, niin sähköpotkulaudoilla voidaan edelleen ajaa maksimissaan jotain 25 kilometriä tunnissa.
Jotta sähköpotkulaudoista saa niin nopean kulkuneuvon, että sen käyttämistä kannattaa harkita paikasta toiseen siirtymiseen, niin maksiminopeus saadaan aikaan "täydellä teholla" ajettaessa jotain 5-10 minuutin ajon jälkeen.
Tällöin sähköpotkulaudan täysi nopeus saavutetaan pitkiä matkoja ajettaessa, eli pitkiä matkoja ajettaessa kiihtyvyyden ja täyden ajonopeuden rajoittaminen eivät enää päde niin kauan kunhan kuljettaja ei hidasta vauhtiaan.
Kaikki ovat tyytyväisiä - lyhyillä matkoilla ei voi kiihdyttää tai ajaa nopeasti, kuten ahtaassa kaupunkiajossa, jossa vauhtia on säädeltävä koko ajan normaalistikin, ja toisaalta pitkät ajomatkat voidaan ajaa nopeasti maksimivauhdilla, kun tie on suora ja esteetön, eikä kuljettaja vähennä vauhtiaan ajaessaan.
Sähköpotkulautojen kiihtyminen
4
249
Vastaukset 4
- Anonyymi
Äkkipysähdys on kuitenkin yleensä se, joka aiheuttaa vammoja.
- Anonyymi
Luitko aloituksen?
Rajoitetulla kiihtyvyydellä ensinnäkin poistetaan skuuttien käyttäjistä ne, joille vauhdin hurma on suurin syy käyttää välinettä.
Toiseksi rajoitetulla kiihtyvyydellä tulee siihen äkkipysäykseen vähemmän energiaa ja siis sitä myötä vähemmän vakavat seuraukset
Sitten kun vielä saataisiin kypärät kuskeille ja edes satunnaisesti ajotapavalvontaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luitko aloituksen?
Rajoitetulla kiihtyvyydellä ensinnäkin poistetaan skuuttien käyttäjistä ne, joille vauhdin hurma on suurin syy käyttää välinettä.
Toiseksi rajoitetulla kiihtyvyydellä tulee siihen äkkipysäykseen vähemmän energiaa ja siis sitä myötä vähemmän vakavat seuraukset
Sitten kun vielä saataisiin kypärät kuskeille ja edes satunnaisesti ajotapavalvontaa...Kiihtyvyys ja lopullinen vauhti ovat kuitenkin eri asioita. En välttämättä usko, että joku käyttää skuutteja pelkästään sen kiihtyvyyden vuoksi.
- Anonyymi
Ensimmäinen lause olisi riittänyt sisällöksi - loppu on pelkkää selittelevää höpinää, ikään kuin olisit keksinyt jotain mullistavaa.
Ja laskepa huviksi mikä olisi laitteen kiihtyvyys, jos maksiminopeus saavutetaan vasta 5-10 minuutissa...!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666