"Kunnianloukkaukseen syyllistyy Suomen rikoslain mukaan se, joka "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa" tai muuten halventaa toista."
Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pitkä on sinullamatka kehittyä palautteenannossa.
Julkinen paikkansapitämätön vähättelevä palaute
10
164
Vastaukset
- Anonyymi
Tökeryys kun on persoonallisuuden piirteissä hallitsevana, tulee möläyteltyä julkisesti? Vai lainehtiiko valta pipossa?
- Anonyymi
Persuista ei sisäsiistejä saa tekemälläkään.
- Anonyymi
Enemmän tehdään varmaan huumausainerikoksia , kuultu on. Huumepäissään sitten loukataan kunniaa ja rettelöidöän. Luulisi hävetyävän. Mutta suomen poliisi, keskusrikospoliisi näitä huumausainerikosasioita selvittelee ja Häkki aika helposti voi heilahtaa.
- Anonyymi
Ei ole kyse huumeista vaan älymystön edustajasta, jolta puuttuu käytöstapoja ja sydämen sivistystä. Ehkä tuo pipoasia osui kohdalleen?
- Anonyymi
On kokonaan eri asia antaa negatiivinen palaute kahdestaan kuin suurelle joukolle meilaamalle. Asia lähtee siitä leviämään ja äkkiä sanoja löytää itsensä raastuvasta. Ei siinä organisaatiokaan tule puolustamaan, jos kyse on yksilön möläytyksestä.
- Anonyymi
Joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön. Miehet vetäisevät joskus hampaat kurkkuun jos se ei se puhe lopu.
- Anonyymi
Työhommissakin se on se PÄIVÄÄ, HEI JA KIITOS HEI.
- Anonyymi
On helppo käsittää väärin. Ihminen on hyvin etevä siinä.
- Anonyymi
Tuliko huono omatunto?
- Anonyymi
Etkö saanut poimittua kunnon hillaqa ämpäriä, vai eikö tuotu kotiovelle asti:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759