Hallituksen ohjelma Työttömyysturva 20.6.2023 (Ongelmakohtia)

Anonyymi-ap

Hallituksen ohjelma 20.6.2023 (Ongelmakohtia)

Työttömyysturva

Hallitus uudistaa työttömyysturvaa työhön kannustavammaksi. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa pidennetään 12 kuukauteen. Työssäoloehto ei kartu palkkatuetusta työstä.

Kommentti: Tämä ei synnytä uusia työpaikkoja ja ei auta muut akuin köyhistymään

Työssäoloehdon euroistaminen otetaan käyttöön. Ansioturvan
tasoa porrastetaan nykytasosta siten, että kahdeksan työttömyysviikon jälkeen tuki
laskee 80 % tasolle alkuperäisestä ja 34 viikon jälkeen 75 % tasolle alkuperäisestä. Lomakorvausten jaksotus palautetaan. Omavastuupäivät palautetaan viidestä seitsemään.

Kommentti: Euroistaminen on matalapalkkaiselle iso heikennys kuten myös ansitoturvan alas ajo, tällöin matalapalkkaisessa työssä ollut ei saa juuri yhtään enempää ansioturvaa vaan hänen elintasoa heikennetään

Työttömyysturvan ikäsidonnaisista poikkeussäännöistä luovutaan. Työttömiä kannustetaan kokopäivätyöhön poistamalla
työttömyysturvan suojaosat ja uudistuksen vaikutuksia seurataan.

Kommentti: Suomessa on työelämässä aina ollut ja tulee olemaan ikärasismia, mitä ikäsidonnaiuuksien poistaminen ei poista. Suojaososien poisto on vain heikentänyt kaikkatöiden osa-aikatyön vastaanottamista kun taas kokopäiväivät työpaikat ovat vähentyneet kiristyvän taloustilanteen johdosta.

Hallitus selvittää puoliväliriiheen mennessä universaalin ansiosidonnaisen mallin ja työttömyysturvan keston lineaarimallin suhteessa työssäoloehtoon.

Kommentti: Suomen perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Työttömyysturvan keston rajaaminen olisi erittäin epäoikeudenmukainen asia.

Nykymuotoinen työmarkkinatuki uudistetaan. Työttömäksi jääneelle henkilölle turvataan laaja alkukartoitus, jonka jälkeen hän vastaanottaa yksilöllisiä ja työllistymistä edistäviä palveluita velvoitteineen.

Kommentti: Työmarkkinatukea ei tulee sekoittaa toimeentulotukeen, se vaan lisää valtion kuluja jos. uyhä useampi tippuiti toimeentulotuelle. Velvoitteet eivät saa olla julkistöitä brittien malliin, jokaisella tulee olla jatkossakin. oikeus sosiaaliturvaan ja valintaan omasta ammatista.

Työmarkkinatuen nettotaso saatetaan vastaamaan perustoimeentulotuen perusosan
tasoa.

Kommentti: Työmarkkinatuen nettotasoa ei saa heikentää., Suomessa on jo ennestään liian heikko sosiaaliturva ja Suomi on saanut siitä huomautuksen.

Riittävä ja todennettu kotimaisen kielen osaaminen nostaa työmarkkinatuen nykyiselle tasolle.

Kommentti: Tämä on hyvä idea ja oikein!

Sovitellun työttömyysturvaetuuden saajalta voidaan aina edellyttää kokopäivätyön
hakemista tai osallistumista TE-palveluiden toimintaan osa-aikaisen työnteon rinnalla.

Kommentti: On oikein edellyttää kokopäivätyön hakemista, mutta se ei tarkoitaa että kokoaikatyön saa. Moni on vastentahtoisesti osa-aikatyössä. Työhön ei voi vaan mennä, vaikka haluaisi ja jos ei kukaan palkkaa. niin olisi väärin ja kohtuutonta edellyttää TE-palveluiden toimintaan osa-aikaisen työnteon rinnalla.

32

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanha Urkin hätäaputyö taas voimaan, metsiä siivoamaan ja ojia avaamaan pelloille joissa on avo-ojat. Vanhuksia ulkoiluttamaan selvin päin sekä avuksi lasten tarhoihin. Varmaan muutakin työtä löytyy kun vauhtiin päästään!

      • Anonyymi

        Röh röh KVIIIK !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Röh röh KVIIIK !

        Joulukinkuksi muuttuminenhan on oiva työllisyys keino! Terve menoa!

      • Anonyymi

        Urkin ajatukset käyttöön. Kokoomus vittuun hallituksista. Se on kaikkien etu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Urkin ajatukset käyttöön. Kokoomus vittuun hallituksista. Se on kaikkien etu.

        Mistä ajattelit löytää mainitsemasi niin suurena jotta sinne niin suuri joukko mahtuu?

        Nyt tosion on Sipilän jälkeen taas hallitus jolla on oikea suunta talouden hoidossa!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mistä ajattelit löytää mainitsemasi niin suurena jotta sinne niin suuri joukko mahtuu?

        Nyt tosion on Sipilän jälkeen taas hallitus jolla on oikea suunta talouden hoidossa!

        "Nyt tosion on Sipilän jälkeen taas hallitus jolla on oikea suunta talouden hoidossa!"

        Välissä tosin oli hallitus joka vähensi työttömyyttä. Ja nykyinenhän tunnetaan myös siitä että kasvattaa valtionvelkaa ja kurjuutta.

        Mutta kuten sanoit että nyt Kekkosella käyttöä ja Kokoomus sivuun.

        Kerros nyt miksi SS viisikoineen olisi oikeutettu työllisyyden paranemiseen Sipilän konstein? Eihän tuo SS viisikko tehnyt mitään työllisyyden eteen, ei ainakaan tuottavan yksityisen! Vai onko sinulla asiasta parempaa tietoa SS toimista yritysten toimintaympäristön parantamisessa? Kerro nyt meillekin noista toimista joita en ole huomannut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urkin ajatukset käyttöön. Kokoomus vittuun hallituksista. Se on kaikkien etu.

        Urkki tiesi mistä puhui! Kokoomus on edelleen Suomelle vaarallisin puolue, erityisesti nyt pikku-apulaistensa persujen tukemana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Urkki tiesi mistä puhui! Kokoomus on edelleen Suomelle vaarallisin puolue, erityisesti nyt pikku-apulaistensa persujen tukemana.

        Kokoomus on niitä harvoja joilla on kykyä ja uskallusta lähteä korjaamaan sosialistien mokia kuin oivat saattaneet meidät moniin vaikeuksiin. En liikaa velkaa, on sosialistinen susi sote jne.!

        Kokoomus on tänään Suomen pelastaja kuten 1918 suojeluskuntien kanssa.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kokoomus on niitä harvoja joilla on kykyä ja uskallusta lähteä korjaamaan sosialistien mokia kuin oivat saattaneet meidät moniin vaikeuksiin. En liikaa velkaa, on sosialistinen susi sote jne.!

        Kokoomus on tänään Suomen pelastaja kuten 1918 suojeluskuntien kanssa.

        "Kokoomus on niitä harvoja joilla on kykyä ja uskallusta lähteä korjaamaan sosialistien mokia kuin oivat saattaneet meidät moniin vaikeuksiin."

        Niin tarkoitat siis hyvinvoinnin tuhoamista. Siihen todella Kokoomuksella on kykyä ja uskallusta kuten historia kertoo. Ei koskaan mitään hyvää. Mutta eihän Kokoomuksen tehtäväkään ole saada hyvää suomalaisille ja Suomelle vaan kansanryöstö kuten juuri nytkin todetaan.

        Onko sinulla kaikki ihan hyvin. Ei ainakaan mitään normaalia järjenjuoksua. Et ilmeisesti ole koskaan osannut seurata asioita mutta näillä palstoilla näyt asuvan. Oletko koskaan tai milloinkaan nähnyt täällä että joku olisi osannut kertoa Kokoomuksen hyvistä teoista. Joku muutama harhainen muumio kertoo pelkästään omista luuloistaan ja uskomuksistaan, ei muuta.

        Kyse on siis velkahyvinvoinnin korvaamisesta ansaitulla hyvinvoinnilla. Velkahyvinvointi on sosialistien eli vasemmiston aikaansaamaa, he kun eivät osaa laskea sitä paljonko ansaitaan. Nyt ollaan sitä korjaamassa mutta se ei käy käden käänteessä koska kyse on kymmenistä miljardeista! Samaan aikaan on aloitettava muuttamaan yritysympäristöä tavalla joka suosii yrittämistä koska vain sen myötä ansaittua hyvinvointia voidaan päästä näkemään!

        Koko ajan näet Kokoomuksen paremman linjan voittavan!

        Jos oikein mietit niin ei mikään puolue Suomessa ole yksin saanut mitään aikaan! Se vaan ei onnistu koska yhdelläkään ei ole ollut ehdotonta enemmistöä koskaan!

        "Koko ajan näet Kokoomuksen paremman linjan voittavan!"

        En näe kuten ei kukaan muukaan. Mutta kerro sinä nyt esimerkiksi sotien aikaisesta ajasta lähtien missä tuo pitäisi näkyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Koko ajan näet Kokoomuksen paremman linjan voittavan!"

        En näe kuten ei kukaan muukaan. Mutta kerro sinä nyt esimerkiksi sotien aikaisesta ajasta lähtien missä tuo pitäisi näkyä.

        Nyt on kyse tästä hetkestä, ei olisi hyvin käynyt jos SDP oliosi voittanut vaaleissa. Olisimme todella pulassa koska sillä porukalla laskupää on jäänyt syntymättä!

        Nyt tarvitaan niin Orpoa kuin Purraa järjestämään asioita!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mistä ajattelit löytää mainitsemasi niin suurena jotta sinne niin suuri joukko mahtuu?

        Nyt tosion on Sipilän jälkeen taas hallitus jolla on oikea suunta talouden hoidossa!

        Röh röh KVIIIK !!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Nyt on kyse tästä hetkestä, ei olisi hyvin käynyt jos SDP oliosi voittanut vaaleissa. Olisimme todella pulassa koska sillä porukalla laskupää on jäänyt syntymättä!

        Nyt tarvitaan niin Orpoa kuin Purraa järjestämään asioita!

        "Nyt tarvitaan niin Orpoa kuin Purraa järjestämään asioita!"

        No eiköhän tuon järjestämisen suuntaa jo riittävästi nähty 1.5 vuoden aikana ja näkyy vauhti vaan kiihtyvän.

        Miksi taas kuten aina väistelet mistä oli kysymys. Nytkin sitten muutit että kyse onkin tästä hetkestä eikä Suomen hyvinvoinnista, kuinka se on tullut ja kuinka Kokoomus sitä tuhonnut? Ja tässäkin hetkessä tuhot nähdään.

        Vauhtia pitääkin kiihdyttää koska pitää saada asiat kuntoon!

        Kokoomus on rakentamassa meille hyvinvointia jonka velkasosialistit ovat tuhonneet!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kokoomus on niitä harvoja joilla on kykyä ja uskallusta lähteä korjaamaan sosialistien mokia kuin oivat saattaneet meidät moniin vaikeuksiin. En liikaa velkaa, on sosialistinen susi sote jne.!

        Kokoomus on tänään Suomen pelastaja kuten 1918 suojeluskuntien kanssa.

        1918 ainoastaan saksalaisten apu ratkaisi sen sodan.

        Unohdat kuitenkin sen että maastamme saatiin hyvinvointivaltio ainoastaan siksi että kokoomus valtioviisaimman presidenttimme toimesta pidettiin oppositiossa,
        Hänen jälkeensä (kiittäisit edes?) Koiviston päästettyä tämän pahan hengen pullosta, juuri kokoomuksen ansiosta maa on syösty jatkuvaan kriisiin ja velkakierteeseen.

        Ja miten se NL:n vaatima oikeiston syrjiminen edisti hyvinvointia? Laitapa perustellen! Moskovahan ei halunnut meidän menestyvän ja toivoi meidän tulevan sakkiin mukaan komuparatiisiinsa!

        Rahoitushan tuli oikeistolaiselta yritysmaailmalta koska vasuri yritykset eivät oikein tuottaneet ja kaatuilivat vaikka saman alan oikeisto on edelleen voimissaan!

        Kyllä velat ovat vasemmiston ylimitoitettujen sosiaalikulujen aikaansaamia! Ettehän te osaa edes laskea!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Joulukinkuksi muuttuminenhan on oiva työllisyys keino! Terve menoa!

        Röh röh sinne sikolättiin. Joko Lyyli on tuonut laskiämpärillisen syötäväksi ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Röh röh sinne sikolättiin. Joko Lyyli on tuonut laskiämpärillisen syötäväksi ?

        Sinähän se Lyyli olet nikistäsi päätellen!

      • Extyökkäri kirjoitti:

        Kerros nyt miksi SS viisikoineen olisi oikeutettu työllisyyden paranemiseen Sipilän konstein? Eihän tuo SS viisikko tehnyt mitään työllisyyden eteen, ei ainakaan tuottavan yksityisen! Vai onko sinulla asiasta parempaa tietoa SS toimista yritysten toimintaympäristön parantamisessa? Kerro nyt meillekin noista toimista joita en ole huomannut!

        Marinin hallituksen aikana työllisyys parani 117 000 työntekijällä. Se on huima saavutus hallitukselta, joka toimi koronakriisin ja Ukrainan sotakriisin pyörteissä. Marinin hallitus pyrki lisäämään työn tarjontaa patistamalla työttönä olleita työnhakuun. Merkittävin toimi tässä oli ns. eläkeputken poistaminen ja aktiivimallin jatkaminen. Sipilän hallituksen vastaavat temput olivat ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen ja ns. aktiivimalli.

        Marinin hallituksen työllisyyspolitiikka johti nimenomaan työpaikkojen lisääntymiseen yksityisellä sektorilla. Koskihan eläkeputki pääosin juuri yksityisellä sektorilla ns. raskaammissa fyysisissä töissä olleita.

        Hesari teki Marinin kaudella asiasta tutkijoiden tietoihin perustuvan vertailun Sipilän ja Marinin hallituksen työllistämistoimista otsikolla "Marinin hallitus on tehnyt jo yhtä järeät päätökset työllisyyden lisäämiseksi kuin Sipilän hallitus". Kauppalehti puolestaan kirjoitti puolestaan, että Marinin hallitus saavutti tavoitteensa, mikä on merkittävä saavutus työllisyydessä. Takuuvarmasti porvarillisia piirejä edustava julkaisu antoi siis rehdisti täystunnuksen Marinin hallituksen työllisyystoimille. Tiedot perustuivat työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten Petteri Orpolle laatimasta muistiosta, missä haluttiin kertoa uudelle pääministerille hänen hallituksensa aloituskohdan tilanne.

        Sinunkin kannattaisi edes hiukan seurata politiikaa ajassa, jolloin voisit päästä irti tietoon perustumattomista mielikuvista ja valheista. Noissa linkeissä on sitä kaipaamaasi tietoa työllisyystoimista. Eivät sen paremmin Sipilän kuin Marinin hallituksen toimet painottuneet yritysten toimintaympäristön parantamiseen työllistämisen osalta, vaan työn tarjonnan kasvattamiseen eri keinoin. Toimintaympäristön paranemisen - tai oikeammin mahdollisuuksien lisäämisen osalta Marinin hallitus ja erityisesti hallituksen elinkeinoministeri Mika Lintilä (Kepu) teki hartiavoimin töitä vihreään siirtymään liittyvän teknologian ja sen hankkeiden edistämiseksi, minkä Purran hallitus on sittemmin onnistunut täysin söhlimään ja Ruotsi napannut meillekin odotetut hankkeet itselleen. Purran hallituksessa on niin saamaton elinkeinoministeri ja ulkomaankauppaministeri, ettei heidän nimeään halua edes mainita samassa yhteydessä heitä paljon etevämmän Lintilän kanssa.

        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007784103.html

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/marinin-hallitus-saavutti-tavoitteensa-merkittava-onnistuminen-tyollisyydessa-tuore-muistio-kertoo-orpon-hallituksen-ongelmasta/9c1de39f-a0ac-4f81-a579-fbb13cecded3

      • mielipidepankki kirjoitti:

        Mitä uusia työpaikkoja saatiin tuottaviin yrityksiin? Millä halliotuksen päätöksillä veikkaat niiden syntyneen?

        Vai olivatko ne pääosin veroeuroja syöviä julkisia mitä lisää tuli?

        Nuo asiat ovat tärkeitä, sillä kun rahaa tulee liian vähän oisi menoja supistettava eli julkisia olisi lopetettava ja satsattava yksityiseen tuottavaan yritystoimintaan!

        Samaa asiaa kuin sinä on jo Lyylitkin tuoneet esiin vaan yksikään ei ole kyennyt vastaamaan siihen oliko tuottavia työpaikkoja joita lisää tuli?

        Mitkä hallituksen päätökset saivat sen aikaan? Vai tapahtuiko kaikki hallituksesta huolimatta?

        Nyt pääset miettimään miten se oikein menikään? Voihan niinkin olla, että se oli vain Sipilän hommien jälkikaikua!

        Joku siis sinua harmittaa tuossa työllisyyden hoidossa. Ilmeisesti se että kansaa ja Suomea edustavat tahot osaa sen hoitaa, mutta sinun uskontosi ihannoimat ei tietenkään kun ei ole edes heidän tehtäväkään.

        Se harmittaa varsin kun esitin monta kysymystä vaan yhtyeenkään et kykene vastauista antamaan vaikka on ollut aikaa harjoitella sillä olen jo moneen kertaan antanut samankaltaisen vastauksen kysymykseesi jota toistat alvariinsa. Etkö todella ymmärrä lukemaasi?

        Sekin sinun on opittava, että sama nikki = sama henkilö!

    • Miksi ihmeessä jankutatte palkasta ja tuesta ilman työ vastinetta? Kun lopetin koulun 1958 keväällä niin menin töihin, vaihdoin työpaikkaa vuoden vaihteessa ja siitä eteenpäin vaihtelin työpaikkoja pyrkien parempaan ansioon. Tuon jälkeen 11 kk armeijaa ja 4 talvea tekniikan päähän upottamista mutta koko työaikana joka loppui 2008 olin vain 3 viikkoa työtön omaan laskuun. Hylätkää ay mafia ja tehkää omat päätöksenne ja maailma paranee!

      • Anonyymi

        Ikänsä työttömänä ollut kelarotta kertoo samaa tarinaa päivästä toiseen.

    • Anonyymi

      Olisi älytöntä pyrkiä toimiin, joissa työssä käyvien määrä laskee ansiosidonnaisella oleilun kanssa

      Olisi älytöntä kutsua kehitysmaista julkisille aloille työntekijöitä esim. sairaanhoitajiksi, kun niissä töissä palkat maksetaan verorahoilla

      Olisi älytöntä tuoda osaajia kehitysmaista, esim. lääkäreitä ja sairaanhoitajia ... eli osallistua kolonialistiriistoon, koska kehitysmaat tarvitsevat itse osaajansa ja lääkärinsä

      Sen sijaan osaajia voitaisiin houkutella EUsta esim. Saksasta veroja alentamalla. Voisitte opetella myös saksaa, että he viihtyisivät. Minä ja Valtonen jo osaamme, kävin saksapainotteisen koulun jostain syystä

      Sen sijaan laittomia lorvijoita ei maahan kannata ottaa, nuori Purra kertoo napakasti
      Ei "paperiton" vaan "laiton"

      https://www.youtube.com/watch?v=3I-kXwWmEGY

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Olen ikuisesti kiitollinen Orpolle ja Purralle!

      Heidän ansiostaan minulle on täysin selvää, mitä puolueita vaaleissa tulee äänestää. Tarvitsee arpoa vain kahden väliltä, joko SDP tai Vasemmistoliitto.

      En ole vasemmiston kanssa kaikesta samaa mieltä, mutta laitaoikeistolainen tapa laittaa talous ihmisten edelle ja ajatus, että ihmisarvo määräytyy sosio-ekonomisen aseman mukaan, on yksinkertaisesta elämälle vieras.

      • Ei ole taloutta ilman ihmisiä, joten talous on se ensimmäinen ja oli sitä jo kivikaudellakin! Pitihän silloinkin ennen kuin syömään pääsi, pyydystää jänis tai hirvi!

        Periaate on säilynyt vaikka käytännöt ovatkin hieman muuttuneet sitten kivikauden!

    • Anonyymi

      Hallituksen toimet ei ole työllistymistä edistäviä eikä enää edes laillisia.

      Hallitus pyrkii ja purkaa kolmantena ulkopuolisena osapuolena työehtosopimuksia mielihalujensa mukaisesti. Oikeusvaltion toimitavat ovat kaukana noita toimista.

      https://yle.fi/a/74-20113160

      https://www.selry.fi/uutiset/selvitetty-tapaus-tyonantaja-ketjutti-maaraaikaisia-tyosuhteita-ilman-perusteltua-syyta/

      Toimitavat eivät ole demokraattisen toimitavan mukaisia vaan yleistä sopimusoikeutat loukkaavaa diktatuuriaa. Käsittämätöntä on että toimintaan ei puututa ja hallitus saa jatkaa laittomuuksiaan .

    • Anonyymi

      SAK ei ole osa demokratiaa, vaan ulkoparlamentaalinen painostusjärjestö joka ei maksa veroja - törkeää demokratiassa - ja painostaa hallitusta vastuutta ja jakaa vaaliavustuksia sosialisti- SDPlle lahjuksina.

      Samalla maksaa päälliköilleen poskettomia 200 - 300 tuhannen euron vuosipalkkioita verottomista pääomatuloistaan ja jäsenmaksuistaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe