Sivistystoimenjohtajan takavarikostakin uutisointia on ollut

Anonyymi-ap

Olen tässä vähän tuumaillut että mistä saisi pientä lisätuloa ja päähäni pälkähti aivan huima idea.
Kerään jostain 10000€ ja etsin jostain rahan tarpeessa olevia ihmisiä, jotka eivät saa pankista lainaa. Lainaan heille tämän kymppitonnin pienellä , vaikka 15 prosentin korolla. Laina-aika voisi olla vaikka 3 kk.kolmen kuukauden jälkeen kassassa olisi 14500€. Tämän jälkeen lainaisin tuon koko kassavarannon uudelleen kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen kassassa olisi 23400€. Uusisin tempun jonka jälkeen kassaa olisi jo 35430€. Toistaisin vielä saman ja yhden vuoden jälkeen kassavarani olisivat 51304.50 . Toistaisin vain samaa kaavaa ja toisen vuoden jälkeen kassaa olisi jo yli 200 tuhatta. Lompakko turpoaisi kuin pullataikina. Kolmannen vuoden jälkeen olisin jo miljonääri. Tämä kaikki toki sillä oletuksella että lainan pääoma ei lyhene, mutta tähänkin olen miettinyt ratkaisun. Lainaan ainoastaan köyhille maahanmuuttajille. Eihän heillä ole varaa maksaa kuin pelkkiä korkoja. Juuri tästä tulee sanonta korkoa korolle. Voisin siinä sivussa järjestää velka vangeille jotain vapaa-ajan viihdykettä , vaikka arpajaisia tai muuta vastaavaa. Pääsisin pienellä pääomalla äveriääksi. Tämähän on aivan laillista toimintaa. Muistan Hämeen poliisin maininneen että rahan lainaaminen ei ole rikos. Mitä olette mieltä?

66

2395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Idea toki on hyvä, mutta liekö sittenkään laillista? Mielestäni tuollaisella korolla rinnastettavissa pankkitoimintaan tai muuhun pikavippitouhuun, joka on luvanvaraista toimintaa. Sitten tulevat vielä vero, ym. muut huomioon otettavat seikat. Ei tuollaista toimintaa voi noin vain alkaa pyörittämään.

    • Anonyymi

      Tuleeko tämä uudenlainen rahalainojen konttori nimenomaan tänne Sastamalaan?

      Kun te mainiota liikeideaanne kuitenkin juuri täällä toinen toisillenne selostatte.

      • Anonyymi

        Lopputulema on poliisi vie kaikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopputulema on poliisi vie kaikki

        OleTyrväältä kotoisin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      RAHAA LAINAAMASSA
      TUNTUU AIVAN MIELETTÖMÄN HYVÄLTÄ.
      RAHAN TARVETTA LAINAAMISELLE ON.
      SUOMEN VALTIOKIN LAINAA.
      SAULI NIINISTÖ MANITSI, JOSSAIN VAIHEESSA ON TARVETTA PAINAA RAHAA LISÄÄ.
      KÖYHÄÄ JA PERSEAUKIISTA VIHREÄT JA SANNA MARIN TUOTTI SUURET MÄÄRÄT, JOTEN KYLLÄ ASIAKKAITA RIITTÄÄ.
      SANNA MARIN HÄMMÄSTYTTÄÄ SUOMALAISIA, MENESTYVÄ RAHAMAAILMAN SUURI TÄHTI.
      VIEKKAUDELLA NÄYTELLEN JA ESITELLEN JULKISUUDELLE ITSEÄÄN MYYDEN, PÄÄSEE TOSI PITKÄLLE.
      NO, SE RAHAN LAINAAMINEN JA MAKSUT HAUTALALLA.
      VERONKIERTO JA MUUT RIKOKSET VARJOSTAVAT TOTTAKAI BISNEKSIÄ.
      KYLLÄHÄN NE RAHAA JAKAVAT.

    • Anonyymi

      RÖTÖSHERRA KURIIN!

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Onko tämä Jouni meitäpäin kotoisin? Samaa sukunimeä tällä seudulla. Ei kovin yleinen nimi.

      • Anonyymi

        Kyllä on samaa sukua.Tyrvää

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Äiti asuu täällä

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin oudon näköinen Taitaa liikkuu yöllä kun thaihieronta liikkeen ovet mennyt kiinni
        https://www.janakkalansanomat.fi/uutiset/art-2000006701152.html

        Rosvon ilme on naamalla, mutta en muista koskaan tätä rosvoa missään nähneeni,

        Sutenoori liikkuu yöllä kun thaihieronta liikkeen pitäjien työt loppuvat ja tuherot on liukkaana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sutenoori liikkuu yöllä kun thaihieronta liikkeen pitäjien työt loppuvat ja tuherot on liukkaana

        Wilpoloiden kintereillä virkavalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpoloiden kintereillä virkavalta

        Hyvä bisneksestä kertoo tietoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä bisneksestä kertoo tietoa

        Lainaan ainoastaan köyhille maahanmuuttajille. Eihän heillä ole varaa maksaa kuin pelkkiä korkoja. Juuri tästä tulee sanonta korkoa korolle. Voisin siinä sivussa järjestää velkavangeille jotain vapaa-ajan viihdykettä , vaikka arpajaisia tai muuta vastaavaa. Pääsisin pienellä pääomalla äveriääksi

        Onneksi poliisi on olemassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi poliisi on olemassa

        Koronkiskojien paikka on vankila.

    • Anonyymi

      Missäpäin Sastamalaa tämä wilpola vaikuttaa?

      • Anonyymi

        Jouni Wilpola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jouni Wilpola

        Sukua täällä, uutisia aiheesta olen seurannut

    • Anonyymi

      Lompakkoni oli aikoinaan kuin tiine sammakko. Nykyään muistuttaa lähinnä kärpäslätkää.

      • Anonyymi

        Veikö poliisi rahasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikö poliisi rahasi?

        Olimme koronkiskontaan erikoistunut pariskunta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olimme koronkiskontaan erikoistunut pariskunta

        Wilpoloiden pariskunta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpoloiden pariskunta

        Wilpoloiden bisneksestä on uutiset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpoloiden bisneksestä on uutiset

        Hämeen Sanomien tiedossa on ainakin kolme henkilöä, jotka ovat kertoneet lainanneensa sivistystoiminnanjohtajan perheeltä rahaa. Heistä kaksi kertoo, että lainan yhteydessä on peritty korkeita kuukausikorkoja. Kellään henkilöistä ei ole ollut esittää kirjallisia todisteita lainoista tai koroista.Hämeen Sanomat ei ole julkaissut valeuutisia eikä julkaissut tässäkään tapauksessa.Niin ne asiat vaan tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin.

        Tässä yksi heistä.joka on lainannut rahaa Wilpoloilta https://youtu.be/UyYUGzjafW0?feature=shared

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä yksi heistä.joka on lainannut rahaa Wilpoloilta https://youtu.be/UyYUGzjafW0?feature=shared

        Wilpolan pariskunnan rahanlainauksesta käytävää keskustelua ei rikosilmoituksia rupee kuulumaan

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista

      • Anonyymi

        Wilpolan äiti asuuko Sastamalassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpolan äiti asuuko Sastamalassa?

        Wilpoloiden oikeudenkäyntiä tulee seuraamaan myös media

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpoloiden oikeudenkäyntiä tulee seuraamaan myös media

        Wilpoloiden Sutenoori pariskunta

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja poliisi tutkii Wilpolan pariskunnan rikoksia

        Oikein hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein hyvä.

        Koronkiskonta on rikoslain mukaan menettely, jossa luotonannossa otetaan itselle tai toiselle korkoa tai muuta taloudellista etuutta, joka on selvästi epäsuhteessa luotonottajan suoritukseen. Epäsuhdetta arvioidessa huomioon otetaan muun muassa luoton määrä, luottoaika ja luoton riski. Rikoslaissa ei ole määritetty minkäänlaista enimmäismäärää luotosta nostettavalle korolle, minkä vuoksi koron epäsuhteen arvioiminen on aina tapauskohtaista harkintaa.

        Koronkiskontaan syyllistynyt tuomitaan joko kiskonnasta tai törkeästä kiskonnasta. Kiskonnasta on säädetty vähimmäisrangaistukseksi sakkorangaistus ja enimmäisrangaistukseksi vuoden vankeusrangaistus. Törkeä kiskonta edellyttää joko huomattavan hyödyn tavoittelemista, häikäilemättömyyttä, huomattavan vahingon aiheuttamista tai suunnitelmallisuutta. Törkeästä kiskonnasta tuomitaan vähintään neljän kuukauden vankeusrangaistus ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Lain tulkintakysymyksissä kannattaa olla yhteydessä lakimieheen.

        Hämmästelen suuresti tällaisia väitteitä, ei ole takavarikoitu mitään. Olen joutunut ajojahdin ja vainoamisen kohteeksi. Vainottuja uhreja on muitakin. Ajojahti johtuu virastani ja siitä että vaimoni on yhtä koulutettu ja sivistynyt kuin minäkin ja tyhmä kuin saapas. Emme kumpikaan ymmärrä että olisimme syyllistyneet mihinkään, vaikka olemme harjoittaneet rahapelitoimintaa, koronkiskontaa ja pienessämäärin paritusta ja salakuljetusta ja veronkierto

        Älä puhu höpöjä.Olet Wilpola thairouvan kanssa syyteharkintaan joutunut https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/8186397

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu höpöjä.Olet Wilpola thairouvan kanssa syyteharkintaan joutunut https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/8186397

        Äitinikin kärsii rikosjutuista, Wilpola

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      On se kettu!

      Kiristystoiminnan ohessa thaihierontaa ja sivistystoimintaa ^^

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyrvään Wilpola

        Wilpoloiden sukujuhlat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpoloiden sukujuhlat

        Wilpoloiden bisneksestä kiinnostui poliisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpoloiden bisneksestä kiinnostui poliisi

        Tyrvään mies täräytti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyrvään mies täräytti

        Jouni wilpola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jouni wilpola

        Wilpolan suvun musta lammas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpolan suvun musta lammas.

        Vammalasta.

    • Anonyymi

      joku jättä kuitenkin maksamatta.parempi idea jokainen suomalainen antaa minulle euron .ei ole yhdeltä paljon kyllä jokaiselta euro löytyy.mutta minulla on sitten yli 5 miljoonaa euroa .helppoa rikastumista.

      • Anonyymi

        Thailoton myynnistä kertoo uutiset. Jäi Wilpola kiinni.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh huh mikä ukkeli ja rouva

        Thailoton myyntiä ympäri Suomea

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2762
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      16
      2662
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2237
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2033
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      599
      1897
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe