Syyspuuhia

🤔🐭🍁 Lehtiä en ala haravoimaan. Riittää että ajan ne ruohonleikkurilla silpuksi. Hiirenloukkuja pitää ostaa, kun heitin kesällä kaikki vanhat pois. Vaikka paras karkotin niille on pauhaamaan jätetty matkaradio.

Netissä kehoitettiin uusien autojen omistajia laittamaan autoonkin hiirenloukku. Uusissa autoissa kun on vähennetty muovia tekemällä sähköjohtojen kuoret mm. soijan sekoituksella. Hiiret haistaa ruoan ja järsivät johtoja. Oikosulkuhan siitä tulee ja kalliit remontit.

Aamulla maa oli kuurassa kun yöllä on ollut pakkasta. Epämukavuusraja alkaa pikkuhiljaa lähestyä. Olen jo lähinaapurille valmiiksi kertonut kissaohjeet siltä varalta että poikasia ilmaantuu saunan vintille. Kerroin myös etten kisojen (5) takia laita hiirenmyrkkyjä.
13230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Siis onko sinulla kissoja? Vai naapurin kissoistako puhut?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei ole kissoja mulla. Naapurin kissoista muutama on vähän kuin mun kun ne on syntyneet mun saunan vintille. Naapurimies sai hakea kissansa sieltä itse kun en itse kiipeä niin ylös. Juttelen niille kissoille kun ne menevät mun pihan kautta hiirijahtiin. Eivät tule silitettäväksi. Harmi.

    Äänestä

  • *ruikkii. Onko naapurilla matkaradio voisit lainata sille semmosen jos on.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    *ruikkii. Onko naapurilla matkaradio voisit lainata sille semmosen jos on.

    Jatkuu,luulempa ettei naapuri välittäisi vaikka sinun matkaradio pauhais isolla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jatkuu,luulempa ettei naapuri välittäisi vaikka sinun matkaradio pauhais isolla.

    Täällä on pelto heti kun piha loppuu. Hiiret ei lopu vaikka naapurin kissat niitä syö pitkin päivää. Rotatkin pitävät puimakoneen jäljiltä maahan pudonneista jyvistä.

    Mulla on radio pauhaamassa asuintilassa ja lisänä muutama hiirenloukku. Hiiret kun nakertavat vaikka mitä nälissään. Muovi ja sahköjohtojen kuoret kiinnostavat.

    Äänestä

Lehtiä tulee heti lisää jos niitä alkaa haravoimaan. Parasta että jättää jonkin verran lehtiä maahan talven yli, jotta ravinteet pääsevät kiertoon. Jonkin lehtikasankin voi jättää jos joku eläin taikka ötökät tykkäisivät siitä. Tuulensuojaisaan paikkaan tietysti, jottei kasa pääse leviämään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mulla oli jäänyt heinäkasa maahan talven yli. Eikä sitä voinut kesällä siirtää kun oli ampiaiset tehneet siihen pesän.

    Äänestä

  • Lehtikasat ja lehtipeitteet nurmikolla ovat hiirien ja myyrien lempipaikkoja talvisaikaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lehtikasat ja lehtipeitteet nurmikolla ovat hiirien ja myyrien lempipaikkoja talvisaikaan.

    Mulla ne asustelee talven ulkorakennuksessa tai mökissä.

    Äänestä

Asuin vanhahkossa talossa 2009 tienoilla. Olin ostanut Nokian nettikännykän vähän aikaisemmin. Sen laturi oli sellainen pilkunviilaajan malli. Kerran havahduin kun kirjahyllystä kuului rapinaa. Sitten jo näinkin myyrän joka pakeni. Oli syönyt siitä muutenkin surkeasta laturin plugista puolet pois.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olin viikannut siististi sellaisen kevytpeitteen. Keväällä tullessani huomasin, että siihen oli syöty reikä kerrosten läpi. Nyt mulla roikkuu poikkihirsillä kaikki mihin en halua reikiä. Roikkuvat jutut ei kiinnosta hiiriä.

    Äänestä

Hiljaisella leikkurilla pimeällä voi odottaa niitä hiiriä syyksenä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyi sinua, millaisia ajatuksia. Hiirethän on niin söpöjä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lounas.ajatus kirjoitti:

🤔🐭🍁 Lehtiä en ala haravoimaan. Riittää että ajan ne ruohonleikkurilla silpuksi. Hiirenloukkuja pitää ostaa, kun heitin kesällä kaikki vanhat pois. Vaikka paras karkotin niille on pauhaamaan jätetty matkaradio.

Netissä kehoitettiin uusien autojen omistajia laittamaan autoonkin hiirenloukku. Uusissa autoissa kun on vähennetty muovia tekemällä sähköjohtojen kuoret mm. soijan sekoituksella. Hiiret haistaa ruoan ja järsivät johtoja. Oikosulkuhan siitä tulee ja kalliit remontit.

Aamulla maa oli kuurassa kun yöllä on ollut pakkasta. Epämukavuusraja alkaa pikkuhiljaa lähestyä. Olen jo lähinaapurille valmiiksi kertonut kissaohjeet siltä varalta että poikasia ilmaantuu saunan vintille. Kerroin myös etten kisojen (5) takia laita hiirenmyrkkyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu