Mitä olivat ja ovat SDPn Kuutoset?
"Kuutoset" eli SDP sisälle syntynyt opportunistinen ns. "sosialistinen eduskuntaryhmä". Ryhmä meni NL:n puolelle ja arvosteli välirauhan aikana voimakkaasti Suomen ulkopolitiikkaa ja vaati ystävällismielisempää asennoitumista Neuvostoliittoon. Vuonna 1944 näistä tuli SKDL:n ydinjoukko ja NL:n "ystäviä". Nimet: Karl Harald Wiik, Mikko Ampuja, Väinö Meltti, Yrjö Räisänen, Kaisu-Mirjami Rydberg ja Cay Sundström.
Ja nyt nämä uudet "kuutoset" rajalakia vastaan äänestäneet uudet Kuutoset tekevät ihan samaa. SDP:n sisäinen repeämä: syntyykö meille ”Venäjä-myönteinen” SDP?
Historialla on tapana toistaa itseään. Ikävä kyllä.
Tilanne muistuttaa vuoden 1940-1941 tapahtumia, jolloin SDP:n peruslinjasta erosi ryhmä kansanedustajia (ns. kuutoset), jotka tyrmäsivät talvisodan ajan kansallisen yksimielisyyden politiikan.
Suomi oli keväällä 1940 täysin yksin ja näytti siltä, että ”kuutosten” politiikka olisi kaukonäköistä heidän oman itsensä kannalta. Että NL voittaisi ja ”kuutosten” luopuminen kansallisesta linjasta palkittaisiin ruhtinaallisesti Neuvosto-Suomessa.
”Kuutosten” synty liittyy välirauhan aikaan, jolloin NL yritti aggressiivisesti ja määrätietoisesti luoda itselleen liittolaisia Suomen poliittisessa elämässä. Talvisodan ajan yksimielisyys haihtui keväällä 1940 Moskovan rauhan ankariin rauhanehtoihin ja siihen, että opportunistiset ainekset SDP:ssä ryhtyivät vilkuilemaan mahdollisuutta jatkaa politiikassa, mikäli NL aloittaisi uuden operaation Suomea vastaan.
Oli halua olla menestyjien puolella ja luoda uutta uraa uudessa poliittisessa tilanteessa.
”Kuutoset” kapinoivat avoimesti eduskuntapuheissaan ja teoissaan puolueen enemmistöä vastaan. Erityisesti SDP:n johto oli ”kuutosten” kuten myös Kremlin herrojen hampaissa. Väinö Tannerin johtama SDP oli ollut mukana talvisodan hallituksessa ja puoluejohtaja Tanner peräti ulkoministerinä. NL koki, että erityisesti Väinö Tanner oli syypää siihen, että Suomen työväenluokka ei rientänyt puna-armeijan puolelle. Hän oli siksi ”fasisti”.
"Kuutoset" eli SDP sisälle syntynyt opportunistinen ns. "sosialistinen eduskuntaryhmä". Ryhmä meni NL:n puolelle ja arvosteli välirauhan aikana voimakkaasti Suomen ulkopolitiikkaa ja vaati ystävällismielisempää asennoitumista Neuvostoliittoon. Vuonna 1944 näistä tuli SKDL:n ydinjoukko ja NL:n "ystäviä". Nimet: Karl Harald Wiik, Mikko Ampuja, Väinö Meltti, Yrjö Räisänen, Kaisu-Mirjami Rydberg ja Cay Sundström.
Ja nyt nämä uudet "kuutoset" rajalakia vastaan äänestäneet uudet Kuutoset tekevät ihan samaa. SDP:n sisäinen repeämä: syntyykö meille ”Venäjä-myönteinen” SDP?
Historialla on tapana toistaa itseään. Ikävä kyllä.
Tilanne muistuttaa vuoden 1940-1941 tapahtumia, jolloin SDP:n peruslinjasta erosi ryhmä kansanedustajia (ns. kuutoset), jotka tyrmäsivät talvisodan ajan kansallisen yksimielisyyden politiikan.
Suomi oli keväällä 1940 täysin yksin ja näytti siltä, että ”kuutosten” politiikka olisi kaukonäköistä heidän oman itsensä kannalta. Että NL voittaisi ja ”kuutosten” luopuminen kansallisesta linjasta palkittaisiin ruhtinaallisesti Neuvosto-Suomessa.
”Kuutosten” synty liittyy välirauhan aikaan, jolloin NL yritti aggressiivisesti ja määrätietoisesti luoda itselleen liittolaisia Suomen poliittisessa elämässä. Talvisodan ajan yksimielisyys haihtui keväällä 1940 Moskovan rauhan ankariin rauhanehtoihin ja siihen, että opportunistiset ainekset SDP:ssä ryhtyivät vilkuilemaan mahdollisuutta jatkaa politiikassa, mikäli NL aloittaisi uuden operaation Suomea vastaan.
Oli halua olla menestyjien puolella ja luoda uutta uraa uudessa poliittisessa tilanteessa.
”Kuutoset” kapinoivat avoimesti eduskuntapuheissaan ja teoissaan puolueen enemmistöä vastaan. Erityisesti SDP:n johto oli ”kuutosten” kuten myös Kremlin herrojen hampaissa. Väinö Tannerin johtama SDP oli ollut mukana talvisodan hallituksessa ja puoluejohtaja Tanner peräti ulkoministerinä. NL koki, että erityisesti Väinö Tanner oli syypää siihen, että Suomen työväenluokka ei rientänyt puna-armeijan puolelle. Hän oli siksi ”fasisti”.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Virallinen SDP ryhtyi päättävästi vastustamaan tätä oppositioryhmää. Se suhtautui myös kielteisesti ”Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden” seuraan, joka pyrki ulkoparlamentaarisilla keinoilla horjuttamaan yhteiskuntarauhaa.
Ylpeys kävi lankeemuksen edellä
NL:n myötäsukailu ei kuitenkaan kannattanut. ”Kuutoset” tuomittiin jatkosodan alussa vuonna 1941 maanpetoksen valmistelusta ja heidät vapautettiin rauhan tullessa vuonna 1944. Ryhmä jatkoi sen jälkeen omana eduskuntaryhmänään ja osa tästä joukosta liittyi myöhemmin SKDL:n ryhmään.
Eduskunnassa pitämissään puheissaan he argumentoivat edustavansa rauhaa, demokratiaa ja yhdistyneitä kansakuntia, sekä tietysti NL:n taattua rauhantahtoa. Vastustajat olivat tälle laitavasemmistolle (erityisesti Väinö Tanner) ”fasisteja” ja ”Hitlerin liittolaisia”.
Vapautettiin?
Neuvostoliitto määräsi ne vapautettaviksi.
Aina löytyy niitä, jotka tekevät jo seuraavaan siirtoaan eikä se ole välttämättä huono asia. Nykydemareissa voi hyvin olla niitä, jotka alkavat julkisesti kannattamaan Venäjää koska siitä voi olla hyötyä kun rauha syntyy. Siis kun eikä jos.
Vaikka se saattaa vaikuttaa maanpetokselta, niin nuoren kannattaisi lukea Venäjää. Siinä vaiheessa, kun he ovat työelämässä, suhteet voivat olla normaalit ja osaajista on pulaa.
Ja vaikka kriisi jatkuisikin, niin ainakin pakolaisleireillä ja avustuskuljetusten järjestelyssä tarvitaan venäjän osaajia.