Esimerkiksi Riina Mäkinen on voinut hyvinkin päästä pois metsästä ja elää
vielä tänäkin päivänä.
Monet muut kadonneet ovat voineet aloittaa uuden elämän toisella paikkakunnalla ja eivät vaan ole viitsineet tai raaskineet ilmoittaa läheisilleen, että ovat kunnossa.
vielä tänäkin päivänä.
Monet muut kadonneet ovat voineet aloittaa uuden elämän toisella paikkakunnalla ja eivät vaan ole viitsineet tai raaskineet ilmoittaa läheisilleen, että ovat kunnossa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Varmaan vapaaehtoisesti "kadonneitakin" on.
Mitenhän kauan voi olla kateissa omalla henkilöllisyydellään esim. toisella puolella Suomea ennen kun jokin järjestelmä tunnistaa henkilön.
Pankkitilin käytöstä voi jäädä kiinni, mites ratsia liikenteessä, ylinopeussakko, Kela, terveyskeskus, äänestäminen yms. ?
Entinen kotkalainen satamajätkä Kyösti Pietiläinen palveli Muukalaislegionassa 29 vuotta.
Hän on kertonut kirjoissaan, kuinka legionaan tulevalle kaikki henkilötiedot muutetaan nimeä myöten. Sama käytäntö lienee edelleenkin.
Kun musta katoaa alkaa hillitön rasismi kukkia. Mutta kuka oikeesti välittää kun musta katoaa. Jos on vaikka omaan maahan lähtenyt. Koti ikävä vaivaa.
Eräskin opiskeli naapurimaassa ja lähti porukan kanssa toiseen maanosaan lopettaen yhteydenpidon entiseen kotimaahansa. Noin parinkymmenen vuoden päästä omaiset tunnistivat tavallaan sattumalta tämän kadonneen kuvasta. Olisi toki mielenkiintoista nähdä tuo kuva, mistä omaiset pystyivät tämän kadonneen tunnistamaan. Tosin eihän tuollainen asia ulkopuolisille kuulu. Ihmisimieli on toisinaan liiankin utelias.
Moni viety kurinpalautusleirille omaan maahan tai silvottavaksi.
Luin juttua amerikkalaisesta "vonu" - elämästä jonka lähtökohta on absoluuttinen eristäytyminen yhteiskunnasta periaatteella "out of sight - out of mind". Rankka prosessi joskin vapaaehtoinen valinta. Näiden ihmisten kohtaloa tai lukumäärää on homman toteutuessaan mahdoton selvittää - mikä on tietenkin tarkoituskin. Homma tais olla 70-luvulla hieman tapetilla, ja jos joku yhä elää tätä elämäntapaa lienee onnistunut hankkeessaan. Mehän emme voi sitä tietää.
Leikkaamattomat kollikissat ovat maaliskuussa kateissa