Persut sotajalalla Kokoomusta vastaan

Persut ovat jatkuvasti pyrkineet asettamaan hallituksen kokoomuslaisen pääministerin naurun ja ivan alaiseksi. Siinä on myös onnistuttu, koska Orpo kääntää raamatullisen ohjeen mukaisesti aina toisen poskensa. Orpon käännettävien poskien määrä on rajaton.

Nyt persuille ei riitä enää Orpon pilkkaaminen. Wilhelm Junnila ja Jani Mäkelä laajensivat kritiikin nyt myös ulkoministeri Elina Valtoseen ja presidentti Stubbiin. Uusi kiista koskee sitä, että Suomi äänesti sen puolesta, että Israelin tulee noudattaa kansainvälistä lakia, jonka mukaan ja YK:n aiempien päätösten mukaan Israelin siirtokunnat ovat kv. lain vastaista miehitystä ja Israelin tulee vetäytyä näiltä miehittämiltään alueilta. Suomi oli siis mm. Norjan, Viron ja Ranskan kanssa linjalla, jossa korostetaan lainmukaisuutta. Stubbin mukaan tämä linja on Suomen ulkopoliittisen linjan mukainen, mikä on tietysti järkevää, koska Suomi tunnetaan laillisuuden puolustajana laittomuuksia vastaan. Siitä syystähän Suomi tuomitsee myös Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja sen harjoittaman miehityspolitiikan. Emme voi tietenkään olla samankaltaisissa asioissa vastakkaista mieltä. Persut ja KD sen sijaan hyväksyvät yhden valtion miehityspolitiikan mutta eivät toisen maan eli Venäjän vastaavaa toimintaa.

Stubb on kertonut, ettei hänelle edes informoitu Tavion ratkaisusta jättää Ukrainan tasa-arvoryhmä ilman tukea. Stubb on nyt vaatinut, että asia pitää käsitellä UTVAssa. Persujen sukset ovat siis menossa ristiin paitsi pääministerin, myös ulkoministerin ja presidentin kanssa. Vieläkö Orpo tässäkin kääntää toisen ja kymmenennen poskensa vai tuleeko mitta täyteet. Vähän alkaa näyttää, että Stubbin mitta voi tulla ensin täyteen, kun Suomen ulkopoliittinen linja aletaan kahden hallituspuolueen toimesta kyseenalaistaa. Stubbhan korosti, että Suomen äänestyspäätös on oikea, koska se on linjassa Suomen ulkopolitiikan kanssa. Eli siis Suomi puolustaa kv. oikeuden noudattamista.

10

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kristilliset kulkevat käsikädessä persujen kanssa.
      Täyttääkö kristilliset arvonsa ja sovitut hallitusohjelmat kun kaveeraavat persujen kerhossa.

    • Anonyymi

      orpo on sosiaalidemokraatti !

      • Anonyymi

        Heil Hitler ????


    • Anonyymi

      Oli vain ajan kysymys, milloin persut lähtevät remuamaan omiaan. Toisaalta kokoomus-orpo on surkea päämääministeri, joten juuri ketään ei hetkauta, että hänen lättynsä lätisee.

      Persujen karva oli jo paljastunut ja maineensa mennyt, joten nämä filmaamiset uppoavat enää puolueen ydinkannattajakuntaan, joka automaattisesti äänestäisi PS:ia ensi kevään ja kaikissa muissakin vaaleissa tappiin asti.

    • Anonyymi

      PS=PASKAKIN SEKUNDAA

    • Anonyymi

      Persut näyttävät keskaria kaikille halutessaan eroa hallituksesta aikaan x mennessä saadakseen eron jälkeen sympatiat tolloilta runsaan äänivyöryn myötä. Kyllä uhriutuja keksii aina keinot.

    • Anonyymi

      Eikös Orpon pitänyt kesyttää persut? Miten lampaan auktoriteetin omaava, täysin selkärangaton Orpo muka kesyttäisi kauhukakaralauman? Rehtori joutuu välillä pitämään puhuttelun itse "persujenkesyttäjälle", kun hänestä itsestään ei ole kuin hyssyttelemään koulukiusaajapersujen tekosia. Ensin ärähti Niinistö ja nyt jälki-istunnon tulee pitämään Stubb.

      Ainoa poliitikko, jolla olisi selkärankaa laittaa persut kiltisti ruotuun istumaan hiljaa, on Paavo "Mooses" Lipponen. Lipponen on kumminkin sen verran iäkäs jo, ettei hän lähtisi kiusaamaan itseään persujen kauhukakarakaartin kanssa. Paavolla löytyy kuitenkin auktoriteettia sekä selkärankaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=BETLkEyb2yw

    • Anonyymi

      Kauanko Ek pakottaa kokoomuksen sietämään persujen sekoilua ?

    • Anonyymi

      Persuista ei ole kuin haittaa. Ja raamattu-Räsänen myös kovasti tuohtuneena...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1402
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      791
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      657
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      322
      622
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      8
      614
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      599
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe