Täällä maalla kauppalistalla on asioita

🤔🛒🚽 mitä kaupungissa ei tule mieleenkään. Auton takaluukussa on nyt huussin kuiviketta ja kuorikatetta ulkohuussin syyshuoltoa varten. Lisäksi siellä on ulkokäyttöön tartkoitettu jatkojohto vanhan katkenneen johdon tilalle.

Jonkun verran meni aikaa siihen kun tutkin mistä johtui ettei ruohoneikkuukone käynnistynyt. Nyt kun mietin, niin lehtisarana ulkohuussin taakaluukkuun on vähän turha. Voinhan irroittaa sen vanhan, joka roikkuu kiinni vain toiselta puolelta ja siirtää uuteen kohtaan. Tai ne vanhat ruuvin reiät voi tukkia puutapilla ja kiertää ruuvit uudestaan kiinni.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tässsä jonkun aikaa jo olen suunnitellut/haaveillut seurusteluasiaa, mutta vähänpä itse siihen voin vaikuttaa suunnittelin tai en.

26

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liian kauan kun suunnittelee voi jäädä haaveeksi.

      • En voi tehdä asialle mitään kun vain yksi on kiikarisss.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        En voi tehdä asialle mitään kun vain yksi on kiikarisss.

        Hyvä, että yhtä vain kiikaroit, kummallista olisi, jos useamman perään huokailisit 😳


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että yhtä vain kiikaroit, kummallista olisi, jos useamman perään huokailisit 😳

        Kiitos! Pitäsköhän mulla olla paremmat kiikarit kuin nuo jenkeistä 4 dollarilla matkamuistoksi ostamani 8 kertaa suurentavat maisemakiikarit. Nekin on aina mökillä ja Hän on kaupungissa.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Kiitos! Pitäsköhän mulla olla paremmat kiikarit kuin nuo jenkeistä 4 dollarilla matkamuistoksi ostamani 8 kertaa suurentavat maisemakiikarit. Nekin on aina mökillä ja Hän on kaupungissa.

        Ehkä olet ostanut pili-pali kiikarit 🤔 Jotain drone-systeemejä jo tarvitsisit. Järeämpää ja tehokkaampaa, jotta olis edes mahiksia nähdä. Kehittele ja keksi hyvä ihminen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä olet ostanut pili-pali kiikarit 🤔 Jotain drone-systeemejä jo tarvitsisit. Järeämpää ja tehokkaampaa, jotta olis edes mahiksia nähdä. Kehittele ja keksi hyvä ihminen.

        Jos ihmisen kasvomuisti on nollan tasolla, niin siinä ei auta mitkään kiikarit tai dronet.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Jos ihmisen kasvomuisti on nollan tasolla, niin siinä ei auta mitkään kiikarit tai dronet.

        Oho, sinulla ei ole kasvomuistia. Se onkin varmaan hankalaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oho, sinulla ei ole kasvomuistia. Se onkin varmaan hankalaa.

        Ikävin tapaus minkä muistan on oman poikani valatilaisuus intissä. Minusta monet näyttivät häneltä kun oli samanlaiset vaatteet ja hiukset kynitty 🙄 Onneksi hän tiesi, että olen siellä ja tuli itse luokseni juttelemaan.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Ikävin tapaus minkä muistan on oman poikani valatilaisuus intissä. Minusta monet näyttivät häneltä kun oli samanlaiset vaatteet ja hiukset kynitty 🙄 Onneksi hän tiesi, että olen siellä ja tuli itse luokseni juttelemaan.

        Noinkin siis voi käydä, onpas ikävä juttu.


    • Anonyymi

      Yksinään on paras olla.

      • Voihan sitä olla yksin ja tapailla välillä toista.


      • Anonyymi

        😀Tulin samaan johtopäätökseen siivoillessa.


    • Anonyymi

      Sun pitää tehdä video ulkohuussin syyshuollosta. :D

      • Anonyymi

        😂👍


      • Se on yksinkertainen juttu. Vedän saavin ulos ja laitan siihen kannen päälle. Tyhjä saavi tilalle ja srn pohjalle kuiviketta. Takaluukku josta otan saavin ulos on ollut ongelma kun toinen sarana repsottaa. Nyt korjaan sen ensin paremmin että luukku pysyy auki.


    • Anonyymi

      P*skasta puhuja tuskin hyvää puolisoa tulee saamaan.

      • Otan osaa kun siitä puhut. Sen takia puhuinkin itse vain huussista.


      • Anonyymi

        Muista nyt rähistä taikaponihahmo tällekin miehen rekkaamalle profiilile. Mikset muuten koskaan lanseerannut sitä yksisarvista kirjautumiseen asti? Olisit saanut varmasti trolleilta kivoja viestejä yksityisesti ja roppakaupalla huomiota, mistä olet täällä taistellutkin kiitettävästi🤭. Pistettä en laita pilkunviilaajan kiusaksi vahingossakaan


    • Anonyymi

      sinäkö asut mies niin skutsissa että oikein ulkoklosettia käytät?

      • Anonyymi

        Ulkohuussissa tuuletus pelaa.


    • Anonyymi

      Minusta ei ole maalla eläjäksi. Tämä seutu lähiseutuineen, missä nyt asun, on juuri sellainen missä haluan asua.

      • Huomaan itse tulevani tänne aina vain myöhemmin kesällä. Tänä kesänä vasta heinäkuun alussa. Kun ei ole enää koiraakaan, niin tää mökki on aika turha työleri. Kuntoiluksi riittäisi sievässä jumppa-asussa veivaaminen kuntosalilla kädet ilman multaa. Nyt on vain hankala aika päästä eroon maaseutukämpistä.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Huomaan itse tulevani tänne aina vain myöhemmin kesällä. Tänä kesänä vasta heinäkuun alussa. Kun ei ole enää koiraakaan, niin tää mökki on aika turha työleri. Kuntoiluksi riittäisi sievässä jumppa-asussa veivaaminen kuntosalilla kädet ilman multaa. Nyt on vain hankala aika päästä eroon maaseutukämpistä.

        Ainahan niitä voi vuokrata polyamoristen orgioihin ,niille ketkä tykkää lymytä kaapeissa.Nin täällä meillä tehdään.


      • Anonyymi

        Aika hurjaa ajatellen miten maalla riittää hyötyeläinten jätöksiä.
        Kait siinä on joku viehätys ihmisjätöksissä naamallaan uida.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika hurjaa ajatellen miten maalla riittää hyötyeläinten jätöksiä.
        Kait siinä on joku viehätys ihmisjätöksissä naamallaan uida.

        Sulla on outo tapa suhtautua asioihin. Oletko itse umpinainen? Ilman ihmisiä jotka suhtautuvat luonnollisiin asioihin ihmettelemättä ei olisi jauhelihapakettia kaupan hyllyllä eikä jukurttia maitohyllyllä.


    • 🪣🧽🌿 On se mentävä saunalle valoisaan aikaan ja sen jälkeen kannettava tiskivedet padasta sisälle. Siispä hyvän yön toivotus tänne.

      A Whole New World - Aladdin
      https://youtu.be/0eWUhXPhIaE

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe