Professori: Suomen hallitus mahdollistaa äärioikeistolaista väkivaltaa

Anonyymi-ap

"Tuija Saresma vaatii pääministeriltä tiukempia toimia."

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010515039.html

"Suojelupoliisi on Suomessa varoittanut äärioikeiston uhasta jo pitkään. Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professorin Tuija Saresman mukaan osavastuu äärioikeiston tekemistä väkivallanteoista on Suomen hallituksella"

Miten sattuikaan samaan aikaan Kirsi Pihan ulostulo erostaan Kokoomuksesta?

"– Lopulta päädyin siihen, että se suunta, mitä kokoomus nyt ottaa, on suunta, mitä en halua olla tukemassa, Piha sanoo Avun haastattelussa.

– En halua olla legitimoimassa sitä, mitä nyt tapahtuu, en ole osa sitä porukkaa.

Piha kritisoi haastattelussa Petteri Orpon (kok) hallitusta ja pohtii, onko kokoomus enää sivistyspuolue, jollaiseksi puolue on itsensä perinteisesti määritellyt.

– En pidä Petteri Orpoa rasistina. Mutta fakta on se, että hän pääministerinä mahdollistaa, legitimoi ja tavallaan mielestäni yllyttää tässä koalitiossa sen kaltaiseen ajatteluun Suomessa. Onko se sivistynyttä? Minun mielestäni ei ole."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0f2a9f90-5f63-4718-b3cb-fd9ea5e78959

https://www.apu.fi/artikkelit/kirsi-piha-erosi-kokoomuksesta-en-ole-osa-sita-porukkaa

Kokoomus on ajellut syviin ja sysisynkkiin vesiin? Orpon takinkääntö puheistaan halla-aholaisten Perussuomalaisten kohdalla ei olekaan mikään vähäpätöinen heitto vaan konservatiivijohtoisen Kokoomuksen tietoinen suunnanmuutos?

33

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä tuolla touhulla Orpo saa osan rahallisista tukioista miettimään kaksikertaa kannattaako.

      • Anonyymi

        High noon.

      • Anonyymi

        Jo on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        High noon.

        Petterin resepti puree .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on

        Petterin perälauta vuotaa .

    • Anonyymi

      Orpo on vätys pääministeriksi, pyöreä nolla.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Äärioikeistohallitus aikoo tehdä mussolinit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärioikeistohallitus aikoo tehdä mussolinit?

        Mussolini oli demari alunperin kom mutta pelästyi leninistien murhia ja alkoi demariksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mussolini oli demari alunperin kom mutta pelästyi leninistien murhia ja alkoi demariksi

        No höpö höpö. Ei vuosisadan alun Italiassa ollut vielä mitään demareita vaan sosialistipuolue, jonka kanssa riitaannuttuaan Mussolini kääntyi antisosialistiksi ja loi fasistisen ajattelun aatteen. Hän on äärioikeistolaisuuden esi-isä.

        Historian tuntemuksessasi on selvästikin pahoja puutteita. Eikö koulunkäynti maistunut?

      • Anonyymi

        Äärioikeistorassukka yrittää propagandaansa.

    • Anonyymi
    • Meillä ei ole mitään ongelmaa mistään äärioikeistolaisesta mutta äärivasemmistolaisesta on! Ay mafia on se äärivasemmistolaisten taistelujärjestö joka on tätäkin hallitusta vastaan julistanut sodan lakoillaan. Se on äärivasemmisto josta eroon pitää nopeasti päästä jos haluamme huvinvointia!

      Ay liike on oikeistolaistettava, jotta saadaan lisää tuottavuutta lakkoilun sijaan!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Pari kolme äijää ei merkitse mitään ay mafian rinnalla!

        Olet toivoton tapaus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet toivoton tapaus.

        Päinvastoin toivon jotta saadaan vasurit ay mafioineen järkiinsä ja siten mahdollisuus hyvinvointiin!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Päinvastoin toivon jotta saadaan vasurit ay mafioineen järkiinsä ja siten mahdollisuus hyvinvointiin!

        Ja äärioikeistolaiset jätettäisiin rauhaan terrorisoimaan? Purra ja Rantanen vaikenivat hyvin nopeasti Oulun äärioikeistolaisesta puukkoterrorismista.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kankaanpaan-terrorismiepaillyt-aarioikeiston-aarilaidasta-tata-heidan-edustamansa-akselerationismi-tarkoittaa/8305016#gs.f418kn

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarvenpaan-katujengilla-on-vahvat-kytkokset-pahamaineiseen-united-brotherhoodiin-jasenet-paasaantoisesti-kantasuomalaisia/8880682#gs.f4199r

        "Satakunnan käräjäoikeus vangitsi eilen viisi Kankaanpään seudulla asuvaa miestä epäiltyinä terrorismisrikoksista."

        Järvenpään katujengistä: "Katujengissä on noin 15-30 jäsentä ja suurin osa heistä on kantasuomalaisia."

        Kun saat ay mafian tuohon samaan koko luokkaan niin hyvinvointi alkaa häämöttämään!

        Milloin ihmisoikeuksia puolustavasta yhdistyksestä on tullut mafia? Onko sinulla jotakin ihmisoikeuksia vastaan syytellessäsi ihmisoikeuksia puolustavia mafiosoiksi? Jos ay-liike päätyisi tuohon luokkaan, mikä on lähellä venäläistä tasoa, niin työnantajilla ei olisi mitään rajaa sen jälkeen kohdella työntekijöitään miten sattuu. Piittaamatta heidän oikeuksistaan.

      • Extyökkäri

        Mikähän liike meillä puolustaa ihmisoikeuksia?

        Ei ainakaan ay mafia moiseen syyllisty!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mikähän liike meillä puolustaa ihmisoikeuksia?

        Ei ainakaan ay mafia moiseen syyllisty!

        Mitähän nyt tarkoitat? Voisitko ja pystytkö edes perustelemaan tuon!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän nyt tarkoitat? Voisitko ja pystytkö edes perustelemaan tuon!

        En kirjoita jos en pysty!

        Ay mafia ei kunnioita yrittäjien ihmisoikeuksia! Sen näkee siitä, että se määrää lakkoja vaikka työnantaja on tehnyt sopimukset työntekijöiden kanssa. Jos sitten työntekijä ei saa aikaan sopua työnantajan kanssa niin paras konstihan on irtisanoa ja myydä työpanoksensa jollekin muulle! Koska ay mafia ei vastaa orjiensa tuottavuudesta niin sillä ei ole valtaa oikeasti puuttua yritysten tekemin päätöksiin.

        Ay mafia siis sortaa yrittäjän ihmisoikeutta!

        Onkohan sinulla lopullinen pimahtaminen kovinkin lähellä. Toki nuo tarinasi kaikkia tietysti naurattaa, mutta mitenkähän itsesi laita on?

        Pitääkö sinusta kukaan huolta? Onko sinulla läheisiä joiden kanssa ole tekemisissä? Käykö luonasi jotain yhteiskunnan puolelta, esimerkiksi joku kotipalvelu tai vastaava? Tilanteesi on oikeasti huolestuttava ja selvästi näkee ettet tietysti asiaa itse ymmärrä.

        Et siis ymmärtänyt tai uskaltanut puolustella ja selvittää aatteesi profeettojen toimia! Olen siis varsin oikeassa koska et muuta kykene osoittamaan!

    • Anonyymi

      Al taee sdp - tyyppiset rasistit ovat osin soluttautuneet ns. rauhantyöhön tukemaan muslimia

      • Anonyymi

        Kas kas, äärioikeistopersuilla on uusi salaliittoteoria leviämässä.

      • Anonyymi

        Foliohattujen uusi vitsi.

    • Anonyymi

      Suomineito parka on nyt Orpon persuhirmuhallituksen panttivankina ja
      kidutettavana ilman rajoituksia. Totaalisen järkyttävää.

      • Anonyymi

        Jokohan nyt porukka alkaisi älyämään, mitä siitä seuraa, kun äänestää äärioikeistolaisia. Keskusta ja SDP ovat aina toimineet Kokoomuksen kovaa linjaa lieventävinä vastavoimina. Ja nyt kun äärioikeistopersut saivat vaalivoiton, niin alkoi oman kansan armoton päähänpotkiminen yhdessä Kokoomuksen kanssa. Tällaista politiikkaa harrastetaan lähinnä Unkarissa ja Venäjällä.

        nyt suositellaan kotisynnytystä , niin sairaana syntyneet saa kuolla saman tien , koska ei saada kiirehoitoon .

        vain elinvoimaiset saa elää , muut kuolkoot.

    • Anonyymi

      90 vuoden sykli. Kansan laumamieli unohtaa ja kaikki alkaa alusta.

      • Anonyymi

        "Elämäni ei pääty kuolemaan. Päinvastoin, se alkaa silloin." -Adolf Hitler-

        Lapuan liike elää ja voi hyvin kuin syöttöporsas SS/PS:n Kotkanpesässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe