Tein kaksi päivää sitten positiivisen raskaustestin, joka oli täysi sokki. Syön pillereitä, eli tuli täysin yllätyksenä. Olen ihan hukassa tuntemusten kanssa, enkä tiedä mitä tehdä.
Aviomieheni suhtautuu asiaan jopa huolestuttavan rauhallisesti ja olisi valmis toivottamaan vauvan tervetulleeksi.
Itse en ole varsinaista tunnepuolta miettinyt, lukuunottamatta tätä suunnatonta ahdistusta ja pelkoa, vaan olen yrittänyt järkeillä asiaa.
Olemme siis naimisissa ja molemmat vakituisissa työpaikoissa, tulot ovat keskinkertaiset.
Meillä on ennestään yhteensä kolme isompaa kouluikäistä lasta (ei yhtään yhteistä) ja vauva mietityttää mm. sen vuoksi, että olemme jo "voiton puolella" ja lapset ovat sen verran itsenäisiä, että on helppo ottaa silloin tällöin omaa tai yhteistä aikaa. Vauvan myötä kaikki muuttuisi.
Myös raha-asiat huolestuttaa. Pärjäämme ihan hyvin nykytilanteessa, rahaa ei kuitenkaan jää paljoakaan yli pakollisten menojen jälkeen. Stressaa, miten pärjäisimme jos olisi yksi suu lisää ruokittavana.
Lisäksi muutimme juuri isompaan asuntoon, joka on tämänhetkiseen tilanteeseen täydellinen (kaksi lapsista jakavat huoneen ja yhdellä erisukupuolisella on omansa, meillä myös oma makuuhuone), vauva taas laittaisi kuviot uusiksi.
Olen miettinyt aborttia, mutta pelkään katuvani sitä.
Emme ole suunnitelleet hankkivamme yhteisiä lapsia, mutta jos niikseen, niin se olisi nyt tai ei koskaan (iän vuoksi).
Pelottaa, ahdistaa, surettaa. Poden myös syyllisyyttä siitä, että mies on valmis mutta minä en.
Mietin, että mikäli raskaus etenisi, mahtaisiko tunteeni muuttua.
Onko kohtalotovereita? Vertaistukea? Ulkopuolisen näkökulmia?
Aviomieheni suhtautuu asiaan jopa huolestuttavan rauhallisesti ja olisi valmis toivottamaan vauvan tervetulleeksi.
Itse en ole varsinaista tunnepuolta miettinyt, lukuunottamatta tätä suunnatonta ahdistusta ja pelkoa, vaan olen yrittänyt järkeillä asiaa.
Olemme siis naimisissa ja molemmat vakituisissa työpaikoissa, tulot ovat keskinkertaiset.
Meillä on ennestään yhteensä kolme isompaa kouluikäistä lasta (ei yhtään yhteistä) ja vauva mietityttää mm. sen vuoksi, että olemme jo "voiton puolella" ja lapset ovat sen verran itsenäisiä, että on helppo ottaa silloin tällöin omaa tai yhteistä aikaa. Vauvan myötä kaikki muuttuisi.
Myös raha-asiat huolestuttaa. Pärjäämme ihan hyvin nykytilanteessa, rahaa ei kuitenkaan jää paljoakaan yli pakollisten menojen jälkeen. Stressaa, miten pärjäisimme jos olisi yksi suu lisää ruokittavana.
Lisäksi muutimme juuri isompaan asuntoon, joka on tämänhetkiseen tilanteeseen täydellinen (kaksi lapsista jakavat huoneen ja yhdellä erisukupuolisella on omansa, meillä myös oma makuuhuone), vauva taas laittaisi kuviot uusiksi.
Olen miettinyt aborttia, mutta pelkään katuvani sitä.
Emme ole suunnitelleet hankkivamme yhteisiä lapsia, mutta jos niikseen, niin se olisi nyt tai ei koskaan (iän vuoksi).
Pelottaa, ahdistaa, surettaa. Poden myös syyllisyyttä siitä, että mies on valmis mutta minä en.
Mietin, että mikäli raskaus etenisi, mahtaisiko tunteeni muuttua.
Onko kohtalotovereita? Vertaistukea? Ulkopuolisen näkökulmia?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.