Tein kaksi päivää sitten positiivisen raskaustestin, joka oli täysi sokki. Syön pillereitä, eli tuli täysin yllätyksenä. Olen ihan hukassa tuntemusten kanssa, enkä tiedä mitä tehdä.
Aviomieheni suhtautuu asiaan jopa huolestuttavan rauhallisesti ja olisi valmis toivottamaan vauvan tervetulleeksi.
Itse en ole varsinaista tunnepuolta miettinyt, lukuunottamatta tätä suunnatonta ahdistusta ja pelkoa, vaan olen yrittänyt järkeillä asiaa.
Olemme siis naimisissa ja molemmat vakituisissa työpaikoissa, tulot ovat keskinkertaiset.
Meillä on ennestään yhteensä kolme isompaa kouluikäistä lasta (ei yhtään yhteistä) ja vauva mietityttää mm. sen vuoksi, että olemme jo "voiton puolella" ja lapset ovat sen verran itsenäisiä, että on helppo ottaa silloin tällöin omaa tai yhteistä aikaa. Vauvan myötä kaikki muuttuisi.
Myös raha-asiat huolestuttaa. Pärjäämme ihan hyvin nykytilanteessa, rahaa ei kuitenkaan jää paljoakaan yli pakollisten menojen jälkeen. Stressaa, miten pärjäisimme jos olisi yksi suu lisää ruokittavana.
Lisäksi muutimme juuri isompaan asuntoon, joka on tämänhetkiseen tilanteeseen täydellinen (kaksi lapsista jakavat huoneen ja yhdellä erisukupuolisella on omansa, meillä myös oma makuuhuone), vauva taas laittaisi kuviot uusiksi.
Olen miettinyt aborttia, mutta pelkään katuvani sitä.
Emme ole suunnitelleet hankkivamme yhteisiä lapsia, mutta jos niikseen, niin se olisi nyt tai ei koskaan (iän vuoksi).
Pelottaa, ahdistaa, surettaa. Poden myös syyllisyyttä siitä, että mies on valmis mutta minä en.
Mietin, että mikäli raskaus etenisi, mahtaisiko tunteeni muuttua.
Onko kohtalotovereita? Vertaistukea? Ulkopuolisen näkökulmia?
Yllätysraskaus ja ahdistus
Anonyymi-ap
0
230
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661289Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321200- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa152926- 103866
- 45747
- 62746
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682