Eduskuntatalon töhriminen järkyttää Hyökkäys demokratiaa vastaan

Anonyymi-ap

Eduskuntatalon töhriminen järkyttää – ”Hyökkäys demokratiaa vastaan”

👺👺👺👺
Kaikki osallistuvat säästötalkoisiin - paitsi tietenkin hallitus

Ei pysty kansalainen ymmärtämään elämästä vieraantuneiden poliitikkojen aivoituksia. Pistää ajoittain ihan v****tamaan. Viime kuukaudet on saatu aamusta iltaan kuulla, kuinka ihan kaikkien täytyy säästää ja ihan kaikesta. Näin varmasti on, mutta onko hallituksen pakko näyttää kansalle keskisormea ja osoittaa oma erityisasemansa hieromalla p**kaa rahvaan naamaan. Esimerkki:

Pääministeri Orpo on haastattelun mukaan saanut lomailla rauhassa, kun tänä kesänä ei ole ollut mitään katastrofia, joka olisi sen estänyt. Kun loma päättyy, hän käy heti raatamaan. Eli siis lähtee valtion piikkiin työajallaan Pariisiin seuraamaan olympialaisia. Eikä ole ainoa ministeri, joka näin tekee. Ei jumalauta! Normaali-ihminen tekee tällaiset matkat juuri lomallaan - siis omaan piikkiinsä omalla ajallaan.

Näkyminen on toki maalle tärkeää, mutta eikö kovapalkkaisilla ministereillä näinä aikoina todellakaan ole muuta tekemistä työajallaan? Valituksen määrästä voisi päätellä muuta. Sitä paitsi Pariisissa on jo presidentti Stubb, jonka tehtäviin tuollainen näkyminen paremmin istuu. Hän myös osaa sen paremmin kuin yksikään nykyisen hallituksen ministeri.

Tiedän, että valtion budjetin mittaluokassa nämä ovat pieniä kuluja, mutta niin ovat monet säästökohteetkin - ne joista on "aivan pakko" säästää, vaikka niin kipeää tekee. Hallitus voisi edes esittää osallistuvansa säästötalkoisiin kansan rinnalla, mutta se nähtävästi pilaisi vallan sokaiseman äärilaitaporvarin imagon. Pikku apulaisille (KD ja RKP) tietenkin sopii kaikki, kunhan ministeripaikat säilyvät. Että sellaista arvopolitiikkaa.🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹👺🌵🌹🌹🌵😌🚕🚓🥰😅😆🛺🛺🛺🛺🥰😃🌴🔪🔪
Yrittäjät nauttikaa nyt ihailemastanne kokoomus politiikasata jossa kansalta viedään kaikki rahat ja teille ei jää mitään

Rikas monimiljonääri vaan rikastuu
Vale kokkareNyt on kiva kilpailuttaa yrittäjää ja kyykyttää ahnetta kauppiasta

Pyydän tarjouksia ja kyselen tuotteista ,
Sitten vaan ilmoitan että ovat liian kalliista en osta jos et laske hintaa puoleeen

Nappikauppiaat aivan raivoissaan kun aina vedetön heitä.

🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹👺🌵🌹🌹🌵😌🚕🚓🥰😅😆🛺🛺🛺🛺🥰😃🌴🔪🔪
Yrittäjät nauttikaa nyt ihailemastanne kokoomus politiikasata jossa kansalta viedään kaikki rahat ja teille ei jää mitään

Rikas monimiljonääri vaan rikastuu
Vale kokkarePersujen kannatus palautunee sille kuuluvalle tasolle. Ennen eduskuntavaalia tehdyt vaalilupaukset osoittautuivat petokseksi ja pettymykseksi. Persut lähtivät Orpon oikeistohallitukseen kuin "soitellen taloussotaan". Vaaliohjelmasta sovittiin Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tavoitteiden mukaan.

Kaikki muistavat persujen puheenjohtajan, nykyisen valtiovarainministeri Purran vaalilupauksen: "köyhiltä ei sosiaaliturvasta leikata, vaikka kokoomus niin haluaa".
Pian leikkaukset olivat Orpon hallituksen hallitusohjelmassa, joista ei tingitä, vaikka ne pitkittävät lamaa ja leipäjonoja.

Kokoomus mainosti hallituksen ohjelmaa
TYÖN LINJAKSI.
KOKOOMUSLAINEN TYÖN LINJA On ollut jatkoa Sipilän hallituksen kilpailukyky-sopimukselle (kiky), jota silloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo oli EK:n tavoitteiden mukaisesti Sipilän pääministerikaudella viemässä maaliin. Myös Sipilän "kiky I" heikensi työehtoja: palkat jäädytettiin, vuosi-lomapäiviä vähennettiin jne.

Orpon oikeistohallitus kirjasi "kiky II" työehtojen heikennykset hallitusohjelmaan ja ilmoitti työntekijäjärjestöille, että hallitusohjelmasta ei tingitä. Hallitusohjelmassa olevista EK:n työehtojen heikennys tavoitteista tulikin TARJOUS, JOSTA EI VOI KIELTÄYTYÄ.

Ennen vaalia äänestäjät eivät tienneet, että Orpon oikeistohallituksesta tulee Työmarkkinaosapuolia, ja järjestäytyneen ammattiyhdistysliikkeen palkansaajien edunvalvonnalle tulee STOP, kun heikennykset (muun muassa uudet lakko lait) kirjataan työlaiksi.

Persut eivät ilmeisesti tienneet, mitä tuleman piti, kun läksivät hallitusvastuussa tukemaan sosiaaliturvan leikkauksia ja työehtojen sekä työttömyysturvan heikennyksiä. Jopa niin, että työttömiksi jääneitä ja pätkätyöläisiä kutsuvat "lusmuilijoiksi", millä yrittävät perustella eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvua. Jopa toimeentulotuki, joka on viimesijainen tuki ennen leipäjonoja, leikataan.

Eurovaalit osoittivat, että äänestäjät alkavat herätä ymmärtämään miten moni äänesti vastoin omaa etuaan ja vastoin yhteiskunnan etua kun työttömyys kasvaa nopeasti (n. 300.000 työtöntä) ja konkurssit lisääntyvät. Eriarvoisuuden kasvu näkyy paitsi ihmisten ostovoimasta myös kasvaneita terveyseroina.

Vuonna 2019 persut olivat suurin puolue 122 äänestysalueella ja nyt eurovaalissa ei enää ainoassakaan.
Persuja äänesti eurovaalissa vain 7,6 %, yhteensä 139.019 äänestäjää.
Vasemmistoliittoa äänesti 17,3 %, yhteensä 316.758 äänestäjää.

Vasemmistoliiton tiedetään SDP:n lisäksi olevan työväen puolue, joka vastustaa työehtojen ja työttömyysturvan heikennyksiä, mikä on oikea ja

2

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ⚕️✖️✂️⚕️🤶🤶🧕🤶✖️✖️
      Varoitus kansalaisille! Kokoomuksen puhe hyvinvointivaltion säilyttämisestä aina halytyksen paikka!

      Joko kansalaiset ovat huomanneet, että Kokoomuksen lupaukset toimivat ihan samalla periaatteella kuin Kremlin tai Goebbelsin propaganda? Kun jotakin puhutaan, niin se tarkoittaa juuri käänteistä puolta asiasta. Hyvinvointivaltion säilyttäminen tarkoittikin kansalaisten terveyspalvelujen romuttamista sekä lapsiköyhyyden kasvattamista ja vaaleissa höpisty "työn linja" tähän mennessä noin 60 000:ta uutta työtöntä. Nelivuotiskauden velkasumma tulee kasvamaan 56 miljardilla, mikä tulee rikkomaan 200 miljardin euron rajapyykin vaikka velkalaivaa piti muka alkaa kääntämään. Suomi vajoaa yhä syvemmälle suohon, sillä Kokoomus tekee Suomeen uutta lamaa. Orastavaa kasvua ei ole näköpiirissäkään ja mikäli VM epäonnistuu yhtä pahasti ennusteessaan kuin se epäonnistui viime syksynä, niin odotettavissa ei ole mitään muuta kuin lisäleikkauksia sekä kasvavaa työttömyyttä että lisävelkaa, joka uppoaa kokoomuslaisen etupiirin taskuihin, sinisen sosialismin hengessä.

      Ääni Kokoomukselle on ääni suomalaisen yhteiskunnan tuholle!

      Äänestä SDPVaroitus kansalaisille! Kokoomuksen puhe hyvinvointivaltion säilyttämisestä aina halytyksen paikka!

      Anonyymi-ap
      2024-05-15 00:20:33
      Ilmoita
      Joko kansalaiset ovat huomanneet, että Kokoomuksen lupaukset toimivat ihan samalla periaatteella kuin Kremlin tai Goebbelsin propaganda? Kun jotakin puhutaan, niin se tarkoittaa juuri käänteistä puolta asiasta. Hyvinvointivaltion säilyttäminen tarkoittikin kansalaisten terveyspalvelujen romuttamista sekä lapsiköyhyyden kasvattamista ja vaaleissa höpisty "työn linja" tähän mennessä noin 60 000:ta uutta työtöntä. Nelivuotiskauden velkasumma tulee kasvamaan 56 miljardilla, mikä tulee rikkomaan 200 miljardin euron rajapyykin vaikka velkalaivaa piti muka alkaa kääntämään. Suomi vajoaa yhä syvemmälle suohon, sillä Kokoomus tekee Suomeen uutta lamaa. Orastavaa kasvua ei ole näköpiirissäkään ja mikäli VM epäonnistuu yhtä pahasti ennusteessaan kuin se epäonnistui viime syksynä, niin odotettavissa ei ole mitään muuta kuin lisäleikkauksia sekä kasvavaa työttömyyttä että lisävelkaa, joka uppoaa kokoomuslaisen etupiirin taskuihin, sinisen sosialismin hengessä.

      Ääni Kokoomukselle on ääni suomalaisen yhteiskunnan tuholle!➕🏬➕😱➕🤡➕🥷🧕🌺➕💼💼💼💼💼🪨🪨🪨🪨🪨🪨
      Yritys tarvitsee yhteiskunnan sosiaalitukea kyetäkseen toimimaan, kasvamaan ja kukoistamaan.

      Parempi väki tarvitsee enemmän rahaa ja alempia veroja, että jaksavat toimia entistä tuottavammin ja toivon mukaan myös sijoitella rahojaan systeemiä hyödyttävällä tavalla.

      Mitä tarvitsee työtön? Vähemmän sosiaalitukia ja vähemmän työttömyyskorvauksia. Entäs duunari? Vähemmän vaikutusmahdollisuuksia ja pienempää palkkaa.

      Taviksia motivoidaan siis eri keinoin kuin varakkaita tai yrityksiä. Laitaoikeistohallitus on jopa sitä mieltä, että nälkä ja asunnottomuus hyödyttävät ja kannustavat ihmistä, jolla menee huonosti. Tällaiset asiat kannattaa muistaa aina äänestyspäätöstä tehdessä.


      Äänestä SDPHei miten luuleette että myynti kehittyy
      Nyt kun kokoomus hallitus on leikannut kansan ostovoimaa rajusti.


      Monelta on viety lapsi korotukset , vuokratuet ja Ansiosidonmaiset KORVAUKSET JOISTA olaan maksettu verot ja maksut itse.

      Sitten alv nosto kuritaa ostovoimaa noin 40 -100 e kuukaudessa lisä.ä per kansalinen

      Moni joutunut työttömäksi esim raksalla ja pankeissa ja kaupoissa kun ei asiakkaita

      Miljoonia rahaa puuttuu kansan lompakosta joka enne on siirtynyt kampajien ja muiden. Palvelualan harjoittajien taskuun.

      Nythän tätä tahaa ei ole lompakossa. Vetot menee veroihin ja rikaiden yritysten sosiaali tukeen.

      Olisi kiva kuulla miten on laskutus mennyt
      itse veikaan. Kautta ikain huonointa joulumyyntiä.

      Toivottavasti olen taas väärässä

      Itellä vaan ei ole nyt oikeen enää ostohousut jalassa

      Moni muukin jättää huvilat väliin ja juo lidlessä kaljaa kotonaan🌰🪨🪨🪨➕🪨➕🪨✂️🥀🪨➕✂️👲🧕🧕🤶⚕️✖️✂️
      Miten voi olla että kansalle ei hyväksytä rahaa ruokaan mutta
      Kansa saa veoissaan maksaa rikaiden täysin yhteiskunnalle hyödyttömiä sosialietuusen elikkä yritystuet
      yritustuki on sosiaalietuutta eikkaille voitollisille. Yrityksille vuodesta toiseen miljardeja ja juuri siksi suomessa on suur työttömyyskin
      Kun ei tarvii pakalkata ketäön töihin

      Yritystuki elättää eikkaat . loiset

    • Anonyymi

      Nälkä näkyy uudella tavalla ruokajonossa: osa alkaa syödä heti kassin saatuaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe