Jos on kaksi ihmistä jotka ovat viehättyneet toisistaan, ja haluaisivat muodostaa parisuhteen, niin silloin sitä projektia voisi lähestyä jonkin muun kuin vastakkainasettelun kautta. Eli olettaisi ikäänkuin että ihmiset käyttäisivät ymmärrystään saavuttaakseen olosuhteet ja psyykkisen tilan, tunnelman, jossa yhteistyö on hedelmällistä. Siinä kenties vaaditaan oveluutta, sanojen harkitsemista, ystävällisyyttä, venymistä ja anteeksiantavaa asennetta.
Eli se että tilanteeseen tullaan ideologia edellä, asioita "selvitellään" suoraan ja rehdisti, niin se sopii pöllimettään, autokauppaan, puoluekokoukseen, työhaastatteluun ynnä muuhun vastaavaan toimintaan, mutta sitten jos on sellainen tilanne että olet kiinnostunut jostain hyvin ERILAISESTA ihmisestä, niin sitten pitäisi olla tosi VIKSU jos sen haluaa itselleen.
Olen aina ajatellut näin että
112
935
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä silloin pitää tehdä? Jos pitää olla niin fiksu
- Anonyymi
Sitä ei voi toiselle siinä tilanteessa kertoa. Kyse on kirjoittamattomista säännöistä jotka joko osaa, tai ei osaa. Jos ollaan harmaalla vyöhykkeellä ja pyritään käynnistämään projektia joka johtaisi yhteiseen kivaan, niin sitten sillä harmaalla alueella pitää osata toimia. Jos ei osaa, niin mistään ei tule mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Miten sillä harmaalla alueella tulee toimia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sillä harmaalla alueella tulee toimia?
Sen oppii kun kasvaa monikulttuurisessa ja/tai moniäänisessä, moniavioisessa ympäristössä. Et voi paukuttaa suoraan mielipiteitäsi erilaisen taustan omaavalle ihmiselle, jos haluat tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, kuten keskustella, käydä kauppaa, asioida, ystävystyä.
Kyllä me tosiaan Suomessa ollaan. 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen oppii kun kasvaa monikulttuurisessa ja/tai moniäänisessä, moniavioisessa ympäristössä. Et voi paukuttaa suoraan mielipiteitäsi erilaisen taustan omaavalle ihmiselle, jos haluat tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, kuten keskustella, käydä kauppaa, asioida, ystävystyä.
Kyllä me tosiaan Suomessa ollaan. 😂Moniarvoisessa, ei moniavioisessa, korjaan 😂😂😂
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Moniarvoisessa, ei moniavioisessa, korjaan 😂😂😂
Sivusta, yksinkertaisesti sanottuna, aina kannattaa olla oma itsensä hyvineen ja huonoine Pullinen, koska totuudessa pysyessään siivet kantaa ilman suurempia pettymyksiä. Valheet ei kanna kovin pitkälle, pahoittaa vain lopuksi toisen mielen, toki saa kokemuksia, mut sillä voi olla kauas kantoisia vaikutuksia tulevaan itselle, jos toimit liian itsekkäästi.

Kyllä näin on varsinkin tuo viimonen.

Puolineen muuttui Pulliseksi 🤭
- Anonyymi
Uskon niin että jos on tarkoitettu kahden ihmisen lähestyä, niin se tapahtuu ihan luonnollisella tavalla.
Kun pääsisi kerrankin juttelemaan kaivatun kanssa.- Anonyymi
Samoin. Onko se jotenkin vaikeaa?
- Anonyymi
Toki se tapahtuu luontevasti, jos olet hyvin samanlainen tämän ihmisen kanssa. Jos tavoittelet jotain ihmistä joka on kovin erilainen kuin sinä, niin silloin uskomuksesi ovat täysin yhdentekeviä. Silloin pitää osata käyttää päätään.

Miksi tavoittelisin ihmistä joka on todella paljon erilainen? Elämästähän tulee sitä myöden todella haastavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tavoittelisin ihmistä joka on todella paljon erilainen? Elämästähän tulee sitä myöden todella haastavaa.
Monesti käy niin että keskenään hyvin erilaiset ihmiset kiinnostuvat toisistaan. On jopa kulttuurienvälisiä liittoja. Asun itse Helsingissä. Eihän tämä tietenkään päde Lapualla tai Sotkamossa. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin. Onko se jotenkin vaikeaa?
En usko että se on enää vaikeeta, nyt on tilanne aivan erilainen kun alussa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
En usko että se on enää vaikeeta, nyt on tilanne aivan erilainen kun alussa.
Tuli ulkopuolinen ja auttoi. Yhteinen vihollinen yhdistää.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toki se tapahtuu luontevasti, jos olet hyvin samanlainen tämän ihmisen kanssa. Jos tavoittelet jotain ihmistä joka on kovin erilainen kuin sinä, niin silloin uskomuksesi ovat täysin yhdentekeviä. Silloin pitää osata käyttää päätään.
Millä tavalla erilainen,osaahan ihmiset puhua keskenään ja tehdä kompromissejä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tuli ulkopuolinen ja auttoi. Yhteinen vihollinen yhdistää.
Kuka on se yhteonen vihollinen?
- Anonyymi
Ystävällisyyttä ja anteeksiantoa tarvitaan. ❤️ Ei saa haukkua toista tai toisen kotia.
- Anonyymi
Kyllä, haukkuminen ei ole YHTÄÄN hyvä juttu jos haluaa muodostaa parisuhteen jonkun kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, haukkuminen ei ole YHTÄÄN hyvä juttu jos haluaa muodostaa parisuhteen jonkun kanssa.
En tykkää haukkumisesta. En hauku ihmisten koteja enkä arvostele niitä.
- Anonyymi
Niitä on myös mielistelijöitä. Keskustellaan yhden kanssa luovasti ja sävyisästi. Seuraavan kanssa tehdään samaa, mutta saatetaan haukkua edellistä mielisteltyä ihmistä melkein samaan hengenvetoon ja näin kukin kerrallaan ajattelee olevansa hänelle se täydellisyys.
Näitä henkilöitä löytyy, niin miehistä, kuin naisistakin. Onko kyseessä jokin lapsuudentrauma en tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä on myös mielistelijöitä. Keskustellaan yhden kanssa luovasti ja sävyisästi. Seuraavan kanssa tehdään samaa, mutta saatetaan haukkua edellistä mielisteltyä ihmistä melkein samaan hengenvetoon ja näin kukin kerrallaan ajattelee olevansa hänelle se täydellisyys.
Näitä henkilöitä löytyy, niin miehistä, kuin naisistakin. Onko kyseessä jokin lapsuudentrauma en tiedä.Jos tuo maski kuitenkin pitää, niin suhde saattaa alkaa. Se tietenkin mitä luultavimmin päättyy sitten kun naamio putoaa.
AP - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, haukkuminen ei ole YHTÄÄN hyvä juttu jos haluaa muodostaa parisuhteen jonkun kanssa.
Eihän sellaista kukaan normaali ihminen haluakaan tehdä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sellaista kukaan normaali ihminen haluakaan tehdä.
Kuten normaali ihminen ei myöskään syynää trollipalstan tekstejä ja siunaile näitä ns haukkuja, että nyt on pitkä matka parisuhteeseen(😬). Täällä tuntuu pyörivän kajahtaneita tyyppejä, jotka uskoo vakaasti ajattelevansa ihmisen kirjoittavan järjestään kaiken mitä vastaan tulee.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kuten normaali ihminen ei myöskään syynää trollipalstan tekstejä ja siunaile näitä ns haukkuja, että nyt on pitkä matka parisuhteeseen(😬). Täällä tuntuu pyörivän kajahtaneita tyyppejä, jotka uskoo vakaasti ajattelevansa ihmisen kirjoittavan järjestään kaiken mitä vastaan tulee.
10 alkaa haluaa saman miehen sen tietää mikä sota siitä syntyy.
- Anonyymi
Miten luulet sen olevan helpointa?
Mitä silloin tapahtuisi?- Anonyymi
No pahoihin virheliikkeisiin ei tällaisessa tilanteessa ole varaa. Hyvin nopeasti kaikki loppuu lyhyeen, jos ei ymmärrys pelaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No pahoihin virheliikkeisiin ei tällaisessa tilanteessa ole varaa. Hyvin nopeasti kaikki loppuu lyhyeen, jos ei ymmärrys pelaa.
Loppu jo, nuole sinä rauhassa sitä exoottista naistas minä löysin uuden, vieläkin nuoremman ja vieläkin komeamman SUOMI MIEHEN.
- Anonyymi
Et tule ikinä saavuttamaan parisuhdetta. Sellasta soppaa että oksat pois. Ihmiset rakastuvat toisiinsa ilman helvetinmoisia analyysejä. En jaksanut edes lukea.
- Anonyymi
Ei ole lunta vielä ja minulla on oikeus kommenttiini. Parisuhteen muodostaminen ei ole mikään projekti. Elä elämää äläkä analysoi, tuskin ymmärrät itsekään mitä kirjoittelet. Mutta niin se hieno teksti muuttui toisen teilaamiseksi ja kirosanoiksi. Jee!
- Anonyymi
Rakastuvat kyllä, mutta aloittaja puhui viehtymyksestä, ja parisuhteen tavoittelusta.
Luetunymmärtäminen hakusessa. - Anonyymi
Tämä siis tuolle joka ei jaksanut lukea.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakastuvat kyllä, mutta aloittaja puhui viehtymyksestä, ja parisuhteen tavoittelusta.
Luetunymmärtäminen hakusessa.Ei vaan kirjoitti parisuhteen muodostamisesta. Tavoitella voi mitä vaan, saaminen on eri asia. Ja siinä ei tarvita kuin kaksi toisistaan tykkäävää ihmistä jotka jakavat esim samat arvot.
- Anonyymi
Olen pahoillani etten osaa analysoida yksinkertaista asiaa pöllimetsien ja oveluuden kautta. Hyvää metsästystä sinulle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole lunta vielä ja minulla on oikeus kommenttiini. Parisuhteen muodostaminen ei ole mikään projekti. Elä elämää äläkä analysoi, tuskin ymmärrät itsekään mitä kirjoittelet. Mutta niin se hieno teksti muuttui toisen teilaamiseksi ja kirosanoiksi. Jee!
Parisuhteen muodistaminen ei ole projekti? Tottakai se jos mikä on projekti, ja jos tilanne on haastava erilaisuuden vuoksi, niin silloin pitää käyttää päätään saadakseen haluamansa. Näin ihmiselämässä toimitaan. Saadakseen haluamansa tulee käyttää oikeita keinoja. Jos käytät vääriä keinoja, et saa haluamaasi.
Tulee jotenkin outo olo nyt. Miten pihalla ihmiset oikein voivat olla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakastuvat kyllä, mutta aloittaja puhui viehtymyksestä, ja parisuhteen tavoittelusta.
Luetunymmärtäminen hakusessa.Kyllä, mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Jos ihmisten kanssa toimii väärin, heitä ei saa elämäänsä.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parisuhteen muodistaminen ei ole projekti? Tottakai se jos mikä on projekti, ja jos tilanne on haastava erilaisuuden vuoksi, niin silloin pitää käyttää päätään saadakseen haluamansa. Näin ihmiselämässä toimitaan. Saadakseen haluamansa tulee käyttää oikeita keinoja. Jos käytät vääriä keinoja, et saa haluamaasi.
Tulee jotenkin outo olo nyt. Miten pihalla ihmiset oikein voivat olla?Onko ihminen oikea toiselle jos pitää "käyttää keinoja" ja olla ovela? Eli väkisin yrität saada ihmisen joka on haastava saada. Mieti nyt itsekin. Mites, onko se projekti päällänsä sitten koko suhteen ajan, vai pitääkö sen kohteen väkisin muokata itseään toiselle sopivaksi? Mites siinä käy? Haloo??? Olen samaa mieltä, miten pihalla tosiaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan kirjoitti parisuhteen muodostamisesta. Tavoitella voi mitä vaan, saaminen on eri asia. Ja siinä ei tarvita kuin kaksi toisistaan tykkäävää ihmistä jotka jakavat esim samat arvot.
Nyt olikin kyse tilanteesta jossa on kaksi erilaista ihmistä. Missä ihmeen peräkylässä te kaikki asutte kun ette tajua että keskenään hyvin erilaiset ihmiset voivat kiinnostua toisistaan?
Suomi, Suomi... Voi elämä...
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen pahoillani etten osaa analysoida yksinkertaista asiaa pöllimetsien ja oveluuden kautta. Hyvää metsästystä sinulle!
Jos olet tavannut hyvin vähän erilaisia ihmisiä, niin et tietenkään ymmärrä tästä yhtään mitään. Onnea sinne junttilaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ihminen oikea toiselle jos pitää "käyttää keinoja" ja olla ovela? Eli väkisin yrität saada ihmisen joka on haastava saada. Mieti nyt itsekin. Mites, onko se projekti päällänsä sitten koko suhteen ajan, vai pitääkö sen kohteen väkisin muokata itseään toiselle sopivaksi? Mites siinä käy? Haloo??? Olen samaa mieltä, miten pihalla tosiaan!
Tiedätkö sinä ruudinkeksijä edes sitä että monesti jopa kaksi eri kansallisuutta olevaa ihmistä menee naimisiin? Voi olla muutenkin eri arvoja ja kulttuurisia taustoja. Niin voi käydä. YLEENSÄ ihmiset toki pariutuvat itsensä kanssa samanlaisten kanssa.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt olikin kyse tilanteesta jossa on kaksi erilaista ihmistä. Missä ihmeen peräkylässä te kaikki asutte kun ette tajua että keskenään hyvin erilaiset ihmiset voivat kiinnostua toisistaan?
Suomi, Suomi... Voi elämä...
APSana erilainen oli viimeisiä sanoja tekstissäsi jota edelsi vähän ennen mutta-sana. Missä kohtaa siis analysoit tuon kahden erilaisen ihmisen suhteenmuodostuksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö sinä ruudinkeksijä edes sitä että monesti jopa kaksi eri kansallisuutta olevaa ihmistä menee naimisiin? Voi olla muutenkin eri arvoja ja kulttuurisia taustoja. Niin voi käydä. YLEENSÄ ihmiset toki pariutuvat itsensä kanssa samanlaisten kanssa.
APKuinka pitkälle aiot viedä tätä kun et selvästi itsekään enää tiedä mitä analysoit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet tavannut hyvin vähän erilaisia ihmisiä, niin et tietenkään ymmärrä tästä yhtään mitään. Onnea sinne junttilaan!
No ei ole tarvetta ainakaan esittää etten olisi täällä junttilassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt olikin kyse tilanteesta jossa on kaksi erilaista ihmistä. Missä ihmeen peräkylässä te kaikki asutte kun ette tajua että keskenään hyvin erilaiset ihmiset voivat kiinnostua toisistaan?
Suomi, Suomi... Voi elämä...
APHups, pahoittelen, siihen näköjään riittää että on vaan Viksu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sana erilainen oli viimeisiä sanoja tekstissäsi jota edelsi vähän ennen mutta-sana. Missä kohtaa siis analysoit tuon kahden erilaisen ihmisen suhteenmuodostuksen?
Niin siis etkö sinä käsitä sitä että aina ihmisillä ei ole samoja arvoja kaiken suhteen kun he kiinnostuvat toisistaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka pitkälle aiot viedä tätä kun et selvästi itsekään enää tiedä mitä analysoit?
Onko noin kova paikka tajuta olevansa vähän, miten sen nyt sanoisi, pihalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ole tarvetta ainakaan esittää etten olisi täällä junttilassa.
Niin, no minä asun Helsingissä. Täällä hyvin erilaisen taustan omaavat ihmiset kohtaavat toisiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis etkö sinä käsitä sitä että aina ihmisillä ei ole samoja arvoja kaiken suhteen kun he kiinnostuvat toisistaan?
Tietenkin käsitän. Mutta tässähän ei ollut kyse siitä mitä minä kirjoitin. Aloittajalla tuskin oli tällaiset asiat mielessä, muutenhan hän olisi sen maininnut. Perusasian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko noin kova paikka tajuta olevansa vähän, miten sen nyt sanoisi, pihalla?
Sängyssä makaan, että ei tämä nyt mikään betonilattia ole, mutta kerro nyt riittääkö kahden erilaisen ihmisen suhteen muodostamiseen se että on vaan viksu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, no minä asun Helsingissä. Täällä hyvin erilaisen taustan omaavat ihmiset kohtaavat toisiaan.
En epäile yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin käsitän. Mutta tässähän ei ollut kyse siitä mitä minä kirjoitin. Aloittajalla tuskin oli tällaiset asiat mielessä, muutenhan hän olisi sen maininnut. Perusasian.
Minulla aloittajalla oli juuri tällaiset asiat mielessä. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta? Nyt ymmärrän miksi Suomessa on 1,5 miljoonaa sinkkua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sängyssä makaan, että ei tämä nyt mikään betonilattia ole, mutta kerro nyt riittääkö kahden erilaisen ihmisen suhteen muodostamiseen se että on vaan viksu.
Kyllä se helpottaa asioita. Kaksi idioottia voivat myös löytää yhteisen sävelen. Olen havainnut sellaistakin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka pitkälle aiot viedä tätä kun et selvästi itsekään enää tiedä mitä analysoit?
Joko olet tullut itse aapeeguben analysoinnin suhteen johonkin yliälykkääseen lopputulemaan?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onko ihminen oikea toiselle jos pitää "käyttää keinoja" ja olla ovela? Eli väkisin yrität saada ihmisen joka on haastava saada. Mieti nyt itsekin. Mites, onko se projekti päällänsä sitten koko suhteen ajan, vai pitääkö sen kohteen väkisin muokata itseään toiselle sopivaksi? Mites siinä käy? Haloo??? Olen samaa mieltä, miten pihalla tosiaan!
Aika päräyttävä ”parisuhdekeskustelu” sinulla aapeeäijä itsesi kanssa väliin huikkijoiden kera.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hups, pahoittelen, siihen näköjään riittää että on vaan Viksu.
Sanoppa muuta, suivaantunut syrjäkylästä. Sivusta
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sanoppa muuta, suivaantunut syrjäkylästä. Sivusta
Vai oliko vaikea tuottaa tekstiä siitä mitä oikeasti halusi sanoa? Jälkeenpäin ei kestetä kritiikkiä ja selitellään asioita. Jee!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Joko olet tullut itse aapeeguben analysoinnin suhteen johonkin yliälykkääseen lopputulemaan?
Kyllä. Kun yrittää leikkiä liian viisasta, päättyy se aina huonosti. Se ei ole Fiksua.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan kirjoitti parisuhteen muodostamisesta. Tavoitella voi mitä vaan, saaminen on eri asia. Ja siinä ei tarvita kuin kaksi toisistaan tykkäävää ihmistä jotka jakavat esim samat arvot.
Paitsi jos se toinen peittelee omia arvojaan siihen asti kun saa koukutettua. Sosiaalisissa medioissa täytyisi rehellisesti ilmaista millainen arvomaailma on eikä esittää muuta.
Käryn käydessä sitte vielä hyökätään kimppuun ja yritetään tappaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet tavannut hyvin vähän erilaisia ihmisiä, niin et tietenkään ymmärrä tästä yhtään mitään. Onnea sinne junttilaan!
Junttilassa salataan arvomaailma kun pelätään menettää maine semmosten silmissä ketkä voi pilata sun elämän. Kuitenkin ois hyvä jotenkin SELVÄSTI morsettaa mikä on oikein homman nimi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi jos se toinen peittelee omia arvojaan siihen asti kun saa koukutettua. Sosiaalisissa medioissa täytyisi rehellisesti ilmaista millainen arvomaailma on eikä esittää muuta.
Käryn käydessä sitte vielä hyökätään kimppuun ja yritetään tappaa.Tämä on varmaan sitä oveluutta ja kieroilua mitä aloittaja tarkoitti.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Minulla aloittajalla oli juuri tällaiset asiat mielessä. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta? Nyt ymmärrän miksi Suomessa on 1,5 miljoonaa sinkkua!
Ne on kaikki ilmeisesti polyamorisia h*oraajia????
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Parisuhteen muodistaminen ei ole projekti? Tottakai se jos mikä on projekti, ja jos tilanne on haastava erilaisuuden vuoksi, niin silloin pitää käyttää päätään saadakseen haluamansa. Näin ihmiselämässä toimitaan. Saadakseen haluamansa tulee käyttää oikeita keinoja. Jos käytät vääriä keinoja, et saa haluamaasi.
Tulee jotenkin outo olo nyt. Miten pihalla ihmiset oikein voivat olla?Mistä tiedät että eri arvot,vai oletko kysynyt. Mitä väliä edes.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä jos MOLEMMAT on viehättyneet toisistaan, mutta vainoamista en hyväksy!!!!!
Paino sanalla MOLEMMAT.- Anonyymi
Painu v.....n!
Kannattaa myös reflektoida itseään ja tutkiskella, että onko edes niin tasokas ja hyvä kellekään, ketä ehkä haluaa. Seurustelisitko itse itses kanssa?
- Anonyymi
Hyvä kommentti Susi. Vainoajat elävät jossain mielikuvitusharhassa luullen olevia haluttavia. Saalistavat netissä kohteita ihan lapsista lähtien. Tästä minullakin on tosistetta..
Minä en halusisi edes maksua vastaan tätä minua 20 vuotta vainonnutta henkilöä. Haluan vain että hän joutuu vastuuseen teoistaan, etenkin nyt kun kohteena on 11-vuotias sukulaistyttö, jonka elämää ja mielenterveyttä hän parhaillaan yrittää järkyttää.
Minä siis haluan oikeutta ja myös järjestän sitä. - Anonyymi
Jos havaittava molemminpuolinen viehättyminen on tapahtunut, niin silloin yleensä oletetaan että ihmiset pyrkivät löytämään oikeat keinot yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Miten tämän käsittäminen voi olla vaikeaa? Kaikki perustuu havaintoihin. Totean että selvä, hän on kiinnostunut. En siinä kohtaa reflektoi että miksi hän on kiinnostunut. Totean vain havainnon pohjalta että niin näyttää olevan. Sen jälkeen oletan että hän pyrkii käyttäytymään mielekkäästi kanssani saadakseen minut, kuten itsekin tietenkin pyrin tekemään. Jos hän ei olekaan kiinnostunut, niin oletan hänen tietenkin poistuvan elämästäni. Kenties tein väärän havainnon tai jotain. Eli en reflektoi missään vaiheessa yhtään mitään. Minusta saa olla kiinnostumatta.

Moleminpuolinen viehättyminen onkin kyllä ihan omaa luokkaansa. Ei siinä ehdi miettiä, kuin ehkä yksin ollessaan, että mitä hän minussa näkee?
Voihan olla tietty, että mulla kun on heikko itsetunto, niin mietin enemmän tällaisia. Tuollaisista tilanteista mulla on niin paljon aikaakin jo, että vaikea kuvitella sellasta tapahtuvaksikaan enää. Jos on iso ego, niin kaipa sillon helpommin olettaa, että saa just sen mitä haluaa, kunhan vaan tekee jotain oikein.- Anonyymi
mustasusi kirjoitti:
Moleminpuolinen viehättyminen onkin kyllä ihan omaa luokkaansa. Ei siinä ehdi miettiä, kuin ehkä yksin ollessaan, että mitä hän minussa näkee?
Voihan olla tietty, että mulla kun on heikko itsetunto, niin mietin enemmän tällaisia. Tuollaisista tilanteista mulla on niin paljon aikaakin jo, että vaikea kuvitella sellasta tapahtuvaksikaan enää. Jos on iso ego, niin kaipa sillon helpommin olettaa, että saa just sen mitä haluaa, kunhan vaan tekee jotain oikein.No toi itsetunto-juttu on sitten vähän eri asia. Itse aloituksellani koitin sanoa sitä että jollekin ihmiselle, joka on hyvin erilainen kuin itse olet, et voi tuputtaa väkisin omia arvojasi, etkä voi käyttäytyä loukkaavasti, jos haluat hänet itsellesi. Jos sen sijaan haluat käydä esimerkiksi ideologista keskustelua, niin silloin toki voit sanoa mitä haluat.
Anonyymi kirjoitti:
No toi itsetunto-juttu on sitten vähän eri asia. Itse aloituksellani koitin sanoa sitä että jollekin ihmiselle, joka on hyvin erilainen kuin itse olet, et voi tuputtaa väkisin omia arvojasi, etkä voi käyttäytyä loukkaavasti, jos haluat hänet itsellesi. Jos sen sijaan haluat käydä esimerkiksi ideologista keskustelua, niin silloin toki voit sanoa mitä haluat.
Hyvä selvennös. Kyllä noin se varmasti on.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jos havaittava molemminpuolinen viehättyminen on tapahtunut, niin silloin yleensä oletetaan että ihmiset pyrkivät löytämään oikeat keinot yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Miten tämän käsittäminen voi olla vaikeaa? Kaikki perustuu havaintoihin. Totean että selvä, hän on kiinnostunut. En siinä kohtaa reflektoi että miksi hän on kiinnostunut. Totean vain havainnon pohjalta että niin näyttää olevan. Sen jälkeen oletan että hän pyrkii käyttäytymään mielekkäästi kanssani saadakseen minut, kuten itsekin tietenkin pyrin tekemään. Jos hän ei olekaan kiinnostunut, niin oletan hänen tietenkin poistuvan elämästäni. Kenties tein väärän havainnon tai jotain. Eli en reflektoi missään vaiheessa yhtään mitään. Minusta saa olla kiinnostumatta.
Ei voi poistua jos on sama työ, asuinpaikka, koulu, ystäväpiiri yms.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No toi itsetunto-juttu on sitten vähän eri asia. Itse aloituksellani koitin sanoa sitä että jollekin ihmiselle, joka on hyvin erilainen kuin itse olet, et voi tuputtaa väkisin omia arvojasi, etkä voi käyttäytyä loukkaavasti, jos haluat hänet itsellesi. Jos sen sijaan haluat käydä esimerkiksi ideologista keskustelua, niin silloin toki voit sanoa mitä haluat.
Uskon että se kuka tuputtaa omia on hänet pidetty pimennossa omista arvoista.
Onko se vaikeaa ilmeneerata arvonsa julkisesti. - AnonyymiUUSI
Kyl mäki olisin mun kaa.
- Anonyymi
Miten jaksat pyydystää 😂
- Anonyymi
En minä pyydystä.
Ei Vattu mitä hölynpölyä.
- Anonyymi
Siis jos koko ajan painelet ihmisen kanssa vääriä nappeja, olet kuin norsu posliinikaupassa, eli olet koko ajan ihan pihalla siitä missä mennään, ET VOI saada sitä ihmistä itsellesi. Niin yksinkertaista se on. Jos ihminen on kasvanut maaseudulla, niin hän ei välttämättä ole koskaan kohdannut ihmistä joka olisi kovin erilainen kuin hän itse. Eli kulttuurien välisessä kanssakäymisessä pätee se, että pitää tulla puoliväliin vastaan, eikä saa loukata toisen tunteita.
Orig, onko tämä sinulle täysin uutta informaatiota? - Anonyymi
Nyt tuli oikein kunnon Peräkylän Junttilan viesti!
Anonyymi kirjoitti:
Siis jos koko ajan painelet ihmisen kanssa vääriä nappeja, olet kuin norsu posliinikaupassa, eli olet koko ajan ihan pihalla siitä missä mennään, ET VOI saada sitä ihmistä itsellesi. Niin yksinkertaista se on. Jos ihminen on kasvanut maaseudulla, niin hän ei välttämättä ole koskaan kohdannut ihmistä joka olisi kovin erilainen kuin hän itse. Eli kulttuurien välisessä kanssakäymisessä pätee se, että pitää tulla puoliväliin vastaan, eikä saa loukata toisen tunteita.
Orig, onko tämä sinulle täysin uutta informaatiota?Mitä halvattuu sä nyt selität?
Mitä vtun ihmistä mä nyt en taaskaan voi saada?
Vai että niiku tollasta.Anonyymi kirjoitti:
Nyt tuli oikein kunnon Peräkylän Junttilan viesti!
Perusteleppa hieman viestiäsi!
- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Mitä halvattuu sä nyt selität?
Mitä vtun ihmistä mä nyt en taaskaan voi saada?
Vai että niiku tollasta.No nii voi että mussukkaa.. ☺️
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tuli oikein kunnon Peräkylän Junttilan viesti!
Etkö sinä häpäissyt mielestäsi itseäsi tarpeeksi tuossa originaaliguben toisessa ketjussa?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tuli oikein kunnon Peräkylän Junttilan viesti!
Vihjaatko joihinkin noilla sun nimillä tossa?
- Anonyymi
Asiat etenee, jos etenee ja ihan omalla painollaan.. Rakastumiseen ei oo mitään teoriaa. Kaivattuni kanssa molemmat ollaan rentoja tyyppejä, eikä mitään dinnereillä pönöttöjiä. Lähtis varmaa munkaa kattoo kiekko tai mitä vaa..helpottaa lähestymistäkin ihan todella ku ei oo heti kättelyssä ns. altavastaaja ernun roolissa
- Anonyymi
Miten tuo nyt liittyy aiheeseen? Haloo!??!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuo nyt liittyy aiheeseen? Haloo!??!?
Kunhan nyt tuumin.. alotuksesi on suht pska.
Yhen lapasen mielestä olin toden totta hyvin erilainen ihminen ja altavastaajan roolissa ihan aina.Lähestyminen hänen kohdalla oli aivan ihmeellisestä (kuitenkin sitä teki). Enää en antaisi ajatustakaan ihmiselle joka on kaukana omasta maailmastani. Ei se vaan lähde. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan nyt tuumin.. alotuksesi on suht pska.
Yhen lapasen mielestä olin toden totta hyvin erilainen ihminen ja altavastaajan roolissa ihan aina.Lähestyminen hänen kohdalla oli aivan ihmeellisestä (kuitenkin sitä teki). Enää en antaisi ajatustakaan ihmiselle joka on kaukana omasta maailmastani. Ei se vaan lähde.Elämässä on ihmeellisiä asioita. Jotkut asiat pitää vaan tajuta. Jos kiinnostut joistain joka on todella erilainen kuin itse olet, niin saatat teloa itsesi ja sen toisen pahasti, jos olet ylimielinen, etkä ymmärrä että nyt tarvitaan diplomatiaa ja venymistä.
- Anonyymi
Paino sanalla MOLEMMAT!
Vainoajan viehätys on sairasta.- AnonyymiUUSI
Ja ku vainoaa varattujs ihmisiä ja muutenkin seksuaaliselta suuntaukselta normaalejaheteroita, sairas on, erittäin sairas!
- Anonyymi
Ok.
- Anonyymi
Tuo on laskelmoivaa käytöstä eikä johda mihinkään hyvään. Kannattaa olla tunteissaan aito. Sanoja tulee aina harkita. Ystävällisyyttä, venymistä ja anteeksiantavaa asennetta tarvitaan kaikissa ihmissuhteissa.
- Anonyymi
Sinulle on siis täysin uusi ajatus että ihmisten kanssa tulee käyttää viisautta? Tiedätkö miksi diplomatia on kehitetty? Siksi että hyvin erilaiset ihmiset voisivat tulla toimeen keskenään.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle on siis täysin uusi ajatus että ihmisten kanssa tulee käyttää viisautta? Tiedätkö miksi diplomatia on kehitetty? Siksi että hyvin erilaiset ihmiset voisivat tulla toimeen keskenään.
Diplomatiaa tarvitaan muttei laskelmointia.
- Anonyymi
Jos on kolme mitä siihen?
- Anonyymi
Ei vippejä enää
- Anonyymi
Tippejä vain tarjolla
- Anonyymi
Paino sanalla MOLEMMAT!!!
Olen sinua vainoajaa kohtaan tuntenut vain inhoa ihan ensi tapaamisesta lähtien.
Minua loukkaa äärettömästi, että tuollainen maalaisjuntti, jonka älykkyysosamäärä ei yllä edes heikkolahjaisiin, on tunkeutunut minulle tärkeimpään, eli elämääni.
Tajuatko edes, miten paljon tämä inhottaa minua!??- AnonyymiUUSI
Rakennat siis miesaloittaja taas tällaista viiden centin raamaa, toivon että lähtee nousukiitoon
- Anonyymi
Tajuatko edes miten paljon minua loukkaa se, että juuri tuollainen vajaaölyinen on tunkeutunut omaan elämääni??????????????
Henkilö, jota en noteeraa paskaläjää korkeammalle, se juuri loukkaa eniten!
Miten sinä maalaisjuntti voit olla niin röyhkeä?
Älykkyysosamääräsi ei riitä kuin murto-osaan omasyani ja kehtäät tunkeutua omalle alueelleni.
Olet nyt jatkanut tätä 20 vuotta ja kohteenasi on nyt 50+ lesbo vain 11-vuotias tyttö, jota kutsut hänen somekanavallaan vaimoksesi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!- AnonyymiUUSI
Viitsitkö apmies vähän avata miten nämä ikäryhmät liittyvätkään toisiinsa, eli kirjoita vielä sekavampia jos mahdollista, sillä se ehkä nääs aukenee
- Anonyymi
Tiesin, että hän on pettymys.
- AnonyymiUUSI
Saanen sanoa eriävän mielipiteeni. Mun mielestä se projekti alkaa vasta, kun on syntynyt käsite "me".
Siihen on matkaa siitä "viehättyneisyydestä" kuten aloittaja ilmaisee asian.
Kun tuo käsite meistä on vahva, alkaa se sen työstäminen eli tehdään parisuhteen eteen töitä, sellaisen suhteen, missä kummallakin on hyvä olla.
Sitä työstöä pitäisi olla koko suhteen ajan, vaikka välillä se tuppaa itse kelläkin unohtumaan. Sen toisenkin hyvinvointi unohtamatta itseään.- AnonyymiUUSI
Olen erimieltä, ehkä ap puhuu alkuvaiheesta, kun tykästyy toisesta, kun on ollut toisen läheisyydessä ym jolloin voi syntyä tuollaisia erikulttuurillisia tai vastaavia kohtaamisia. Jolloin tykästyneen täytyisi kyllä hiven käyttää ajatusta siihen, miten oikeasti lutviutuisi toisen elämään, ei tietenkään voi alkaa esittää jotain mitä ei ole tai kieltämään itsessään arvojaan tms. Mutta jonkinlaista huomioonottamisen kykyä, tajua tarvitaan.
Tykästyminen kun ei vielä ole ihastumista tai rakastumista, mikä tila voisi sivuuttaa kaikki mahdolliset esteet, kun pyrkisi tuohon "me" vaiheeseen, mutta senhän pitäisi silloin olla samanaikaisesti molemmilla ns päällä. Ap taisi puhua tuosta tykästymisvaiheesta, jossa oletusarvoisesti on pieni mahdollisuus että toinenkin voisi tykästyä vastavuoroisesti, jos
näyttäisi toiselle vähän selkeämmin, miten arvostettava, pidettävä tms hlö on mielestään?
- AnonyymiUUSI
Jotkut projektin pitäjät antava signaaleja mitkä sopii kahteen ihmiseen projektin pitäjän lähellä. Joko ihminen tekee sen tietoisesti haluaa 2 yhdellä iskulla tai on vain tolloke ettei itse edes tajua sitä.
Kohde voi alkaa tuommosessa tilanteessa äksyileen.- AnonyymiUUSI
Eipä niitä merkkejä aina huomaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eipä niitä merkkejä aina huomaa.
Sivusta
- AnonyymiUUSI
Onko sulla oikeesti kaivattu,vai huvikseenko tällaisia mietit
- AnonyymiUUSI
Tuota sairasta hamemies vainoajaa ei kukaan halua, samanlaiset jos kukaan! Vainoaja on sairas, joka pitää saattaa hoitoon!
- AnonyymiUUSI
Kirjoitat tosi vaikeasti. Se, että osaa sanoa asiansa selkeästi, on yksi todiste älykkyydestä.
- AnonyymiUUSI
Juuri näin. Tässähän oli kysymys lopulta (ilmeisesti) kahden eri kulttuurista ja taustoista tulevan kohtaamisesta, josta ei mainittu mitään. Lisäksi ensin pohdittiin parisuhteen muodostamista ja viimeisessä lauseessa se kumottiin jos on kaksi täysin erilaista ihmistä. Riittää että on Fiksu.
- AnonyymiUUSI
Tässä myös 0 + 1 eli 1. Kannattaa tarkastaa, että näin olisi.
- AnonyymiUUSI
Kyllä kiima keinon keksityttää.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914041Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483398Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662929- 382861
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192214- 322161
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122097- 291925
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171920Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471869