Vuokralaisten yli kävellään!

Anonyymi-ap

Taloyhtiössä jossa asun vuokralla tehdään IV ja LVI huoltotöitä lähes kahden kuukauden ajan. Vuokralaisille tupsahti postiluukusta ilmoitus että lähes kahden kuukauden ajan huoltomiehet voivat tulla yleisavaimila asuntoihin sisään arkipäivisin klo 8-17 välisen ajan. Ilmoituksessa määrättiin pitämään kulku vapaana asuntoon, mahdolliset turvalukot auki ja lemmikit eivät saa häiritä huoltomiesten työtä.

Vuokralaisilta ei kysytty mitään, eikä vuokralaisten kanssa sovittu mitään.

Toisin sanoen. Lähes kahden kuukauden ajan vuokralaisten on varauduttava siihen että huoltomies ryysää yleisavaimilla sisään sun kotiisi. Vuokralaisen on rytmitettävä elämänsä koko tämän ajan siten että ei voi esimerkiksi käydä suihkussa klo 8-17 välisenä aikana koska jos olet juuri suihkussa tai alasti omassa kodissasi voi joku vieras henkilö tulla sisään yleisavaimilla. Taloyhtiössä voi olla vuorotyötä tekeviä asukkaita jotka nukkuvat päivisin. Heidänkin pitää varautua siihen että hetkenä minä hyvänsä huoltomies voi ängetä yleisavaimilla sisään asuntoon.

Eilen putkari kävi vaihtamassa asunnon suihkukahvat ja poresuodattimet vaikka entisissä ei ollut mitään vikaa. Mitään muuta putkihuoltoa ei tehdä kuin poresuodattnten ja suihkukahvojen vaihdot. Mikähän helvetin idea siinäkin on? Asiakkaalta joka niitä käyttää ei kysytty mitään. Kukaan ei tiedustellut onko suihkukahvojen vaihdolle tarvetta. Ja kaiken huipuksi kahva janporesuodattimet jotka vaihdettiin ovat käytettyjä, kalkkeutuneita ja vanhoja, huonompia kuin edelliset.

Absurdi olo että joku vain ryysää aamulla kotiisi ja ilmoittaa että me vaihdetaan nyt sun suihkukahvat eikä sulta kysytä mitään. Mikä idea tässä oli. Minulla on itse ostettu suihku suihkukahva varastossa jota en muuton yhteydessä vaihtanut. Jos olisin vaihtanut kahvan ja ollut poissa kotoa kun "huoltotyö" tultiin tekemään, sehän olisi ollut varkaus.

Miten helvetissä vuokranantaja voi kävellä tällä tavalla asukkaiden yli? Tästä täytyy olla jotain lainsäädäntöä koska lähes kaksi kuukautta kestävän huoltotyän tiimoilta asukkailta ei kysytty mitään, ei sovittu mitään eikä edes ilmoitettu täsmällisiä päivämääriä milloin yksityisten ihmisten omaan kotiin änkeytymään. Olen asunut koko aikusielämäni vuokralla enkä ole koskaan kokenut mitään tällaista. Suihkukahvojen vaihto on varmasti äärettömän tärkeä ylläpitohuoltotyö muutenkin. Jos suihkukahvaa ei vaihdeta säännöllisesti asunto menee asumiskelvottomaksi, niinkö?

54

462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan se kamalaa, kun täytyy hamppuviljelmät roudata piiloon jonnekin muualle. Tai varastetut tavarat, joita kämpän kautta on kierrätetty uusille omistajilleen.

    • Anonyymi

      Osta omakotitalo.

      • Anonyymi

        Niinpä niin... Elämä on sitten niin itsenäistä ja mukavaa...ja kun on aika lähteä... velat menevät sitten mukanasi hautaan toisin kuin valtion velat...ne peritään....

      • Anonyymi

        Pyysikö sinulta joku jotain ohjetta ja neuvoa, vinkkiä tai ehdotusta johonkin asiaan?

        Lopeta neuvojen jakaminen kun kukaan ei niitä pyydä.

        Emme keskustele siitä mitä aloituksen tekijän kannattaisi tehdä.

        Keskustelemme siitä miten vuokralaisia kohdellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin... Elämä on sitten niin itsenäistä ja mukavaa...ja kun on aika lähteä... velat menevät sitten mukanasi hautaan toisin kuin valtion velat...ne peritään....

        Emme keskustele nyt valtion veloista.

    • Anonyymi

      Sellaista se on paskasakin elämä.

    • Anonyymi

      Kyllä samat menettelyt koskevat myös osakkaitakin jotka asuvat talossa.
      Miksi rajoitukset eivät saisi koskea vuokralla asuvia?
      Ihan normaali käytäntö on, ellei sitten pakoteta muuttamaan sijaisasuntoon remontin ajaksi.

      • Anonyymi

        Mitkä rajoitukset? Taloyhtiössä on ainoastaan vuokra-asuntoja. Sellaisiakin taloja on katsos olemassa. 💡

        Välität että kun asut osakkaana omistusasunnossa taloyhtiö voi päättää tulla vaihtamaan suihkukahvasi sinulta lupaa kysymättä? Jos et ole kotona nii sitten tulevat suorittamaan tämän yleisavaimilla omin luvin. Sä oot ostanut ihan ikioman suihkukahvan bauhausissta jota tykkäät käyttää ja sitten joku putkari määrää että joo me varastetaan nyt tää sun suihkukahvasi ja vaihdetaan se johonkin kämäiseen käytettyyn?

        Kodin omistajalta ja suihkukahvan omistajalta ei kysytä mitään.

        Osakkaana omistusasujanakin on mahdollista että siis lähes kahden kuukauden ajan on varauduttava siihen että joku änkeytyy kotiisi yleisavaimilla sisään kahdeksasta viiteen arkisin ilman että asukkaiden kanssa keskustellaan asiasta, ilman että heiltä kysytään mitään ja ilman että pyritään edes ilmoittamaan täsmällsiemmät päivämäärät jolloin on odotettavissa tällainen invaasio yksityiseen tilaasi?

        Yksikään omistusasuja ei tällaiseen suostuisi.

        Mutta ku nyt on oikeistohallitus niin siitä automaattisesti seuraa että ajan henki on että omistava osa yhtieskuntaa näyttää kaapin paikan omistamattomille. Omistajat ja yrittäjät näyttävät mistä kuuluu ja kuka käskee ja kuka tanssii.

        Urhoollisten yrittäjien on saatava tavoitella unelmiaan omalla työllään ja raadannallaan 😢, joten joku kämänen putkifirma voi keksiä täysin tarpeettomia "huoltotöitä" joista laskuttaa asiakasyritystä ja tulla varastamaan vuokralaisen omaisuutta ja päättää sun puolesta millaista suihkukahvaa on sun käytettävä.

        Vuokranantajalla on oikeus tehdä bisnestä vuokralaisilla, ja yrittäjillä on oikeus keinolla millä hyvänsä tavoitella voittoa.

        Moraalista viis.

        Yrittää voi moraalisestikin saatanan paskiaiset.

        Poresuodatinten ja suihkukahvojen vaihto on varmasti äärimmäisen tärkeää ylläpitohuoltotyötä jotta asunnot pysyvät käyttökelpoisina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä rajoitukset? Taloyhtiössä on ainoastaan vuokra-asuntoja. Sellaisiakin taloja on katsos olemassa. 💡

        Välität että kun asut osakkaana omistusasunnossa taloyhtiö voi päättää tulla vaihtamaan suihkukahvasi sinulta lupaa kysymättä? Jos et ole kotona nii sitten tulevat suorittamaan tämän yleisavaimilla omin luvin. Sä oot ostanut ihan ikioman suihkukahvan bauhausissta jota tykkäät käyttää ja sitten joku putkari määrää että joo me varastetaan nyt tää sun suihkukahvasi ja vaihdetaan se johonkin kämäiseen käytettyyn?

        Kodin omistajalta ja suihkukahvan omistajalta ei kysytä mitään.

        Osakkaana omistusasujanakin on mahdollista että siis lähes kahden kuukauden ajan on varauduttava siihen että joku änkeytyy kotiisi yleisavaimilla sisään kahdeksasta viiteen arkisin ilman että asukkaiden kanssa keskustellaan asiasta, ilman että heiltä kysytään mitään ja ilman että pyritään edes ilmoittamaan täsmällsiemmät päivämäärät jolloin on odotettavissa tällainen invaasio yksityiseen tilaasi?

        Yksikään omistusasuja ei tällaiseen suostuisi.

        "Sä oot ostanut ihan ikioman suihkukahvan bauhausissta jota tykkäät käyttää ja sitten joku putkari määrää että joo me varastetaan nyt tää sun suihkukahvasi ja vaihdetaan se johonkin kämäiseen käytettyyn?"

        Perustuslaki takaa omistamisen, yksityisyyden suojan ja kotirauhan.

        Ilmeisesti vuokralainen ei saa omistaa edes omaa suihkukahvaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä rajoitukset? Taloyhtiössä on ainoastaan vuokra-asuntoja. Sellaisiakin taloja on katsos olemassa. 💡

        Välität että kun asut osakkaana omistusasunnossa taloyhtiö voi päättää tulla vaihtamaan suihkukahvasi sinulta lupaa kysymättä? Jos et ole kotona nii sitten tulevat suorittamaan tämän yleisavaimilla omin luvin. Sä oot ostanut ihan ikioman suihkukahvan bauhausissta jota tykkäät käyttää ja sitten joku putkari määrää että joo me varastetaan nyt tää sun suihkukahvasi ja vaihdetaan se johonkin kämäiseen käytettyyn?

        Kodin omistajalta ja suihkukahvan omistajalta ei kysytä mitään.

        Osakkaana omistusasujanakin on mahdollista että siis lähes kahden kuukauden ajan on varauduttava siihen että joku änkeytyy kotiisi yleisavaimilla sisään kahdeksasta viiteen arkisin ilman että asukkaiden kanssa keskustellaan asiasta, ilman että heiltä kysytään mitään ja ilman että pyritään edes ilmoittamaan täsmällsiemmät päivämäärät jolloin on odotettavissa tällainen invaasio yksityiseen tilaasi?

        Yksikään omistusasuja ei tällaiseen suostuisi.

        Täsmälleen noin toimitaan myös osaketaloissakin, se on yleinen käytäntö ja siitä tiedotetaan kyllä ennen remontin alkamista.
        Ei remontin tekemisestä tulisi mitään jos joka rasahduksesta pitäisi ilmoittaa erikseen tiedotteella.
        Mukavuudenhaluinen muuttaa muualle remontin ajaksi.

        Höpö höpö. Mikä remontti? Lukutaito hukassa

        Ei tämä ole mikään välttämättömään putkiremonttiin verrattava tilanne joka ymmärrettävästi vaatii asukkailta kärsivällisyyttä ja poikkeukselliset asumisolosuhteet. Kyse ei ole tiedottamisen puutteesta vaan sen sopimisesta tai ennakkoon ilmoittamisesta täsmällisemmin millon asuntoihin aiotaan tulla sisälle. Tällaiset säätötyöt ovat pieniä huoltotöitä joten on kohtuutonta vaatia että kahden kuukauden ajan pitää tällaisen pikku fiksauksen takia asukkaiden sopeuttaa elämänsä siihen että hetkenä minä hyvänsä huoltomies voi tulla yleisavaimilla sisään 8-17 välillä.

        Putkarimiehen varkaissakäynti sen sijaan ei ollut lainkaan tarpeellinen toimenpide.

        Aloituksesta voimme lukea että talossa tehdään LVI-töitä kaksi kuukautta. Kyllä sitä jo voi putkiremontiksi sanoa.

        Oliko se olennaista kumpi huolto kestää vajaat pari kuukautta IV vai LVI?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä rajoitukset? Taloyhtiössä on ainoastaan vuokra-asuntoja. Sellaisiakin taloja on katsos olemassa. 💡

        Välität että kun asut osakkaana omistusasunnossa taloyhtiö voi päättää tulla vaihtamaan suihkukahvasi sinulta lupaa kysymättä? Jos et ole kotona nii sitten tulevat suorittamaan tämän yleisavaimilla omin luvin. Sä oot ostanut ihan ikioman suihkukahvan bauhausissta jota tykkäät käyttää ja sitten joku putkari määrää että joo me varastetaan nyt tää sun suihkukahvasi ja vaihdetaan se johonkin kämäiseen käytettyyn?

        Kodin omistajalta ja suihkukahvan omistajalta ei kysytä mitään.

        Osakkaana omistusasujanakin on mahdollista että siis lähes kahden kuukauden ajan on varauduttava siihen että joku änkeytyy kotiisi yleisavaimilla sisään kahdeksasta viiteen arkisin ilman että asukkaiden kanssa keskustellaan asiasta, ilman että heiltä kysytään mitään ja ilman että pyritään edes ilmoittamaan täsmällsiemmät päivämäärät jolloin on odotettavissa tällainen invaasio yksityiseen tilaasi?

        Yksikään omistusasuja ei tällaiseen suostuisi.

        Vuokra-asukkaita ylipalvellaan. Osakkaalle ei tosiaan tultaisi vaihtamaan suihkukahvaa, kun kyse on kulutusosasta jonka vaihto kuuluu osakkaalle. Näin suurimmassa osassa taloyhtiöitä.
        Mutta jos taloyhtiö päättää tehdä esimerkiksi kylppäriremontin, niin siinä yhteydessä koko suihkusetti varmaan tullaan vaihtamaan, kuten kaikki muutkin vesikalusteet ja seinän kaakelitkin ja ihan samalla yleisavaimella sisään tekniikalla. Ovikelloa ensin tietty soittaen, mutta niin sitä soitetaan vuoka-asukkaallekin, eikö?
        Itsellä on useampikin osakehuoneisto, joista osassa olen itse asunutkin. Vakiokäytäntö on ilmoittaa milloin työt alkavat taloyhtiössä ja sitten summittainen arvio siitä, missä järjestyksessä asuntoja käydään läpi. "alkaen A-talon ylimmästä kerroksesta"....ja sitten kirjeen lopussa lukee yleensä, että arvoitu kesto on "2 viikkoa" tms...

        Juu, ja tosiaan sen ei tarvitse olla putkiremontin tasoinen toimenpide.
        Sama systeemi:
        Ovien lukituksen vaihto...avaimet saa viikkoa ennen kuin taloyhtiössä aletaan lukkoja vaihdella, mutta varsinainen vaihto parin viikon maanantai-perjantai tarkkuudella.
        Patteriventtiilien tarkistus ja patteriverkoston ilmaus. Päivän tarkkuudella.
        Patteriventtiileiden vaihto, kun tarkastuksessa osoittautuu, että ne ovat koko taloyhtiössä vaihtokunnossa. kesto 2 viikkoa, ja taas ilmoitetaan vain mistä päästä taloyhtiötä aloitetaan.
        jne...kyllä näitä on ja osakehuoneistoihin mennään silloin aina yleisavaimella jos asukas ei vastaa ovikellon pimpotukseen.

    • Anonyymi

      Vuokralaiset maksavat vuokranantajille päätä huimaavia summia vuokraa joka ikinen kuukausi. Paljon enemmän kuin omistusasujat maksavat yhtiövastikkeitaan.

      Ja jotenkin kuitenkin ajatellaan että vuokralaisen asunto ei ole hänen oma kotinsa ja omaa reviiriään, vaan se on edelleen koko ajan vuokranantajan reviiriä, johon ulkopuolisilla on lupa ängetä milloin tahansa vain ilmoitusluotoisena asiana asukkailta mitään kysymättä tai mitään heidän kanssaan sopimatta.

      Aika röyhkeä asenne.

      • Anonyymi

        Pikemmin vuokralaisilla on aika röyhkeä asenne, jos eivät ymmärrä, että heidän asuntoonsa liittyviä korjauksia ei tehdä juuri sinä kellonlyömänä kuin heille sopii...jos he kuitenkin maksavat asumisestaan enemmän kuin omistusasujat...
        Jotenkin huvittavaa, että vuokralla asuvilla ei ole mitään käsitystä siitä, että myös omistusasumisen puolella on IHAN SAMA SYSTEEMI.
        Vain omakotiasuja voi sanella aika tarkkaan koska hänelle voi tulla remonttia tekemään, mutta voin paljastaa, että yleensä kuitenkin putkimies tai sähkömies kertoo, koska hän pääsee tulemaan ja omakotiasuja sopeutuu siihen aikatauluun.

    • Anonyymi

      Vuokraloista riipii, kun varallisuutta on vain päällä olevat vaatteet ja sossun maksusitoumuksella hankitut huonekalut. Sekä (negatiivisena varallisuutena) aimo kasa pikavippejä.

      Kateus on kova eikä helpota, vaikka vuokraloinen sylki roiskuen sössöttää, ettei haluaisikaan omistaa mitään ja omistusasujan asunnon omistaa pankki ja vuokralla elää vailla huolia ja vapaana kuin taivaan lintu.

      Todellisuudessa vuokralaista riipii, kun tietää olevansa sossunelätti ja pohjasakkaa. Olisi kiva omistaa jotain ja siksi pitää epätoivon vimmalla takertua "omaan" asuntoon. Jossa ei sitten kukaan saisi käydä.

      Onhan se kieltämättä noloa, jos narahtaa hamppuviljelmistä tms. Tosin aika harvinaisia ne... normaali tapaus on ahdas kämppä, jossa hirveä sotku. Vuokralle päätyvillä luusereilla elämänhallinta aina hukassa. Keittiössä likaisia astioita vuorena, sänky petaamatta, tyhjiä oluttölkkejä ja pleikkari lujuu ympäriinsä. Siinähän se luuserin elämänsisältö - nyhjötetään 30 m2 kämpässä olutta lipittäen ja/ta röökaten silloin, kun ei paineta töitä raksalla/siivousfirmassa.

      • Anonyymi

        No jaa. Mulla olisi rahaa ostaa asunto tai asuntoja mutta asun mieluummin vuokralla.Nautin muista asioista kuin omistamisen tunteesta. Lisäksi pääsen helpommin irti jos taloon, yhtiöön tai ympäristöön ilmaantuu idiootteja kuten sinä. Kaikki idiootit ei onneksi häiritse ympäristöään ja pysyvät omassa kuplassaan. Silloin siitä ei ole vaivaa.

      • Anonyymi

        Kerrotko vähän mikä tekee vuokralla asuvasta ihmisestä loisen? Mikä siinä on loisimista?

        Loisia eivät ole siis vuokranantajat jotka imuttavat asumistuet ja mahdollisesti muutkin tuet vuokra- asujien kautta itselleen? Loisia eivät ole kohtuutonta vuokraa vuokralaisilta lypsävät vuokranantajat jotka voivat omistajina määrätä vuokrien hinnat koska se ei ole sopimus kysymys vuokralaisen ja vuokranantajan välillä. Näin vuokranantajan voivat leikkiä ihmisen perustarpeella, asunnolla, välittämättä tippaakaan vaikkapa siitä miten ylisuuret vuokrat vaikuttavat matalapalkkaisten vuokra- asujien elämään.

        Vuokranantajat tekevät suurta voittoa vuokra- asujien kustannuksella. Mutta heillä ei ole pienintäkään velvollisuutta kunnioittaa ihmisiä jotka mahdollistavat vuokra- asumisellaan heidän voitontavoittelunsa. Vuokralaiset ovat niitä joita ilman vuokrabisnes ei olisi mahdollista mutta heidän kotirauhaansa, omaisuuttaan tai yksityisyyttä ei tartte kunnioittaa koska ne on jotain "loisia".

        Vuokranantajat tekevät voittoa, kun vuokra-asumisen tukemiseen kaadetaan mijardi toisensa perään.

        Ainakin pääkaupunkiseudulla vuokraloisten ENEMMISTÖ saa asumis- tai jotain muuta tukea.

        Kaikenmaailman piilotuet päälle. "Yleishyödyllisille" rahanpesukoneille myydään ja vuokrataan tontteja alle markkinahintojen (=piilotukea), annetaa korkotukea lainoihin, annetaan välillä jopa ihan "käteistä" eli suoraa rakentamistukea. Ei vaan aina näy nämä missään eli raha katoaa parempiin taskuihin. Esim. pari vuotta sitten HS kirjoitti kahdesta identtisestä vuokrataloista, joissa vuokrat samaa tasoa, vaikka toiselle myönnettiin miljoonan euron rakentamistuki. Joka katosi täysimääräisesti parempiin taskuihin.

        Ja toki vuokraslummien remontteihinki pitää rahaa pumpata. Koska paskasakki paskoo taloja, ylläpitokulut ovat korkeammat (siis pitää rempata keittiöt yms. useammin), siivouskulut korkeammat.

        Ja silti nämä elätit kehtaavat aina vaan vaatia erityiskohtelua ja. tottahan toki, vaaditaan, ettei vuokra saisi nousta... vaikka jengi tuhlaa vettä ja energiaa minkä kerkiää + paskoo ja sotkee paikkoja.

    • Anonyymi

      Otapa nyt ensin yhteys vuokralaisten keskusliittoon ja kysele vähän remonttien teosta vuokra-asunnoissa. Omat sääntönsä ja määräyksensä näillekin on. Siis vuokraisännän , remontintekijän ja vuokralaisen oikeuksista ja velvollisuuksista tuossa tilanteessa.

      • Anonyymi

        Ajattelin että saisin vastauksia helpommin ja nopeammin käytännöistä tällaisissa tilanteissa mahdollisesti jopa täältä koska tämä on vuokralaisten asumista koskeva foorumi.

        Kyseessä ole ole mikään iso remontti kummassakaan huoltotyössä.

        Ilmeisesti tuo käsittämätön itsepintainen vittuilun tarve vaan kertakaikkiaan menee kaikessa edelle kun on ihmisillä jumalauta joku emotionaalisen tason perversio joka on geeneissä asti.

        Mitä vastauksia odotat? Vuokraloinen tai lainen on asunnon hallinta oikeuden haltija. Hallinta oikeuksien kannalta ei ole väliä kuka on omistaja. Eli remppamiehet ja muut taloyhtiö kävelijät kävelee tai on kävelemättä asunnossasi ihan samoilla säännöillä kuin omistajan asunnossa. Paitsi että omistaja eli yleensä vuokranantaja ei tule sinun kotiisi kävelemään ilman lupia.

        Jos kulkevista ramppaajista tulee ongelma voit laittaa oven lukkoon ja ilmoittaa että kukaan ei tule kulkemaan enää yhtään mitään ilman etukäteen sovittuja vuoroja.

        Ylivoimaisen vaikeaa vastata asiallisesti?

        He käyttävät yleisavainta jos asukas ei ole kotona tai ei avaa ovea. Rikosilmoitusko aloittajan pitäisi tehdä? Pitäisi ottaa hankalan vuokralaisen maine vain koska vuokranantaja itse kävelee vuokralaisten yli eikä kunnioita asukkaiden hallintaoikeutta?

        Kuntien vuokra taloissa on aina ollut osallla huoltomiehiä asenne asukkaita kohtaan että tyyliin sutenööreinä toimivat. Heille asukkaat on narkkeja joilta voi varastaa ja tylyttää. Tyhjillään olevaa saattaa käyttää huoltomies tai pimeästi vuokraa sitä parin kuukauden ajaksi. Niillä on omat salaiset teot. Mutta todella on vuoro työläisten elämä vaikeampaa kuin kuvitella osataan. Arjessa. Nukkuminen päivällä on vaikeaa ei nukkujalle vaan muille sillä muut ei ymmärrä sitä ollenkaan. Ei sitäkään jos lepää illalla ennen yövuoroa. Eikä sitä kun mitään ei ehdi kun iltavuoroon menee tulee 11 aikaan illalla kotiin ja herää 5 aikaan lähtee taas aamuksi töihin. Vuorotyöläisiä ei ymmärrä kukaan päivätyötä tekevä. Yövuoron jälkeen on niin väsynyt että kaatuu sänkyyn päälle työmatkat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vastauksia odotat? Vuokraloinen tai lainen on asunnon hallinta oikeuden haltija. Hallinta oikeuksien kannalta ei ole väliä kuka on omistaja. Eli remppamiehet ja muut taloyhtiö kävelijät kävelee tai on kävelemättä asunnossasi ihan samoilla säännöillä kuin omistajan asunnossa. Paitsi että omistaja eli yleensä vuokranantaja ei tule sinun kotiisi kävelemään ilman lupia.

        Jos kulkevista ramppaajista tulee ongelma voit laittaa oven lukkoon ja ilmoittaa että kukaan ei tule kulkemaan enää yhtään mitään ilman etukäteen sovittuja vuoroja.

        Jessus sentään. Varmaan asiallisia vastauksia vain odotetaan ei sen kummempaa. En ole aloittaja mutta ymmärrän turhautumisen.

    • Anonyymi

      Silloin kun as oy:ssä kiinteistöön kuuluvista korjauksista päätetän ja niitä tehdään ei vuokralaisella ole nokan koputtamista. Kyllä se on omistaja joka sanelee milloin ja miten. Turha kitistä kun ilmoituksen olet riittävän ajoissa saanut, sinun on vaan elettävä sen mukaan tai muutettava muualle. Terv. yli 40 vuotta vuokralla kerrostaloissa asunut

      • Anonyymi

        Miten vuokralaisen itse ostama ja itse omistama suihkukahva on kiinteistön tai vuokranantajan omistuksessa ja heillä on lupa se varastaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten vuokralaisen itse ostama ja itse omistama suihkukahva on kiinteistön tai vuokranantajan omistuksessa ja heillä on lupa se varastaa?

        Ei vaan kun joku suihku pää on rikki taloyhtiö vaihtaa sen kun ilmoitat huoltoon. Mutta jos olet itse vaihtanut niin se on sinun tietysti otat sen itsellesi kun ne vaihtaa sen. Sanot että se on sinun. Vuokra asuntoihin ei kannata mitään kiinnitettävää ostaa itse ne kuuluu vuokran antajalle. Kun lähdet joko vaihdat ne takaisin alkuperäisiin tai ne jää sinne. Monessa asunnossa on kalliimmissa astianpesu kone vuokra asunnoissa, mutta jos itse ostaa sellaisen se pitää ottaa mukaan kun muuttaa. Bideet ja suihkukalusteet hoitaa vuokran antaja. Jos huolto mies varastaa ne ei tunnusta sitä siksi kotivara piilossa. Säästöt ja törkeät paperit piilossa. Juttelette vähän onko venäjän kielinen ja Viron. Voit kysyä vaikka missä kävi armeijan ja mikä sotilas arvo on. Noin ihan kuin tyhmänä. Ne yleensä salakuljettaa mahorkkaa myyntiin. Älä päästä kaapille kun kysyy saako ottaa. Ei saa. Ei sovi. Ei käy. Jotkut narkomaanit tyhjentää jääkaapin lisäksi usein muutakin joten nekin kulkee ovista ja ikkunoista. Katsotte vähän millä autolla liikkuvat. On oikeita on vähemmän rehellisiä ja on vääriä.

        Trolli yrittää esittää tyhmää vuokralaista. Säälittävää. Luulet varmaan vielä että täydestä menee?

        Kenties voisit joskus kysyä itseltäsi mitä saat itsellesi trollasmisesta? Onko elämä tylsää ja sisällötöntä?

    • Anonyymi

      Ne taitaa nuo hanat, suihkusuuttimet, poresuuttimet, WC-istuimet jne. olla huoneiston kiinteitä kalusteita eli yksiselitteisesti vuokranantajan omaisuutta.
      Omistaja voi niitä vaihdella ihan halunsa mukaan mutta asunnon mahdollisen varustetason laskun pitää näkyä vuokrassa.
      Vaihtoajankohta varmaankin pitäisi pystyä ilmoittamaan vähän tarkemmin kuin tuossa on tehty.

      • Anonyymi

        Siis onko sulla edelleen luetun ymmärtämsiessä jotain ongelmaa vai muutenkno vaan olet tyhmä.

        Vuokralainen voi ostaa ihan itse kaikenlaisiahärpäkkeitä omaan kotiina. Kuten sellaisen ihmeellisyyden kuin oman suihkukahvan. Silloin se on hänen omaisuuttaan, ei vuokranantajan. Oletko elänyt koko elämäsi käsityksessä että kun itse ostat vuokra- asuntoon jonkun tavaran siitä tulee vuokranantajan omaisuutta vain koska asut vuokralla?

      • Anonyymi

        No eipä ole yksiselitteisesti omistajan omaisuutta. Voi olla myös vuokralaisen omaisuutta. Eikä niitä vuokranantaja mielensä mukaan voi käydä vaihtelemassa vaikka omia olisikin.
        Nämä on juuri tämmöisiä tonttujen käsityksiä. Pitäisi ensimmäisenä sisäistää mitä tarkoittaa hallintaoikeus.

        Tuommoiset omapäiset kalusteiden vaihdot on myös sopimusrikkomuksia. Asunto on vuokrattu niine päivineen. Tason parannukseenkaan ei tarvi suostua ellei siihen ole teknisiä syitä. Vielä vähemmän huononnuksiin.

        Onko pää pissaa täynnä?

        Onko tontun ylivoimaisen vaikeaa tajuta että vuokralaisissa on ihmisiä jotka eivät ole välttämättä koskaan ennen asuneet vuokralla eivätkä voi tietää kaikkia lakipykäliä ja vuokra- asumisen käytäntöjä? Kato ku tällaiset keskustelufoorumit on olemassa juuri sitä varten että näillä foorumeilla on lupa tiedustella asioita joita ei tiedä.

        Joutuvatko ympärilläsi olevat ihmiset arjessasikin yleensä kädestä pitäen rautalangasta vääntämään tällaista itsestäänselvyyksiä sinulle kun ei daiju itte osaa käyttää vittu aivojaan saatana?

        Mikä tuon hallintaoikeusasian kertomisessa ASIALLISESTI on vaikeaa? Olisit vain voinut yksinkertaisesti selittää asian ihan vain normaalisti infoten. Mistä tulee tarve haukkua ihmisiä tontuksi ja loisiksi? Oliko vaikea lapsuus ja traumahistoria? Arpergerinoireyhtymä vai muuten vain olet mulkku ihminen olemattomalla itsetunnolla?

        Niillä on ehkä ollut taloyhtiön kokous etkä ole mennyt tai tullut ilmoitus että on.

        Et tainnut ymmärtää eli lienet itsekin tonttu? Tonttuja on myös vuokranantajissa koska heidän erityisesti pitäisi ymmärtää mitä on hallintaoikeus. Kyse oli siis vuokra-antajista jotka ei ymmärrä ja niitä on vieläkin mikä on tavallaan aika uskomatonta.

        Höpön löpön. Et haukkunut vuokranantajia tontuiksi jotka eivät kunnioita vuokralaisten oikeuksia. Kirjoitit tonttuiluvastauskesi kommenttiin 2024-09-27 12:26:03 joka on selvästi vuokralaisen kirjoittama. Mitä helvettiä haukut omia oikeuksiaan tietämättömiä vuokralaisia tontuiksi?

        Jos asioista tietämättömien kysymykset ärsyttävät noin paljon ettei sitten millään ilveellä kykene olemaan ujuttamatta nimittelyä ja epäkohteliaiksuuksia vastauksiinsa kannattaa tehdä jotain muuta kuin lorvia nettifoorumeilla. Täällä saattaa törmätä ihmisiin jotka kyselevät asioista joiden kyseleminen ärsyttää sinua kovin.

        Ämmät asialla. Tarttuu muotoihin ymmärtämättä sisältöjä. Ei ihme että ongelmia yhtiössä..😂😂😂😂

        Se on kuule naisten kanssa taloyhtiössä (ja muutenkin) ihan sama mitä teet. Kunhan teet sen laulamalla.

    • Anonyymi

      Olen asunut aina omassa tai asossa, nyt vuokralla. Tämä on helppoa ja maksan vuokran, en osallistu pihatöihin enkä muuhun enää. Omistaja voi mennä niihin.

      • Anonyymi

        Halvinta lopulta asua vuokralla vaikka maksaa sen yhtiön osakkeen siinä. Silti ei mitään hirveitä velkoja eikä remontti velkoja. Osakkeen omistaja joutuu maksamaan itse jääkaapit ja muun toki ne vuokrissa on mutta paljon helpompaa. Ja kuitenkin yhtiöt maksaa verot kun myyvät ja toki heillä kovat tulot on.

    • Anonyymi

      ihan vaan kiinnostaisi miten suihkukahvojen ja poresuuttimien vaihto voi kestää 2 kuukautta? Minkäs kokoinen taloyhtiö on kyseessä.

      • Anonyymi

        Ihan helposti. Tekee työsopimuksen tuntiveloituksena.

      • Anonyymi

        Aloittajalla ilmeisesti on kaksi erillistä huoltotyötä käynnissä.

    • Anonyymi

      Huvittavinta tässä on se, että vuokralla asuvat luulevat, että heitä kohdellaan eri tavalla kuin mikäli olisivat asunto-osakkeen omistajia.
      Ei kohdella, IHAN SAMA SYSTEEMI

      • Anonyymi

        Omistusasujat yleensä voivat vaikuttaa asioihin taloyhtiön kokouksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omistusasujat yleensä voivat vaikuttaa asioihin taloyhtiön kokouksissa.

        Vuokralaiset ovat paskasakkia, jonka on parempikin pitää etäällä päätöksenteosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokralaiset ovat paskasakkia, jonka on parempikin pitää etäällä päätöksenteosta.

        Johonkin saarelle voisi lähettää kaikki vuokralaiset. homojen ja spitaalisten seuraksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johonkin saarelle voisi lähettää kaikki vuokralaiset. homojen ja spitaalisten seuraksi.

        Sanoo provokantti vuokralainen.

    • Anonyymi

      Rempparömpsät ähisee.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe