Palestiinan tunnustaminen valtiona on väärin

On vain ajan kysymys , milloin tunnustaminen tapahtuu kokoomuksen painostuksena. Stuppelo ja Valtonen ovat jo liikahtaneet siihen suuntaan.
11280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Siis mitä helvettiä?” Soini kirjoittaa blogissaan, jota hän plokiksi kutsuu.

Presidentti Stubb on useaan otteeseen sanonut, että on ajan kysymys, milloin Suomi tunnustaa Palestiinan. Soini taas argumentoi blogissaan, ettei Suomen pidä tunnustaa Palestiinaa, koska Suomi ei tunnusta hallintoja vaan valtioita.

Äänestä
  • Kuka Soinin mielipidettä kysyi?

    Äänestä

Ei Soinilta tarvitse kysyä. Soini puhuu ja media kuuntelee ja kirjoittaa

Äänestä

Nyt näyttäisi siltä, että hallituksen toimet menevät täysin metsään. Värisuora kokoomuksessa ajaa suomea täysin suohon.

Äänestä
  • Perussuomalainen Puolue kuihtuu pois.

    Äänestä

Äänestys meni Suomen osalta oikein.

Kylläpä vanhoihin uskonnollisiin tarinoihin perustuvat toimet vielä nykyaikana koulutetussa Suomessa saa kristilliset ja persut hyppimään seinille.

Voitaisiinko, myös Päivi Räsänen, unohtaa politiikassa uskonto ja toimia ongelmakysymyksissä loogisesti.

Eli on täysin loogista ottaa kantaa asioihin kansainvälisen oikeuden päätöksien kautta. Eli juuri niin kuin Suomi teki Valtosen toimesta.

Liian monimutkainen politikointi vie pienen Suomen kansainvälisillä areenoilla solmuun.

Äänestä

Aloitettaikos nämä tunnustamiset vaikka sillä että Palestiina itse ensin tunnustaisi Israelin valtion olemassaolon ja oikeutuksen olemassaoloon? Hamas-palet eivät nimittäin ole sitä vielä tehneet.... Mun mielestä ennenkuin se tapahtuu niin on aika ennenaikaista ja naurettavaa että Suomi käy tunnustamaan yhtään mitään. Siis ihan kun hommaa kaupunkilaisjärjellä ajattelee?

Äänestä

Ei niitä voi tunnustaa,täysin rovoporukan halinnassa.Ei vaåaita vaalia ollut koskaan.Kansaivälisellä avulla elätetty porukka.Ei osaa muuta kun Israilin tuhomista. heidän koko elämä.Fiksummat käy isrealissa homissa. Ei pysty elämään itsenäisesti. Ei ole Valtio on sisiryhmien epäjärjestys. Tämä on tosi.

Äänestä
  • Tätähän vihreät ja äärivasemmisto haluaa myös Suomeen.

    Äänestä

Miksi demarit ajavat tätä asiaa? liittyykö se jotenkin yleiseen wokeen, siihen afgaani demariin vai vasemmistossa niin kovin yleiseen antisemitismiin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On vain ajan kysymys , milloin tunnustaminen tapahtuu kokoomuksen painostuksena. Stuppelo ja Valtonen ovat jo liikahtaneet siihen suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu