Vihreiden onnistunut operaatio.

Kun Ruotsin valtioneuvosto sallii turpeennoston, NIIN MENNÄÄMPÄ MAALAAMAAN SUOMEN EDUSKUNTATALO! Huhhei!
Miten erottaa vihreän lehmästä? -Lehmän älykkäästä katseesta!
7179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eduskuntatalon töhrijöitä odottaa ehdoton vankeus. Maksimirangaistus on neljä vuotta. Se pitäisi tuomita. Se on selvä.

Elokapina pitää lakkauttaa järjestönä. Se harjoittaa yhteiskuntaterroria.

Äänestä

Valehtelevat että Neova on saanut 450 miljoonaa euroa turvetuotannon lopettamisesta, kyseinen yhtiö ei ole saanut eikä edes hakenut euroakaan. Mitään konkreettista ei elokapina ole tehnyt ympäristön hyväksi, sensijaan sotketaan ja tukitaan katuja.
Tavalliset ihmiset osallistuvat poistamalla vieraslajeja, jättipalsamia ja lehtokotiloita jopa lapsetkin, mutta eivät osallistu talkoisiin saadakseen näkyvyyttä mediassa. Miten elokapinan haitanteko, parantaa ilmastoa, tai että Meriläinen ja Diarra hankkivat näkyvyyttä kiusaamalla muita?

Äänestä
  • Faalunin puaista, maissitärkelystä, vettä. Klassinen punamullan resepti. Eli syyllisiä ovat Kepu+ Demarit punamulta, tämä vuosikymmeniä Suomea rapautanut epäpyhä poliittinen suhmurointi. 🙃🙃🙃

    Äänestä

Elokapina on terroristijärjestö, joka on kiellettävä lailla. Vihreiden huonon kannatuksen vuoksi tehdään näitä tekoja, jotta kannatus nousisi, mutta nämä teot laskevat onneksi vihreiden kannatusta. Kyllä tavallinen ihminen tajuaa, ettei kyse ole demokratiasta.

Äänestä
  • Vihreitten Sofia Virta yrittää nuoleskella nyt kokoomusta. Vihreitten mukana kokoomus uppoaisi, kuten kävi kepulle ollessaan vihervasujen hallituksessa. Vain puhtaasti oleva oikeistohallitus voi korjata punavihreitten rakentaman niinakentän.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vihreitten Sofia Virta yrittää nuoleskella nyt kokoomusta. Vihreitten mukana kokoomus uppoaisi, kuten kävi kepulle ollessaan vihervasujen hallituksessa. Vain puhtaasti oleva oikeistohallitus voi korjata punavihreitten rakentaman niinakentän.

    SIIS MIINAKENTÄN

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vihreitten Sofia Virta yrittää nuoleskella nyt kokoomusta. Vihreitten mukana kokoomus uppoaisi, kuten kävi kepulle ollessaan vihervasujen hallituksessa. Vain puhtaasti oleva oikeistohallitus voi korjata punavihreitten rakentaman niinakentän.

    Mikä oli tekijä, joka mahdollisti persujen nousun? Se oli tilanne jossa keskusta, kokoomus ja sdp antoivat vihreille ja vasemmistoliitolle vapaat kädet pienissä asioissa tehdä ihan mitä haluavat, kyykyttää kansaa ja kurittaa veronmaksajaa mielensä mukaisesti kunhan vain tuki saadaan isoissa kysymyksissä.

    Kun ihmiset tympääntyivät syntyi vastareaktio, jonka mittakaava yllätti monet.

    Jos persuista haluttaisiin eroon, täytyisi elokapinat kieltää ja vihreät eristää kaikesta yhteiskunnallisesta toiminnasta niin, että suuret puolueet eivät enää koskaan tekisi vihreiden tai vasemmistoliiton kanssa yhteistyötä eikä ao. puolueita nähtäisi enää koskaan hallituksessa. Silloin persut kuihtusivat.

    Mitä luulette? Olisiko tähän valmiutta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun Ruotsin valtioneuvosto sallii turpeennoston, NIIN MENNÄÄMPÄ MAALAAMAAN SUOMEN EDUSKUNTATALO! Huhhei!
Miten erottaa vihreän lehmästä? -Lehmän älykkäästä katseesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu