Laskutaidottomat sijaisten sijaiset

Anonyymi-ap

Kyllä hävettää olla karvialainen, kun lehdestä saa lukea, mitä kaikenlaisia sijaisten sijaisia sitä kunnan virkoihin pestataan. Eivät osaa hoitaa edes kunnan hankintojen kilpailutuksia ja myös taloushallintotaidoissa on puutteita.

Onneksi tarkastuslautakunta on ollut tässä tarkkana. Ja onneksi kunnassa muut virkamiehet ja lautakunnat osaavat hoitaa asiansa, että ei olla konkurssissa. Ja edelliset teknisen puolen virkamiehethän hoitivat hommansa aina tunnontarkasti ja ajallaan. Nyt on kyllä lipsuttu pahasti.

9

735

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kenen mieleiset sijaiset valittiin (lehdet kertoo), kenen vastuulla on katsoa kokonaistilannetta ja kenelle kuuluu perehdytys kun
      virkaatekeviä ei ollut? Ylin johto vain kohautteleet hartioitaan ja sysää syitä muille. Kulttuuri ja some menee kunnan talouden ja talouskurin edelle ja kukaan ei oikeasti johda kuntaa. Kyllä pitäisi ohjeistaa/kouluttaa, että sijaiset osaisi alkeellisimmatkin kuntasäännökset ennen kuin hommiin valitaan( ja suostutaan.)

      • Anonyymi

        Ulkopaikkakunnilla nauretaan karvian "Kulttuuri, teatteri ja matkailu"-projektille.
        Katsokaa asioita nyt siellä kunnassa ulkopuolisten silmin. Karviassa ei ole mitään luonnon nähtävyyttä. Historia, mitä on ollut on purettu pois jonka ympärille olisi matkailua PIENESSÄ määrin voinut kehittää. Alkkian varavankila ja sotavankien hauta. Ei täällä ole muuta. Pitkospuita on muuallakin. Käykää joskus katsomassa Kihniön Aitonevalla. Siellä vähän eri meininki kuin täällä.
        Milloin oikein tunnustetaan, ettei se elätä. Jos joku matkailuauto pysähtyy kaupan pihaan ja ostaa makkarapaketin ja käy sen nokeamassa Neva-lylyssä ei se paljoa Karvian taloutta kohenna eikä tuo yrittäjälle enempää leipää.
        Kertoohan tämä kulttuurin ja taiteen ihannointi paljon kunnan johtoportaan omista mielenkiinnon kohteista ja mieltymyksistä.


    • Anonyymi

      Pitkoksia ollu ennenki alkkias kilometri kaupalla metlan aikana ja kota vuoren juurella. Aika hiljasta ollu liikenne silloinki. Eikä kauha nevalla mitää ruuhkaa oo. Hyvin tilaa vaeltaa varsinki ku kelit viilenee. Nämä yksittäiset luonto ihmiset ei tuo satoja tuhansia kassaan.

    • Anonyymi

      Seuraava tarkastushan sitten vasta kertoo karut luvut tämän vuoden teknisen puolen pelleilystä. Kuuro eläkeläinenhän hyvin osaa Karvian asioita hoitaa.. Loistavaa, Karvian kuntapäättäjät, loistavaa..

    • Anonyymi

      On tainnut sijaiset tulla kunnalle monin verroin kalliimmaksi kuin mitä edellisen teknisen johtajan palkkaus olisi kustantanut. Tämä se on sitä kunnan johtamista kun ei osata johtaa.

    • Anonyymi

      Arvovalinnat on tehty. Jees-miehet rulaa ja tekee niinkuin käsketään..

    • Anonyymi

      Oikesta narusta vedätte. Ylin johto ei uskalla puuttua epäkohtiin. Aikaisemmat jämäkät miehet pitivät ryhtiä yllä. Kuntalaisten veromarkkoja ei tuhlailtu, Sama koski valtuuston johtoa.
      Mutta nyt pelimerkit ovat kateissa. Neva-Lyly ei ole paljon mitään. Ei siinä ole luonnonkauneutta. Rakennuksia kuin taivaalta ripoteltuina. Hujan hajan.
      Mutta toivottavasti kuntaliitokset tuovat muutosta.

    • Anonyymi

      Tarvitaan helmitaulu, ruutuvihko, lyijykynä ja järkimies siirteleen niitä helemiä. Kirjotustaitosin saa kynän.

      • Anonyymi

        Ei löydy karviasta näitäkään.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe