Katsoin eilen tv:stä hyvän dokumentin Natosta. Otsikkona oli Naton vaikeat 75 vuotta. Se on edelleen Areenassa. Dokumentissa käsiteltiin paljolti 5. artiklan sisältöä. Toisten auttaminen ei ole mikään automaatio ja 5. artiklan tilanteen olemassa edellyttää kaikkien jäsenvaltion hyväksymistä. Juridiikka on epäselvä. Tämän huomasi Saksan liittokansleri Adenauer jo vuosikymmenet sitten ja teetätti selvityksen tästä juridiikasta. Saksa ratkaisi asian lopulta siten, että se toivotti amerikkalaiset joukot tervetulleiksi maahansa. Näkemys kertoi siitä, että amerikkalaisten joukkojen läsnäolo maassa on suurempi tae kuin Natosopimus.
Toinen erittäin mielenkiintoinen ohjelmassa käsitelty asia oli Trump ja Nato. Trumpin erityisasiantuntija Bolton kertoi, että oli aivan hilkulla, ettei Trump hajottanut Naton presidenttinä ollessaan. Bolton on jokseenkin varma, että toisella kaudellaan hän sen tekee, jos pääseen presidentiksi eikä hänellä Boltonin itsensä kaltaisia vastavoimia avustajina. Trump näkee Naton vain rahoituskysymyksenä. Trumpin mielestä USA maksaa Naton menoista pääosan saadakseen puolustaa Eurooppaa. Tämä on vähän sama kuin tavaran myyjä maksaisi asiakkaan ostokset, jotta kauppa syntyisi. Trumpin ongelma on vaan siinä, ettei hän älyä sitä, mitä USA saa vastineeksi Natosta. USAn taloudellisten ja globaalien etujen kannalta se tarvitsee vakautta ja luotettavia kumppaneita. Trump ei siis ymmärrä, että maksaa osaltaan hintaa siitä, että se saa Euroopalta tukea olla maailman johtava valtio.
Se, että Trump voi irtisanoutua Natosta, on ilmeinen vaara. Itse vastustin aikoinaan Natoon liittymistä liittouman dominovaikutuksen vuoksi. Eli voimme joutua sotiin, jotka eivät meitä muuten liikuttaisi. Liittoutuminen lisää eskalaation vaaraa. Nyt tämä vaara tuntuu vähäpätöiseltä Venäjän uhatessa koko länsimaailmaa. Tilalle on astunut kuitenkin toinen vaara ja se on Trump-vaara. Hänen hulluudellaan ei ehkä ole mitään rajaa. Jos hänen läheisimmät turvallisuuspoliiittiset avustajansa ovat tätä mieltä, niin kyllä silloin on syytä olla huolissaan. Trump ei ehkä pysty ilman kongressin lupaa irtisanoutumaan Natosta, mutta dokumentissa kerrottiin, että Trump voi sotavoimien ylipäällikkönä silloin yksinkertaisesti olla antamatta mitään apua.
Ehkä Nato ei sittenkään ollut mikään satavarma takuu rauhalle. Naton pääasiallinen merkitys on ennaltaehkäisevä. Jos Trump alkaa horjuttaa tätä Naton uskottavuutta, Venäjä voi alkaa kokeilla, missä raja kulkee ja mihin venäläinen maailma loppuu.
Ajatauksia Natoliitosta
15
174
Vastaukset
- Anonyymi
"Eli voimme joutua sotiin, jotka eivät meitä muuten liikuttaisi."
On vaikea nähdä että tälläisiä "Nato-sotia", jotka eivät meitä koskisi, olisi olemassakaan. Olimme sitten Natossa tahi ei.
Erilaisen koalitioiden ja liitoumien interventiot ovat asia erikseen.
Kriisit joihin Nato reagoi liitoumana koskettavat tasatarkkaan Suomeakin.
"Ehkä Nato ei sittenkään ollut mikään satavarma takuu rauhalle. Naton pääasiallinen merkitys on ennaltaehkäisevä. "
Totta helvatussa jäsenyys on vain ennaltaehkäisevä, rauhaa kun ei takaa mikään.
Jäsenyys takaa paremmin materiaali- ja todennäköisesti miehistöapua välittömästi Suomea koskevassa kriistilanteessa.- Anonyymi
Älä nyt pikkupoju pullistele. Moktar-rassukka, sinä maksat.
Äänestä
Anonyymi
27.09.2024 17:45
Valuuttakauppias Moktar.Gubta Nato on osallistunut Bosnian sotaan, Kosovon sotaan ja siihen liittyviin pommituksiin sekä sotatoimiin Libyassa. Mikään näistä ei eskaloitunut entisen Jugoslavian tai Libyan ulkopuolelle. Jugoslavian sotien onni oli se, että Serbian ystävä Venäjä oli tuolloin länsimyönteisen Jeltsinin vallassa ja heikkouden tilassa. Libyan operaatiota putler kritisoi jo voimakkaasti ja putler itse järkyttyi Muammar Khaddafin väkivaltaisesta kohtelusta ilmeisesti samaistuen itse tähän.
Yksi vaaratilanne Venäjän ja Naton välille syntyi vuonna 2015, kun Turkki ampui venäläisen hävittäjän alas ja surmasi samalla sen kaksi lentäjää. Turkki väitti koneen tulleen Turkin puolelle ja Venäjä puolestaan väitti, että alasampuminen tapahtui Syyrian puolelle. putlerin mukaan tilanne oli erittäin vakava. Lienee todennäköistä, että Turkki jäi rankaisematta nato-jäsenyyden vuoksi. Turkki olisi varmasti vedonnut Natosopimuksen 5. artiklaan, jos Venäjä olisi vastannut alasampumiseen. Lähi-idässä USAn iskuja on Syyrian puolella osunut myös venäläisjoukkoihin. Venäjä ei ole toistaiseksi tehnyt näistä suurta numeroa, mutta Lähi-idän sekavissa oloissa yhteenottoon voidaan joutua sattumaltakin.
Kaikki edellä mainitut alueet ovat kaukana Suomesta ja kriisit luonteeltaan suhteellisen paikallisia eivätkä välttämättä eskaloituisi Pohjois-Eurooppaan, missä Suomi ja Ruotsi eivät kuuluneet Natoon.
Jäsenyys ei ole vain ennalta ehkäisevä. Ei Nato ole pelkästään sotia ennaltaehkäisevä valtio. Se on myös puolustusliitto ja varautunut sotaan. Sopimuksen mukaan Natoon kuuluvat maat tulevat auttamaan sotilaallisesti hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsentään. Ei jäsenyys takaa Suomeen kohdistuvassa hyökkäyksessa vain miehistö- ja kalustoapua. Se takaa viime kädessä kaiken sotilaallisen avun ydinaseen käyttöä myöten. Jos siis Venäjä hyökkäisi Suomeen ydinasein, Naton ydinasevaltiot todennäköisesti vastaisivat siihen välittömästi.
- Anonyymi
Sano ja sano!
Sanoihan Halonen että Suomen liittyä Neuvostoliittoon.
"se sanoi"
Tämäkin niitä "sanojia" MPP jouruämmän tyylinen.- Anonyymi
Kyllä Tursu VKKsta ja Väyrynen on ollut Suomen venäjämielisimmät poliitikot. Halonen oli muuten vaan kahjo.
- Anonyymi
Usa nyt tukee Isrealia, kun Palestiinalaiset useammalta suunnalta pommittavat. Alkoi rähinä kun USA vei alueelle mahtavat sotavoimansa. Rotat kaivaa koloistaan.
- Anonyymi
Sinällään kyllä merkillinen tilanne, Trumpin valinta on Euroopan suurin riski ja Trumpin valinta nostaa Kiinan maailman johtavaksi valtioksi ja ikävä kyllä putlerin venäjän asema nousisi Suomen ja muun Euroopan suurimmaksi uhaksi. On se kumma, että Euroopassa ei olla ajat sitten perustettu ylikansallista armeijaa ja asetuotantoa, maailman parantajan rooli voi pysähtyä kuin seinään. Ei ihme, että venäjä ja luultavasti Kiina ajaa Trumpin valintaa kaikin mahdollisin keinoin, Merkillistä on se, että USAssa ei tuota riskiä nähdä, vaan sokeasti marssitaan narsistin ja psykopaatin Trumpin perässä.
- Anonyymi
Trump ei aio asettua ehdokkaaksi vuoden 2028 presidentinvaaleissa. Mikäli tuo aie pitää, Trumpilla ei ole tarvetta kosiskella äänestäjiä alkavalla kaudella edes leikkaamalla Naton rahoitusta kuin kosmeettisesti. Arvelisin että Trump kuuntelee asiantuntijoiden ääntä, eikä horjuta Naton asemaa.
- Anonyymi
Anonyymi
2024-09-27 15:03:00
Trump ei aio asettua ehdokkaaksi vuoden 2028 presidentinvaaleissa
`````````````````````````````````````
Ei tietenkään koska se ei voi.
Yhdysvaltain presidentti
"Wikipedia
https://fi.wikipedia.org › wiki › Yhdysvaltain_presidentti
Presidentin toimikausi on neljä vuotta, ja sama henkilö voidaan valita korkeintaan kahdeksi kaudeksi. Yhdysvaltain varapresidentti valitaan samalla kertaa".
Mitä tulee donaldin Nato puheisiin niillä ei ole mitään merkitystä.
Jos (toivottavasti ei) donald valittaisiin niin Nato jatkaisi toimintaansa niinkuin ennekin.
Koska se tietää vaikka tollo onkin että mikäli se alakais haraan vastaan sille
tehtäisiin Kennedyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2024-09-27 15:03:00
Trump ei aio asettua ehdokkaaksi vuoden 2028 presidentinvaaleissa
`````````````````````````````````````
Ei tietenkään koska se ei voi.
Yhdysvaltain presidentti
"Wikipedia
https://fi.wikipedia.org › wiki › Yhdysvaltain_presidentti
Presidentin toimikausi on neljä vuotta, ja sama henkilö voidaan valita korkeintaan kahdeksi kaudeksi. Yhdysvaltain varapresidentti valitaan samalla kertaa".
Mitä tulee donaldin Nato puheisiin niillä ei ole mitään merkitystä.
Jos (toivottavasti ei) donald valittaisiin niin Nato jatkaisi toimintaansa niinkuin ennekin.
Koska se tietää vaikka tollo onkin että mikäli se alakais haraan vastaan sille
tehtäisiin Kennedyt.Sekoitin Suomen lakiin, jonka mukaan kaksi kautta presidenttinä ollut voi asettua ehdokkaaksi kolmannenkin kerran, mikäli joku toinen on ollut välissä presidenttinä.
Ja muistelin Trumpin lupaustakin väärin. Häneltä nimittäin kysyttiin, asettuuko ehdokkaaksi 2028, mikäli häviää tämän vuoden vaaleissa.
Joka tapauksessa hänellä ei ole tarvetta enää kosiskella äänestäjiä seuraaviin vaaleihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2024-09-27 15:03:00
Trump ei aio asettua ehdokkaaksi vuoden 2028 presidentinvaaleissa
`````````````````````````````````````
Ei tietenkään koska se ei voi.
Yhdysvaltain presidentti
"Wikipedia
https://fi.wikipedia.org › wiki › Yhdysvaltain_presidentti
Presidentin toimikausi on neljä vuotta, ja sama henkilö voidaan valita korkeintaan kahdeksi kaudeksi. Yhdysvaltain varapresidentti valitaan samalla kertaa".
Mitä tulee donaldin Nato puheisiin niillä ei ole mitään merkitystä.
Jos (toivottavasti ei) donald valittaisiin niin Nato jatkaisi toimintaansa niinkuin ennekin.
Koska se tietää vaikka tollo onkin että mikäli se alakais haraan vastaan sille
tehtäisiin Kennedyt.Bolton juurikin sanoi, että jos Trump tulee valituksi, niin Trumpilla ei enää ole hänen kaltaistaan pysäyttämässä Trumppia vaan siellä on 100% myötämielinen. Bolton kertoi, että Brysseliisä USA ero Natosta oli todellinen ja hän sen pitkälle sai pysäytetyksi.
- Anonyymi
MPP:llä historia hukassa. Pohjois-Atlantin liitto (Nato tai nk. Atlantin sopimus) on hallitustenvälinen sotilasliitto, joka perustettiin 4. huhtikuuta 1949 allekirjoitetulla Pohjois-Atlantin sopimuksella eli ns. Washingtonin sopimuksella. Amerikkkalaiset oli jo Länsi-saksassa ennen Naton syntyä. Nyt MPP kertoojonkun vasemsmitolaisen näkemyksiä, jos YLE lähteenä, heillä näitä on.
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat liittoutuneet toisen maailmansodan aikana yhteistä vihollista, Saksaa, vastaan. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat kuitenkin ideologialtaan erilaisia valtioita. Yhdysvallat oli demokraattinen valtio, jossa oli vapaa talous. Neuvostoliitto oli totalitaarinen kommunistinen diktatuuri, jossa valtio määräsi taloudesta. Ennen sotaa demokraattiset valtiot kuten Iso-Britannia ja Yhdysvallat olivat huonoissa väleissä Neuvostoliiton kanssa.
Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välit alkoivat muuttua huonoiksi, kun Saksa oli häviämässä sodan. Toisen maailmansodan lopussa Stalin halusi valloittaa mahdollisimman paljon alueita Euroopasta ja levittää sinne kommunismin. Yhdysvallat ja Iso-Britannia halusivat myös valloittaa mahdollisimman paljon alueita ja estää siten kommunismin leviämisen. Yhdysvallat ja Iso-Britannia halusivat, että Eurooppaan tulee demokratia ja vapaa talous.
Neuvostoliiton armeija valloitti sodan lopussa suuren osan Itä-Euroopasta. Sen seurauksena Viro, Latvia ja Liettua menettivät itsenäisyytensä ja ne liitettiin Neuvostoliittoon. Lisäksi Neuvostoliitto otti alueita monilta valtioilta, kuten Suomelta ja Romanialta.
Saksan itäosa oli sodan jälkeen Neuvostoliiton miehittämä ja länsiosa oli Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian miehittämä. Liittoutuneet olivat eri mieltä siitä, mitä Saksalle pitäisi tehdä. Lopulta Saksasta tehtiin kaksi valtiota: Yhdysvaltojen tukema demokraattinen Länsi-Saksa ja Neuvostoliiton tukema kommunistinen Itä-Saksa.- Anonyymi
Varsinaisesti Saksasta ei tehty kahta eri valtiota, vaan Saksasta käytännössä muodostui sellaiset periaatteessa väliaikaisesti. Siksi Suomikaan ei tunnustanut Länsi-Saksaa ja DDR:ää.
USAn joukkoja oli Saksassa jo ennen Natoa, mutta eivät nämä siis olleet Naton joukkoja vaan USAn miehitysjoukkoja, jotka valvoivat Saksaa. Eivät ne siis olleet mitään Saksaa puolustamaan lähetettyjä joukkoja. Ylen lähteenä oleva dokumentti on tuskin sen paremmin oikeistolainen kuin vasemmistolainen, mutta saksalainen se kyllä.
Yhdysvaltain läsnäolo miehittäjänä tarkoitti vuosia 1945-1949. Kun Saksan Liittotasavalta perustettiin vuonna 1949 kolmen länsivaltion eli USAn, Britannian ja Ranskan miehitysalueille, miehitys loppui. Et edes tiedä historiasta sitä, että läntinen Saksakin oli miehitysaikana jaettu kolmeen osaan ja Yhdysvallat oli miehittäjänä vain Saksan eteläisissä osissa, Britannia keskiosissa ja Ranska pohjoisosassa.
Painavaa puhetta Trumpista ja Natosta myös USAn entiseltä Suomen suurlähettiläältä. Läntisessä Euroopassa ei käsitetä, millaisen kaaoksen Trump voi saada aikaan mantereellamme. Puheet siitä, että Suomenkin tulee vain tulla toimeen kaikkien USAn presidenttien kanssa voi asettua aika outoon valoon, jos Trump tekee esim. Ukrainan sodan suhteen niin kuin hän on sanonut tekevänsä. Ei ole suuri ihme, että Venäjä pyrkii nyt trollaamaan kaikin tavoin Harrisin vaalien hävijäksi, jotta se sai Kremlin miehen USAn presidentiksi.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010727272.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487