Kävikö tämän päiväisessä Nato-tukikohdan sijoituspäätöksessä myös niin, että nyt Venäjä määrittelee ydinasedoktriinissaan Mikkelin ydinaseiskun ensikohteeksi Suomessa?
Mikkeli Venäjän ydinaseen tähtäimessä
Anonyymi-ap
491667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Enpä usko, että varsinaisesti ensikohteeksi ydinaseille, kun on sen verran lähellä Venäjän omaa rajaa. Mutta Mikkelin asema potentiaalisena iskukohteena vahvistuu. Voihan sitä tietysti juhlistaa, että nyt meidät tuhotaan varmemmin, jos sota syttyisi! :)
Venäjän dokriinit ovat showta.
Turha itkeä asioista, kun köpsä kansa gallupeissa kertoi mielipiteensä Nato liittymisen puolesta. Toki se keskimääräinen köpsö kansalainen on sellainen, ettei osata ajatella kaikkea, kuten kuinka Nato halusi Suomen jäsenekseen ja samalla meidät Naton sekä Venäjän väliseksi rajaksi. Entisestä kauppakumppanista ja ystävästä suoraan viholliseksi, katkaisten kaiken maiden väliltä.
Saitte haluamanne!
Miksi edes puhua näistä asioista, kun se on myöhäistä.
Erittäin hyvin sanottu.
Kyllä se syy on Venäjän laiton hyökkäys Ukrainaan, eikä suinkaan Nato!
Niin. Naton suurin jäsen ei koskaan hyökkää laittomasti mihinkään. Aina on laillinen hyökkäys, kunhan ensiksi keksitään vaikka olemattomat joukkotuhoaseet.
Mutta ei. Venäjä ei saa samaa tehdä, vaikka uhka on realistinen. Silloin tätä kutsutaan laittomaksi hyökkäykseksi.
Muistatteko, kun yhdessä vaiheessa poliitikot valehteli, että Suomeen ei tule Naton tukikohtia eikä joukkoja. Nyt ollaan perse ojossa ottamassa vastaan kaikki mitä saadaan. Taas tuli selväksi, ettei poliitikkoihin voi luottaa. Aina kusettavat joka asiassa.
Kyllä muistetaan.
Eikö mieltä saa muuttaa jos tarve vaatii? Nyt tarve vaatii. Putella on haave saada historialliset rajat takaisin joiden sisäpuolelle kuuluu myös Suomi.
Muistetaan ja muistetaan. Kohta taas äänestetään heidät uudelleen!!
No ei käynyt. Hyvä että tulevat. Ei uskalla ry..ä pyrkiä rajan tälle puolen. Tervetuloa NATOn porukka.
koko mikkeli suojataan ohjuskilvellä.aivan varma asia.
Mikä Naton porukka? Jokainen maa pyrkii itse puolustamaan maataan. Vapaaehtoisena tulevat, jos tulevat muiden maiden sotilaat puolustamaan esim. alati köyhtyvää maatamme Suomea.
Nyt sitten Mikkelikin pääsi Venäjän ydinohjusten maaliluetteloon. Onneksi olkoon kaikki mikkeliläiset, tietäähän ydinpommi yleensä nopeaa ja kivutonta lähtöä tästä ajasta.
Parempi olla varma maali kuin maali ollenkaan.
Eiköhän tuo ole ollut jo kauemmin maalitettuna!
Mikkeli on sitten kohta Pattaya ja pilu 10 euroa, isät ladyboy.
Mikkeli on niin pieni paikka, kuten koko Suomikin että ei rysyt mitään ydinpommeja tänne tuhlaa. Nato on rysylle sellainen pelote, että eivät aloita sotatoimia meitä vastaan. Suomihan ei mitään agressiota Venäjälle tule aloittamaan. Puolustusliitto on sitten Suomen maanpuolustuksen jatke.
Hmmm..mites oli se surullisen kuuluisa Mainilan laukaus? Venäjän kun joten kuten tietää niin siellä niitä vahinkoja sattuu ja tapahtuu. Joku pikku drooni voi " vaningossa " lentää Mikkelin torille. Sitten todetaan vain että hupsista keikkaa vahinkoja sattuu,sorryyyyy🤭🤭
Oletko varma, ettei Suomi voi aloittaa aggressiota Naton jäsenenä. Voi se, kun käsky käy.
Jos Venäjä ampuu ydinohjuksia Suomeen, ei nato eikä yhdysvallat siihen vastaa. Eivät nato maat mitään maailman laajuista ydinsotaa aloittaisi jonkun Suomen takia. Jos suomalaiset eivät tätä ole tajunneet, niin voivoi. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Putte nauraa euroopalle trumpin kanssa. he eivät kumpikaan noteeraa eu:maita ja onhan se tullut selväksi, mitään saada aikaiseksi, kaikki pelkää, joku jotain ehdottaa, saksa viimestään jänistää.
Onko Tusku pahimmassa vaarassa pommitusten suhteen kun on siinä Karkkarin vieressä? Entä Siekkilä ja Lehmuskylä. Jos jää lyhyeksi niin Tuskussa kyllä mäikää. Ihan hirveetä.
Kyllä Karikko ja Rantakyläkin on pahoja paikkoja kun on vielä tuo lenrokenttäkin.
Sesnat menee päreiksi ekana?
Koko Mikkeli on vaarassa jos niikseen tulee. Ei kukaan jää mietimään että mikä kaupunginosa olisi turvallisin..sellaista kun ei löydy Mikkelistä joten pitää alkaa miettiä muuttoa pois täältä?🤔tuleeko Mikkelistä muuttotapio kaupunki tätä menoa?🤔
Kun jo YYAn aikaan oli ystävällinen Neuvostoliitto maalittanut varuskunnat, niin mikä muuttui?
Kyllä näin kävi. Johan Venäjältä tuli viesti että mitä lähempänä on ( 140km) niin sen helpompi tuhota koko Mikkeli kartalta.
Tännekin on putin-propaganda nyt sitten pesiytynyt. Montakohan vanjaa tännekin kirjoittelee. Mahtaa tulla suoraan kremlistä. Mahtaa heitä ottaa pattiin Suomen Nato-liittymisestä, kun nyt ei ole enää mitään asiaa valloittaa paloja Suomesta. Olihan heillä jo suunnitelma Kaakkois-Suomen liittämisestä venäjään. Pitävät suomalaisina yksinkertaisina, kun kirjoittavat ydinpoksun ammuttavan helposti lähietäisyydelle. Aivan sama kuin tekis tarpeita laskien päällysvaatteet alas mutta jättäs alushousut laskematta. Pysykää vanjat vaan levittämässä propagandaa omille venäjällä.
Yksinkertainen, se olet SINÄ! Opettele kirjoittamaan!
Olet erittäin yksinkertainen keskimääräinen tai sen alle oleva köpsä kansalainen. Ihan kuule suomalainen täällä on Nato vastainen ollut aina. Ennen liittimistä vastustin äänekkäästi. Nyt vajakeille vittuiltava, kun yhdestäkään Naton tuomasta asiasta valittaa.
En ole vanja. Olen huolestunut kahden pienen pojan mummi.
Tässä linkissä ydinase simulaattori johon syötetään osoite mihin ydinpommi putoaisi ja se näyttää tuhoalueen. Sitten voit valita isompaa ja isompaa pommia aina Venäläisten suurimpaan...sillä kokeilin eikä hyvältä näyttänyt. Tosin jos oot siinä lähellä niin se on nanosekunti kun muutut tuhkaksi, ei siinä kerkeä kohtaloaan suremaan..
https://outrider.org/nuclear-weapons/interactive/bomb-blast
Parempi ehkä kuolla nopeasti kuin kuolla nälkään, tauteihin, kylmyyteen..
https://yle.fi/a/3-12577839
Jos Jenkit ja Venäjä kävisi ydinsodan niin Suomessa ei moni jää henkiin..asuin paikasta riippumatta.
Kokemusasiantuntijan lausunto!!Heh heh heee!
Seuratkaa sitten Ano Turtsun liikkeitä. Jos muuttaa Juvalta kokonaan Minnan ja tyttäriensä kanssa Venäjälle, on ehkä jotain pommituksia tulossa rajan takaa. Jos ajelee mersullaan aivan rauhassa pitkin seutua, ei ole mitään pahaa odotettavissa. Ja Kremlin palkka juoksee.
Nää saatanan hololeuat,kun huutelee kaikista armeijan asioista ,että ei jää kukaan epätietoisuuteen,mitä ja missä mitäkin tekevät. Hölmöläisten kylältä tuntuu Suomi.
Onkohan Mikkelin ilmapuolustus millä tasolla?! Alkaisi olla kiire saattaa se nykyaikaiseen ohjuksien torjuntakuntoon! Ei se Nato sitä puolestamme tee!
ap. miksi akkas huoraa ja abortoi toisille.
Pelottaako??
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010737301.html Tällaiset voimat näkyy täälläkin voimistuvan. Hyvä on olla kättä pitempää noita vasten.
Nato = jenkit, käytännössä. Niitä ei olisi koskaan pitänyt päästää tänne hääräilemään, ajamaan omia etujaan. Mikkeliin voi tulla kylmän sodan tunnelmia yllättävän paljonkin kun esikunta saadaan käyttöön.
Niin kun jo kirjoitin: https://www.is.fi/politiikka/art-2000010737301.html Tällaiset voimat näkyy täälläkin voimistuvan. Hyvä on olla kättä pitempää noita vasten. Aina vaan voimistuu.
Miksi halusitte liittyä Nato:n jäseneksi, jos kerta se aiheutti tällaista panikointia ja sodan lietsontaa? Ei saakeli kuinka yksinkertaisia keskivertoiset ihmiset ovat.
Putinin propaganda se vaan puskee https://www.is.fi/politiikka/art-2000010737301.html Jo se itsepäisyys sulkea silmänsä Venäjän historialta kuvaa pahaa yksinkertaisuutta.
Laitoit jo kertaalleen linkin, vastauksesi jäi. Ainiin, unohdin. Eihän nämä Venäjän vastaista propagandaa ja sodan lietsontaan tehdyt botit osaa vastata.
Stop Nato -yhden naisen miekkari oli Mikkelissä? Mv-lehdessä juttu.
Kysyt asiaa ja sanot olleen lehdessä juttua. Eikö persoonat osaa muulla tavalla kommunikoida keskenään?
Laitappa jotai linkkiä minkälainen on ydinpyssyn tähtäin. Tai kuvaile vaikka ihan omin sanoin.
America F*k yeah !
https://www.youtube.com/watch?v=LasrD6SZkZk