Lisää ampumaratoja Suomeen

Hallituksen tavoitteena on lisätä ainakin 300 ampumarataa / harjoittelupaikkaa Suomeen. Joten kaikki kynnelle kykenevät pääsevät paukuttelemaan ihan luvallisesti. Ei tartte kulkea kapakoissa aseen kanssa ja ammuskella päissään kadulla. Toisaalta voi olla, että juuri nämä tapaukset tulevat lisääntymään.
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikun paukuttelemaan. Ollaan kohta kun USAssa , riidat ratkotaan asein. Heikoin ammutaan aamun koittaessa.
Onneksi Persut lisäsivät vankilapaikkoja , sillä niitä tullaan tarvitsemaan.

Äänestä
  • Vapaa aseenkanto-oikeus on eri maailmasta.
    Suomessa on kyllä aseita, mutta ne ovat yleensä metsästykseen sopivia pitkiä kivääreitä tai haulikoita.

    Laillisen pistoolin tai revolverin saaminen on vaikeaa, sen sijaan ampumistapaukset ovat lähes poikkeuksetta laittomilla tapahtuneita. Vertaa Ruotsin suuri gangsterisota.

    Laittoman aseen hallussapidosta tulee määrätä aina ehdotonta vankeutta.

    Äänestä

Hallitus tekee Suomesta sotataidon mallimaan.

Äänestä

Ammuntaa on kyl nyt paljon ollut . Lasten pitää oppii kans ampumaan . Puukkoo ne hyvin jo käyttää .

Äänestä

Ammuntaharrastusta ei voi moittia sitten kunhan assdaan lisää naisia mukaan .

Äänestä
  • Siis kunhan saadaan lisää naisia mukaan .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallituksen tavoitteena on lisätä ainakin 300 ampumarataa / harjoittelupaikkaa Suomeen. Joten kaikki kynnelle kykenevät pääsevät paukuttelemaan ihan luvallisesti. Ei tartte kulkea kapakoissa aseen kanssa ja ammuskella päissään kadulla. Toisaalta voi olla, että juuri nämä tapaukset tulevat lisääntymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu