Vesivärikö se täällä demokratiaa uhkaa?
Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker -ympäristöjärjestö sotkivat tänään Eduskuntatalon pylväitä punaisella värillä.
Tästä rauhanomaisesta mielenilmaisusta mielensä pahoittivat – tai olivat pahoittavinaan – yli puoluerajojen monet poliitikot ja kansalaiset. Sosiaalinen ja perinteinen media täyttyivät hetkessä pöyristelevistä kannanotoista. Kovimmat äänenpainot kuuluivat kuitenkin (radikaali)oikeiston suunnasta. Pääministerimmekin esiintyi TV-haastattelussa suorastaan järkyttyneenä.
Pöyristymisen mittakaava on hämmentävä. Ketään ei tämän taiteellisen performanssin yhteydessä tapettu tai satutettu ja maali lähti pääosin jo ensimmäisellä vesipesulla. Elokapina tai Återställ Våtmarker ovat tuskin kenenkään mielestä mikään uhka demokratialle, vaikka kovin moni konservatiiveilta irtopisteitä keräävä poliitikko näin on valheellisesti tänään väittänytkin. Teolla ei ole myöskään mitään tekemistä terrorismin kanssa, huolimatta itseoppineiden, rikoslain 34a-luvun opinnoissaan skipanneiden juristien arvioista.
Talon ulkoseinät joutuivat siis taiteellisen aktivismin hetkellisiksi uhreiksi. Näiden seinien sisäpuolella kuitenkin parhaillaan tapetaan ja tuhotaan meiltä luontoa, sivistysvaltiota, ihmisoikeuksia, vapaata ja totuudenmukaista mediaa, isänmaata ja kaikkien nykyisten ja tulevien ihmisten oikeutta turvalliseen, kestävään ja elinkelpoiseen tulevaisuuteen. Siinä touhussa ei Elokapinalla ole mitään tekemistä.
Maailmalta tulee joka päivä aivan mielettömän järkyttäviä uutisia. Lähi-idässä viattomilta lapsilta riistetään päivittäin ruumiinosia, perheenjäseniä ja tulevaisuuden näkymiä. Ilmastonmuutos tuhoaa koralliriutat ja sademetsät suurella varmuudella. Atlantin kiertoliike pysähtyy ja muuttaa Suomen tundraksi. Luontokato, antibioottiresistenssi, mikromuovit, sukupuutot, merenpinnan nousu. Niukkenevien resurssien liikkeelle ajavat kansat, epätasa-arvo, sodat, kuolema.
Tästäkin huolimatta laajimmin poliittista kenttää ja kansaa viimeaikoina kuohuttanut asia on kuitenkin punainen vesiväri Eduskuntatalon korinttilaisessa pylväsportiikissa.
Suuttuneiden kärsimyksessä on samaa, kuin viimeaikaisessa taideteosten suojapleksien töhrimisestä pöyristyneiden tuskassa. Molemmat ovat mitä suurimmassa määrin epäuskottavia tunteita.
Tämän tyyppisellä taiteella pyritään saamaan ihmiset havahtumaan omaan tunnereaktioonsa pientä, mutta näyttävää “pahaa” tekoa kohtaan ja sitä kautta ajattelemaan suurempaa pahaa, jonka taiteen kokijaksi yllättäen joutunut katsoja, kenties tiedostamattaan, sivuuttaa. Liian pieni osa yleisöstä kuitenkin kykenee reflektoimaan omaa välinpitämättömyyttään nykyisen kaltaisen maailman tuhoutumista kohtaan.
Koska tämäntyyppinen demonstraatio ei siis pääosin avaudu ihmisille siten, kuin sen toivoisi, en varmaankaan olisi värittänyt kovin itsekin arvostamaani Eduskuntataloa punaiseksi. Reaalimaailmassa teko saattaa valitettavasti kääntyä myös itseään ja tekijöitään vastaan. Aika näyttänee.
Hetkellinen värjäys ei kuitenkaan uhkaa mitään yhteiskuntajärjestystä. Sen horjuttamisesta vastaa tässä maassa ihan muut tekijät. Pistooli ja patit taskussa eduskunnassa hortoileva perussuomalainen kansanedustajakin on vesiväriä suurempi uhka demokratialle. Puhumattakaan todellisista vallankäyttäjistä, jotka eduskuntainstituution arvoa ovat viimeisen 1,5 vuoden aikana pyrkineet aktiivisesti nakertamaan.
PS. Huokoinen graniitti kuulemma imee väriä ja vaikka pylväät pesun jälkeen puhtailta vaikuttavatkin, voi olla, että punaista sävyä ei täysin saada koskaan pylväistä pois. Itse toivon, ettei saadakaan. Tampereen Näsilinnan marmoriportasiin imeytynyt rappusille ammutun punakaartilaisen punainen veri muistuttaa meitä ikuisesti siitä, mihin epäoikeudenmukaisuus yhteiskunnassa pahimmillaan johtaa. Punainen pigmentti Eduskuntatalon pylväissä taas kertoo tuleville sukupolville, että tänä historian synkkänä ajanjaksona oli kuitenkin myös niitä, jotka eivät seisseet enemmistön rinnalla hiljaa sivussa, kun maailmaamme poltettiin.
https://www.facebook.com/share/p/jyc9eKtTpYPAJK5f/

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomen kansa on nyt syvästi järkyttynyt tällaisesta terroristisesta toiminnasta.
Ennemmin Elokapinan olisi pitänyt olla risusavotassa, jossa tulee hiki.
Tosin ilmastonmuutokseen risusavotalla ei taida saada hirveästi vaikutusta.