Mielikuvituksetonta syyttää KGB kaikesta kun itsellään löytyy yhtä militaristinen järjestö tai pitääkö väittää, että oma militaristinen järjestö on huonompi kuin KGB? KGB on militaristisen kulttuurin korkeimpia saavutuksia ja syytöksissä voi olla vain kateutta suuruudenhulluudesta. Ja jos näin on, niin eurooppalaisilla ja puhumattakaan amerikkalaisilla salaisilla palveluilla ja militaristisilla järjestöillä on vain yksi kehityksen tie kohti militarismia, jossa ei ole vapauksia. Se on itsensä tuhottava mieskulttuuri. Varsinkin amerikkalainen militarismi on ylivoimainen ja voi tuoda yllätyksiä kaikille.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Itse en henkilökohtaisesti ole käynyt armeijaa mielenterveydellisistä syistä. Olen ammatiltani psykiatri ja en ymmärrä ollenkaan armeijan käyneitä. Miksi ihmisten pitää orientoitua toisten ihmisten tappamiseen? Olen todella herkkä ihminen, minua järkyttää suuresti tuollainen asia. Miksi emme eläisi yhdessä veljinä naapurimme Venäjän kanssa? Miksi he eivät voisi puolustaa meitä ja elää yhdessä meidän kanssa?
Olen todella kiinnostunut käymään keskustelua tästä aiheesta julkisesti esim. YLE:n ohjelmassa, mutta minua ei päästetä niihin.
Miettikää mitä menetämme käymällä sotaa, olen aivan järkyttynyt.
Petri Linnasalmi, psykiatri
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241332- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101004Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85851Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast51696Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146594
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54563Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94526- 21520