Kontiolahti ei saanut mm-kisoja tälle vuosikymmenelle.

Anonyymi-ap

Jumala on kuullut monen kontiolaisen rukoukset ampumahiihtämisen mm kilpailujen menemisestä vaikka hornan tuuttiin, kunhan eivät tule tänne.
Jääpi ainakin yksi mökeltäminen pois. Ei auttanut vaikka valoja parannetaan, ei.

45

1438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä ilouutinen aiheutti sen että jemmassa ollut Napoleon konjakkipullo tuli korkattua ja kädet lämpimäksi taputeltua. Toivotaan että seuraava valtuusto ei edes harkitse kisojen hakemista....

      • Anonyymi

        Kun tuo valomiljoonakaan ei vetänyt kisoja niin se tarkoittaa että seuraavia kisoja haettaessa ampumahiihtostadionia on uusittava useilla miljoonilla seuraavan valtuustokauden aikana jotta ne pakolliset kisat saadaan. Stadionia on kehitettävä.

        Haapalat totesivat jo vuosia sitten että alalla on koko ajan investoitava uuteen. Paikalleen ei voi jäädä. IBU vaatii. Saman totesi aikoinaan myös eräs Kokoomuksen valtuutettu, nimi taisi alkaa A-kirjaimella, että pakko sinne on pantava lisää rahaa kun sinne on mennyt jo niin monta miljoonaa!
        Kunta on konsultin johdolla kehittänyt itse itselleen pakollisen ja kalliin menoautomaatin josta se ei pääse eroon, korkein johto ei haluakaan.

    • Anonyymi

      Joutaa palauttaa valtiolle takaisin se miljoona, sille on parempaakin käytöä.

      • Anonyymi

        Sillä rahalla sais valita terveyskeskus lääkärit kyllä tulijoita olisi.....

    • Anonyymi

      HÄIKÄNIEMI PIMEENÄ MUTTA TIE, RAILERILUISKAT UUSITTU, STADIONIN VALOT UUSITTU 1. 5 MILJ EI PYÖRÄTEITÄ KAUNISLAHEN, PUNTARIKOSKEN, EI KATUVALOJA TIELLÄ MIKÄ SAATANA MÄTTÄÄ HÄH. PITÄÄ SOITTAA EU TULEE EDELLÄ MAINITUT.

      • Anonyymi

        Paskat siellä mitään valoja vielä ole uusittu

    • Anonyymi

      Jumala tosiaan on kuullut Lestojen toiveen. Nyt sinne pyhättöön voi pystyttää suviseurat seuraavaksi 20 vuodeksi.
      Toivottavasti nyt älyävät palauttaa ne valaistuksen miljoonan takaisin valtiolle. Se on exsodus kontiolahden räpellykselle ampumahiihdossa ja helvetin hyvä niin. Lienee koko suo9men mielettömin hakne miesmuistiin.

    • Anonyymi

      IBU:lta viisas päätös. Ei tuonne perämettään pussi pohjaan voi enää MM-kisoja myöntää. Olisi fiksumpaa nyt hyväksyä, että aika on ajanut Kontiolahden ohi. Sijainti, logistiikka, yleisömäärät, majoitus kapasiteetti, ... Mikään ei puolla Kontiolahtea.

    • Anonyymi

      Olisi kiinnostavaa tietää valomiljoonan taustat. Miten Ampumahiihtoliiton Lähdesmäki on saanut lobattua Essayahin suostumaan noin typerään hommaan? Toki Kontiolahden jäärät ovat olleen tukemassa tätä koplausta, mutta turhaan.

    • Anonyymi

      Jo edellisten mm-kisojen hakuaikana tarvittiin miljoonien investoinnit kisojen saamiseksi. Silloin ampumahiihtäjät hoksasivat byroon nimeltä Olympiakomitea. Se ei anna rahaa vaan ilmaisia lausuntoja niitä tarvitseville.

      Niinpä ampumahiihtäjät saivat lausunnon että Olympiakomitea suosittaa (vai peräti jyrähtikö?) varat Kontiolahden ampumahiihtostadionin investointeihin. Perusteena oli että kyseinen stadion on remontissa olevan Olympiastadionin jälkeen Suomen toiseksi merkittävin investointi.

      Tällaisen paperin kanssa oli mukava mennä valtuuston kokoukseen. Valtuustolta löytyi rahaa, kun oikein Olympiakomiteakin suositteli! Yksinkertaisia on helppo hölmöttää.

      Hyvin toimivaa keinoa käytettiin taas tänä vuonna. Olympiakomitea lausui taas arvovallallaan että lisää investointeja ampumahiihtostadionille. Stadionin status tosin oli pudonnut. Tänä vuonna Kontiolahden ampumahiihtostadion on vain Suomen kolmen tärkeimmän stadionin joukossa.
      Ennen se oli toiseksi täkein.

      • Anonyymi

        niin kun esi valimistelut olla kun vois hakea voi maksaa nekin

    • Anonyymi

      Kukahan valot tuli myymään ja asentamaan? Uskoni on tässä asiassa vankkumaton hallelujaaaaaah!

      • Anonyymi

        suattaa jihä varjojen yöhön lisää nevotteluja

    • Anonyymi

      Kunnan vuokra-asunnotkin ovat huoltamatta ja korjaamatta kun kunta tuuppaa verorahat AH stadioniin.

      • Anonyymi

        hivuksen hienosti tietääkö mika että kunnalis vaaliloihin on puol vuotta

    • Anonyymi

      voi mikä pettymys tain hirtee ihten valo pyly vääsee

      • Anonyymi

        SEURAAVASSA JAOSSA kONTIOLAHTI SAA MM-KISAT VARMASTI, SITÄ ENNEN ON PUOLENKYMMENTÄ MM -CUPPIA, ETTÄ SILLEEN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SEURAAVASSA JAOSSA kONTIOLAHTI SAA MM-KISAT VARMASTI, SITÄ ENNEN ON PUOLENKYMMENTÄ MM -CUPPIA, ETTÄ SILLEEN.

        MM-cuppia? Eli siis mitä?

    • Anonyymi

      Eiköhän anneta ah-kilpailut suosiolla lahtelaisille, jos niiden talous olisi vakaammalla pohjalla. Vai onko? Mutta Kontiolahdella päästäisiin ainakin eroon tuosta riesasta.

      • Anonyymi

        Lahden talous on kuralla, eikä siellä ole lisenssin täyttäviä suorituspaikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahden talous on kuralla, eikä siellä ole lisenssin täyttäviä suorituspaikkoja.

        Onneksemme Kontiolahden talous kukoistaa niin että sillä on ylimääräistä varaa rakentaa ja ylläpitää miljoonilla niin pienelle joukolle lajin harrastajia kansainvälistä kisapaikkaa tosin kaikkien muiden lajien kustannuksella.

      • Anonyymi

        KUNPA SE EI OO YHEN MILPITEEN ANNETTAVISSA

    • Anonyymi

      Minkä kustannuksella? Kontiolahdessa seudun komeimmat ja kalleimmat liikuntasalit, tuloja ei mitään. Käyttöaste aika pieni, kolme kuukautta kesällä ei mitään toimintaa.
      Pyhäinpäivänä oli ensilumenladulla vilkasta, parkkipaikka täynnä autoja klo 12 paikkeilla.

      Kaikkien liikuntasalien parkkipaikat ammottivat tyhjyyttään???

    • Anonyymi

      Se on voi voi ja hiihto jatkuu. Never stop the madness. Olen hiihtänyt tänä talvena jo satoja kilometrejä. Jos kysyt missä: Vuokatin hiihtotunnelissa. Tunnistat minut gerpardipöksyistä joissa on sekä ruskeaa että mustaa. Olen siis mies, 57v.

      • Anonyymi

        Töppäsit, hiihtotunneli ei ole ollut tänä vuonna käytössä ollenkaan.

    • Anonyymi

      Luin juuri juttua (HS) Vuokatin ensi lumen ladusta, lainauksia jutusta:

      - Aamupäivällä ladulla käy kuhina, kun ammattihiihtäjät ja -ampumahiihtäjät sekä muutamat kuntoilijat säntäävät Vuokatin ensilumenladulle.

      - Kansallisuuksien kirjo on laaja: ladulta pystyy bongaamaan takeista mm Tsekin, Japanin ja Ukrainan värejä. Myös Suomen huippuhiihtäjiä tulee vastaan.

      - Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen kertoo, että piakkoin paikalle saapuu myös Saksan, Yhdysvaltojen, Puolan ja Latvian ampumahiihtomaajoukkueet.

      Suomen Ampumahiihtoliitonkin pääharjoittelupaikka on ollut aina Vuokatti eikä suinkaan Kontiolahti kuten paikallisesta mediasta voi saada kuvan.
      Täällä ensi lumen ladun suurin käyttäjäryhmä on tainnut olla haastattelujen mukaan joensuulaiset eläkeläisukot jotka liki kaikki tosin hiihtävät tuhansia kilometrejä vuodessa.

      Kontiolahden ampumahiihtostadionista pyritään rakentamaan jo kymmeniä vuosia sitten julkilausutun tavoitteen mukaan maailman paras ampumahiihdon harjoitus- ja kilpailuareena.
      Tähän on pyritty jatkuvilla miljoonien investoinneilla.

      Jokainen ja varsinkin päättäjät voivat hiljaa pienissä päissään miettiä mikä tilanne on nyt ja millä aikajänteellä tavoite on saavutettavissa, ja varsinkin millä kustannuksilla. En ole nähnyt että tavoite olisi muuttunut ja miljoonat näyttävät että sinne edelleen pyritään.

      • Anonyymi

        Ensilumenlatu on eri asia kuin putki.

      • Anonyymi

        ” Täällä ensi lumen ladun suurin käyttäjäryhmä on tainnut olla haastattelujen mukaan joensuulaiset eläkeläisukot jotka liki kaikki tosin hiihtävät tuhansia kilometrejä vuodessa.”

        Ja hyvä, että hiihtävätkin. Kansanterveyden näkökulmasta parempi kun pitävät itsensä kunnossa eivätkä ole ylipainoisia liikunta karttavia lössyköitä.

        likunta hyväs urheilu perseestä mitkä rahat eräät nettovaat jääkiekossa koriksessa männään henkessä uhalla entis aikaan työ piti kunnossa

    • Anonyymi

      Tottakait valot laitetaan huippukuntoon ei tiiä vaikka MM kisat suahaan tulevaisuuvessa. Valtuusto lupovaa rahat valojen parantamiseen ja pulinat pois ei haittoo vaikka veroo nostetaanii sen tautta.

    • Anonyymi

      Nythän Kontiolahti uusii ja parantaa valoja nöyränä parin miljoonan investoinnilla tulevia mm kisoja varten. Ne ämmämmät ovat kuitenkin niin pitkässä liemessä että nuo uusitut valotkin ovat IBU:lle vanhanaikaiset mahdollisten kisojen aikaan joskus ensi vuosikymmenellä.

    • Anonyymi

      Hyvin on katsojia liikkeellä, näyttäisi olevan n. 10 katsomossa ja n. 10 radan varrella. Kyllä tämä investointi maksaa itsensä takaisin.

      • Anonyymi

        Valtavat autojonot tukkivat koko Kajaanintien ja ihmiset rynni pitkin metsiä ampumahiihto pyhättöön. Myytyjä lippuja oli tälle päivää 48687, mutta katsojia oli pyhätössä 37, josta toppatakkisia hiihtoniiloja oli 35, kahdella oli takki mennyt pieneksi ja olivat siellä pilkkihaalareissa.
        Kontiolahden kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina ylimääräiseen istuntoon, jossa aiheena lipputuloista saatujen miljoonien sijoittaminen.
        Sijoitusten kohdentamiseen on kutsuttu alustamaan Kontiolahden kolmiloikkaajien johto ja pistorasia. Persut ehdottaa luotettavista lähteistä saatujen tietojen mukaan maahanmuuttajien takaisinrahtaamiseen ostettavaksi kunnalle oma lentokone, huutokaupasta on valmiiksi katsottuna Airbusin 380. Asian tiimoilta on oltu yhteydessä Liperiin pidemmän kiitoradan saamiseksi Onttolaan ja jos ei onnistu, niin Persu urakoitsijat tekee oman lentokentän Jaamankankaalle.

        Harvinaisen hyvin tiivistetty!! Peukku kirjoittajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaisen hyvin tiivistetty!! Peukku kirjoittajalle.

        Tänään taitaa tulla yleisöennätys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtavat autojonot tukkivat koko Kajaanintien ja ihmiset rynni pitkin metsiä ampumahiihto pyhättöön. Myytyjä lippuja oli tälle päivää 48687, mutta katsojia oli pyhätössä 37, josta toppatakkisia hiihtoniiloja oli 35, kahdella oli takki mennyt pieneksi ja olivat siellä pilkkihaalareissa.
        Kontiolahden kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina ylimääräiseen istuntoon, jossa aiheena lipputuloista saatujen miljoonien sijoittaminen.
        Sijoitusten kohdentamiseen on kutsuttu alustamaan Kontiolahden kolmiloikkaajien johto ja pistorasia. Persut ehdottaa luotettavista lähteistä saatujen tietojen mukaan maahanmuuttajien takaisinrahtaamiseen ostettavaksi kunnalle oma lentokone, huutokaupasta on valmiiksi katsottuna Airbusin 380. Asian tiimoilta on oltu yhteydessä Liperiin pidemmän kiitoradan saamiseksi Onttolaan ja jos ei onnistu, niin Persu urakoitsijat tekee oman lentokentän Jaamankankaalle.

        Mistä tuollainen kauna ja katkeruus kumpuaa?Viikonloppuna tuli tuntitolkulla suoraa lähetystä Kontiolahdelta.Ilman ampumahiihtostadionia Kontiolahtea tuskin tunnettaisiin kotimaakunnan ulkopuolella.Siitä huolimatta,että Kontiolahti monilla eri barometreilla mitattuna erottuu muusta itäisestä Suomesta - edukseen.
        Luultavasti maailmancupiin osallistuvat huoltojoukkoineen myös syövät ja nukkuvat hiihtojen välillä.Eiköhän siitä jokunen euro jää myös Kontiolahteen.
        Tällaisia mietteitä Kiihtelysvaarasta.Kunnasta,jota ei enää ole.

        Mitä hyötyä on tunnettavuudesta, pari miljoonaa metsään, säästetään kouluista ym. muista kunnan lakisääteisistä palveluista.

    • Anonyymi

      Selasin läpi aamun lehdet, Hesarin, Iltasanomat ja Iltalehden. Missään niistä ei ollut edes mainintoja Suurista Kansainvälisistä Ampumahiihdon MC-kisoista.
      Muuta talviurheilua oli sivukaupalla. Jääkiekossakin Amerikassa joku suomalainen oli melkein osunut tolppaan.

      Joskus takavuosina ennen Mäkäräistä eräiden Kontiolahden ampumahiihdon mc-kisojen koko uutisointi Hesarissa rajoittui viimeisen kisapäivän johonkin tuloslistaan pituus yhdellä palstalla oli alle kymmenen senttiä.

      Näyttää siltä että ollaan palaamassa noihin aikoihin. Laji kuin laji missä suomalainen ei menesty ei myöskään kiinnosta ihmisiä. Esimerkiksi käy vaikka mäkihyppy. Miljoonien mäet rapistuvat ja niitä puretaan kiihtyvällä vauhdilla.
      Kannattaisiko kunnan päivittää pitkän tähtäimen suunnitelmansa stadionin investointien osalta.

      • Anonyymi

        Kunnalla löytyykin nyt sauma perustaa oma tiedotuslehti ESARI. Siinä päästään hehkuttamaan sivu kaupalla aiheeseen liittyviä juttuja. Täyteteksejä joutaa Kiviniemen joulupukki väsäämään sesonkiajan ulkopuolella. Hesarin pellet jääkööt nuolemaan näppejään.

    • Anonyymi

      Noin, nyt on taas kisaviikko, mikä sinänsä on hieno homma Mutta onkohan tiedottaminen ja sanomalehti-ilmoitukset unohtuneet kun katsojat ovat jääneet koteihinsa. Eipä ole noin tyhjiä katsomoita ennen nähty missään päin maailmaa ampumahiihdon maailmancupissa. Surkeaa on !

      • Anonyymi

        Karjalaista ei ainakaan voi syyllistää siitä että katsojia ei ole. Sehän on tuutannut ja mainostanut kisoja niin ennakkoon kuin kisojen aikana ja koettaen koko ajan vaikka keksimällä keksiä positiivista kerrottavaa.

    • Anonyymi

      Ovatko kepulaiset tuhlanneet rahaa turhuuteen enemmän Kontiolahdella vai Ähtärissä.

      • Anonyymi

        Kepun Kuusela on yhtä kallis Kontiolahdelle kuin oli kunnaninsinööri Pölönen, sai vielä viime töinään myytyä kunnalle paskan jäähallin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepun Kuusela on yhtä kallis Kontiolahdelle kuin oli kunnaninsinööri Pölönen, sai vielä viime töinään myytyä kunnalle paskan jäähallin.

        Eikös kunta saanut jo suurimmaksi osaksi omistamansa hallin loppuosan ilmaiseksi?
        Hallihan oli ymmärtääkseni kunnan isolta osaltaan eli ottivat ns. omansa, aivan oikein.

    • Anonyymi

      Kunnanvaltuusto on viisas päätöksissään, ei yhdet miehet pysty sitä horjuttamaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9367
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      69
      4864
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      59
      2887
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2088
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      41
      1354
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      47
      1276
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1242
    Aihe