Kuntien valheella on lyhyet jäljet

Siitä vaan katsomaan oman kunnan johdon nimet.
Jos ihminen valehtelee työhön liittyvissä asioissa, ei se ole muutenkaan rehellinen.

Samat nimet toistuvat eläkeyhtiöissä ja muissakin luottamustoimissa.

Nyt viimeistään pitää kitkeä korruptio ja antaa huijareille kenkää.

Kaikesta rahan käytöstä on kirjanpito ja verottaja ym. seuraa. Tyhmähän sinä olet.

-Putin päätti ottaa Ritolat. ”Hän oli oppinut tuon sanonnan Suomessa.” Hän lukitsi makuuhuoneen oven, pukeutui kiireesti, mutta hiljaa, avasi kolmannen kerroksen ikkunan ja laskeutui mahdollisimman hiljaa takapihalle heti kun Tarja ja mies olivat menneet kulman taakse…

Jatkuu: (Rabies)
…Tarja oli miettinyt pitkään, mitä toisi Vladimirille lahjaksi. Sellaista, josta Vladimir näinä vaikeina aikoina varmasti ilahtuisi. Hän oli viikkokausia pohtinut asiaa. Ehkä jotakin tuoksua. E ei, senhän epäluuloinen ystävä voisi lulla olevan jotakin myrkkyä. Ei se ei käynyt päinsä. Tarja oli miettinyt monia esineitä. Mutta kun hänen mieleensä oli tullut Putinin vasemmassa ranteessa oleva sinihohtoinen kymmenien, ellei satojen tuhansien eurojen arvoinen kello, Tarja oli tullut siihen tulokseen, että ei, hänellä on jo kaikkea. Tarjan mieleen muistui, kuinka ystävän kasvoilla oli käynyt videokuvassa väheksyvä ilme kun Niinistö oli ohjannut Vladimirin valtion edustusveneeseen. ”Köyhä Suomi”, -olisi siitä ilmeestä sivistynyt mimiikantuntija tulkinnut. -No, pakkohan jokin lahja on tuoda. Vain naisille ja naisenmielisille voi tuoda kukkia? -Tarja pohti.
Sitten hänen mieleensä putkahti idea. Annan Putinille oman rauhansuunnitelman Venäjän ja Ukrainan välille. Tarjan itsevarmuus ja itseluottamus oli Kilimanjaron luokkaa, ellei ylikin. Se merkitsi, että kyllä Tarja tiesi, miten rauha Ukrainaan saadaan ja niin, että Putin sen hyväksyy. -Se tuntui yht´äkkiä loistavalta idealta. -Ja tänä iltana hän oli ostanut myös kauniin sinivalkoisen kukkakimpun lahjaksi. Siinä oli ripaus myös punaista, sillä kukkakimppu oli sidottu punaisella, kultareunustetulla nauhalla… Varmaan Vladimir ilahtuu kun saa noin kauniin lahjan, -siis idealahjan. -Se ei vie paljon tilaakaan matkatavaroissa, Tarja oli ajatellut. Ja sitä paitsi, kuka paremmin ja lähemmin olisi Valdimiriä tuntenut tässä maassa, kuin Tarja. Tämä diplomaiatilaisuus muistettaisiin historiankirjoissa Tarjan tuotoksena, -Tarja ajatteli. Hän päätti oitis taloon tultuaan ojentaa lahjan, kukkakimpun ja käydä tervehtimässä ystäväänsä, joka oli niin mukava taas pitkästä aikaa nähdä. Hän päätti halaamalla osoittaa, että maailmassa on vielä tilaa ja rakkautta Putinillekin. Erityisesti ystävien keskellä.

Mutta ennen kuin talon nurkat oli lumista polkua pitkin kierretty ja saavuttu talon pääovelle, Tarja havaitsi, että hänen toinen nahkahansikkansa oli pudonnut. Hän päätti palata jälkiään pitkin jonkin matkaa. Ehkä hansikas näkyikin valkoisessa, vasta sataneessa lumessa selvästi alle viidenkymmenen metrin päässä tulojäljen vieressä. Tarja kehotti miehensä odottamaan rauhassa. Hän vain hakisi hanskan. Herrasmies torjui Tarjan aikeen aikoen itse hakea hansikkaan, mutta tomeruuttaan Tarja jyrkästi kielsi ja aikoi itse hakea pudonneen käsineen. Tarja oli elämänsä monista opeista oppinut pitämään yhtenä tärkeimmistä sitä, että ei pidä heittäytyä muiden holhottavaksi ja vietäväksi. Hän halusi olla se, joka näkee, päättää, johtaa ja tekee…

Heti kun Tarja oli palannut polkua pitkin talon taakse, hänen silmiinsä osui tumma hahmo, joka näytti ryömivän lumessa kohti läheistä pensaikkoa. Oli alkanut olla jo niin pimeä, että Tarja oli tunnistavinaan isohkon koiran. Koirahan toki on tärkeä talon vartija, hän myös alkoi olla jo havainnostaan varma. Hänen juristimieleensä oli iskostettu lause, jonka myös Kekkonen oli aikanaan lausahtanut varmaksi totuuden osoitukseksi. ”Niin on, jos siltä näyttää”. Tuo lausahdus oli juristiopintojen myötä saanut muodon: ”Katsomme, että…” Mielipide totuuden vahvistajana oli myös politiikassa ollut tärkeää. Tarja oli jo unohtamassa koiran, erityisesti siksi, että koira näytti pikemminkin karttavan häntä sen sijaan, että olisi osoittanut hyökkäävyyden merkkejä. Tarja otti pudonneen hansikkaan ja alkoi reippain, hieman ontuvin askelin kävellä takaisin etuovelle päin.
Hänen kokemusmaailmansa koirista oli varsin runsas ja kontekstiin nähden oivaltava, mutta hänen alitajuntaansa tuo lumessa nelinkontin rynnistävä koira ei oikein sopinut mihinkään hänen tunnistamaansa koirarotuun. Mutta hän sulki sen mielestään. Nyt oli keskityttävä tärkeämpiin asioihin. Hän valmistautui mieleessään Vladimirin tapaamiseen ja kertasi mielessään venäjänkielisiä, niistä korrekteimpia, kohteliaisuuksia.

Portailla hän kopisteli lumet kengistään ja tervehti aina niin ystävällistä talonväkeä ja asteli varmoin askelin sisään. Oitis hän kysäisi: ”Missä huoneessa hän on? Hän tarkoitti Vladimiria. Hän halusi tervehtiä heti ja samalla rauhoitella vierasta, jonka tiesi hiukan mystiikkaan taipuvaiseksi. Kuultuaan siitä, että vieras lepäsi kolmannen kerroksen isossa 27 m2 kustavilaiseen tyyliin sisustetussa makuuhuoneessa, Tarja päätti oikopäätä kävellä sinne. Ovella hän koputti kevyesti ja sanoi innokkaalla mutta rauhallisella äänellä. ”Tarja täällä!”

Ovi ei kuitenkaan auennut. Tarja vilkaisi miestään ja ihmetteli hiljaisuutta, joka raikeästi osoitti, että kaikki huoneessa ei ollut normaalisti. Tarja koetti ovenkahvasta, mutta havaitsi oven olevan lukittu sisältä päin. Viidentoista minuutin kuluttua oven takana olivat jo Tarjan ja hänen miehensä lisäksi talonväki. He katsoivat toisiaan. -Nyt on tapahtunut jotakin. Ehkä vieras oli saanut jonkun sairauskohtauksen. -Onko kenelläkään vara-avainta? Vara-avain löytyi ja kun ovi avattiin, heitä kohtasi odottamaton näky. Huoneessa ei ollut ketään. Ikkuna oli auki. Kylmä tuuli puhalsi avoimesta ikkuna-aukosta lumihiutaleita sisään. Tarja meni kiireesti ikkuna luokse ja katsoi alas. Sielläkään ei näkynyt ketään. Oli vain yhdet jäljet, jotka alkoivat ikkunan alta ja jatkuivat läheiseen pensaikkoon. ”Ei kai nyt sentään…” -Kävi äkki Tarjan mielessä. Eihän se ole mahdollista… Tarja vilkaisi taivaalle, jossa täysi kuu valaisi tienoon oudon kalpealla valolla. Ei kai vain Putin ole vamp…? Tarja keskeytti ajatuksensa. Eihän vampyyrejä ole olemassakaan. Se on ainakin minun käsitykseni. -Ajatteli Tarja kiireesti. Mutta jokin ei nyt ole kohdallaan. Hän järkevänä suomalaisena mietti…

Jatka…

Pitääkin katsoa, ettei äänestä aluevaaleissa ketään, joka on ollut valehtelemassa kansalle saadakseen siitä itsellen rahallista hyötyä.