Suomi voi kutsua Rajamaaksi Boarderland

Suo on hyvä estämään kulkua.
Puolustuksellisesti soiden lukumäärä olisi lisättävä ainakin idän suunnassa.
Maaperän kanavointi kiellettävä!


Suomi on tästäedes monen koalition rajavyöhyke ja suomalainen kulttuuri seostuu lisää tuiman rajalliseksi. Kokonainen pitkä tuhat kilometrinen suomalaisuus tulee olemaan yhtä kuin ainoa olemassa oleva rajavyöhyke ideologia siitä, kuinka EU ja NATO hyvin suojautuvat venäläisiltä.

Mitkään kotimaiset rahat riitä riittävään rajavyöhykeideologiaan. Rahasampo virrattaa tuloja ulkomailta.

Suomi on pitkä ja kapea, joten rajaa vain ja lisää rajaa.
Hyvä työpaikkahaku on rajavalvoja.

Suomen ainoa EU:n profilointi on rajavartiointi, eikä muuta tehtävää ole olemassa.
Tästä edes Suomen tehtävä on tiirailla lakkaamatta Venäjään.
Jos ennen piti vähän taukoa, niin tänään ei enää.
Lisäksi on tiedettä kaiken Venäjästä, jos ei vielä tuntenut.

Suomi kääntyy vieraskieliin Boarderlandiaksi.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suo on hyvä estämään kulkua.
Puolustuksellisesti soiden lukumäärä olisi lisättävä ainakin idän suunnassa.
Maaperän kanavointi kiellettävä!


Suomi on tästäedes monen koalition rajavyöhyke ja suomalainen kulttuuri seostuu lisää tuiman rajalliseksi. Kokonainen pitkä tuhat kilometrinen suomalaisuus tulee olemaan yhtä kuin ainoa olemassa oleva rajavyöhyke ideologia siitä, kuinka EU ja NATO hyvin suojautuvat venäläisiltä.

Mitkään kotimaiset rahat riitä riittävään rajavyöhykeideologiaan. Rahasampo virrattaa tuloja ulkomailta.

Suomi on pitkä ja kapea, joten rajaa vain ja lisää rajaa.
Hyvä työpaikkahaku on rajavalvoja.

Suomen ainoa EU:n profilointi on rajavartiointi, eikä muuta tehtävää ole olemassa.
Tästä edes Suomen tehtävä on tiirailla lakkaamatta Venäjään.
Jos ennen piti vähän taukoa, niin tänään ei enää.
Lisäksi on tiedettä kaiken Venäjästä, jos ei vielä tuntenut.

Suomi kääntyy vieraskieliin Boarderlandiaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu