Emme välitä uskonnollisten ideologioiden tasolla olevasta valhe-jeesuksesta

Anonyymi-ap

Tiedoksi kaikille, että me kristityt emme välitä idän uskontojen leikki-Jeesuksesta vaan todellisesta.

Kysymys on oikeasta Jeesuksesta, ainoasta syntiemme sovittajasta, jolla ainoalla on ”kuoleman ja Tuonelan avaimet”. Hän on ylösnoussut elämän Herra, taivaankaikkeuden Kuningas, joka kuoli suurten kärsimysten keskellä ristillä, ja nousi ylös kuolleista synnin ja kuoleman voittajana. Hänellä on ”kaikki valta Taivaassa ja maan päällä”. Matt. 28:18-20.
Emme välitä uskonnollisten ideologioiden tasolla olevasta valhe-jeesuksesta, josta Raamattu varoittaa. 2 Kor. 11:4, 13-15. Sellainen johtaa ihmiset eksyksiin ja lopulta kadotuksen tulijärveen. Filip. 3:19. 2 Tess. 2:9. Ilm. 20:15.

Onko Jeesus Kristus saanut siis tulla todellisesti elämäsi Herraksi? Oletko ottanut Hänet vastaan ja näin uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä. Onko Hän ja Hänen opetuksensa (Raamattu) saanut elämässäsi ykkössijan? Jos on, niin kiitos ja ylistys Jumalalle! Syntisi on sovitettu. Hänen verensä on puhdistanut kaikesta synnistä. Syntikahleet ovat katkenneet. Olet vapaa! Uusi ELÄMÄ on tullut sisimpääsi. Et enää tahdo elää synnissä! Sydämen tuttavuus Jeesuksen kanssa on tullut todellisuudeksi.
Kiitos kumpuaa pelastuneen huulilta.
Uskossa olevina saamme joka päivä kulkea Hänen kanssaan ja rukoilla myös lähimmäistemme pelastumista. Hänen tahtonsa on pelastaa jokainen ihminen. Hän siis tahtoo antaa armonsa myös omaisillemme. ”.. joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. 1 Tim. 2:4.

Täällä sotien runtelemassa tuskien ja kyynelten maailmassa, murheiden laaksossa, sairauksien keskellä, on suurin tehtävämme auttaa lähimmäisemme ottamaan vastaan Jeesus Kristus elämänsä Herraksi. Hän on ainoa perustus, joka kestää elämässä ja kuolemassa. Mikään tehtävä ei mene lähetyskäskyn edelle.
Ajattele ihmiselämän päämäärää. On kaksi tietä ja kaksi lopullista olotilaa: kadotus ja Taivas. Kenenkään ei tarvitse mennä helvettiin. Ristintyö on voimassa jokaista varten. ”Hän on kuollut kaikkien puolesta.” 2 Kor. 5:15.
”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sanoohan hän: ”Sopivalla ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.” Nyt on sopiva aika, nyt on pelastuksen päivä.” 2 Kor. 6:1,2.
Jeesus lupaa: ”Sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos.” Joh. 6:37.
– Sano siis NYT ääneen näin: Jeesus, anna syntini anteeksi ja ota minut armoosi. En enää tahdo elää synnissä, vaan ikuisesti sinun kanssasi. –
”Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka uskoo häneen, joudu häpeään.” Room. 10: 9,10.

Tämän ihmeellisen pelastustien tahdomme kertoa jokaiselle ihmiselle. Jeesuksen ristin ja veren voima vapauttaa synnistä. ”Minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejään.” Hebr. 8:12. Näin Hän on meille käskyn antanut: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja saa kasteen, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Mark. 16:15,16.

75

877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” Joh. 8:31-32

      Mutta ne, jotka eivät halua tuntea totuutta, eivät tule vapaiksi.

    • Anonyymi

      Kohta tulee törkyä kristinuskosta.

      • Anonyymi

        Jokainen vastaa itse omista kirjoituksistaan ja sanomisistaan.

      • Anonyymi

        Se ei ole tosin hyväksi "juoda" idän myrkkyoppia eikä muutenkaan netistä seurailla kaikkea törkyä. Väärä seura hyvät tavat turmelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aion nyt vähentää foorumien lukemista ja keskittyä iloisiin asioihin ja mennä hyvien uskovien kanssa kokoukseen.

        Idän oppien seuraajia ei kiinnosta kuin sotiminen ja riitely.

    • Anonyymi

      Idän uskontojen ja muslimien Jeesus on pelkkää mielikuvitusta ja valhetta, ehkäpä joku toinen henkilö kokonaan, antikristus. Sellainen johtaa ihmiset eksyksiin ja lopulta kadotuksen tulijärveen.

      • Anonyymi

        Idän uskonnoissa ei ole mitään jeesusta vaan oikeita suuria jumalia. Allah on SUURI ja Mohammed hänen profeettansa. AMEN.

    • Anonyymi

      Tänä iltana näyttää joku uskovainen alkaneen kampanjan uskontopalstoilla, on uutta kommenttia vähän joka suunnassa. Saattaa olla maniavaihe päällä tai jotain.

      • Anonyymi

        NORMAALIT IHMISET EIVÄT KIRJOITA SELLAISIA JUTTUJA KUIN TÄMÄN VIESTIKETJUN ALOITTAJA, JA SILTI TÄMÄN KALTAISET ZOMBIHÖRHÖT KULKEVAT VAPAASTI KESKUUDESSAMME.

        JA KAIKKI MITÄ SIITÄ SAA IRTI ON VAIN HYVÄT NAURUT. KIITOS PÄIVÄN NAURUSTA.

        EN ENÄÄ IHMETTELE MITÄ JOKU TÄÄLLÄ SANOI, ETTÄ MAAILMAN PSYKIATRISISSA SAIRAALOISSA ON PALJON ENEMMÄN KRISTITTYJÄ KUIN MUITA IHMISRYHMIÄ,.

        ONKO SE KRISTINUSKO JOKA TEKEE IHMISISTÄ YHTÄ HULLUJA KUIN TÄMÄN KETJUN ALOITTAJA?

        Sanomattakin on selvää, että tuollaiset zombit pilaavat kristinuskon maineen lopullisesti, eikä ole ihme, että kirkosta eroaa niin paljon ihmisiä juuri tuollaisten zombifanaatikkojen takia.

        Hindupalstat ovat vaarallisia kristityille, koska he ovat täällä "saatanallisessa" seurassa. TARTUNTAVAARA. He ovat vaarassa menettää ”pelastuksensa” ja joutua ikuiseen helvettiin, koska he ovat ”idän saatanallisten opetusten” kanssa tekemisissä.

        Siinä sanoit totuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä sanoit totuuden.

        **Emme välitä uskonnollisten ideologioiden tasolla olevasta valhe-jeesuksesta**
        Puhu vain omasta puolestasi.

    • Anonyymi

      Uudesti syntyneet tosi kristityt, ovat niin läpeensä marinoituneita Raamatun totuudesta, ettei näiden idän poppamiesten myrkyt vaikuta vähääkään meidän uskoon. Osa on harrastanut henkistä joogaa ja päässeet pitkälle meditoinneissaan. Mutta lopulta kysyneet itseltään, mitä minä hyödyn henkimaailman asioista ja kuka näitä tietoja tarvitsee yhtään mihinkään. Palaan takaisin hyvän Jumalamme selkeisiin ohjeisiin, joilla saamme optimaalisen hyvän elämän yksilölle, perheelle, ympäristöömme, kansallemme, koko maailmalle ja ikuisuuteemme. Jeesuksen Herrauden ja sovitustyön vastaanotto, takaa meille pääsyn hyvän Isämme ikuisiksi rakkaiksi lapsiksi, Hänen perheensä jäseniksi. Raamattu on annettu meille ohje kirjaksi, jonka sanoma avautuu Pyhän Hengen avulla loistavaksi minikerroksiseksi mestariteokseksi niille, jotka Jumalaa haluamalla haluavat tuntea.

      • Anonyymi

        Ainoa tapa kukistaa kristittyjen zombifanaatikkojen lietsoma psykologinen terrori on huumori.

        Laitan jälleen kerran tänne tämän suomalaisen psykiatrin tekstejä. Tekstit ovat samaan aikaan hieman proosallisia ja samalla maustettuja voimakkaalla realistisella sarkasmilla, joka on todellinen kuvaus kristittyjen kyseenalaistamattomasta doktriinista. Erinomaista.

        Milloin luopumus päättyy? Onko sille jokin päätösaikansa?
        Anonyymi-ap
        2024-09-29 12:30:31

        Entää milloin luopumusenaikajakson voi sanoa alkaneen?

        Toivon, ettei se yksi tule haukkumaan mua tähän ketjuun sen takia vaan kun uskallan yrittää asioista selvää. Täällä on se huutomerkkimies , joka haukuu usein kysyjiä täällä ja se ei oe Jumalan tahdn mukaista käytöstä. Meillä alkuvaiheen opettelijoille tulisi antaa kasvu - ja oppimisrauha ilma älyvapaata haukkumista kun ei jokaiseen asiaan tiedä vastausta niin alkaa haukkuminen ettetkö tuota tiedä tai jos tietääkin niin alkaa vänkäämään että tiedän väärin vaikka kopsasin suoraan Raamatusta kommenttini.

        Psykiatri:

        Ah, "eksytys", tuo vanha kunnon teologinen taikatemppu, joka saa ihmiset hikoilemaan ja vääntelemään Raamattua kuin se olisi jokin kuuma peruna! Ja totta kai, minähän, Enkeli Mäntä, pilviteologian sarkasmin mestari, aion purkaa tämän asian sellaisella tarkkuudella ja rakkaudella, että jokainen eksyttäjä tulee piiloutumaan lähimpään hiekkakuoppaan.

        Eksytyksen mestarikurssi: Eksytys, tuo hieno sana, jolla ihmiset voivat selittää, miksi kaikki, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan, ovat "väärässä". Se on aivan mahtavaa, eikö? Kun joku kysyy: "Miten niin ei Jeesus lentänyt kirjaimellisesti pilvellä?" voi vain vastata: "No, etkö nyt näe, olet eksytetty! Saatana on taas pilannut ymmärryksesi!" Näin ei koskaan tarvitse kohdata faktoja, logiikkaa tai tervettä järkeä – koska kaikki on eksytystä! Sormella osoittaminen on helppoa, kun ei tarvitse katsoa peiliin, vai mitä?

        Kuka sitten eksyttää? No, se on tässä se paras kohta: kaikki! Joka ikinen on vuorotellen syytettynä eksytyksestä. Se on vähän kuin koulun pihalla pelattava peli, jossa kaikki kilpailevat siitä, kuka osaa heittää kiven pisimmälle ja sitten huutavat: "Hei sinä eksytät!" Niinpä yksi ryhmä syyttää toista eksyttäjiksi, ja toiset taas syyttävät ensimmäistä – ja kaikki ovat varmoja, että heillä on täysin oikea käsitys siitä, mitä Raamattu sanoo. Tämähän on suorastaan pirun nerokasta, koska samalla voi välttää kaiken oikean keskustelun ja kehityksen!

        Todellinen eksytys? Se on juuri siinä, että kaikki käyttävät "eksytystä" kuin korttia, jonka voi vetää taskusta ja huutaa: "Eksytys!" kun joku kehtaa olla eri mieltä. Se on vähän kuin pelaisi koko ajan huijauspeliä – ja tässä pelissä voittaja on se, joka huutaa kovimmin ja käyttää eniten Raamatunlauseita perustelemaan omaa egotrippailuaan.
        Mutta tiedättekö mitä? Kaikki tämä eksytys-intoilu unohtaa yhden pienen yksityiskohdan: Jeesus puhui aika paljon totuudesta ja rakkaudesta, eikä niinkään siitä, että joka kerta kun joku ajattelee vähän eri tavalla, täytyy kilauttaa hälytyskelloja ja leimata toinen eksytyksen mestariksi. Pilviteologia kertoo meille, että todellinen valaistuminen ei tule siitä, että heitetään eksytyssyytöksiä sinne tänne kuin joku teologinen frisbee, vaan siitä, että annetaan jokaiselle vapaus leijua pilven päällä omalla tavallaan.

        Hengessä vahvana ja pilvellä tanssien,
        Enkeli Mäntä, Eksytyksen Irvailija ja Totuuden Pasuunan Töräyttäjä

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18650037/milloin-luopumus-paattyy-onko-sille-jokin-paatosaikansa

        *****************************

        TÄMÄ IRONINEN MUTTA TOTUUDENMUKAINEN ANALYYSI ON MIELESTÄNI VERTAANSA VAILLA.

        Psykiatri kirjoitta:

        Rakas seurakuntalainen,

        Tänään sukellamme syvälle kristinuskon pelastusoppiin, tuohon nerokkaaseen tarinankudontaan, joka heiluu parodiahorisontin partaalla kuin kuumailmapallo täynnä HUMPUUKIA.

        Aloitetaan siitä, että kaikki on alkanut yhdestä kielletyn hedelmän haukkauksesta. Koko ihmiskunta joutui ikuisesti kadotetuksi, koska muinaisessa paratiisissa joku sattui tekemään huonon ruokavalion valinnan. Mutta ei hätää! Tämä rikkomus, joka kirjaimellisesti laukaisi maailmanhistorian synkeimmän lumipalloefektin, päätettiin korjata kymmeniä sukupolvia myöhemmin hyvin erikoisella tempulla: jumalallinen itsetuho.

        Nimittäin, Jumala, joka alun perin järjesti koko tämän hämmentävän kuvion, päätti lopulta lähettää itsensä maan päälle synnittömänä miehenä, Kristuksena. Ja mitä tapahtuu? No, Hän tietenkin suostuu kidutettavaksi ja naulittavaksi ristille, jotta me – ihmiskunta, joka ei edes ollut syntynyt silloin kun tämä koko hedelmäkohu alkoi – voisimme jotenkin pelastua tästä alun perin hänen itsensä luomasta ongelmasta.

        No, Hän tietenkin suostuu kidutettavaksi ja naulittavaksi ristille, jotta me – ihmiskunta, joka ei edes ollut syntynyt silloin kun tämä koko hedelmäkohu alkoi – voisimme jotenkin pelastua tästä alun perin hänen itsensä luomasta ongelmasta.

        Ja tässä kohtaa saavumme parodiahorisonttiin: mikään ei enää ole liian absurdi uskottavaksi! Uskonnollisen logiikan mukaan, jos vain uskot, että joku kuoli puolestasi pari tuhatta vuotta sitten, olet yhtäkkiä vapaa kaikista synneistä, vaikka olisit kuinka hirmuinen hirviö. Mutta jos et usko? Voi voi, sitten ei ole mitään toivoa – tervemenoa ikuiseen kärsimykseen!

        Ja tämä koko systeemi esitetään meille niin luontevasti ja itsestäänselvyytenä, että on ihan normaalia, että kymmenien miljoonien ihmisten ikuinen kohtalo riippuu siitä, mitä he päättävät uskoa näistä vanhoista tarinoista. Ei siis tarvitse kysyä, miksi pelastusoppi kuulostaa siltä kuin se olisi lainattu suoraan B-luokan fantasiaelokuvasta: koko konsepti on jo niin överiksi vedetty, että sen perusolettamukset heiluvat parodian ja absurdin välimaastossa.

        Joten, kristinuskon pelastusoppi? Sanotaanpa suoraan: täyttä HUMPUUKIA. Jos tämä saippuaooppera ei ole parodian määritelmä, niin mikä sitten on?

        Siunauksin (ja ripauksella sarkastista realismia),
        Pastori Enkeli Mäntä

        *************************

        Ilmeisesti ei ole muuta keinoa suhtautua zombifanatismiin kuin huumori. Ja sen Enkeli Mäntä osaa.

        Psykiatri kirjoittaa:

        Jeesus tulee pilven päällä pasuunat päristen, zombit kaivautuvat haudoistaan, syövät kalaa ja lentävät pilvikyydillä avaruuteen!

        Kyllä vain, näin se menee. Raamattu kertoo meille selkeästi: "Ja kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään" (Apt. 1:9). Siis kuvittele tämä hetki – Jeesus nousee pilvelle, kuin jonkinlaisessa antiikin aikaisessa rakettilennossa, ja sitten kohoaa taivaalle, fyysisesti ja ihan kokonaisena, pää edellä kohti avaruutta. Ja hänen perässään tietenkin koko herännyt joukko, jotka ensin kaivavat itsensä ulos haudoista, syövät vähän kalaa (koska mitäpä muutakaan sitä tekisi kuolleista herättyään), ja sitten ottavat pilvikyydin hänen jälkeensä. Onpa eleganttia!

        Ja eihän tämä pilvi nyt mikään tavallinen sadepilvi ollut, vaan tietysti aivan erityinen taivasbussi, joka vie zombit suoraan avaruuteen. Mutta kyllä, onhan se mukavaa, että päästään mukaan näin erikoiselle kyydille, kunhan vain odotellaan siinä haudan pohjalla riittävän pitkään.

        Toivotan pehmeitä pilvimatkoja,
        Enkeli Mäntä – HUMPUUKIN asiantuntija

        Aidolla suomalaisella sisulla se onnistuu, siis kristittyjen zombifanaatikkojen lujasta ja julmasta otteesta, kourasta.

        SISULLA SIITÄ SELIVÄÄ.

        HYVÄT SUOMALAISET HINDUPALSTOJEN LUKIJAT. TOIVOTAMME KAIKILLE LUKIJOILLE (PAITSI ZOMBEILLE) HYVÄÄ SYKSYÄ!

        "Vedalaisten hengellinen pimeys on todellakin pimeyden syövereistä kotoisin."

        Afrikkalaistaustainen helluntailaisuus on kuitenkin täynnä valoa.

        KRISTITTYJEN HELLUNTAIUSKONTONSA JUURET OVAT AFRIKASSA, MUTTA VIHAAVAT INTIAA.

        Jos tämä kuvaus helluntailaisuudesta mustana uskona on loukkaava joillekin valkoisille, erityisesti liikkeen sisällä oleville, syynä voi olla yleinen tietämättömyys helluntailaisuuden alkuperästä ja lähteistä. Liikkeen - johon kuuluu karismaattisia harjoittajia lähes kaikissa uskontokunnissa - juuret ovat nimittäin selvästi afrikkalaisia ja afroamerikkalaisia.

        HELLUNTAILAISUUDEN JUURET OVAT AFRIKASSA.

        Helluntailaisuuden historia alkaa Afrikasta, jossa voodoo (vodou), emämaan perinteinen uskonto ja diasporan perinteinen uskonto, on syntynyt. Täällä damballan käärmeenpalvojat valitettavasti kahlittiin ja lähetettiin ulkomaille ihmisorjiksi. Sattumoisin Afrikan länsi- ja keskirannikolta vietiin myös orjien uskontoa, Orissan henkiä ja kotimaan henkistä kulttuuria, mukaan lukien glossolaliaa. afrikkalaiset orjat löysivät tiensä Amerikkaan, erityisesti Louisianaan, joka on jatkumo tälle kertomukselle.

        Tämän videon kautta voit tarkastella, miltä maailman ainoa oikea uskonto näyttää ja miten kristityt, joiden uskonto on ainoa oikea uskonto, käyttäytyvät.

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Miten kristityt, joiden uskonto on ainoa oikea uskonto, käyttäytyvät. Ja se on sellainen oikea uskonto, johon kaikkien ihmisten on käännyttävä. Se on kristittyjen tavoite. He ”pelastavat” vääräuskoisia idän palstoilla. Mutta miltä he pelastavat heidät? Normaaliudelta, he haluavat kaikkien muuttuvan sellaisiksi kuin heidät videolla kuvataan.

        Tällä videolla osoitetaan selvästi tällainen hypnoosi, kuten edellä olevassa tekstissä helluntailiikkeen yhteydestä voodoon on kerrottu. Jos pidät tätä normaalina, palvot epäjumalia. Jos puolustat kristittyen käytöstä videolla, olet osallinen.

        Video osoittaa saatanallista aktiivisuutta. Jos tämä touhu on sinulle normaalia, niin et todellakaan palvo jumalaa, vaan epäjumalia.

        Ja tähän saatanalliseen hulluuteen haluat käännyttä muita idän palstalla olevia.

        Sinulla ei siis ole henkien erottamisen lahjaa, jos uskot, että videon saatanallinen touhu on jumalallista.

        Jos uskot edelleen, että se tulee jumalalta, siis edellä olevat kristittyjen videot, jumalasi on ehdottomasti saatana. Video osoittaa saatanallista aktiivisuutta.

        Jos tämä touhu on sinulle normaalia, niin et todellakaan palvo jumalaa, vaan epäjumalia. Jos puolustat sitä, mitä videolla on esitetty, olet saatananpalvoja. Sinulla ei siis ole henkien erottamisen lahjaa, jos uskot, että videon saatanallinen touhu on jumalallista.

        https://www.youtube.com/watch?v=WwV8qZXExfc

        Voodoo-vaikutukset myös täällä, jos et pidä sitä pakanallisena, olet kyllä itse pakana.

        https://www.youtube.com/watch?v=9gbpec1jJnk
        Jos ajattelet, että tämä on normaalia seurakunnassa, niin silloin sinussa on jotain pahasti vialla. Ja tämä on nykypäivää.

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg
        Helluntailaiset / Karismaattiset lattian pyörittämistä haukkuvat kuin koirat

        https://www.patheos.com/blogs/matauryn/2017/12/11/glossolalia-paganism/
        Glossolalia pakanallisuudessa ja okkultismissa

        George B. Cutten kirjoittaa teoksessaan An Ethnological Study of Glossalalia, että ”glossolaliaa harjoitetaan ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. ”
        Glossolalia löysi tiensä myös varhaiseen mormonikirkkoon, sillä Joseph Smith totesi, että ”palautettu” (mormonien) kirkko ”uskoo kielten lahjaan, profetiaan, ilmestyksiin, näkyihin, parantamiseen ja kielten tulkitsemiseen”. Glossolalialla on myös vahva historia meediossa, spiritismissä ja spiritismissä. Spiritismin (joka oli vähemmän uskonnollisesti suuntautunut kuin spiritismi) perustaja Allan Kardec viittasi glossolaliaan todisteena hengen läsnäolosta. Allan Kardecin työ oli perustana monille nykyaikaisen meedioinnin käytännöille.

        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and
        THE ROOTS OF PENTECOSTALISM AND THE CHARISMATIC MOVEMENT

        https://www.christianitytoday.com/1971/10/black-origins-of-pentecostal-movement/
        Black Origins of the Pentecostal Movement

        Helluntailiikkeen musta alkuperä

        Kristityt eivät itse ymmärrä, että heidän uskontonsa juuret ovat syvällä noituudessa, pakanuudessa ja okkultismissa. Edellä olevat tekstit selittävät kaiken. Kaikki tekstit ovat otettu virallisista lähteistä, linkit on annettu. Tutustu virallisiin linkkeihin ja huomaat itse saman asian.

        Helluntailaisuuden historia alkaa Afrikasta, jossa voodoo (vodou), emämaan perinteinen uskonto ja diasporan perinteinen uskonto, on syntynyt. Täällä damballan käärmeenpalvojat valitettavasti kahlittiin ja lähetettiin ulkomaille ihmisorjiksi. Sattumoisin Afrikan länsi- ja keskirannikolta vietiin myös orjien uskontoa, Orissan henkiä ja kotimaan henkistä kulttuuria, mukaan lukien glossolaliaa. afrikkalaiset orjat löysivät tiensä Amerikkaan, erityisesti Louisianaan, joka on jatkumo tälle kertomukselle. miksi? Sata mailia New Orleansista lounaaseen, Hoodoo-maahan, syntyi William J. Seymour, orjien lapsi. William J. Seymourilla oli varhaisia elämänkokemuksia henkien ja rinnakkaisten ilmenemismuotojen kanssa, kuten hänen esi-isillään, jotka harjoittivat pakanallista voodoo-uskontoa. Toisin kuin he, hän oli kuitenkin protestantismin saastuttama, ja kolmekymppisenä, noin vuonna 1903, hän liittyi Jumalan kirkon Evening Light Saints -järjestöön. Tästä valkoisesta, mutta rodullisesti kattavasta pyhitysväen ryhmästä tuli hänen kotinsa. Täällä hän pelastui, täyttyi Hengellä ja sai papin viran.” Seymourin tarina jatkuu, kun hän vaihtaa uskontokuntia, oppeja, henkiä ja paikkakuntia. Vuonna 1906 hänet löydetään Houstonista, jossa Charles Fox Parham kouluttaa häntä ihmiskunnan tarvitsemasta hengellisestä työstä, joka ylittää sen, mitä Seymour sai ollessaan osa Evening Light Saintsia.

        Parhamin mukaan oli olemassa kolmaskin työ, jonka osoituksena oli kseno glossolalia. Se oli helluntain kaltainen ihme, jossa papit ja lähetyssaarnaajat pystyivät puhumaan vieraiden äidinkielillä (kielillä). Seymour uskoi siihen. 1906 Los Angelesiin saavuttuaan Seymour ”sai Pyhän Hengen ja kielet” ja hänestä tuli helluntailaisuuden isä. Hänen johdollaan lukuisat ihmisjoukot saivat tämän glossolalian Azusa-herätyksen yhteydessä, ja maailmanlaajuinen lähetystyö alkoi.

        Mutta paholainen piilee yksityiskohdissa, sillä ymmärrettävä kieli ei juurtunut Parhamin ja Seymourin lupaamalla tavalla. Koko konsepti oli epäonninen, eikä tuloksena ollut muuta kuin käsittämätöntä siansaksaa, kuten afrikkalaiset noitatohtorit harrastavat.” Paitsi että lähetyssaarnaajat pettyivät shamaanien kaltaiseen kielenkäyttöön, koko Azusan jälkikasvu ajautui sarjaan täsmällisiä ja samansuuntaisia ilmenemismuotoja, jollaisia on nähty voodoossa ja afrikkalaisessa perinteisessä uskonnossa.

        Jo varhain monet kirkkokunnat ja papit ottivat Damballan käärmeöljyä ja kokivat hänen pakanallisuuteen perustuvia reaktioitaan laittomasta seksistä glossolaliaan.Mutta helluntaipakanuus on energisoiva pupu, sillä vuoden 1906 alkuperäiset pakanalliset ilmenemismuodot kalpenevat sen rinnalla, mitä niin kutsuttu ”Pyhä Henki” tekee Azusan jälkeisessä maailmassa. Näyttää siltä, että pakanuuden Damballa-henki on naamioitunut oikeaksi Pyhäksi Hengeksi - ja luonut helluntaipakanuuden. Hänen ovela metodinsa on antanut helluntailaisille mahdollisuuden ”rukoilla kielillä”, mutta samaan aikaan he sihisevät kuin käärmeet, harrastavat homoseksiä, varastavat leskien rahoja valheellisella teeskentelyllä, puhuvat kuolleille, nauravat hallitsemattomasti ja harrastavat noituutta. Näitä, monien muiden helluntai-pakanallisten ilmentymien ohella, on käytetty kuvan maalaamiseen. Nyt kun lopulliset värit on asetettu tähän renderointiin, ottakaa aikaa tutkia sen sävyjä ja sommittelua - ja pohtikaa sitten sen pakanallisten sävyjen tulkintaa, 50 pakanallisen helluntailaisuuden sävyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and
        THE ROOTS OF PENTECOSTALISM AND THE CHARISMATIC MOVEMENT

        https://www.christianitytoday.com/1971/10/black-origins-of-pentecostal-movement/
        Black Origins of the Pentecostal Movement

        https://www.christianitytoday.com/1971/10/black-origins-of-pentecostal-movement/
        Helluntailiikkeen musta alkuperä

        https://www.amazon.com/Pagan-Pentecostalism-Its-Roots-Slavery/dp/1500858080

        Pakanallinen helluntailaisuus: sen juuret: seksi, synti ja orjuus

    • Anonyymi

      Monien gurujen meditoinnin tulokset ovat sekava röykkiö, jossa on vaikea havaita mitään johtoajatusta, joka ilmaisisi, että ne täydentävät toisiaan. Eikä eetterissä leijuvat erilaiset olomuodot, karmat kainaloissaan isäntä paikkaa etsivät henget viehätä. Ainoa positiivinen puoli on Jeesuksen hyvyyksistä kopioidut linkit. Uusimmista gurujen linkeistä löytyy pitkiä opetuksia, jotka sivuavat Jeesuksen sanomaa. Nämä ovat hyviä oivalluksia kenelle tahansa. Ilmaisu on sujuvaa ja selkeää, eikä ole riidoissa Raamatun Pyhitetyn Sanoman kanssa, mutta niitä viisauksia Pyhä Henki ilmoittaa myös Raamatussa kirkastetulle lukijalle.

      • Anonyymi

        "Monien gurujen meditoinnin tulokset ovat sekava röykkiö, jossa on vaikea havaita mitään johtoajatusta, joka ilmaisisi, että ne täydentävät toisiaan. Eikä eetterissä leijuvat erilaiset olomuodot, karmat kainaloissaan isäntä paikkaa etsivät henget viehätä. Ainoa positiivinen puoli on Jeesuksen hyvyyksistä kopioidut linkit. Uusimmista gurujen linkeistä löytyy pitkiä opetuksia, jotka sivuavat Jeesuksen sanomaa. Nämä ovat hyviä oivalluksia kenelle tahansa. Ilmaisu on sujuvaa ja selkeää, eikä ole riidoissa Raamatun Pyhitetyn Sanoman kanssa, mutta niitä viisauksia Pyhä Henki ilmoittaa myös Raamatussa kirkastetulle lukijalle."

        Mutta seuraavissa kristittyjen videoissa kaikki on "normaalia".

        https://www.youtube.com/watch?v=WwV8qZXExfc

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Voodoo-vaikutukset myös täällä, jos et pidä sitä pakanallisena, olet kyllä itse pakana.

        https://www.youtube.com/watch?v=9gbpec1jJnk

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Monien gurujen meditoinnin tulokset ovat sekava röykkiö, jossa on vaikea havaita mitään johtoajatusta, joka ilmaisisi, että ne täydentävät toisiaan. Eikä eetterissä leijuvat erilaiset olomuodot, karmat kainaloissaan isäntä paikkaa etsivät henget viehätä. Ainoa positiivinen puoli on Jeesuksen hyvyyksistä kopioidut linkit. Uusimmista gurujen linkeistä löytyy pitkiä opetuksia, jotka sivuavat Jeesuksen sanomaa. Nämä ovat hyviä oivalluksia kenelle tahansa. Ilmaisu on sujuvaa ja selkeää, eikä ole riidoissa Raamatun Pyhitetyn Sanoman kanssa, mutta niitä viisauksia Pyhä Henki ilmoittaa myös Raamatussa kirkastetulle lukijalle."

        Mutta seuraavissa kristittyjen videoissa kaikki on "normaalia".

        https://www.youtube.com/watch?v=WwV8qZXExfc

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Voodoo-vaikutukset myös täällä, jos et pidä sitä pakanallisena, olet kyllä itse pakana.

        https://www.youtube.com/watch?v=9gbpec1jJnk

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg

        Tälläisiä kristittyjä en ole nähnyt missään. Itse olen enemmänkin hartauteen taipuvainen, kuten kaikki muutkin tuntemani kristityt. Tosin helluntailaisissa viehättää heidän "palava uskonsa". Mutta kristillisyys on jatkuvaa kasvua. Jatkuva vuorovaikutteinen suhde Jumalaan, tuo tullessaan kiitoksen Hänen hyvyyteensä. Kun huomaa, että Jeesus on kanssani hyvässä ja pahassa. Vaikka henkinen tai ruumiillinen kipumme olisivat kestämättömiä, Hän taluttaa meidät sen yli. Hän sitoo haavamme ja nostaa meidät jälleen kunniaamme. ja meidän tulee kiittää Häntä. Mikään mahti maailmassa, eikä pimeyden voimat voi erottaa meitä hyvästä Jumalastamme. Kristityn Raamatunmukainen elämä, tuo mukanaan siunauksen. En tuomitse jakamiasi esimerkkejä, sillä ne ovat ihmisten primitiivisen mielen ilmaisuja, joita ilmenee myös festareilla ja urheilu katsomoissa.

        "En tuomitse jakamiasi esimerkkejä, sillä ne ovat ihmisten primitiivisen mielen ilmaisuja, joita ilmenee myös festareilla ja urheilu katsomoissa."

        Niissä videoissa on enimmäkseen helluntailaisia. He huutavat paljon. Tunnen jopa kristityn, joka ei halua mennä helluntaikirkkoon vain huutamisen takia. Kävin helluntaiseurakunnassa, ja huuto kauhistutti minuakin.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/1120254/huutavat-saarnaajat
        Huutavat saarnaajat

        Miksi helluntai- tms. saarnaajat rukoillessaan ja saarnatessaan huutavat "kurkku suorana", eikö Jumala kuule muuten? Vai onko seurakunta huonokuuloista?
        (Kts. esim. TV7:n ulkomaiset ohjelmat, joissa osa saarnamiehistä huutaa, kirkuu, pomppii ja juoksee lavalla.)

    • Anonyymi

      Emme välitä uskonnollisten ideologioiden tasolla olevasta valhe-jeesuksesta

      Ei niin,ei kannata jos perse on pystyssä Baalille tai jollekin huoralle.

    • Anonyymi

      Näin on! Poibtti sopii hyvin tähän maailmanaikaan.

    • Anonyymi

      Onhan se niin väärin, kun ihmisen pitää kuolla ja kadota pimeyteen.

      • Anonyymi

        "Onhan se niin väärin, kun ihmisen pitää kuolla ja kadota pimeyteen."

        Kukaan ei kuole eikä kukaan mene pimeyteen - ja jos kuoleekin, niin ei lopullisesti. Kuolema on vain ovi.

        Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa kehossa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa.

        Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla.

        Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet.

        Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18665127/transformaatio-normaalista-uskovaisesta-zombiksi

        Mutta toivoa on. Aivan kuten voimme voittaa zombilaumat kriittisen ajattelun ja itsenäisen toiminnan voimalla, voimme myös vapautua kristillisen sokean uskon kahleista. Se edellyttää halukkuutta kyseenalaistaa syvimmät uskomuksemme, haastaa vallitseva tilanne ja hyväksyä epävarmuuden aiheuttama epämukavuus. Se tarkoittaa terveen skeptisyyden, tiedonjanon ja aidon uteliaisuuden kasvattamista ympäröivää maailmaa kohtaan.
        Terveen skeptisyyden vaaliminen

        Kristillinen sokea usko

        Kun istun tässä siemaillen aamukahvia, en voi olla miettimättä sokean uskon outoa ilmiötä. Se on käsite, joka on kiehtonut minua jo vuosia siitä lähtien, kun tajusin, millaisia vaaroja se aiheuttaa kriittiselle ajattelulle ja yksilön itsenäisyydelle. Kasvaessani olin sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka tietämättään kristinuskon indoktrinaation myötä luovuttivat kykynsä ajatella itse vastineeksi jäykistä, usein ristiriitaisista uskomuksista. Aivan kuin heidän mielensä olisi muuttunut aivottomien zombien laumaksi, jotka kulkivat elämänsä läpi ilman itsenäisen ajattelun häivääkään - vaikka he pitivät itseään ehdottomasti itsenäisinä ja luovina ajattelijoina.

        Mitä kristillinen sokea usko tarkalleen ottaen on, ja miten se onnistuu muuttamaan muuten älykkäät ihmiset eläviksi kuolleiksi? Tutustutaanpa syvällisemmin tähän levottomuutta herättävään aiheeseen.

        Kristillisen sokean uskon vaarat

        Kristillinen sokea usko on pohjimmiltaan uskomusten vankkumatonta hyväksymistä ilman todisteita tai rationaalisia perusteluja. Se on vaarallinen ansa, joka voi vangita jopa älykkäimmät ja näennäisesti järkevimmätkin yksilöt. Vanhemmat, opettajat, tiedemiehet, lakimiehet - ei ole väliä, kuka, koska kaikki ovat alttiita kristilliselle sokealle uskolle. Kun hyväksymme sokeasti ajatuksia kyseenalaistamatta niiden paikkansapitävyyttä, vaarana on, että luovumme kriittisestä kyvystämme ja tulemme alttiiksi manipuloinnille, indoktrinaatiolle ja yksilöllisyytemme rapautumiselle.

        Kristillisen sokean uskon vaarat ovat moninaiset. Se voi johtaa tieteellisten tosiasioiden hylkäämiseen, haitallisten ideologioiden ylläpitämiseen ja henkilökohtaisen kasvun ja tutkimisen tukahduttamiseen. Mikä vielä pahempaa, se voi synnyttää laumamentaliteetin, jossa yksilöt jähmettyvät uskomuksiinsa niin, etteivät he kykene osallistumaan mielekkääseen keskusteluun tai pohtimaan vaihtoehtoisia näkökulmia.

        Kristittyjen sokea usko ja sen vaikutus kriittiseen ajatteluun

        Yksi kristillisen sokean uskon salakavalimmista vaikutuksista on sen kyky heikentää kriittistä ajattelua. Kun hyväksymme sokeasti ajatuksia tutkimatta, suljemme tehokkaasti kognitiiviset kykymme ja luotamme sen sijaan ennalta määrättyihin uskomuksiin, joita emme uskalla kyseenalaistaa. Tämä voi johtaa vaaralliseen älyllisen pysähtyneisyyden tilaan, jossa meistä tulee kyvyttömiä haastamaan vallitsevaa tilannetta tai osallistumaan sellaiseen tiukkaan analyysiin, joka on välttämätöntä henkilökohtaiselle ja yhteiskunnalliselle edistykselle.

        Kristillinen sokea usko ja yksilöllisyyden rapautuminen

        Kun alistumme kristillisen sokean uskon houkutuksiin, vaarana on, että menetämme perustavanlaatuisen osan siitä, mikä tekee meistä ihmisiä: yksilöllisyytemme. Kun luovumme kyvystämme ajatella itse, meistä tulee pelkkiä varjoja entisestä itsestämme, jotka mukautuvat kollektiivisen laumamentaliteetin saneluun. Tällä yksilöllisyyden rapautumisella voi olla kauaskantoisia seurauksia luovan ilmaisun tukahduttamisesta haitallisten sosiaalisten normien ja valtarakenteiden ylläpitämiseen.
        Kristillisen sokean uskon taustalla oleva psykologia

        Kristillisen sokean uskon taustalla olevan psykologian tutkiminen paljastaa joitakin kiehtovia oivalluksia. Sokea usko näyttää pohjimmiltaan johtuvan ihmisen syvään juurtuneesta tarpeesta varmuuteen, turvallisuuteen ja kuulumiseen. Maailmassa, joka voi usein tuntua kaoottiselta ja arvaamattomalta, lupaus horjumattomasta uskosta voi olla uskomattoman houkutteleva, sillä se tarjoaa vakauden ja yhteisöllisyyden tunteen, jota voi olla vaikea vastustaa.

        Lisäksi kristillisen sokean uskon taustalla olevat psykologiset mekanismit, kuten vahvistusvinouma ja pyrkimys ylläpitää kognitiivista dissonanssia, voivat tehdä yksilöiden uskomattoman vaikeaksi irrottautua sen otteesta. Kyseessä on itseään vahvistava kierre, joka voi jättää älykkäimmät ja kriittisimmätkin yksilöt älyllisen ja emotionaalisen halvaantumisen loukkuun.

        Kristillisen sokean uskon ja zombien väliset yhtäläisyydet

        Kun olen pohtinut kristillisen sokean uskon käsitettä, olen huomannut silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä tämän ilmiön ja zombien välillä. Sekä kristillisellä sokealla uskolla että zombeilla on yhteinen piirre: yksilöllisen toimijuuden menettäminen ja minuuden sulauttaminen kollektiiviseen joukkoon.

        Aivan kuten zombeja kuvataan aivottomina, sieluttomina olentoina, joita ohjaa kyltymätön aivojen nälkä, kristillisen sokean uskon vallassa olevat voivat usein vaikuttaa samalla tavalla vailla itsenäistä ajattelua tai kriittistä kykyä olevilta. Myös heitä näyttää ajavan ahne ruokahalu, mutta heidän tapauksessaan se on pikemminkin vankkumattoman uskon mukavuuden ja turvallisuuden nälkä kuin ihmislihan kirjaimellinen syöminen.
        Miten kristittyjen sokea usko muuttaa mielet eläviksi kuolleiksi?

        Kuten olemme tutkineet, kristillisen sokean uskon seuraukset ovat todella hyytäviä. Kun alistumme sen houkutuksiin, vaarana on, että muutumme eläviksi kuolleiksi, mielemme vajoaa älyllisen ja emotionaalisen pysähtyneisyyden tilaan. Meistä tulee kuin zombeja, jotka kulkevat läpi elämän ilman kykyä ajatella kriittisesti, kyseenalaistaa vallitsevaa tilannetta tai harjoittaa sellaista itsetutkiskelua, joka on välttämätöntä henkilökohtaisen kasvun ja yhteiskunnallisen edistyksen kannalta.

        Kristillisen sokean uskon ja zombien väliset rinnastukset ovat todella huolestuttavia. Molemmat edustavat autonomian menettämistä, itsensä luovuttamista kollektiiviselle laumalle ja vajoamista aivottomaan, kyseenalaistamattomaan kuuliaisuuteen. Aivan kuten zombien maailmanloppu on kauhistuttava näkymä, ajatus kokonaisen yhteiskunnan alistumisesta kristillisen sokean uskon valtaan on yhtä kauhistuttava, ellei jopa kauhistuttavampi.
        Vapautuminen kristillisestä sokeasta uskosta

        Mutta toivoa on. Aivan kuten voimme voittaa zombilaumat kriittisen ajattelun ja itsenäisen toiminnan voimalla, voimme myös vapautua kristillisen sokean uskon kahleista. Se edellyttää halukkuutta kyseenalaistaa syvimmät uskomuksemme, haastaa vallitseva tilanne ja hyväksyä epävarmuuden aiheuttama epämukavuus. Se tarkoittaa terveen skeptisyyden, tiedonjanon ja aidon uteliaisuuden kasvattamista ympäröivää maailmaa kohtaan.
        Terveen skeptisyyden vaaliminen

        Tämän prosessin ytimessä on terveen skeptisyyden kasvattaminen. Sen sijaan, että hyväksymme sokeasti ideat tai uskomukset, meidän on opittava suhtautumaan niihin kriittisesti, esittämään tarkentavia kysymyksiä ja vaatimaan todisteita. Tämä ei tarkoita kyynisyyteen tai nihilismiin vajoamista, vaan pikemminkin realistisen käsityksen kehittämistä maailmasta, joka perustuu järkeen, kriittiseen analyysiin ja halukkuuteen mukauttaa näkemyksiämme uuden tiedon myötä.

        Kriittisen ajattelun omaksuminen ja kristillisen sokean uskon hylkääminen
        Hyväksymällä kriittisen ajattelun ja hylkäämällä kristillisen sokean uskon saamme takaisin itsenäisyytemme, yksilöllisyytemme ja kykymme osallistua mielekkääseen keskusteluun ja henkilökohtaiseen kasvuun. Se on toki haastava tie, mutta se on välttämätön sekä itsemme että yhteiskuntamme terveyden ja elinvoimaisuuden kannalta.
        Oletko valmis vapautumaan kristillisen sokean uskon kahleista ja kehittämään tervettä skeptisyyttä? Tule mukaani tälle matkalle, kun tutkimme kriittisen ajattelun voimaa ja yksilöllisyytemme hyväksymisen merkitystä. Yhdessä voimme voittaa kristillisen elävän kuolleen vitsauksen ja valloittaa mielemme takaisin.

        Kun alistumme kristillisen sokean uskon houkutuksiin, vaarana on, että menetämme perustavanlaatuisen osan siitä, mikä tekee meistä ihmisiä: yksilöllisyytemme.

        Kun luovumme kyvystämme ajatella itse, meistä tulee pelkkiä varjoja entisestä itsestämme, jotka mukautuvat kollektiivisen laumamentaliteetin saneluun.

        Tällä yksilöllisyyden rapautumisella voi olla kauaskantoisia seurauksia luovan ilmaisun tukahduttamisesta haitallisten sosiaalisten normien ja valtarakenteiden ylläpitämiseen.

        Kristillisen sokean uskon seuraukset ovat todella hyytäviä.

        Kun alistumme sen houkutuksiin, vaarana on, että muutumme eläviksi kuolleiksi, mielemme vajoaa älyllisen ja emotionaalisen pysähtyneisyyden tilaan.

        Meistä tulee kuin zombeja, jotka kulkevat läpi elämän ilman kykyä ajatella kriittisesti, kyseenalaistaa vallitsevaa tilannetta tai harjoittaa sellaista itsetutkiskelua, joka on välttämätöntä henkilökohtaisen kasvun ja yhteiskunnallisen edistyksen kannalta.

        ...
        Vaikea puhua järkeä: Oletko koskaan yrittänyt käydä järkevää keskustelua zombin kanssa?

        Entä kristityn kanssa?

        Yritä vakuuttaa kristitylle, että vanhentuneeseen, muinaiseen kaunokirjallisuuden kirjaan perustuvien lakien luominen ei ehkä ole hyvä ajatus.

        Onnea sen kanssa.

        Yksilöllisyyden puute: Zombien ja kristittyjen maailmassa yhdenmukaisuus hallitsee. Yksilöllisyyttä pidetään heikkoutena, ja he tekevät kaikkensa sen kitkemiseksi...

        Rituaalien jäykkä noudattaminen: Sekä zombeilla että kristityillä on taipumus harjoittaa outoja, usein merkityksettömiä rituaaleja, joihin he takertuvat sellaisella kiihkolla, että jopa vannoutunein kultin jäsen punastuisi.---

        Epäluottamus tiedettä ja järkeä kohtaan: Zombit ja kristityt jakavat syvään juurtuneen epäluulon tiedettä, logiikkaa ja kaikkea sellaista kohtaan, joka kyseenalaistaa heidän kapean maailmankuvansa. He luottavat mieluummin ”vaistoihinsa” ja ”jumalallisiin ilmestyksiin” kuin, tiedäthän, todellisiin tosiasioihin.

        Ulkopuolisten epäinhimillistäminen: He pitävät heitä usein huonompina olentoina tai jopa uhkina, jotka on hävitettävä. Tämä on häiritsevä ”me vastaan he” -mentaliteetin malli, joka ei tunne rajoja.

        Zombien ja kristittyjen väliset yhtäläisyydet ovat todella karmivia. Molempia ryhmiä ohjaa horjumaton, lähes fanaattinen omistautuminen omille asioilleen.

        Opas Jumalan armossa elämiseen

        Tervetuloa kristinuskoon, jossa omaperäisyys on yhtä harvinaista...Jos olet kyllästynyt taakkaan, joka liittyy itsenäiseen ajatteluun ja uuvuttavaan pyrkimykseen raivata oma polkusi, älä pelkää! Tässä on idioottivarma opas sisäisen kristityn zombin syleilyyn.

        Vaihe 1: Toista perässäni, kristitty.

        Miksi vaivautua omien mielipiteiden muodostamiseen, kun on olemassa täydellisen hyviä kliseitä, joita voi toistella? Muista, että sanonta päivässä pitää omaperäisen ajattelun loitolla!

        ....
        Yksilöllisyys on yliarvostettua. T

        ee vain sitä, mitä kaikki muut kristityt tekevät. Se on kuin lukioaikaa, mutta tällä kertaa ei ole tanssiaisia odotettavana - vain yhteiskunnan hyväksynnän suloinen, suloinen syli.

        Älä valita, tee kovasti töitä, käy kirkossa, rukoile Jeesusta, ja kun tunnet itsesi tyytymättömäksi, syytä itseäsi.

        Kristittyjen kysymysten esittäminen on VAARALLISTA, KOSKA SE voi johtaa tietoon, eikä kukaan halua sitä.

        On paljon helpompaa nyökytellä mukana ja teeskennellä ymmärtävänsä. Sitä paitsi, jos et nyt tiedä jotain, oliko se koskaan tietämisen arvoinen?

        Raamatun ristiriitojen kyseenalaistaminen saa sinut vain kuulostamaan typerältä.

        Tottelevaisuus on hyve

        Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, muista totella, kristitty.

        Säännöt ovat olemassa syystä, ja se syy on varmistaa, ettet koskaan koe kasvun, muutoksen, oppimisen synnin tai vain uusien asioiden aiheuttamaa epämukavuutta, jotka saattaisivat johtaa sinut harhaan kristinuskosta.

        Tottele ja rukoile!

        Seuraa tätä vaiheittaista opasta kristilliseksi zombieksi, niin sinusta tulee täydellinen kristitty, jolla on passeli ajattelu ja joka kulkee polkua taivaaseen.

        He vihaavat suunnattomasti ”idän saatanallisia oppeja”, mutta ylistävät afrikkalaisia helluntaioppeja.

        Sivistyksen pitäisi tuntea oman oppinsa juuret, helluntailaiset kieltäytyvät tunnustamasta, että heidän oppinsa juuret ovat Afrikassa.

        Myöntäkää se, miksi ette myöntäisi, koska se on tosiasia.

        Seuraavissa kristittyjen videoissa kaikki on "normaalia".

        https://www.youtube.com/watch?v=WwV8qZXExfc

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Voodoo-vaikutukset myös täällä, jos et pidä sitä pakanallisena, olet kyllä itse pakana.

        https://www.youtube.com/watch?v=9gbpec1jJnk

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg

        https://www.christianitytoday.com/1971/10/black-origins-of-pentecostal-movement/
        Black Origins of the Pentecostal Movement

        James S. Tinney

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He vihaavat suunnattomasti ”idän saatanallisia oppeja”, mutta ylistävät afrikkalaisia helluntaioppeja.

        Sivistyksen pitäisi tuntea oman oppinsa juuret, helluntailaiset kieltäytyvät tunnustamasta, että heidän oppinsa juuret ovat Afrikassa.

        Myöntäkää se, miksi ette myöntäisi, koska se on tosiasia.

        Seuraavissa kristittyjen videoissa kaikki on "normaalia".

        https://www.youtube.com/watch?v=WwV8qZXExfc

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Voodoo-vaikutukset myös täällä, jos et pidä sitä pakanallisena, olet kyllä itse pakana.

        https://www.youtube.com/watch?v=9gbpec1jJnk

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg

        https://www.christianitytoday.com/1971/10/black-origins-of-pentecostal-movement/
        Black Origins of the Pentecostal Movement

        James S. Tinney

        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and
        THE ROOTS OF PENTECOSTALISM AND THE CHARISMATIC MOVEMENT

        https://www.amazon.com/Pagan-Pentecostalism-Its-Roots-Slavery/dp/1500858080
        Pagan Pentecostalism: Its Roots: Sex, Sin & Slavery

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and
        THE ROOTS OF PENTECOSTALISM AND THE CHARISMATIC MOVEMENT

        https://www.amazon.com/Pagan-Pentecostalism-Its-Roots-Slavery/dp/1500858080
        Pagan Pentecostalism: Its Roots: Sex, Sin & Slavery

        Jos tämä kuvaus helluntailaisuudesta mustien uskona on loukkaava joillekin valkoisille, erityisesti liikkeen sisällä oleville, syynä voi olla yleinen tietämättömyys helluntailaisuuden alkuperästä ja lähteistä.

        Liikkeen - johon kuuluu karismaattisia harjoittajia lähes kaikissa uskontokunnissa - juuret ovat nimittäin selvästi afrikkalaisia ja afroamerikkalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tämä kuvaus helluntailaisuudesta mustien uskona on loukkaava joillekin valkoisille, erityisesti liikkeen sisällä oleville, syynä voi olla yleinen tietämättömyys helluntailaisuuden alkuperästä ja lähteistä.

        Liikkeen - johon kuuluu karismaattisia harjoittajia lähes kaikissa uskontokunnissa - juuret ovat nimittäin selvästi afrikkalaisia ja afroamerikkalaisia.

        Helluntailaisuuden historia alkaa Afrikasta, jossa voodoo (vodou), emämaan perinteinen uskonto ja diasporan perinteinen uskonto, on syntynyt. Täällä damballan käärmeenpalvojat valitettavasti kahlittiin ja lähetettiin ulkomaille ihmisorjiksi. Sattumoisin Afrikan länsi- ja keskirannikolta vietiin myös orjien uskontoa, Orissan henkiä ja kotimaan henkistä kulttuuria, mukaan lukien glossolaliaa. afrikkalaiset orjat löysivät tiensä Amerikkaan, erityisesti Louisianaan, joka on jatkumo tälle kertomukselle. miksi? Sata mailia New Orleansista lounaaseen, Hoodoo-maahan, syntyi William J. Seymour, orjien lapsi. William J. Seymourilla oli varhaisia elämänkokemuksia henkien ja rinnakkaisten ilmenemismuotojen kanssa, kuten hänen esi-isillään, jotka harjoittivat pakanallista voodoo-uskontoa. Toisin kuin he, hän oli kuitenkin protestantismin saastuttama, ja kolmekymppisenä, noin vuonna 1903, hän liittyi Jumalan kirkon Evening Light Saints -järjestöön. Tästä valkoisesta, mutta rodullisesti kattavasta pyhitysväen ryhmästä tuli hänen kotinsa. Täällä hän pelastui, täyttyi Hengellä ja sai papin viran.” Seymourin tarina jatkuu, kun hän vaihtaa uskontokuntia, oppeja, henkiä ja paikkakuntia. Vuonna 1906 hänet löydetään Houstonista, jossa Charles Fox Parham kouluttaa häntä ihmiskunnan tarvitsemasta hengellisestä työstä, joka ylittää sen, mitä Seymour sai ollessaan osa Evening Light Saintsia.

        Parhamin mukaan oli olemassa kolmaskin työ, jonka osoituksena oli kseno glossolalia. Se oli helluntain kaltainen ihme, jossa papit ja lähetyssaarnaajat pystyivät puhumaan vieraiden äidinkielillä (kielillä). Seymour uskoi siihen. 1906 Los Angelesiin saavuttuaan Seymour ”sai Pyhän Hengen ja kielet” ja hänestä tuli helluntailaisuuden isä. Hänen johdollaan lukuisat ihmisjoukot saivat tämän glossolalian Azusa-herätyksen yhteydessä, ja maailmanlaajuinen lähetystyö alkoi. Mutta paholainen piilee yksityiskohdissa, sillä ymmärrettävä kieli ei juurtunut Parhamin ja Seymourin lupaamalla tavalla. Koko konsepti oli epäonninen, eikä tuloksena ollut muuta kuin käsittämätöntä siansaksaa, kuten afrikkalaiset noitatohtorit harrastavat.” Paitsi että lähetyssaarnaajat pettyivät shamaanien kaltaiseen kielenkäyttöön, koko Azusan jälkikasvu ajautui sarjaan täsmällisiä ja samansuuntaisia ilmenemismuotoja, jollaisia on nähty voodoossa ja afrikkalaisessa perinteisessä uskonnossa.

        Jo varhain monet kirkkokunnat ja papit ottivat Damballan käärmeöljyä ja kokivat hänen pakanallisuuteen perustuvia reaktioitaan laittomasta seksistä glossolaliaan.Mutta helluntaipakanuus on energisoiva pupu, sillä vuoden 1906 alkuperäiset pakanalliset ilmenemismuodot kalpenevat sen rinnalla, mitä niin kutsuttu ”Pyhä Henki” tekee Azusan jälkeisessä maailmassa. Näyttää siltä, että pakanuuden Damballa-henki on naamioitunut oikeaksi Pyhäksi Hengeksi - ja luonut helluntaipakanuuden. Hänen ovela metodinsa on antanut helluntailaisille mahdollisuuden ”rukoilla kielillä”, mutta samaan aikaan he sihisevät kuin käärmeet, harrastavat homoseksiä, varastavat leskien rahoja valheellisella teeskentelyllä, puhuvat kuolleille, nauravat hallitsemattomasti ja harrastavat noituutta. Näitä, monien muiden helluntai-pakanallisten ilmentymien ohella, on käytetty kuvan maalaamiseen. Nyt kun lopulliset värit on asetettu tähän renderointiin, ottakaa aikaa tutkia sen sävyjä ja sommittelua - ja pohtikaa sitten sen pakanallisten sävyjen tulkintaa, 50 pakanallisen helluntailaisuuden sävyä.

    • Anonyymi

      Kaikki suuret uskonnot ovat aasialaisia. Siellä ihmisillä on vilkkaampi mielikuvitus kuin meillä täällä Euroopassa. Vaikkapa Tuhannen ja yhden yön tarinat on jännää lasten ja nuorten satua. Paljon jännempää kuin juutalaisten jutut. Koraanissakin kannustetaan nuoria miehiä suuriin tekoihin lupaamalla että uskonsodassa kuollut pääsee suoraan Taivaaseen jossa 77 neitsyttä odottaa sankarpoikia mekko hampaissa. Juutalaiset jäävät tässäkin asiassa mopen osille.

      • Anonyymi

        Niin on.

    • Anonyymi

      Tämä oli hyvä näkökulma.

      • Anonyymi

        Mitä kristillinen sokea usko tarkalleen ottaen on, ja miten se onnistuu muuttamaan muuten älykkäät ihmiset eläviksi kuolleiksi? Tutustutaanpa syvällisemmin tähän levottomuutta herättävään aiheeseen.

        KRISTITYT, JOTKA PITÄVÄT KIINNI IKUISEN HELVETIN OPISTA, OVAT TEHNEET JUMALASTA KAIKKIEN AIKOJEN SUURIMMAN HIRVIÖN JA ETTÄ HE ITSE, EDES TAJUAMATTA SITÄ, PALVOVAT JOTAKIN SUUNNATONTA PAHUUTTA, JOTA VOI EDES OLLA OLEMASSA. MUTTA KUVITTELEVAT PALVOVANSA JUMALAA.

        JUMALA ON HYVÄ, MUTTA EI SE KIDUTTAVA SADISTINEN KRISTITTYJEN "JUMALA", JOTA KRISTITYT PALVOVAT.

        PELKO EI OLE OIKEA MOTIIVI USKOON TULEMISELLE.

    • Anonyymi

      Valheen seuraamisesta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Tietääkö kaikki mikä on valhetta?

      • Anonyymi

        Valhe on siellä missä sinä olet.

        Helvetti on siellä missä sinä olet.

        Nyt tietenkin puhut taas ikuisesta helvetistä. Kiitos, sitä meille on jo vuosikausia kerrattu, et voi kertoa meille mitään uutta.

        "Valheen seuraamisesta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Tietääkö kaikki mikä on valhetta?"

        Taivaasta tulee välittömästi alin helvetti, jos olet siellä, mieluiten siis helvetti, jotta ei olisi seurassasi.

        Sitten teitä odottaa hirvittävä kohtalo jota ei haluaisi edes vihamiehille.

        Helvettijuttu taas, me tiedämme siitä kaiken, koko lapsuutemme ja nuoruutemme oli yhtä suurta helvettijuttua, seurakunnassa siitä puhuttiin jatkuvasti, raamattutunneilla myös. Et pysty mitään uutta meille sanomaan.

      • Anonyymi

        Ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat.

        Ikuisen helvettiopin saarnaaja on evankelista Saatana.

        Hindujen keskustelupalstoilla kristityt ääriainekset tyrkyttävät väkisin Saatanan evankeliumia, kristinuskon ” ilosanomaa” . Oppia ikuisesta helvetistä.

        Vaikka tämä ei ole edes kristinuskon palsta, hindujen ahdistelu, vainoaminen ja pelottelu on täydessä vauhdissa. He tunkeutuvat tänne julistamaan Saatanan evankeliumia.

        Sen väittäminen, että ihmiset kirjaimellisesti palavat kurjuudessa koko ikuisuuden, kun taas pyhät laulavat Hallelujaa, on suoraan sanottuna sadismia.

        Vain SAATANA olisi voinut keksiä tämän, jos se olisi olemassa.

        FUNDAMENTALISTISET ÄÄRILIIKKEET JA DOGMAATTISET FANAATTISET JULMAT KRISTITYT SAARNAAVAT TIETÄMÄTTÄÄN SAATANAN EVANKELIUMIA, eivätkä Kristuksen evankeliumia.

        He kertovat sinulle, että jos hylkäät JEESUKSEN, päädyt kidutuskammioon, josta ei ole ulospääsyä ja jota odottaa koko helvetti. Eikö tämä ole kiristystä?

        Jos kristityt uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.

        KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.

        Tilastotieteilijät kertovat, että viimeisten 6 000 vuoden aikana maapallolla on elänyt noin 160 miljardia ihmistä.

        ”Ikuisen rangaistuksen” oppi julistaa, että kaikki ne, jotka eivät usko Jeesukseen Kristukseen viettävät ikuisuuden väistämättömässä, loputtomassa helvetissä.

        Jos muutama prosenttia koko maapallon ihmisistä uskoi Jeesukseen Kristukseen, loput 144 miljardia ihmistä joutuvat viettämään ikuisuuden rangaistuna.

        Tämä tarkoittaisi, että Jumalan luomistarkoitus oli iankaikkinen rangaistus
        noin 144 miljardille ihmiselle!

        Ilman tietoa Jumalan armosta ja laupeudesta voisimme tuskin sanoa, että tämä kuvastaa oikeudenmukaisuuden Jumalaa.

        Kun meillä on korkeampi ilmoitus Jumalan ”agape”-rakkaudesta, voimmeko nyt hyväksyä tämän opin olevan sopusoinnussa rakkauden Jumalan kanssa?

        noin 144 miljardille ihmiselle – 6000 vuoden aikana, koska KRISTITYT SANOVAT, ETTÄ MAAPALLO ON 6000 VUOTTA VANHA, MUTTA TODELLISUUDESSA SE ON MILJARDEJA VUOSIA VANHEMPI.

        144 miljardille - SAMA LUKU MILJARDIEN JA MILJARDIEN KERTAISENA.

        LUKU TULEE OLEMAAN TÄHTITIETEELLISEN ISO.

        Joka uskoo ja jopa saarnaa oppia, jonka mukaan Jumala on sadisti, siis oppi ikuisesta helvetistä, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Tässä opetuksessa saatanan nimi on vaihdettu Jumalan nimeksi. On outoa, etteivät he itse tiedä sitä.

        JUMALA ON HYVÄ, MUTTA KRISTITYT TEKEVÄT HÄNESTÄ SADISTIN.

        Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

        Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

        Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?

        Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.

        Lopputulos on, että tämä sadistinen oppi jatkuvasta tietoisesta kärsimyksestä on ristiriidassa Jumalan oikeudenmukaisen, rakastavan ja moraalisen luonteen kanssa.

        Olisi epäinhimillistä olla kyseenalaistamatta tällaista räikeän moraalitonta ja epäoikeudenmukaista uskomusta.

        Ikuinen tietoinen kidutus on sadismi.

        KRISTITTY MUUTTAA JUMALAN SADISTIKSI, JOTEN HÄN ITSEKIN ON SADISTI.

        Ajatus loputtomasta tietoisesta tuskasta on vaistomaisen moraalisen ja oikeudellisen aistimme mielestä niin äärimmäisen vastenmielinen, että sitä voisi kutsua sopivasti perimmäiseksi pahuudeksi.

        Jos suhtaudumme asiaan rehellisesti, se on juuri sitä. Onko loppujen lopuksi mahdollista keksiä pahempaa ajatusta kuin ikuinen tulinen tietoinen kärsimys - ilman armollista hengähdystaukoa tai loppua kärsimykselle?

        Miten kukaan, jolla on ripaus inhimillistä myötätuntoa, voi tarkastella ajatusta kiihkottomasti.

        Ne, jotka kannattavat vakaasti ikuista paahtokidutusta? Tuskin on mahdollista olla tämän moraalittoman ja epäoikeudenmukaisen opin vankka kannattaja ilman, että sillä on vakavasti kielteinen vaikutus omaan luonteeseen. Miksi? Koska, jälleen kerran, ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat.

        Jos he uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.

        Jumalan luonto on rakkaus (1. Joh. 4:8, 16)... ”agape”-rakkaus, joka etsii aina toisten parasta eikä lakkaa koskaan, ennen kuin tämä tavoite on saavutettu.

        Rakkaus kestää kaiken, uskoo kaiken, toivoo kaiken, kestää kaiken eikä koskaan petä (1Kor.13:7, 8).

        Jumala, jolla oli täydellinen ennakkotieto luomisessa, tiesi, että koko ihmiskunta seuraisi Aadamia syntiin.

        Jos pyhä ja oikeudenmukainen Jumalamme vaatii ihmiseltä tilivelvollisuutta itselleen ja rankaisee ihmistä hänen synnistään ja kapinastaan.

        Mutta jos rangaistus on loputon, mitä tarkoitusta se palvelee?

        Maanpäällisen isän tällaista käytöstä pidettäisiin sadismina.

        ”Ikuisen rangaistuksen” oppi tekee helvetistä ikuisen muistomerkin paholaisen synnin ja kuoleman teoille.

        Oppi ”ikuisesta rangaistuksesta” kasvattaa uskovissa itsevanhurskasta, kostonhimoista henkeä.

        Kirkkohistoria on täynnä inkvisitioita ja marttyyrikuolemia, jotka ilmentävät sadistista jumalakuvaa.

        Äärimmäinen esimerkki on Englannin kuningatar Maria (1516-1558), joka sai tittelin ”verinen Maria” kiduttamalla ja murhaamalla ei-katolisia.

        Hän perusteli tekojaan julistamalla: ”Koska harhaoppisten sielut palavat tämän jälkeen ikuisesti helvetissä, ei voi olla mitään sopivampaa kuin jäljitellä jumalallista kostoa polttamalla heidät maan päällä”.

        Bloody Maryn jumalakuva elää tänään. Alentuvat, farisealaiset asenteet, oikeuttavat itsensä vääristyneellä jumalakuvalla.

        Kristinuskon rappio

        ”Ikuisen rangaistuksen” oppi rinnastaa kristinuskon maailman pakanallisiin uskontoihin. Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        ”Ikuisen rangaistuksen” oppi rinnastaa kristinuskon maailman pakanallisiin uskontoihin.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        Pakanallisen uskonnon yhteisenä teemana on, että uskontoon kuulumattomat eivät miellytä vihaista jumalaa ja joutuvat siksi viettämään ikuisuuden kidutettuina ja piinattuina helvetin liekeissä.

        Pakanallinen jumala hallitsee uhkaamalla ja pelottelemalla.

        Saarnamiehet, joiden on käytettävä ”ikuisen rangaistuksen” pelkoa saadakseen ihmiset tulemaan alttarille, ja kristityt, jotka tarvitsevat ”ikuisen rangaistuksen” oppia, paljastavat valitettavasti, ettei heillä ole todellista suhdetta Jumalaan, jonka rakkaus karkottaa pelon, sillä pelko on piinaava.

        Miten kukaan, jolla on ripaus inhimillistä myötätuntoa, voi tarkastella ajatusta
        IKUISESTA helvetistä kiihkottomasti.

        ”Miettikääpä hieman, armoton tohtori, mikä kaitselmuksen teatteri tämä on: ylivoimaisesti suurin osa ihmiskunnasta palaa liekeissä ikuisesti. Voi mikä näyttämönäytelmä, joka on Jumalan ja enkelien yleisön arvoinen! Ja sitten korvan iloksi, samalla kun tämä onneton joukko täyttää taivaan ja maan itkulla ja ulvonnalla, on todella jumalallinen harmonia.” - Thomas Burnet, De Statu Mortuorum Et Resurgentium Tractatus

        Mutta lisää ja pahempaa oli tulossa: nimittäin ”Jumalan luomaa tulta, jonka Jumala on luonut rankaisemaan katumatonta syntistä” - kidutusten litaniaa, joka päihittää jopa Danten.

        Ikuisen helvetin tuli - se on tuli, joka lähtee suoraan Jumalan vihasta, eikä se toimi omasta aktiivisuudestaan vaan jumalallisen koston välineenä.

        Jokaista lihan aistia kidutetaan... ja useiden aistien kidutusten kautta kuolematonta sielua kidutetaan ikuisesti sen omassa olemuksessa, keskellä kilometreittäin hehkuvia tulipaloja, jotka Kaikkivaltiaan Jumalan loukkaantunut majesteettisuus on sytyttänyt syvyydessä ja joita Jumaluuden vihan henkäys lietsoo ikuiseen ja alati kasvavaan raivoon.

        YMMÄRTÄVÄTKÖ KRISTITYT EDES, MILLAISEN SADISTIN HE OVAT TEHNEET JUMALASTAAN? IKUISEN HELVETIN OPIN KRISTITYT PALVOVAT TIETÄMÄTTÄÄN SAATANAA, EIVÄT JUMALAA.

        ON TURHA SYYTTÄÄ NIITÄ, JOTKA VASTUSTAVAT TÄTÄ JULMAA OPPIA, HEIDÄN KIIHKEYDESTÄÄN. TIETYSTI TÄLLAINEN KRISTILLINEN SADISMI TEKEE IHMISESTÄ VASTUSTAJAN, JULMAN IKUISEN HELVETIN OPIN KIIHKEÄN VASTUSTAJAN.

        Jotka Kaikkivaltiaan Jumalan LOUKKAANTUNUT MAJESTEETTISUUS on sytyttänyt syvyydessä ja joita Jumaluuden vihan henkäys lietsoo ikuiseen ja alati kasvavaan raivoon.

        YMMÄRRÄTTEKÖ TE, KRISTITYT, KUINKA ABSURDIA TÄMÄ KAIKKI ON?

        JA SITTEN KRISTITYT KEHTAAVAT VIELÄ PUHUA JUMALAN HYVYYDESTÄ. HÄVETKÄÄ, TE TEKOPYHÄT. JOS JEESUS OLISI TODELLAKIN OLLUT SELLAINEN KUIN RAAMATUSSA KUVATAAN, ON AIVAN VARMAA, ETTÄ HÄN OLISI ASETTUNUT OMAA ISÄÄNSÄ VASTAAN JA KÄRSINYT IHMISTEN KANSSA YHDESSÄ IKUISESSA HELVETISSÄ.

        EN VOI RAKASTAA SITÄ, JOTA PELKÄÄN, ENKÄ VOI PELÄTÄ SITÄ, JOTA RAKASTAN.

        JOS OLISI OLEMASSA IKUINEN HELVETTI, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO SAATANAA VAI JUMALAA. MUTTA SAATANA EI LÄHETÄ KETÄÄN SINNE, KOSKA SITÄ EI OLE OLEMASSA.

        JOTEN KRISTITYT, JOTKA USKOVAT TUOHON JULMAAN OPPIIN, JA KRISTITYT, JOTKA HALUAVAT TEHDÄ MUISTAKIN IHMISISTÄ ITSENSÄ KALTAISIA SADISTEJA JA ZOMBEJA, OVAT TEHNEET JUMALASTAAN KAIKKIEN AIKOJEN SUURIMMAN HIRVIÖN.

        PALVOTTE SAATANAA, MUTTA KUTSUTTE HÄNTÄ JUMALAKSI. MUTTA ETTE YMMÄRRÄ SITÄ ITSE.

        Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?

        Niin, mutta vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on SADISMIA.

        ONNEKSI SE EI OLE TOTTA.

        Mikään ei voisi olla kauheampaa kuin se, että kristityt palvovat Saatanaa, mutta kuvittelevat palvovansa Jumalaa. Eivät kaikki kristityt, mutta ne dogmaatikkozombit jotka puolustavat ikuista helvettiä, se on selvää Saatananpalvontaa.

        JUMALA ON HYVÄ, MUTTA KRISTITYT TEKEVÄT HÄNESTÄ SADISTIN.

        Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

        Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?

        Niin, mutta vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on SADISMIA.

        ONNEKSI SE EI OLE TOTTA.

        Mikään ei voisi olla kauheampaa kuin se, että kristityt palvovat Saatanaa, mutta kuvittelevat palvovansa Jumalaa. Eivät kaikki kristityt, mutta ne dogmaatikkozombit jotka puolustavat ikuista helvettiä, se on selvää Saatananpalvontaa.

        JUMALA ON HYVÄ, MUTTA KRISTITYT TEKEVÄT HÄNESTÄ SADISTIN.

        Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

        Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

        Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

        KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.

        Joka uskoo ja jopa saarnaa oppia, jonka mukaan Jumala on sadisti, siis oppi ikuisesta helvetistä, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Tässä opetuksessa saatanan nimi on vaihdettu Jumalan nimeksi. On outoa, etteivät he itse tiedä sitä.

        Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?

        Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.

        Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.

        Ikuinen tietoinen kidutus on sadismi.KRISTITTY MUUTTAA JUMALAN SADISTIKSI, JOTEN HÄN ITSEKIN ON SADISTI.
        Ajatus loputtomasta tietoisesta tuskasta on vaistomaisen moraalisen ja oikeudellisen aistimme mielestä niin äärimmäisen vastenmielinen, että sitä voisi kutsua sopivasti perimmäiseksi pahuudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.

        Joka uskoo ja jopa saarnaa oppia, jonka mukaan Jumala on sadisti, siis oppi ikuisesta helvetistä, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Tässä opetuksessa saatanan nimi on vaihdettu Jumalan nimeksi. On outoa, etteivät he itse tiedä sitä.

        Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?

        Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.

        Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.

        Ikuinen tietoinen kidutus on sadismi.KRISTITTY MUUTTAA JUMALAN SADISTIKSI, JOTEN HÄN ITSEKIN ON SADISTI.
        Ajatus loputtomasta tietoisesta tuskasta on vaistomaisen moraalisen ja oikeudellisen aistimme mielestä niin äärimmäisen vastenmielinen, että sitä voisi kutsua sopivasti perimmäiseksi pahuudeksi.

        Eikä olisi tarvinnut luoda mitään, ei mitään, jos Jumala olisi tiennyt etukäteen, että ihmiset kärsisivät ikuisesti ikuisessa helvetissä, olisiko todella rakastava Jumala luonut tämän erityisen maailman vain omaksi kunniakseen? Se ei ole jumalallista oppia, se on satanismia.

        EVANKELISTA SAATANA - SE, JOKA JULISTAA IKUISTA HELVETTIOPPIA.
        ____________________________
        Tämä on todellinen esimerkki todellisesta totalitaarisesta lahkosta, oppikirjaesimerkki psykoterrorista ja zombifiointiin liittyvästä painostuksesta.

        Ja sitten alkaa ilmestyä kirjoja, joissa kuvataan kauhuskenaarioita, jotka muistuttavat liiankin paljon keskiaikaisten velhojen hallusinogeenista hourailua, sekä ihmisiä, jotka juoksentelevat kaduilla silmät kiiluen ja huutavat valmiina olevasta Harmageddon-päivästä. Ja todellakin, ei voi olla miettimättä: "Enkö minäkin voisi omaksua heidän uskonsa, ja voisinko välttyä ikuiselta helvetiltä ja voisiko maailmanloppu olla minulle menestys?". Mutta ihmiset tulevat tähän johtopäätökseen pelon paineessa, ja kuten apostoli Johannes sanoi, rakkaus ja pelko eivät sovi yhteen.

        Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

        Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

        Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

        Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään, oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon.

        Voimmeko todella rakastaa ketään ihmistä (saati sitten rakastaa tätä ihmistä omana itsenämme), jos meidän on uskomme hintana ja todisteena pakko katsoa, että tämä ihminen on tuomittu iankaikkiseen kärsimykseen, kun meillä itsellämme on järkkymätön, hämärtymätön, ehdoton ja ikuinen onni? Vain hölmö uskoisi sen.

        Mutta se, mistä on tullut vallitseva kuva kristillisestä uskosta, kertoo meille, että meidän on pakko uskoa se, ja siksi meidän on tultava hölmöiksi.

        Se vaatii meitä jättämään ristiriidan kokonaan huomiotta.

        Se vaatii myös, että meistä tulee - syvällä ja kestävällä tasolla - päättäväisesti ja omahyväisesti julmia.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      291
      6357
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2009
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1225
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      167
      1141
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1001
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe