Täälläkin esintyy usein väite siitä, että Vihreä liike perustettiin DDR:ssä tarkoituksena heikentää lännen taloutta. En kiellä sitä, etteikö DDR:ssä olisi voitu näin silloin eli 1980-luvun lopulla ajatellakin. DDR:ään perustettiin vuonna 1989 vihreä liike. Tässä on vaan huomattava, että suomalainen vihreä liike sai alkunsa melkein 10 vuotta ennen tätä viimeistään ns. Koijärvi-liikkeestä.
Näillä reaalisosialisteilla oli omat juonensa kuten putlerin Venäjälläkin nykyään. putlerhan tukee mm. äärioikeistoa ja Trumpia heikentääkseen länsimaita. Se sai erityisesti Saksan hunaja-ansaansa eli kaasuriippuvuuteen Venäjältä. Tästä sakut maksavat nyt kovaa taloudellista hintaa.
Mutta eivät nämä temput useinkaan tuo tulosta vaan niissä ammutaan usein omaan jalkaan. Vihreän liikkeen perustaminen on yksi kertomus omaan jalkaan ampumisesta. Ympäristöasiat on Venäjällä jääneet hoitamatta ja siellä on paljon alueita, joissa esim. kaatopaikait aiheuttavan valtavia hajuhaittoja sekä terveyshaittoja. Venäjän talouden kannalta pahinta on se, että ympäristöliikkeiden vaatimusten ansiosta fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään koko ajan. Se tarkoittaa Venäjälle koko ajan vähentyviä energiatuloja ja lopulta konkurssia. Luulen, että putler kiroo 1980-luvun ddr-läiset alimpaan helvettiin yrittäessään voimistaa vihreän liikkeen voimistumista lännessä. Sen tulokset ovat kaikkein kohtalokkaimpia Venäjälle ja Ukrainan sota on osin seurausta tästä kehityksestä.
Toinen venäläisten temppu on ollut Ukrainan sota ja erilainen hybridivaikuttaminen. Natossa onkin muodostunut lentäväksi lauseeksi se, että aina kun Nato on alkanut olla vakavissa vaikeuksissa, Venäjä on rientänyt pelastamaan Naton ja yhdistämään se voimat. Näinhän kävi juuri Ukrainan sodassa. Nato yhteneistyi ja voimistui ja sai kaksi uutta jäsentä, Suomen ja Ruotsin.
Jos Vihreä liike on neukkujen ja DDR:n ideoimaa, he ovat tehneet siinä karhunpalveluksen itselleen. Sen sijaan lännelle ilmastonmuutoksen torjunta tulee todennäköisesti aiheuttamaan vielä pitkään uutta potkua talouteen ja talouden uudistumista teknologisin keinoin. Veljet idässä jäävät taas tässäkin kehityksessä kuten kaikessa muussakin jälkeen. Lännen vihreät on Venäjän syöpä ja he jos ketkä haluaisivat lakkuattaa vihreän liikkeen.
Vihreän liikkeen perustaminen
28
282
Vastaukset
- Anonyymi
Ja miten tämä liittyy keskustaan? Mitäpä jos menet tekemään tämän aloituksen sinne minne se kuuluukin eli vihreiden palstalle?
Ei se sinällään tai ensi katsomalta varmaan liitykään. Tällä palstalla kepulaisia näkemyksiä puoltavien asialistalla tuntuvat olemaan tämän tästä Kapi, kommunistit eli muut kuin persut, Sanna Marin ja nyt tässäkin ihan lähiakoina tällä palstalla esitetty väite siitä, että vihreä liike on sosialistien perustama. Ei tietenkään ole ihan varmaa, ovatko näistä aihepiireistä kiinnostuneet kaikki kepulaisia. Luulen, että osa entisiä kepulaisia nuoria eli nykyisiä persuvanhuksia. Näillä perusteilla voisi arvuutella, että juuri edellä mainitut aiheet ovat ihan sitä kepulaisen/persuuntuneen politiikan kovinta ydintä. Kerro sinä sitten, mistä poliittisista aiheista kepulaiset ovat oikeasti kiinnostuneita. Noihin edellä mainittuihin täällä vain useimmin törmää.
- Anonyymi
Jollakin on pakkomielle yrittää kytkeä vihreän liikkeen synty ddr:ään. Väitteelle ei vain ole mitään totuuspohjaa.
- Anonyymi
Google hakukone on toista mieltä.
- Anonyymi
No ainakin itse kun just googletin "vihreät + natsi upseeri" niin tuli useitakin hakutuloksia joissa vihreiden synkkä perustamishistoria kerrotaan. Kun saman haun tekee saksaksi tai englanniksi niin niitä tulee vielä enemmän.
Esim. Israelin lehdistö on käsitellyt aihetta luonnollisesti aika paljonkin.- Anonyymi
Ja että oikein Israelista asti piti tämä tieto hakea? Eikö lähempää löytynyt? Täällä ei ainakaan löytynyt kuin pari mielipidekirjoitusta. Persu-Luukkasen yksi kirjoitus koskien akateemista tutkimusta, jossa ainoa yhteys löydettiin luonnonsuojelun sektorilta, mutta varsinaisesti Luukkanenkaan ei tullut kertoneeksi, miten natsit, DDR ja vihreä liike olisivat kykeytyneet toisiinsa. Johdattelua?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/vihreiden-ja-natsien-yhteydesta-akateeminen-tutkimus/
Ja toinen mielipidekirjoitus 11 vuoden takaa, jossa siinäkään ei kyetty kertomaan kuin vain "ideologisesti yhdistävistä tekijöistä".
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rakennusliikeerbau/130015-vihrealiike-kehitettiin-ddrssa-lansimaiden-tuhoksi/
Ja käytin hakusanoina itsesi ehdottamiasi sanoja. Ei tullut sitä israelilaistakaan kirjoittelua vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja että oikein Israelista asti piti tämä tieto hakea? Eikö lähempää löytynyt? Täällä ei ainakaan löytynyt kuin pari mielipidekirjoitusta. Persu-Luukkasen yksi kirjoitus koskien akateemista tutkimusta, jossa ainoa yhteys löydettiin luonnonsuojelun sektorilta, mutta varsinaisesti Luukkanenkaan ei tullut kertoneeksi, miten natsit, DDR ja vihreä liike olisivat kykeytyneet toisiinsa. Johdattelua?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/vihreiden-ja-natsien-yhteydesta-akateeminen-tutkimus/
Ja toinen mielipidekirjoitus 11 vuoden takaa, jossa siinäkään ei kyetty kertomaan kuin vain "ideologisesti yhdistävistä tekijöistä".
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rakennusliikeerbau/130015-vihrealiike-kehitettiin-ddrssa-lansimaiden-tuhoksi/
Ja käytin hakusanoina itsesi ehdottamiasi sanoja. Ei tullut sitä israelilaistakaan kirjoittelua vastaan.Ai? Mulle tuli lukuisia Jerusalem Postin artikkeleja, tosin hainkin vain englanninkieliä lähteitä suomenkielisten sijaan.
- Anonyymi
Heikko on ymmärryksesi ja yleissivistuksesi, se on nähty, ja nähtiin taas.
Vihreä liike syntyi kyllä Stasin ja KGB:n toimesta, mutta ei suinkaan 1989 DDR:ssä, vaan paljon aiemmin läntisessä Saksassa.
Neuvostoliitto ja sen miehittämä itäinen Eurooppa jäi selkeästi jälkeen läntisestä talouskehityksestä. Yksi merkittävä asia oli energiapolitiikka, läntisten maiden kehitys energiatehokkuudessa merkitsi myös teollisuuden kilpailukyvyn parantumista, itä jäi vanhoine tehtaineen ja vanhoine kivihiilivoimaloineen jälkeen lännen ydinvoiman ja energiansäästön aikaansaamasta ylivoimasta. 1970 luvun energiakriisi toimi kuin toimikin lännen eduksi. Energiatehokkuus otti harppauksen eteenpäin. Tietysti muun teknologisen kehityksen lisäksi.
Siihen kuului myös kulutustavaroiden tuotannon kasvu, ihmiset hankkivat uusia kodinkoneita ja muita elämää helpottaneita vempaimia, joita idässä ei saatu tarjolle, ja jos saatiin, laatu oli mitä oli. Kateus kasvoi, kateushan on sosialistien, kuten edelleen vaikkapa Suomen SDP:n, ainoa aatetta ylläpitävä voima.
Jotta lännen etumatka ei kasvaisi liikaa, KGB ja Stasi ujuttivat luonnonsuojelun varjolla länteen ideologiaa, jonka perusajatus oli vastustaa teollisuuden kehittymistä ja ihmisten kuluttamista, leikata kasvua.
Ydinvoiman vastustaminen oli aivan keskeinen osa tuota idän länteen ujuttamaa aatetta, toinen oli luonnonvarojen riittävyydestä "huolestuminen". Idässä ei näistä oltu huolissaan, luonnonvarojen tuhlaaminen jatkui ja kasvoi, mutta häiritäkseen läntistä kehitystä, agiteerattiin täällä nuoria vastustamaan ydinvoimaa, teollistumista, kuluttamista ym. ja vaatimaan luonnonsuojelua.
Siihen löytyi lännestä niin entisiä natseja kuin uusvasemmistolaisia. Eurooppaa riivasi vasemmistoaalto, joka Suomessakin näkyi mm. opiskelijapiirien radikalisoitumisena. He olivat helppoa kauraa KGB:n ja Stasin värvätä näihin luontojärjestöihin heikon yleissivistyksen omanneita opiskelijoita, aate vei, järki puuttui. Näitähän meillä näkee edelleen, viime vuosiin saakka ihan valtakunnan politiikassa.
Vihreä aate kaatuu siihen mistä se syntyi, ymmärtämättömyyteen. Vuosia siihen vielä menee, mutta isossa osaa Eurooppaa vihreät ovat jo aivan marginaalissa. Kohta meilläkin, sen Sofia Virta hyvin toi esille viikonlopun puoluekokouksessa.Löytyisiköhän yhtään historiallista todistetta noille väitteillesi. Ettei luultaisi, että asia on noin kuin kerrot pelkästään siksi, kun sinä niin sanot. Ettäkö KGB ja Stasi oikein värväsivät heikon yleissivistyksen omanneita opiskelijoita luonnonsuojeluun.
Minusta tuntuu, että sinulla tässä on heikko ymmärrystä ja yleissivistystä. Et ole tainnut kuulla mitään vuonna 1968 perustetusta Rooman klubista ja sen kirjoittamasta suurta huomiota herättäneestä Kasvun rajat -teoksesta. Rooman klubiin kuului luonnontieteilijöitä, taloustiteilijöitä, yritysjohtajia, valtiojohtajia, korkeita virkamiehiä. Kasvun rajat teos pohti ympäristöongelmia, luonnon varojen riittämistä ja väestökehitystä. Kasvun rajat teosta voidaan verrata ideologiselta merkitykseltään Marxin ja Engelsin Pääoma-kirjasarjaan. Sitä voi pitää vihreän ideologian lähtölauksena, ei suinkaan mitään KGB:n ja Stasin vaikuttamisyrityksiä. Kasvun rajan teoksen kirjoittajat eivät olleet millään heikolla ymmärryksellä varustettuja ihmisiä. Tunnettuja suomalaisia aktivisteja klubissa olivat Koneen perustaja ja johtaja Pekka Herlin, sosiologian ja sosiaalipolitiikan asiantuntija ja Alkon pääjohtaja Pekka Kuusi sekä työmarkkinajohtaja ja Kokoomuksen voimapoliitikkona tunnettu Päiviö Hetemäki. Presidenteistämme Mauno ja Koivisto ja myöhemmin presidenttikautensa jälkeen klubiin liittynyt Tarja Halonen, ovat olleet klubin jäseniä.
Vihreä liike ei ole syntynyt ymmärtämättömyydestä, vaan mm. Rooman klubin esittämistä huolenaiheista sekä ympäristö tilaa käsittelevistä luonnontieteellisistä selvityksistä, joihin myös ilmastonmuutoksen tutkimus edelleen vahvasti liittyy. Tämä on nykyisin ylivoimainen valtavirta globaalisti. Ilmastodenialistien määrä on vähäinen ja ainakin osalla heistä on yhteys ympäristöä saastuttavaan liike-elämään samalla tapaa kuin tupakan terveyshyötyjä korostavilla "tutkijoilla" oli yhteys tupakkateollisuuteen.
Vihreä aate ei ole kaatunut vaan päinvastoin vahvistunut melkeinpä räjähdysomaisesti. Vihreät puolueena ovat kutistuneet, mikä osaltaan johtuu siitä, että monet muut puolueet kuten Suomessa vasemmistopuolueet ja liberaali oikeisto ovat ottaneet vihreän aatteen omaan politiikkaansa. Tämän voi tarkistaa esim. siitä, millaisia ajatuksia eri puolueet ovat vaikkapa viime vaalien yhteydessä esittäneet ympäristöpolitiikasta. Vain yksi puolue erottuu siinä, että mikään vihreys ei ole tarttunut siihen ja se puolue on persut. Jo koko vihreä väri ja sana ovat puolueen retoriikassa pannassa. Puolue ei käytä missään yhteydessä ilmaisua vihreä siirtymä, vaan on yrittänyt korvata sen puhtaalla siirtymällä, mikä sekin ilmaisuna on vastentahtoinen, koska se antaa mielikuvan tällaisen siirtymän myönteisyydestä. Äijäpuolue ei näe missään siirtymissä mitään positiivista. Kun puhutaan heikosta koulutuksesta ja yleissivistyksestä, niin siinä on puolue, josta niitä ei tarvitse kauan etsiä.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Löytyisiköhän yhtään historiallista todistetta noille väitteillesi. Ettei luultaisi, että asia on noin kuin kerrot pelkästään siksi, kun sinä niin sanot. Ettäkö KGB ja Stasi oikein värväsivät heikon yleissivistyksen omanneita opiskelijoita luonnonsuojeluun.
Minusta tuntuu, että sinulla tässä on heikko ymmärrystä ja yleissivistystä. Et ole tainnut kuulla mitään vuonna 1968 perustetusta Rooman klubista ja sen kirjoittamasta suurta huomiota herättäneestä Kasvun rajat -teoksesta. Rooman klubiin kuului luonnontieteilijöitä, taloustiteilijöitä, yritysjohtajia, valtiojohtajia, korkeita virkamiehiä. Kasvun rajat teos pohti ympäristöongelmia, luonnon varojen riittämistä ja väestökehitystä. Kasvun rajat teosta voidaan verrata ideologiselta merkitykseltään Marxin ja Engelsin Pääoma-kirjasarjaan. Sitä voi pitää vihreän ideologian lähtölauksena, ei suinkaan mitään KGB:n ja Stasin vaikuttamisyrityksiä. Kasvun rajan teoksen kirjoittajat eivät olleet millään heikolla ymmärryksellä varustettuja ihmisiä. Tunnettuja suomalaisia aktivisteja klubissa olivat Koneen perustaja ja johtaja Pekka Herlin, sosiologian ja sosiaalipolitiikan asiantuntija ja Alkon pääjohtaja Pekka Kuusi sekä työmarkkinajohtaja ja Kokoomuksen voimapoliitikkona tunnettu Päiviö Hetemäki. Presidenteistämme Mauno ja Koivisto ja myöhemmin presidenttikautensa jälkeen klubiin liittynyt Tarja Halonen, ovat olleet klubin jäseniä.
Vihreä liike ei ole syntynyt ymmärtämättömyydestä, vaan mm. Rooman klubin esittämistä huolenaiheista sekä ympäristö tilaa käsittelevistä luonnontieteellisistä selvityksistä, joihin myös ilmastonmuutoksen tutkimus edelleen vahvasti liittyy. Tämä on nykyisin ylivoimainen valtavirta globaalisti. Ilmastodenialistien määrä on vähäinen ja ainakin osalla heistä on yhteys ympäristöä saastuttavaan liike-elämään samalla tapaa kuin tupakan terveyshyötyjä korostavilla "tutkijoilla" oli yhteys tupakkateollisuuteen.
Vihreä aate ei ole kaatunut vaan päinvastoin vahvistunut melkeinpä räjähdysomaisesti. Vihreät puolueena ovat kutistuneet, mikä osaltaan johtuu siitä, että monet muut puolueet kuten Suomessa vasemmistopuolueet ja liberaali oikeisto ovat ottaneet vihreän aatteen omaan politiikkaansa. Tämän voi tarkistaa esim. siitä, millaisia ajatuksia eri puolueet ovat vaikkapa viime vaalien yhteydessä esittäneet ympäristöpolitiikasta. Vain yksi puolue erottuu siinä, että mikään vihreys ei ole tarttunut siihen ja se puolue on persut. Jo koko vihreä väri ja sana ovat puolueen retoriikassa pannassa. Puolue ei käytä missään yhteydessä ilmaisua vihreä siirtymä, vaan on yrittänyt korvata sen puhtaalla siirtymällä, mikä sekin ilmaisuna on vastentahtoinen, koska se antaa mielikuvan tällaisen siirtymän myönteisyydestä. Äijäpuolue ei näe missään siirtymissä mitään positiivista. Kun puhutaan heikosta koulutuksesta ja yleissivistyksestä, niin siinä on puolue, josta niitä ei tarvitse kauan etsiä.Vihreän aatteen ja puolueiden historiasta on kirjoitettu paljonkin, ihan tieteen keinoinkin.
Saksalaiset ovat tutkineet DDR:n arkistoja, joista käy ilmi DDR:n (Stasi) pyrkimykset luoda länteen sen kasvua sabotoivia ryhmiä. Vihreät saivat merkittävää alkuvoimaa tätä kautta. HVA:n (Stasin ulkomaiden operaatioiden osasto) johtaja Markus Johannes Wolf oli merkittävä toimija perustettaessa näitä ympäristöliikkeitä. Esimerkiksi saksalainen Udo Baron on julkaissut kirjoja, joista voit asiaa itsellesi selvittää. Tosin sinulla on niin sokea usko vihreään aatteeseesi, ettet faktoja usko.
Natseilla oli hyvin pitkälti sama ohjelma luonnonsuojelussa, vegaanissa ruokavaliossa jne kuin vihreillä. Entiset natsit sujahtivatkin luontevasti vihreän aatteen kannattajiksi, kuten kommunismin maailmanvalloituksen epäonnistumisen katkeroittamat vasemmitoaktivistit. Vihreiden pohja (saksassa ja sieltä edelleen muualle Eurooppaan) on juuri näissä kahdessa ryhmässä. Natseissa ja marxilaisissa. Anonyymi kirjoitti:
Vihreän aatteen ja puolueiden historiasta on kirjoitettu paljonkin, ihan tieteen keinoinkin.
Saksalaiset ovat tutkineet DDR:n arkistoja, joista käy ilmi DDR:n (Stasi) pyrkimykset luoda länteen sen kasvua sabotoivia ryhmiä. Vihreät saivat merkittävää alkuvoimaa tätä kautta. HVA:n (Stasin ulkomaiden operaatioiden osasto) johtaja Markus Johannes Wolf oli merkittävä toimija perustettaessa näitä ympäristöliikkeitä. Esimerkiksi saksalainen Udo Baron on julkaissut kirjoja, joista voit asiaa itsellesi selvittää. Tosin sinulla on niin sokea usko vihreään aatteeseesi, ettet faktoja usko.
Natseilla oli hyvin pitkälti sama ohjelma luonnonsuojelussa, vegaanissa ruokavaliossa jne kuin vihreillä. Entiset natsit sujahtivatkin luontevasti vihreän aatteen kannattajiksi, kuten kommunismin maailmanvalloituksen epäonnistumisen katkeroittamat vasemmitoaktivistit. Vihreiden pohja (saksassa ja sieltä edelleen muualle Eurooppaan) on juuri näissä kahdessa ryhmässä. Natseissa ja marxilaisissa.Jos natseilla on ollut luonnonsuojelullisia pyrkimyksiä, niin eikö se ole ihan hyvä asia. Muuten kovasti kaikenlaisen pahuuden asialla olleet ajattelivat edes jotain hyvääkin. Voi tietysti olla, että DDR:ssä on juoniteltu niin kuin sanot, että vihreät saivat merkittävää alkuvoimaa. Sekin on minusta kääntynyt hyväksi teoksi eli päinvastaiseksi kuin nämä stasilaiset tarkoittivat. Erittäin tarpeelliset ympäristönäkemykset ja vihreän liikkeen poliittinen vaikutusvalta on kasvanut. Minusta lopputulos on tässä mielessä oikein myönteinen, koska vihreät ovat nostaneet poliittiselle agendalle paljon ympäristöongelmia ja niiden vastatoimia, joita muut puolueet laitaoikeistoa lukuun ottamatta ovat sitten reseptoineet politiikkaansa.
Vihreä liike olisi kyllä syntynyt ilman Stasin apuakin. Ympäristöongelmat ja ilmastonmuutos ovat hypänneet kaikkien silmille, minkä vuoksi poliittisia liikkeitä olisi syntynyt vastustamaan huonoa kehitystä. Merkittävin tiedostava tekijä oli kuitenkin Rooman klubin raportti Kasvun rajat, joka herätti aikoinaan 1970-luvulla valtavaa keskustelua. Tätä keskustelua kiihdytti tuolloin vielä lisää öljykriisi.
- Anonyymi
Länsisaksan vihreäpuolue perustettiin 13.1.1980. Jonka DDR oli luonut vuosia aiemmin länsimaiden haitaksi.
- Anonyymi
Vihreä liikekin on aika lailla muuttunut 30-40 vuodessa. Alkuaikoinaan sen agendalla oli kansainvälisesti ydinvoiman vastustaminen ja Suomessa lisäksi kosteikoiden suojeleminen osana luonnon monimuotoisuutta.
Nykyään kansainvälisen vihreän liikkeen ensisijaisena kohteena on ilmastonmuutoksen estäminen, mistä syystä se jopa suosii ydinvoimaa energialähteenä. Meillä Suomessa se kosteikoiden suojeleminen ei ole enää itseisarvo luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta, vaan se liitetään lähinnä turpeen energiatuotantokäyttöön ja sitä kautta ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. - Anonyymi
Ei nykyvihreät ole mitään vihreitä enää. Eivät poikkea mitenkään muista puolueista. Samaa valtaahimoitsevia psykopaatteja, kuten muissakin puolueissa. Ideologiat on heitetty romukoppaan ja luodaan vain vihreä julkisivukuva median kautta tavallisille kaduntallaajille.
- Anonyymi
Kyllähän vihreä liitto on ympäristöasioiden ajajana mediassakin enää vain haamu siitä asemasta, mikä sillä mediassa asiassa vielä parikymmentä vuotta sitten oli.
- Anonyymi
MPPn sanottu olevan sivistynyt, ja noin valehtelee. Vhreä aate kuolee omaan ideologiaansa ja valehteluunsa, Saksassa jo näin käymässä isoista maista. 5 %
äänikynnys jäämässä alle monissa tasavalloissa. Vihreät vain maan haittana.Vihreä aate ei ole kuolemassa vaan vahvistumassa kaiken aikaa. Muut puolueet laitaoikeistoa lukuunottamatta ovat resptoineet vihreän ideologian omaan politiikkaansa ja yleispuolueina ne saavuttavat suurempaa suosiota kuin Vihreät. Vihreiden puolue voi kutistua mutta aate on laajentunut ja vahvistunut. Puolueiden ohella yrityselämä edistää vahvalla tavalla vihreää siirtymää, koska se näkee siinä bisnesmahdollisuuden. Vihreän ideolgian tuotteita ovat mm. tuulivoima, aurinkovoima, sähköautot, vetytalous ja erilaisia tuotteita koskevat ympäristösertifikaatit. Näistä mitään ei ollut ennen vihreän ideologian nousua. Voi hyvästä syystä sanoa, että vihreä aate on monin osin vaikuttanut yhteiskuntiin globaalisti erittän merkittävällä, suorastaan vallankumousellisella voimalla. Vaikutus tulee jatkumaan vielä pitkään ja se on pysyvä megatrendi. Esim. USAssa vihreän siirtymän teknologiaa ollaa subventoimassa kymmenillä miljardeilla dollareilla.
Vihreiden merkitys on siinä, että he ovat toimineet ympäristöongelmien yhteiskunnallisena herättäjänä. Puolue ei näytä kuitenkaan hyötyvän itse näistä ansioistaan, koska muut puolueet ovat laitaoikeistoa lukuun ottamatta omaksuneet vihreän ideolgian omaan politiikkaansa.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Vihreä aate ei ole kuolemassa vaan vahvistumassa kaiken aikaa. Muut puolueet laitaoikeistoa lukuunottamatta ovat resptoineet vihreän ideologian omaan politiikkaansa ja yleispuolueina ne saavuttavat suurempaa suosiota kuin Vihreät. Vihreiden puolue voi kutistua mutta aate on laajentunut ja vahvistunut. Puolueiden ohella yrityselämä edistää vahvalla tavalla vihreää siirtymää, koska se näkee siinä bisnesmahdollisuuden. Vihreän ideolgian tuotteita ovat mm. tuulivoima, aurinkovoima, sähköautot, vetytalous ja erilaisia tuotteita koskevat ympäristösertifikaatit. Näistä mitään ei ollut ennen vihreän ideologian nousua. Voi hyvästä syystä sanoa, että vihreä aate on monin osin vaikuttanut yhteiskuntiin globaalisti erittän merkittävällä, suorastaan vallankumousellisella voimalla. Vaikutus tulee jatkumaan vielä pitkään ja se on pysyvä megatrendi. Esim. USAssa vihreän siirtymän teknologiaa ollaa subventoimassa kymmenillä miljardeilla dollareilla.
Vihreiden merkitys on siinä, että he ovat toimineet ympäristöongelmien yhteiskunnallisena herättäjänä. Puolue ei näytä kuitenkaan hyötyvän itse näistä ansioistaan, koska muut puolueet ovat laitaoikeistoa lukuun ottamatta omaksuneet vihreän ideolgian omaan politiikkaansa.Vihreät eivät ole toimineet ympäristöongelmien yhteiskunnallisena herättäjänä, vaan niiden ongelmien aiheuttajana. Ainakin Helsingissä.
Helsinki tunnettiin maailmalla väljänä, paljon luontoa ja viheralueita sisältävänä kaupunkina. Viihtyisyys houkutti ulkomaalaisia osaajia, niitä tavoiteltuja työperäisiä maahanmuuttajia, muuttamaan Helsinkiin, sekä turisteja vierailemaan kaupungissa.
Vihreiden päästyä merkittävään asemaan valtuustossa ja lautakunnissa, sekä saatuaan kaupunkisuunnitelussa vankan jalansijan, he lanseerasivat "lisää kaupunkia" ideologian kaupungin kasvun strategiaksi.
Vihreiden kaupunki-ideaali on ääritiivis korkeiden talojen, betonisen laatikkoarkkitehtuurin, tuote. Anni Sinnemäen johdolla laaditaan tehokaavoja.
Missä vain on vihreä luontoalue, se halutaan ottaa tiivistämisen kohteeksi, rakentaa täyteen niitä betonilaatikoita. Puu ei kelpaa rakennusmateriaaliksi, vihreät kun kavahtavat puun käyttöä rakennuksissa, metsät ja puut pitää suojella, mutta ei tietenkään Helsingissä, vaan kaikkalla muualla. Helsingissä puut uhrataan rakentamisen tieltä. Vihreät perustelevat asiaa niin, että tuhoamalla viheralueet Helsingissä muualle jää tenemmän ilaa luonnolle.
Vihreä siirtymä tarkoittaa Helsingissä sitä, että vihreys ja luonto siirtyy pois betonin tieltä. Kun siihen lisätään vielä älyttömyydessään ylittämättömät hankkeet kuten Kruunusillat tai Humallahden pyöräsilta, niin luonnon turmelu on lähes maksimaalista siellä missä kaupunki kehittyy vihreiden opein.
Vihreään aatteeseen on vahvasti kytkeytynyt myös tuulivoima, jonka rakentaminen on nykyisin ylivertaisesti suurin lopullista metsäkatoa aiheuttava toimi. Myllyjen koon kasvaessa niiden vaatima aukko metsässä alkaa olla jo 5-8 hehtaarin luokkaa per mylly kun mukaan lasketaan myös myllyjen vaatimat uudet sähkölinjat. Luontokato on siis melkoinen. Eikä yksin metsien raiskaamisen vuoksi, vaan myllyjen lapojen mikromuovin levittäminen on suuri uhka etenkin vesistöjen, mukaanlukien pienvedet, lähistöllä. Hukkajoen raakkutuho on pienen pieni sen rinnalla, mitä myllyjen lapojen muovi saa aikaan puroissa ja pienissä järvissä.
Ruotsissa ja Norjassa, myös Tanskassa, on jo herätty tuulivoiman haittojen edessä, ja niiden rakentamista valvotaan tehokkaasti, lupien saamista on kiiristetty ja ympäristöhaittojen estäminen on edellytys uusille myllyille, meillä ei vastaavaan ole vielä havahduttu, siksi ruotsalaiset yhtiöt katselevatkin Suomen villiä menoa rahankiilto silmissään, iso osa investoinneista tuulivoimaan on ulkomaalaisten yritysten tekemiä. Anonyymi kirjoitti:
Vihreät eivät ole toimineet ympäristöongelmien yhteiskunnallisena herättäjänä, vaan niiden ongelmien aiheuttajana. Ainakin Helsingissä.
Helsinki tunnettiin maailmalla väljänä, paljon luontoa ja viheralueita sisältävänä kaupunkina. Viihtyisyys houkutti ulkomaalaisia osaajia, niitä tavoiteltuja työperäisiä maahanmuuttajia, muuttamaan Helsinkiin, sekä turisteja vierailemaan kaupungissa.
Vihreiden päästyä merkittävään asemaan valtuustossa ja lautakunnissa, sekä saatuaan kaupunkisuunnitelussa vankan jalansijan, he lanseerasivat "lisää kaupunkia" ideologian kaupungin kasvun strategiaksi.
Vihreiden kaupunki-ideaali on ääritiivis korkeiden talojen, betonisen laatikkoarkkitehtuurin, tuote. Anni Sinnemäen johdolla laaditaan tehokaavoja.
Missä vain on vihreä luontoalue, se halutaan ottaa tiivistämisen kohteeksi, rakentaa täyteen niitä betonilaatikoita. Puu ei kelpaa rakennusmateriaaliksi, vihreät kun kavahtavat puun käyttöä rakennuksissa, metsät ja puut pitää suojella, mutta ei tietenkään Helsingissä, vaan kaikkalla muualla. Helsingissä puut uhrataan rakentamisen tieltä. Vihreät perustelevat asiaa niin, että tuhoamalla viheralueet Helsingissä muualle jää tenemmän ilaa luonnolle.
Vihreä siirtymä tarkoittaa Helsingissä sitä, että vihreys ja luonto siirtyy pois betonin tieltä. Kun siihen lisätään vielä älyttömyydessään ylittämättömät hankkeet kuten Kruunusillat tai Humallahden pyöräsilta, niin luonnon turmelu on lähes maksimaalista siellä missä kaupunki kehittyy vihreiden opein.
Vihreään aatteeseen on vahvasti kytkeytynyt myös tuulivoima, jonka rakentaminen on nykyisin ylivertaisesti suurin lopullista metsäkatoa aiheuttava toimi. Myllyjen koon kasvaessa niiden vaatima aukko metsässä alkaa olla jo 5-8 hehtaarin luokkaa per mylly kun mukaan lasketaan myös myllyjen vaatimat uudet sähkölinjat. Luontokato on siis melkoinen. Eikä yksin metsien raiskaamisen vuoksi, vaan myllyjen lapojen mikromuovin levittäminen on suuri uhka etenkin vesistöjen, mukaanlukien pienvedet, lähistöllä. Hukkajoen raakkutuho on pienen pieni sen rinnalla, mitä myllyjen lapojen muovi saa aikaan puroissa ja pienissä järvissä.
Ruotsissa ja Norjassa, myös Tanskassa, on jo herätty tuulivoiman haittojen edessä, ja niiden rakentamista valvotaan tehokkaasti, lupien saamista on kiiristetty ja ympäristöhaittojen estäminen on edellytys uusille myllyille, meillä ei vastaavaan ole vielä havahduttu, siksi ruotsalaiset yhtiöt katselevatkin Suomen villiä menoa rahankiilto silmissään, iso osa investoinneista tuulivoimaan on ulkomaalaisten yritysten tekemiä.Ei Helsinkiä ole merkittävästi rakennettu viheralueille. Rakentamisen painopiste on ollut aika selvästi merenrantakaistaleille, missä on aiemmin sijainnut teollisuutta. Tällaisia alueita on pitkin rankakaistaa (Salmisaari, Ruoholahti, Jätkäsaari, Hernesaari, Kalasatama, Verkkosaari ja Arabianranta sekä Lauttasaaren teollisuusalueita). Ns. savupiipputeollisuus on hävinnyt vähitellen Helsingistä ja se on luonut tilaa asuntorakentamiselle. Ei Keskuspuisto, Esplanadin puistoa tai Kaivopuistoa ole alettu täyttää rakennuksilla.
Tuulivoima on edelleen globaalisti kasvava energiantuotantomuoto. Nyt Suomessa italialaisyritys alkaa rakentaa Suomessa merituulivoimaloita varten tarvittavia kaapeleita. Suomessakin rakentaminen alkaa vähitellen siirtyä merelle. Aurinkovoiman käyttöön on alettu vuokrata peltomaita. Maataloustuottajistakin osa näkee tämän vuokraustoiminnan kannattavampana kuin maatalousyrittämisen.
Tuulivoima voi aiheuttaa jonkun verran metsäkatoa, mutta sitä pitää tietysti verrata siihen, että fossiilisten polttoaineiden käyttö aiheuttaa vielä paljon suurempaa tuhoa. Ydinvoimaa ei voida rakentaa kovin nopealla aikataululla. Olkiluodon kakkosenkin rakentaminen taisi kestää ainakin 20 vuotta ja toiminnassa on ollut edelleen häiriöitä. Kepulainen Hankivi-projekti oli täysi katastrofi ja sen edestä sitä metsää vasta suuret määrät hakattiinkin ja päälle saatiin vielä satojen miljoonien lasku. Samoin kepulaisten tukema Talvivaara aiheutti laajaa ympäristötuhoa. Talvivaarankin hyödyt ovat olleet aika vähäiset. Tuulivoima on sentään siirtänyt energiantuotantomme Venäjältä Suomeen eli on kotimainen energialähde. Teillä persuilla on aina se Venäjä mielessä. Kauppasuhteita olisi pitänyt jatkaa Venäjälle ja tuoda sieltä energiaa, risuja ja konservatismia Suomeen.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei Helsinkiä ole merkittävästi rakennettu viheralueille. Rakentamisen painopiste on ollut aika selvästi merenrantakaistaleille, missä on aiemmin sijainnut teollisuutta. Tällaisia alueita on pitkin rankakaistaa (Salmisaari, Ruoholahti, Jätkäsaari, Hernesaari, Kalasatama, Verkkosaari ja Arabianranta sekä Lauttasaaren teollisuusalueita). Ns. savupiipputeollisuus on hävinnyt vähitellen Helsingistä ja se on luonut tilaa asuntorakentamiselle. Ei Keskuspuisto, Esplanadin puistoa tai Kaivopuistoa ole alettu täyttää rakennuksilla.
Tuulivoima on edelleen globaalisti kasvava energiantuotantomuoto. Nyt Suomessa italialaisyritys alkaa rakentaa Suomessa merituulivoimaloita varten tarvittavia kaapeleita. Suomessakin rakentaminen alkaa vähitellen siirtyä merelle. Aurinkovoiman käyttöön on alettu vuokrata peltomaita. Maataloustuottajistakin osa näkee tämän vuokraustoiminnan kannattavampana kuin maatalousyrittämisen.
Tuulivoima voi aiheuttaa jonkun verran metsäkatoa, mutta sitä pitää tietysti verrata siihen, että fossiilisten polttoaineiden käyttö aiheuttaa vielä paljon suurempaa tuhoa. Ydinvoimaa ei voida rakentaa kovin nopealla aikataululla. Olkiluodon kakkosenkin rakentaminen taisi kestää ainakin 20 vuotta ja toiminnassa on ollut edelleen häiriöitä. Kepulainen Hankivi-projekti oli täysi katastrofi ja sen edestä sitä metsää vasta suuret määrät hakattiinkin ja päälle saatiin vielä satojen miljoonien lasku. Samoin kepulaisten tukema Talvivaara aiheutti laajaa ympäristötuhoa. Talvivaarankin hyödyt ovat olleet aika vähäiset. Tuulivoima on sentään siirtänyt energiantuotantomme Venäjältä Suomeen eli on kotimainen energialähde. Teillä persuilla on aina se Venäjä mielessä. Kauppasuhteita olisi pitänyt jatkaa Venäjälle ja tuoda sieltä energiaa, risuja ja konservatismia Suomeen.Eipä siinä mitään, jos pidät siitä mitä Helsinkiin rakennetaan. Tietysti noille teollisuus- ja satama-aluielle olisi voinut tehdä jotain hienoa, meri kun on houkuttava elementti. Kun katsoo nyt tehtyjä alueita, niin rannatkin on täytetty kivellä ja betonilla, ei ole jätetty edes mahdollisuutta puille ja muulle kasvustolle elävöittää rantoja, saati ylitehokkaasti rakennettuja alueita.
Vaikkapa Kalasataman sinänsä hyvin ideoitujen kanavien ja kanaalien rantarakennuksiin olisi voinut kivijalkaan suunnitella ravintoloita ja kahviloita, sekä muuta kokoontumistilaa. Nyt sinne on vedetty auto-, fillari- ja ratikkakaistat rinnan ja saatu 20m leveä liikennealue rantaan ilman ainoatakaan puuta tai muuta ympäristöä elävöittävää asiaa.
Ei meillä tietenkään ole kuin muutama kuukausi lämmintä, mutta hyvällä suunnittelulla Helsinkiin olisi voitu tehdä Kööpenhaminan Nyhavenin tapaisia, vaikkakin modernilla otteella toteutettuja vetovoimaisia alueita.
Vihreän ideologian läpitunkema päätöksentekokoneisto ja virkamieskunta kaupunkisuunnittelussa tuhosi tämänkin mahdollisuuden.
Vihreiden politiikka Helsingissä tarkoittaa seuraavissa kuntavaaleissa heille rökäletappiota, ja kuten tiedämme, vihervasemmisto jakaa äänipottiaan kolmen kesken, niinpä ensi vuoden vaalien jälkeen Helsingin Demarit nousevat taas isoksi puolueeksi. Se tarkoittaa myös päätöksenteon paluuta Kokoomus-SDP akselille, jäähyväisiä vihreille, mikä on erinomainen kehitysaskel Helsingille, onhan SDP sentään järkipuolue jos vertaa vihreisiin, ainakin Helsingin politiikassa.
- Anonyymi
Vihreät eivät ole enää sama ympäristö-liike kuin aikoinaan.
Nykyisin se on identiteettipolitiikkaa, vallanhalua, maahanmuuttoa, sukupuolia, feminismiä...- Anonyymi
Samaa mieltä siitä, että vihreitä ei voi nykyisin pitää yhtään merkittävämpänä ympäristöliikkeenä kuin muitakaan puolueita. Profiloituvat muista erilleen lähinnä maahanmuutto- ja sukupuolivapauspuolueena. Feminismiä ajavat jopa vähemmän kuin muut puolueet siksi, koska näkökulmastaan naiset eivät ole enää merkittävä ryhmä sukupuolten laajentuneessa kirjossa.
- Anonyymi
Vihreiden syytä on, että Saksa luopui ydinvoimasta ja oli täysin putinin vinkulelu.
- Anonyymi
Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.
- Anonyymi
Niin sitähän tuo ketjun ensimmäinenkin kommentti ihmettelee, johon ketjun aloittaja on ystävällisesti vastannut. Käy tuolta ketjun alusta lukemassa miten asia kepuun liittyy. Tai on liittymättä?
- Anonyymi
Pitkän ketjun tiivistys: Saksan vihreän liikkeen perusti todellakin entinen SS-upseeri.
- Anonyymi
Se väitehän menee niin, että DDR:n agenttien ja vaikuttajien sanotaan olleen perustamassa LÄNSI-Saksan Vihreää liikettä. Ajatuksena, että kaikella ydinvoiman vastustamisella ja muulla höyrypäisellä heikennettäisiin Länsi-Saksan taloutta niin, että DDR pääsisi taloudessa edelle. En tiedä, pitääkö väite paikkaansa. Ehkä osittain pitää?
Ainakin kaikenlaisia kaheleita Vihreän liikkeen alussa ja perustajissa oli, mm. pedofilian laillistamisen puolestapuhujia ym.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171081Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146769Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671