Kärsimys on normaali osa ihmisyyttä

Psykiatria maalaa kärsimyksestä kuvan sairautena ja aivo/geenipoikkeamana ilman kunnollisia todisteita sairauksista biologisina tiloina.

Ihminen monessa tapauksesss myös pystyy kohentamaan toimintakykyään ilman lääkkeitä ja oppimaan uusia taitoja ilman lääkkeitä vaikka tätä ei sanota. Kiitos neuroplastisuuden mitä on olemassa ilman lääkkeiden vaikutusta siihen. Tunne-elämäänsä voi käsitellä ilman lääkkeitä. On normaalia joutua opettelemaan kärsimyksen kohtaamista ja opetella uusia selviytymiskeinoja uusiin tilanteisiin toimimattomien tilalle.

Psykiatrian opit on sairaita jossa esim sedaatio eli ihmisen väsyttäminen ja turruttaminen aineilla on järkevä tapa hoitaa kärsimystä pitemmän päälle.

Se johtaa siihen että ihmisiä koukutetaan pillereihin, opetetaan käsittelemään tunteita pillereillä. Kun niitä on etenkin useampia ihminen voi jossain vaiheessa elämäänsä kohdata tilanteen missä on hankala sanoa mikä johtuu lääkkeistä ja mikä on omaa tunne-elämän ongelmaa. Ihmisen tunneprosessointia voi sotkea ulkopuolisen määrittelyt oireyhtymistä joihin ihminen alkaa identifioitua ja ne voivat kroonistaa ihmisen oireilua koska alkaa asettua potilaan rooliin liikaa.

Kun oloansa hoitaa ilman lääkkeitä on helpompi tietää milloin kyse on omista ongelmista. Ja voi oppia erilaisia keinoja hallita oloaan mitä lääkkeissä ei opi. Lääkkeet voi jopa edesauttaa sitä että ihminen jatkaa huonojen selviytymiskeinojen käyttämistä kompensoiden niitä lääkkeillä. Ymmärrys kehob hyvinvoinnin tukemisesta voi olla parempi lääkkeettä kun et turruta kehosi signaaleja.