Naapuriimme muutti lapinkoiran omistaja ja koiran aitauksen he asettivat rajallemme. Ja kun talot ovat tiiliseinäisiä ja melko lähekkäin, haukkumin kuuluu sitäkin voimakkaammin. Pienikin liike tai ääni saa koiran haukkumaan. Tästä on seurannut se että melkoinen osa pihaamme on aluetta jota emme voi käyttää. Joku voi ajatella että ei haukku pahaa tee mutta kun se tapahtuu toistuvasti ja aina yllättäen on se rasite. Yölläkin joskus olen herännyt olemattomaan haukuntaan.
Keskustelu naapurin kanssa ei tuottanut tulosta. Mikä neuvoksi.
suomen lapinkira
Anonyymi-ap
1
60
Vastaukset
- Anonyymi
Jos se naapuri ei reagoi valituksiisi, osta ultraääni haukunestolaite. Maksaahan se sulle tietenkin, mutta luulisi toimivan, kun laitat sen tarpeeksi lähelle rajaanne ja sitä koiran pihan rajalla olevaa aitausta. Ja jos asut taajamassa, yritä uudelleen jutella sen naapurin kanssa ja jos joku toinen naapuri olisi kanssasi yhteis linjalla. Mahdollisesti nauhoita myös pitkältä ajalta sitä ääntä todisteeksi esim. sisätiloissa ja sitten ota yhteys poliisiin. Mutta ite kokeilisin tuota estolaitetta, jos ei naapuri kuuntele puhetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Isä tuomittiin pahoinpitelystä.
Tulikohan oikeudelle nyt ylilyönti? Eihän tuon isän antama kurinpito niin vakavaa ollut. Tuomio olisi ollut aivan ymmärr2052541Norja ottaa öljyrahastoista 40 mrd. Suomen pitäisi ottaa työeläkevaroista
Irtoraha kiertoon, jotta talous saadaan elpymäään. https://yle.fi/a/74-20116257 "Norjan hallitus kasvattaa öljyrahasto4362242Arja Koriseva paljastaa erikoisesta asumisjärjestelystä Pekka-rakkaan kanssa: "Voin ottaa..."
Arja Koriseva viettää tänä vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlaa ja kisaa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Lue Arja Koris91374Mun treffi-ilmoitus
Hei, Ajattelin laittaa tänne oman treffi-ilmoituksen, koska tinder ja muut deittiapit ja palstat eivät ole omalta osalt271307- 711221
- 133945
Mä en kestä näin unta
Missä nukuit vieressäni. Käännyit otit lusikkaan ja kuiskasit korvaani. "Minä rakastan sinua kulta". 💔70920Rita Niemi-Manninen kommentoi yllättäen Aki-miehensä suoritusta Selviytyjissä: "Olisi pitänyt..."
Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen herättävät vahvoja mielipiteitä… Nyt Rita Niemi-Manninen kisaa rankassa tosi-tv-kis6910- 80837
Olet suloisinta mitä tiedän
Kun katsoit minua, en pystynyt katsomaan sinua takaisin koska pelkään että näet mitä sinua kohtaan tunnen. Ihastelen sin21810