🔥 🎸Autiotalo- musikaali Dingo-huumasta pe 1.11. klo 19 Warkaus-salissa! Haki liput NYT: www.musiikkiteatteri.fi ja kaikki Lippu.fi:n lippukaupat sekä Hotel Oscarin lipunmyynti.
🎸Autiotalo-musikaali kertoo Dingo-yhtyeen ja sen keulakuvan Neumannin uskomattoman tarinan. Musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen rockhysterian.
Dingo rikkoi vuosien 1984-1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy-ja konserttimyyntien ennätykset Suomessa.
Tarina alkaa, kun Pertti Nieminen niminen nuorukainen lähtee merille. Kun hän palaa Suomeen ja perustaa kavereidensa kanssa Dingon, loppu onkin suomalaisen rock-musiikin historiaa. Yhtyeen musiikista pitivät kaiken ikäiset, niin teinit kuin eläkeläiset. Fanit seurasivat yhtyettä joka paikkaan; odottivat porttikongeissa, pyrkivät hotellihuoneisiin ja keikkabusseihin. Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää. Musikaali kertoo myös yhtyettä fanittavan perheen tarinaa. Mitä perheen miehet ajattelevat, kun naiset hullaantuvat yhtyeeseen täysin? Perheen fanihysteriasta ei kommelluksia ja hauskuutta puutu. Lopulta Dingon menestys paisuu liian suureksi, sen kulut kasvavat ja suosion lieveilmiöt alkavat häiritä. Dingo päättää lopettaa ollessaan suosionsa aallonharjalla. Musikaalissa kuullaan yhtyeen suosituimmat kappaleet kuten Autiotalo, Sinä ja Minä, Nahkatakkinen tyttö, Levoton tuhkimo, Lähetyssaarnaaja, Valkoiset tiikerit ja Rio Ohoi. Kuullaanpa esityksessä myös joku Porirockin muukin helmi.
Pääosassa Neumannina loistaa upea laulaja ja useista musikaaleista tuttu Timo Järvensivu. Muissa rooleissa nähdään mm. Evita Aaltonen/Isabella Lairikko, Mirjam Paaso, Petri Lairikko, Jussi Ojanen, Simo Pitttimaa, Miika Raeniemi, Kasperi Kinnunen.
Tule nauttimaan koskettavasta, hauskasta ja vauhdikkaasta esityksestä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.