Valtion osuus metsistä

Iltalehden toimittaja Marikki Nykänen otsikoi metsänomistajat takovat rahaa. Näinhän se ei ole vaan jos ei ole mitään vähennyksiä niin joka toinen puu on valtion joka kerää sieltä sievoisen summan taskuunsa. Lisäksi avohakkuun jälkihoito maksaa maltaita.
5300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Selvähän se. Venäjältä ei tuoda puuta ja yhä uudet hakevoimalat imevät kitoihinsa haketta.

Äänestä

Odotat, hoidat ja harvennat ensin 40-60 vuotta ja sitten muka taot rahaa. Tuohon ei yksi sukupolvi riitä.

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

Minulla kävi tuuri. Ostin metsää silloin kun sillä ei ollut mitään arvoa eli 2000-luvun alussa. Pääjohtaja Karvinen avitti ostoa hyvin julistamalla lähes joka uutislähetyksessä: Suomessa ei kannata mikään, sellukeitto ei kannata, paperinteko ei kannata, sahat on lopetettava jne. Tehtaat pitää sulkea ja siirtää tuotanto ja koneet kolmansiin maihin. Silloin tulin miettineeksi, että eihän metsien arvo mihinkään katoa. Metsänomistajat eivät ajatellet samoin, vaan alkoivat myydä niitä ihan pilkka hintaan 300-1200 €/ha. Joten ostin pienen 20 ha metsätilan.

Nyt olen myynyt siitä avohakkuuna osan ja sain kuitattua koko maksamani ostohinnan kerralla. Kieltämättä puun myyntihinnasta 15-20 % menee metsähoitoon ja ei taida riittääkään kaikkine lisätöinen 60-80 v aikana, varsinkin, jos ne on teetettävä ulkopuolisilla. Mutta kokonaisuutena saamani 5-8 % jatkuva tuotto on ollut hyvä verrattuna moneen muuhun sijoitusmuotoon.

En kadu ostoani. Toivottavasti puunhinta jatkaa nousuaan seuraavat 20 v.

Äänestä
  • Ei riitä sulla metsävähennys loppuun saakka jolloin valtio iskee

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iltalehden toimittaja Marikki Nykänen otsikoi metsänomistajat takovat rahaa. Näinhän se ei ole vaan jos ei ole mitään vähennyksiä niin joka toinen puu on valtion joka kerää sieltä sievoisen summan taskuunsa. Lisäksi avohakkuun jälkihoito maksaa maltaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu