Sievi Iltasanomissa

Anonyymi-ap

7

575

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä risteys on kuvassa? Onko Jyringistä?

    • Anonyymi

      Ei tainu olla paljoa äänestäjiä.

    • Anonyymi

      Yle Radio Suomi: kerrottiin juuri, että sisu tarkoittaa karhua. Siis myös karhua.

      Sievin Sisu eli Sievin Karhu.

      • Anonyymi

        Lukaisin vielä, mitä Kotuksen asiantuntija kertoo sisusta. Hän ei karhua mainitse. Ehkä siis jossain murteessa sisulla myös merkitys karhu.


        "Suomalaista sisua
        Suomalaisuutta on tapana kuvata lennokkaalla iskulauseella ”sisu, sauna ja Sibelius”. Sisu ja sisukkuus on perinnäisesti liitetty korvenraivaajiin, sotilaisiin ja urheilijoihin – kansallissankareihin. Mutta sisukkaaksi voi sanoa myös vaikkapa kiloista keskosvauvaa, joka selviää elämään.

        Miten suomalaisen sisun voisi määritellä? Vaikkapa näin: se on sinnikkyyttä, sitkeää tahdonvoimaa, hellittämätöntä tarmoa, lannistumattomuutta, peräänantamattomuutta, uskallusta, rohkeutta.

        Sisu voi kuitenkin tarkoittaa myös hyvin toisenlaista luonteenlaatua. Kun esimerkiksi lapselta ”otetaan sisu pois”, hänen kiukuttelunsa lopetetaan, hänen kiivas luontonsa lannistetaan. Puhutaan pahansisuisuudesta, mutta ei puhuta ”hyvänsisuisuudesta”.

        Sana sisu on johdos sanasta sisä. Murteissa sisu tarkoittaakin sisäosaa. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sisälmysten, sisäelinten nimitys on sisukalut tai sisukunta. Sisurikkoinen ihminen on sellainen, jolla on huono ruoansulatus: viallinen vatsa tai suolisto.

        Jo Agricolan kielessä 1500-luvulla sisu tarkoitti asian ominaislaatua tai lajia. Ihmisestä käytettynä se tarkoitti taipumusta, luonnetta. Näitä kaikkia voisi kuvata myös sanoilla sisin ja ydin – sisäosia nekin.

        Martti Rapolan mukaan vanhassa, Ruotsin vallan aikaisessa – suurelta osin hengellisessä – kirjallisuudessa ihmisen sisusta eli ihmisluonteesta ei juuri hyvää sanota. Sisu-sanan tavallisin määrite onkin ollut paha. Niinpä sana sisu on myös yksinään, ilman määritettä, alkanut merkitä huonoa taipumusta, pahuutta.

        Daniel Juslenius selittää vuonna 1745 ilmestyneessä sanakirjassaan, että sisucunda tarkoittaa sisäelimiä, joissa affektit eli voimakkaat tunteenilmaukset tai -purkaukset syntyvät, sekä lisäksi pernaa. Näissä selityksissä kuvastuvat laajalti tunnetut primitiiviset uskomukset ihmisruumiin elimistä sielun tai erilaisten kykyjen ja ominaisuuksien sijaintipaikkana.

        Sisu-sanan erilaiset, melkeinpä vastakkaiset, merkitykset ilmenevät esimerkiksi sanassa sisupussi, joka tarkoittaa yhtäältä sisukasta, sinnikästä ihmistä ja toisaalta kiukku-, äkäpussia. Merkitykset eivät kuitenkaan ole niin etäällä toisistaan kuin voisi ajatella. Niille on yhteistä affektisuus ja intensiivisyys: voima ja kestävyys. Tätä yhteistä piirrettä voidaan eri lauseyhteyksissä ilmaista samalla sanalla.


        MAIJA LÄNSIMÄKI

        Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.3.2003.


    • Anonyymi

      Sievi on Sievi, ei kaunis ja liian pieni.

      • Anonyymi

        Mieluimmin Sievin kuin vaikka Peräseinäjoki.


    • Anonyymi

      Olisipa aika hauska sattuma, jos sisu merkitsisi myös karhua, koska Sievin kunta on karhun muotoinen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe