Kaupunkialueen vapaat kissat

Asun kaupungissa ja naapuririvarissamme on nainen, jolla on kolme kissaa.
Nämä kissat juoksevat vapaana ja yksi niistä käy kakkimassa pihamme hiekkalaatikossa.
Varsin ikävää, kun siinä hiekkalaatikossa leikkii päivittäin monia lapsia.
Omistajalle on ilmoitettu asiasta, jolloin hän joka kerta sanoo, ei ole minun kissa. (useat ovat nähneet kissojen menevän kotiinsa) ja kun sanotaan että tiedetään kyllä että hänen ne on, hän sanoo, että soita poliisit!
Nyt nämä katit ovat rakentaneet ilmeisesti jonkunlaisen kissayhteisön ja asustavat talomme viereisessä metsässä. (metsään noin 10metriä)
Mukaan on tullut mitä ilmeisemmin muitakin katteja.
Yhteisön olen päätellyt siitä, että kun öisin käyn parvekkeella tupakalla kuuluu läheltä aivan karmivaa kissatappelua, ihan kun joltain käännettäisi niskoja nurin!!!
Viime yönä näin yhden kissan juoksevan pois sieltä suunnalta mistä äänet kuuluvat.
Tykkään itse kissoista paljon, onhan niitä itsellänikin kaksi.En kuitenkaan tykkää ihmisen edesvastuuttomasta käytöksestä. Kissat ovat alueeella vaarassa liikenteen keskellä.
Myöskään hiekkalaatikko juttu ei ole kissan vika vaan omistajan.Olen kuullut jopa rotanmyrkkykeskustelun talossamme koskien näitä kissoja. Mitä pitäisi tehdä? Kun kissoilla on omistaja, voiko hesy puuttua asiaan mitenkään?
4464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi!
Ollaan ihan samaa mieltä ettei kissat saa kulkea vapaina kaupungissa.
Turun VARISSUOLLA (LUHTITALOISSA) on ihan tapana työntää kissat ulos ikkunoista hiekkalaatikoihin kakkimaan.
Kyseisellä pihalla on jopa perhepäivähoitajia jotka leikkivät lasten kanssa juuri siinä laatikossa johon kissat käyvät tekemässä tarpeensa (tietävätköhän lasten vanhemmat).
Myös samalla pihalla on muutama kissan ulkoiluttaja joka vie ne hiekkalaatikkoon tarpeilleen ja lasten kiipeilytelineisiin kiipeilemään ei mielestäni kuulu mennä sinne koska osa lapsista voi olla jopa hengenvaarallisen allergisia kissoille!!!!

Äänestä
  • Joo Varissuol on kissoi varsinki koukkarinkatu 4
    vapaana hyppii mitä niil voi tehä?
    auttakaa

    Äänestä

Vaikuttaa siltä, että naapurinne on tätä harmittavan yleistä "ei meidän kissoista kenellekään haittaa ole" -tyyppiä, joita vastaan ainakin lailliset keinot ovat melko vähissä.

Loukku-löytöeläintarha -menetelmällä saat vain kyseisen henkilön vihaiseksi ja loukkaantumaan itseesi. Jos oikein hyvin käy, ehkä hän muutaman viikon jaksaa hieman seurailla kissojensa tekemisiä. Asiat kuitenkin unohtuvat ja entinen meno palaa takaisin varsin nopeasti. Kerron kokemuksesta.

Voisit ehkä yrittää myös rikosilmoituksen tekemistä, mutta on vähän vaikea arvioida, miten poliisi ilmoitukseesi suhtautuu. Rikoshan on jatkuva toiminta järjestyslain 14§ määräyksiä sekä eurooppalaista lemmikkieläinten suojelua koskevaa yleissopimusta vastaan (heitteille jättäminen). Muista vaatia tekijälle rangaistusta rötöksistään sekä itsellesi vahingonkorvauksia kissojen aiheuttamista haitoista.

Laittomat keinot ovat sitten laittomia, mutta toisaalta sangen tehokkaita.

Äänestä
  • Joko loukutatte ne kissat, ja viette jonnekkin eläinpaikkaan, tai teette rikosilmotuksen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


catsuide kirjoitti:

Asun kaupungissa ja naapuririvarissamme on nainen, jolla on kolme kissaa.
Nämä kissat juoksevat vapaana ja yksi niistä käy kakkimassa pihamme hiekkalaatikossa.
Varsin ikävää, kun siinä hiekkalaatikossa leikkii päivittäin monia lapsia.
Omistajalle on ilmoitettu asiasta, jolloin hän joka kerta sanoo, ei ole minun kissa. (useat ovat nähneet kissojen menevän kotiinsa) ja kun sanotaan että tiedetään kyllä että hänen ne on, hän sanoo, että soita poliisit!
Nyt nämä katit ovat rakentaneet ilmeisesti jonkunlaisen kissayhteisön ja asustavat talomme viereisessä metsässä. (metsään noin 10metriä)
Mukaan on tullut mitä ilmeisemmin muitakin katteja.
Yhteisön olen päätellyt siitä, että kun öisin käyn parvekkeella tupakalla kuuluu läheltä aivan karmivaa kissatappelua, ihan kun joltain käännettäisi niskoja nurin!!!
Viime yönä näin yhden kissan juoksevan pois sieltä suunnalta mistä äänet kuuluvat.
Tykkään itse kissoista paljon, onhan niitä itsellänikin kaksi.En kuitenkaan tykkää ihmisen edesvastuuttomasta käytöksestä. Kissat ovat alueeella vaarassa liikenteen keskellä.
Myöskään hiekkalaatikko juttu ei ole kissan vika vaan omistajan.Olen kuullut jopa rotanmyrkkykeskustelun talossamme koskien näitä kissoja. Mitä pitäisi tehdä? Kun kissoilla on omistaja, voiko hesy puuttua asiaan mitenkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu