Sen sijaan, että Orpo neuvottelee hallituksen yhteen rintamaan, se voisi ottaa mallia Marinista, joka katosi aina, kun tuli vaikea paikka ja heitti jonkun toisen bussin alle.
Orpo voisi ottaa mallia Marinista
Anonyymi-ap
16193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Totta, Marin oli kuin teflonia.
Siihen ei lika tarttunut koska se ei ollut ikinä paikalla, kun tehtiin ikäviä päätöksiä. Tais siis eihän niitä tehty.
Vain sillä tavalla voi perustaa yrityksen ja karistaa Suomen pölyt jaloista ja elää herroiksi. Orpo on tyhmä, kun ei ajatte vain omaa etuaan.
Orpo on hämmästyttävän hyvin pitänyt hallituksen kasassa.
Teitenkin keskustelua käydään koska hallituksessa on eri näkemyksiä. Kukaan ei ole kuitenkaan uhannut lähteä hallituksesta, kuten vaika edellsien aikana, jolloin joka viikko oli eri lähtijä vuorossa.
Erityisen kunnioitettavaa asiassa on se, että Orpo tekee sen tilaneessa, jossa ei lapioda rahaa joka suuntaan. Marinhan hoiti kaikki ongelmat jakamalla rahjaa jokaiselle valittajalle. Sitä Orpo maksaa pois.
Orpon hallitus ei ole täydellinen, mutta sen varran hyvä, ettei Vihreiden Virtakaan osaa muuta kuin ihmetellä.
Marin lähti maailmalle koska Kokoomus ei huolinut häntä jäseneksi.
Toi oli hyvä
Vai pitäisi tuosta julkisuustyrkystä vielä ottaa mallia!! Hah hah!!
Eikös Petteri Orpo ole ollut aina välillä hukassa eli kadoksissa muutenkin. Ei tarvitse ottaa oppia jostain hänen haukkumastaan Marinista?
Orpo ei ikinä pääse suihkuseurapiireihin eikä lennä private jetillä.
Orpo on demari Marinin rinnalla.
Orpo on näyttänyt, että hallitus pysyy kasassa, vaikka niin moni povaa sille nurin menoa.
Niin pysyy niin kauan kun siivoojat jaksavat siivota persujen paskat matoilta.
Siivoaminen on tärkeää työtä.
Orpo on tarpeeksi nöyrä tekemään sitäkin. Olisiko Marinista siihen?
Marin kertoi tekevänsä kotonaan siivoustyöt itse, ja siitä alkoi persujen uikutus miksei Marin palkkaa siivoojaa vaan haluaa itsekkäästi pitää senkin rahan itsellään.
Miksi Orpon pitäisi ottaa mallia Marinista.
Orpolla on hyvä avioliitto eikä hänen tarvi juhlia julkkujen kanssa ja pyöriä kapakoissa aamutunneille.
Taitaa Orpon parturikin olla onnellisesti parisuhteessa kun ei juoruja kuulu.
Orpo pitää Kesärannan sivistyneesti virka asuntonaan, ei siellä bimbo blondit tissejään esittele.
Persut vaan ovat heittäneet Orpon bussin alle jo monta kertaa.
Julkku kirjoitetaan M:llä eikä J:llä
Sinä näet asian näin, minä en. Julkku kirjoitetaan J:llä.
Että ihan katosi. No voi voi nyt sentään. Olisit katsonut sänkysi alta jos olisi vaikka siellä piilotellut.........
Mitä höpiset? Marin ja korona sulut, venäjä pakotteet. Korona suluista huusi perseet ja kokkarit. Toteutu, niin alko nillitys niistä.