Yli sata kilometriä työmatkaa sairaalaan

Anonyymi-ap

Sairaalan työntekijöiden työmatka voi venyä yli sadalla kilometrillä: ”Se on aivan liikaa”

Oulaskankaan sairaalaan kaavailtujen muutosten aikataulu on nopea. Henkilöstön keskuudessa ne herättävät paljon kysymysmerkkejä oman työn tulevaisuudesta.

Oulaskankaan sairaalassa leikkausosaston sairaanhoitajana työskentelevä Asta Nuorala kertoo, että sairaalaan kaavaillut muutokset ja palvelujen saatavuuden heikkenminen aiheuttavat alueen ihmisissä epävarmuutta ja ahdistusta.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kaavailemat nopeat muutokset Oulaskankaan sairaalaan ahdistavat työntekijöitä.

Epäselvyyttä on muun muassa työntekijöiden työnkuvasta ja työpaikan sijainnista tulevaisuudessa.

Kätilö Marjo Kontinahoa huolettaa, jäävätkö potilaat oman onnensa nojaan, jos Oulaskankaan sairaalaa supistetaan

Oulaskankaan sairaalan leikkausosaston sairaanhoitaja Asta Nuorala kokee, että osaston työntekijöitä yritetään siirtää Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Mikäli asia on näin, Nuoralan mukaan ajatus ei ole yksinkertainen.

Esimerkiksi Haapajärveltä, Oulun eteläiseltä alueelta on matkaa Ouluun 160 kilometriä, ja se vie autolla ajaen kaksi tuntia.

– Se on aivan liikaa, ei sellaista kukaan tule jaksamaan, Nuorala sanoo.

Työntekijöille on myös kerrottu, mitä tapahtuu, jos siirtoon ei suostuta.

– Ollaan kerrottu, että tulee tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanomisperuste. Haluaisinkin kysyä, onko Pohteella tähän varaa?

Oulaskankaan sairaalasta kaavaillaan ensi vuoden alusta lähtien alueen akuuttihoidon keskittymää sekä laajan palvelun sote-keskusta, mikäli Pohteen aluevaltuusto hyväksyy esitetyt suunnitelmat lokakuun lopussa.

Muun muassa tällaisia muutoksia Oulaskankaan sairaalaan kaavaillaan:

Hallitus ilmoitti keväällä sairaalaverkon muuttamisesta. Kaavaillut muutokset kohdistuvat myös Oulaskankaan sairaalaan.

Esityksen mukaan Oulaskankaan ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys päättyisi 1.10.2025 aiemmin linjatun 1.1.2026 sijasta. Jäljelle jäisi kiirevastaanotto virka-aikana, iltaisin ja viikonloppuisin kello 22 saakka.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on kuitenkin päättänyt hakea poikkeuslupaa päivystyksen jatkamiselle.

Esityksen mukaan myös ympärivuorokautinen erikoissairaanhoidon päivystys päättyisi Oulaskankaalla 31.3.2025.

Lyhytjälkihoitoiset kirurgian ja päiväkirurgiset tekonivelleikkaukset voisivat esityksen mukaan jatkua Oulaskankaalla vielä kesäkuun 2028 loppuun saakka. Se kuitenkin vaatisi väliaikaisen lain voimaanastumisen vuoden alusta lähtien.

Sosiaali- ja terveysministeriön esitysten lisäksi Pohde kaavailee kirurgian ja sisätautien vuodeosastotoiminnan lakkauttamista vuoden 2025 alusta alkaen. Tilalle tulisi akuuttiosastoja. Päiväkirurgista ja lyhytjälkihoitoista kirurgiaa olisi kuitenkin mahdollisuus toteuttaa.

Oulaskankaan sairaala ei ole ainoa vastaavassa tilanteessa. Esimerkiksi Jämsässä, Raahessa, Iisalmessa ja Varkaudessa ympärivuorokautinen päivystys loppuu ensi vuonna.

Lisää: Kouvolan yöpäivystys säilyy, samoin päivystys Kemissä ja Savonlinnassa
Moni asia vielä auki

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hoitotyön johtaja Ira Karvosen mukaan Pohteen tarkoituksena on, että henkilöstölle olisi tarjota töitä jatkossakin Oulaskankaan sairaalassa ja Pohteen alueella.

– Pohteella on osaajista pulaa muutenkin. Tuntuisi harmilliselta, jos työtä ei olisi kaikille tarjota, Karvonen sanoo.

Viime viikolla Oulaskankaan sairaalan henkilökunnalle pidetyssä infossa kerrottiin, että irtisanomisperusteiset neuvottelut pyritään järjestämään mahdollisimman pian.

Karvonen painottaa, että moni asia on kuitenkin vielä auki eikä yhteistoimintaneuvotteluita ole vielä aloitettu.

– Rauhoittelisin, että olisi malttia nyt keskittyä perustyön tekemiseen.
https://yle.fi/a/74-20116038

8

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvin kopioutu lehestä!!!

      • Anonyymi

        Jaa. Roosa tehnyt hienosti jutun Suomen ylelle.


    • Anonyymi

      Yhy yhy, jospa te läskit söisitte vähemmän paskaa niin ei tarvisi meidän töissäkäyvien kustantaa teidän sairaanhoitokuluja.

      • Anonyymi

        No sehän se on ratkaisu, kun persut ajavat terveydenhuoltoa alas.

        Olette te pettureita ja häpeämättömiä.


      • Anonyymi

        Ja luokassaan mitä puhtainta kehorasismia! Siis jokainen valitsee sairautensako?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sehän se on ratkaisu, kun persut ajavat terveydenhuoltoa alas.

        Olette te pettureita ja häpeämättömiä.

        Ketkä te? Puuppaako kovastikin kimmiä?


    • Anonyymi

      Minne ne palvelut menee?

    • Anonyymi

      Kysymys:

      Kuinka moni voi menettää työn?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      315
      3694
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2038
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1664
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      92
      1584
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      101
      1344
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1205
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1084
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      100
      1080
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      87
      814
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe