Turhaan Antti hyppäsit demareiden kelkkaan

Suomen talous lähtee kääntymään korkojen laskun jälkeen vähitellen. Hyvä on rakentaa tulevaisuutta Orpon hallituksen toimien jälkeen terveemmälle pohjalle. Roskalehdetkin ovat nyt kauhuissaan. Orpo ja Purra onnistuivat ja olivat oikeassa. Tekikö kepparit taas virhearvion vai vahvistiko vain jo tiedossa olevan. Kepulit on todella bemareilla ajaleva vassaripuolue.
26289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Joo talous lähtee kasvuun ei kukaan varmaan epäile kun käydään pohjalla. minkälaiseen hyvinvointiin meillä on varaa. Sitä nyt sitä etsitään leikkaamalla kansalaiset yrittävät sopeutua ihminen sopeutuu hyvin kurjiin olomuotoihin.
Nyt odotellaan talouden kasvua edes vakaalle pohjalle, ennusteet ei lupaa sitä tälle hallituskaudelle, kitkutellaan yli kaksi vuotta kunnes seuraava hallitus muuttaa suunnan.
Leikkaamiseen ei tarvita taitoa jopa Purra sen osaa, Satonen kykenee osaa viedä työläisten oikeudet, mitä väliä ulkopolitiikalla, Stubb yrittää olla suurvalta johtaja, tätä menoa hän kerkiää vierailla jokaisessa maapallon valtiossa, Presidentti Relander sai haukkumiset kun teki valtiovierailun Latviaan " aina reissussa " kuuden vuoden aika viisi valtiovierailua, kansalaisten mielestä vierailut tulee kalliiksi. Kyllä säästäminen on kannatettavaa, etäyhteydestä jää uupumaan kättely, Stubb ja Tavion piti keskustella Suomen ulkopolitiikasta USA:a, ei onnistunut siellä eikä kotimaassa.
Sota jatkuu Ukrainassa ja lähi-idässä siitä huolimatta.

Äänestä

osta fiat saat viat

Äänestä

Ei vikoja tarvitse etsiä, ne kun ovat päällä. Hyvä kun hyvät ajat ovat edessäpäin se on jotain

Äänestä

Tooodella hienoa, että jo ensi vuonna menee toooodella paljon paremmin
hallituksen mielestä.

Äänestä
  • Koska tämän huonommin ei talous voi mennä suunnan on pakko olla ylöspäin tai
    pysyä paikallaan.

    Äänestä

Perheen menot isommat kuin tulot, ratkaisu siihen kasvattaa tuloja. Vaalien aikaan Orpon mukaan kokoomus ainoana talousosaaja puolueena Suomessa osaa laittaa menot ja tulot oikeaan järjestykseen,

Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Seuraavaksi kansalaiset maksavat juomavedestä suolaisen hinnan ???

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010740069.html

    Eikö Caruna opettanut yhtään mitään ???

    Puhdas vesi on Suomen ainoa aarre. Sitä ei saa missään tapauksessa lahjoittaa vieraisiin käsiin. Vettä voidaan myydä ulkomaille, mutta Suomen valtion omistaman yrityksen kautta. Muu ei saa olla mahdollista kuin hyöty suomalaisille ja Suomi omistajana ja asioista päättävänä tahona.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Puhdas vesi on Suomen ainoa aarre. Sitä ei saa missään tapauksessa lahjoittaa vieraisiin käsiin. Vettä voidaan myydä ulkomaille, mutta Suomen valtion omistaman yrityksen kautta. Muu ei saa olla mahdollista kuin hyöty suomalaisille ja Suomi omistajana ja asioista päättävänä tahona.

    Tuskinpa asiaan tulee muutosta.

    Vesihuolto on ns.''luonnollinen monopoli'' jonka tulee olla valtion/kunnan omistuksessa.

    Äänestä

Stubb tuli valittua presidentiksi, sen myötä kokoomukselle aukesi historiallinen ' värisuora ' keskeisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtotehtäviä.

Kokoomustaustaisen presidentin lisäksi pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri ovat kokoomuslaisia. Kokoomuksen kansanedustajat johtavat puolustusvaliokuntaa ja suurta valiokuntaan, sekä EU komissaari.

Ulkopolitiikka on vankasti kokoomuksen käsissä eivätkä suvaitse välihuutoja.

Äänestä

Mitä punaset on sanomaan mitään suomen taloudesta, jos eivät tiedä Euroopan taloudesta tilasta mitään.

Äänestä

Oikeisto näyttää nyt suomessa mallia talouden hoidosta.

Äänestä

Kepun, eli Sipilän hallitus laittoi Suomen talouden oikeille urille.
Siitä oli Rinne/Marinin hallituksen hyvä jatkaa.
Nyt Orpon hallitus on laittamassa taloutta taas oikealle uralle.
Kepun Kaikkonen nyt sitten lepsuilee. Taas mennään vasemmiston kelkkaan niin kuin mentiin Rinne/Marinin hallitukseen. Pelätään kaikenlaisia ja ei uskota mitä hallitus sanoo. Sinne vaan myönnytään vasemmalle piilokommunistien joukkoon. Vihervasemmiston joukkoon, joka ennen eduskuntavaaleja blokkijoukoin ja parjauskampanjan avulla yritti lyödä erästä oikeistopuoluetta maan rakoon. Kansa päätti toisin. Kaksi oikeistopuoluetta vei voiton, sdp jäi kolmanneksi. Vasemmistoliitolaisetkin äänestivät niin paljon sdp:tä, että vasemmistoliiton kannatus oli niin pientä, että se pieni kannatus vasemmistoliiton puheenjohtajaa oikein vitutti, kuten hän itse sanoi.

Äänestä
  • ''Kepun, eli Sipilän hallitus laittoi Suomen talouden oikeille urille.''

    Ko.hallituksen aikana n.90% kansalaisita köyhtyi.
    Kiky ja muut loistavat temput, hieno taksilaki, ym,ym.
    Perskeko myi valtion tuottavaa omaisuutta surutta, saadakseen budjetin edes jotenkin jengoilleen.
    Loistava idea ''tunnin juna'' oli ko.hallituksen masinoima.
    Vuonna 2015 junailivat suomeen n.35 000 maahanmuuttajaa.
    Hallituksen maahanmuutto-ohjelman kirjoitti....PS :))))

    Äänestä

Punasia kiinnostaa vain oma mahdollinen vaalivoitto. Eivät tajua vähääkään mitä joutuvat tekee eu painostuksen alla. Tekevät vain itselleen hallaa nyt. Tekemällä kaiken vaikeeksi.

Äänestä

Sipilälle nostan hattua, sai käännettyä talouden nousuun 2015 kokoomus epäonnistumisen jälkeen, Sipilä Marin kasvattivat työllisyyden melkein 250 000 uudella työpaikalla sopii miettiä mitä kirjoittaa.

Äänestä

Persuhallitus on vienyt Suomen talouden pohjamutiin,
ettei ole enää kuin yksi suunta - ylöspäin - tai paikalleen
jämähtäminen.

Hallitus asetti työryhmän kasvua kehittämään, kun se ei itse pysty
sille kuuluvaa tehtävää hoitamaan.

Työryhmään kuuluu luonnollisesti hallitusta lähellä olevia
hallituksen "asiantuntijoita", jotka saavat ruhtinaalliset palkkiot
kokoontumisistaan, jotka eivät johda mihinkään.

Äänestä
  • Persut ovat kaikkeen syyllisiä. Parinkymmenenvuoden takaiset mokatkin on persujen syytä.

    Äänestä

Kokoomuksella hirvee vimma yksityistämiseen, en tarkoita pelkästään vettä vaan siellä missä se mahdollista, Alkoa ei tarvittaisi, kyllä kokoomuksella riittää mielikuvitusta, kokoomus ei ole entisenlainen sanoi Kirsi Piha.

Äänestä

Aloittaja ei ehkä tiedä, tai muista, Suomi on ottanut jo melkoisesti velkaa korkealaatuisia korolla.
Aina vanhoja erääntyviä maksetaan vuosittain ja otetaan uusia lainoja.

Äänestä

Vasemmisto pitää kansalaisia rikkaina, kun niillä on harteilaan paljon velkaa.
Kun tätä velkaa maksettiin pois, kuten esimerkiksi Sipilän hallituksen aikana, niin vasemmisto sanoo, että kansalaiset köyhtyivät.
Pitää huomata, että velka kansalaisten harteilla ei ole omaa varallisuutta.
Marinin hallituksen aikana luotiin "moolokin kitoja", kuten "summamutikka"-sote ja suuri velkamäärä, kun nähtiin, että 0-korko on ikuinen ja velkaa ei tarvitse maksaa koskaan takaisin.

Äänestä
  • Sote oli pakko saada aikaan ja sen rahoituslaki sille sovittiin eduskunnassa ennen venäjän sotaa, voidaan kysyä onko hallituksen neljä vuotta riittävä aika tehdä kestävää talouspolitiikkaa.
    Marinin tehokas kausi jäi noin samaan mitä nyt Orpo soheltanut, aika mikä tahansa hallitus vastaa aina toimistaan.

    Äänestä

  • ''...vasemmisto sanoo, että kansalaiset köyhtyivät.''

    Oli ihan ekonomien tutkimus, tuskin olivat vasureita.

    Muuta mölinää ei viitsi edes kommentoida.....

    Äänestä

Suomen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteutettuna BKT:hen !

Muissa Pohjoismaissa luku on alle 50%, Yhdysvalloissa luku on 34% ja Sveitsissä luku on 32% !

Suomen talous ei tule koskaan kasvamaan kärki maiden tahtiin ennenkuin tuo luku pienenee !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen talous lähtee kääntymään korkojen laskun jälkeen vähitellen. Hyvä on rakentaa tulevaisuutta Orpon hallituksen toimien jälkeen terveemmälle pohjalle. Roskalehdetkin ovat nyt kauhuissaan. Orpo ja Purra onnistuivat ja olivat oikeassa. Tekikö kepparit taas virhearvion vai vahvistiko vain jo tiedossa olevan. Kepulit on todella bemareilla ajaleva vassaripuolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu