umpikujaan muutenkin huonossa taloustilanteessa. Vauraalla väestöllä
menee yhä paremmin hallituksen edesauttamana. Entä tavalliset
ihmiset, palkansaajat, puhumattakaan puolustustuskyvyttömistä heikossa
asemassa olevista ihmisistä ? Eivätkö he ole ihmisiä ollenkaan hallituksen
mittapuun mukaan ?
Pääministeri korostaa tavan takaa tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta. Tarkoittaako hän vain rikkaitten välistä tasa-arvoa
ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ?
menee yhä paremmin hallituksen edesauttamana. Entä tavalliset
ihmiset, palkansaajat, puhumattakaan puolustustuskyvyttömistä heikossa
asemassa olevista ihmisistä ? Eivätkö he ole ihmisiä ollenkaan hallituksen
mittapuun mukaan ?
Pääministeri korostaa tavan takaa tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta. Tarkoittaako hän vain rikkaitten välistä tasa-arvoa
ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ?
Vastaukset 53
Vanhimmat
Hallitus on jakanut kansan kahtia. Ykkösluokan ihmisiin eli varakkaisiin
ja rikkaisiin ja muihin. "Muita" ei kohdella ihmisinä.
ORPOPETTERI TOTEAA ISO VOITTO .
Petteri Lama jatkaa 1930-lukua kohti ottaen ennätysmäärän velekoo .
Sekoilu seis
YKSIMIELISESTI PERSKOK.
Juuri näin.
Kukaan ihminen ei ole tasa-arvoinen Suomen hallituksen kanssa.
Taviokin sen ilmaisi.
Mokoma hellarikaatuilija. On se näky kun tuo pökäle kaatuilee ja puhuu kielillä helluntalais kokouksissa
🤡😹👍
Meillä on epäuskottavin hallitus koskaan.
Marinin vihersossut tuhosivat Suomen älyttömällä lainanotolla.
Ei sossu ymmärrä taloudesta muuta kuin velanoton.
Entäs nykyinen valtiovarain ministeri miksi hallitus on ottanut velkaa koska sinöki; sitä niin kovasti vastustat ai ai pipo taitaa olla kireällä
Kukas se nyt ottaa älyttömästi velkaa? Enemmän kuin kukaan koskaan ? Herää kyrpä koomasta
Taitaa sillä olla viinat ja rahat loppu ääliöllä.
Riikka, velanoton mestari, rahanlainauksen ruhtinas, suuri vippikeisari.
Pers. imbesilli aivopieree.🐟
Kestää aikansa, ennen kuin Sosialistisen Rinne + SS viisikoineen aikaansaama takamatka kunnon talouteen saadaan oiottua normaaliin tilaan!
Naurettava jankutus.
Niinkö? Miksi sinä Lyyli kaartisi kanssa sitten jatkuvasti esitätte ajatuksia, joihin ei muutoin voi vastata?
Tämä hallitus on syönyt kaikki lupauksensa, saanut aikaan suurtyöttömyyden, ennen näkemättömän köyhyyden, sotkenut työmarkkinat, jättimäisen lisävelan, työntänyt julkista rahaa veronkiertolääkärifirmojen osinkoihin, alentanut suurituloisten verotusta ja täällä kokoomuksen ainoa puolilaho tukija kolmella tai jopa neljällä nimimerkillä yrittää työntää kaiken edellisen hallituksen syyksi, kun ei muuta puolustusta enää keksi.
Miten olisi totuus Kokoomuksesta?
Hiljaseksihan taas meni kun piti asiaa puhua.
Olen tuohon niin moneen kertaan vastannut, jotta on turhaa jatkaa, jos kerran Lyyli ei ymmärrä lukemaansa!
Niin mihin olet vastannut ja kuka ei ymmärrä mitä?
Mihin lie nuo liittyi ja mitä lie tarkoitit. Mutta kerro Kokoomuksen historiasta Suomessa ja Kokoomuksen teoista. Aloita vaikka siitä kun hyvinvoinnin perustaa luotiin ja miten nyt nykyisellä hallituskaudella näkyy kaikki tuhoutuvan. Siis ihan asiallisesti niin sitten voidaan jatkaa.
Kerro nyt niin jatketaan sitten siitä. Sopiiko tämä sinulle?
No jos on naurettava niin kukaanei estä sinua nauramasta niin että hekottaa ihan niin paljon kun haluttaa .
Eikse ole otsikossa, persuhallitus.
Ja tämä vielä kokoomuksen palstalla, jos olisin persu ottaisi pikkuisen pattiin.
Onhan tämä myös varoitus muille tuleville kumppaneille.
Valheilla vastailet, valheita levittelet, ymmärrä et yhtään mitään, kolmen nimimerkin puskajussi.
Etkö voi jo tappaa persu itsesi. Olet niin jo pihalla
Tekisit tutuillesi onnenpäivän
Jos haluaa pysyä tyhmänä minkä sille voi ?
Onko tuo extyökkäri mahdollisesti kokkareitten Heinonen ?
Jutut on yhtä tyhmät-
Siinäpä nyt on Lyylille miettimistä! Yritä nyt jos vaikka valkenisi!
Talous maassamme oli sossittu jo ennen kuin Orpon poppoo pääsi remmiin. Oli tautinen velka, oli sosialistinen sote ja muuta kuten työelämän tavat, jotka juonsivat sosialismiin ja diktatuuriin.
Nyt sitä korjaillaan mutta kuten arvata saattaa, moni joka on vastikkeetonta rahaa saanut ei ihan selviä muutoin kuin töihin menemällä ja sekös nyt kyrsii!
Vain sairaat ja kyvyttömät pitää elättää kunnolla mutta työikäisten ja -kykyisten pitää myydä työpanoksensa hintaan jonka työnantaja katsoo heidän ansaitsevan!
Kuten tiedät niin se on Kokoomus joka pilannut Suomen ja suomalaisten talouden. Lue uutisia ja historiaa.
Eikö nyt kuitenkin ole niin että nykyinen hallitus tuhoaa kaiken. Sehän on jo historian mukaankin Kokoomuksen perinnekin. Vai onko sinulla toista tietoa?
Olet oikeassa siinä, että taloutemme oli sössitty jo ennen Orpon hallitusta. Se oli sössitty jo ennen Marinin ja Sipilän hallituksia. Heikon talouskasvun ajat eivät kuitenkaan alkaneet mistään työelämän tavoista eikä muistakaan väittämistäsi asioista. Muutoksen ajankohta voidaan hyvin havaita taloustilastoista. Kasvu tyssäsi 2010-luvun taitteessa. Syyt olivat selviä. Finanssikriisi aiheutti akuutin taloustaantuman ja Nokia koki romahduksen. Tämä kaksikko oli paha isku taloudellemme. Se tarkoitti taloutemme kolmannen ja tuottavimman kivijalan eli teknologiateollisuuden hiipumista ja paluuta enemmän vanhakantaiseen ja heikommin tuottavaan metsä- ja metallisteollisuuteen, joista metsäteollisuus alkoi olla paperin yleisen kysynnän vähetessä muutoinkin vaikeuksissa. Talousrakenteemme taantui hurjasti ja se on pääsyy talouskasvun hiipumiseen. Suomeen ei ole kyetty luomaan sen jälkeen uusia talouden kiivijalkoja, vaikka mahdollisuuksia siihen on ollut aivan nokan alla. Vihreä siirtymä nimittäin tarjoaa siihen suuria mahdollisuuksia. Nyt näyttää siltä, että ainoa valtio, joka kykenee suuressa mittakaavassa hyödyntämään vihreän siirtymän on Kiina. Se on lähtenyt mukaan vahvasti mm. sähköautobisnekseen ja uusien puhtaiden energiamuotojen teknologiseen edistämiseen. Esim. aurinkosähköpaneelin tuotannossa Kiinalla on liki monopoliasema. Meillä Suomessa Suomen politiikan suurin haitake eli persut vastustavat neliraajajarrutuksella jo pelkästään vihreän -sanan käyttöä. Ruotsi ja Norja korjaavat jatkossa ne marjat, jotka persujen takia jäävät meiltä taas kerran väliin. Ja talouskasvuun ei koskaan päästä. Suosimme sellaista yritystoimintaa, missä työn tuottavuus on huono sen sijaan, että tähtäisimme yritystoimintaan, missä se on hyvä. Lisäongelmia tulee persujen työperäisen maahanmuuton vastustamisesta. Kohden Impivaaraa olemme menossa, ellei persuja saada pois hallituksesta.
Vain diktatuureissa on yksipuolisia järjestlmiä, missä työnantaja määrää palkka- ja hintatason. Demokratioissa on kysyntään ja tarjontaan perustuva sopimusjärjestelmä, missä sekä hinnat että palkat määräytyvät markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Juttusi on ainakin täysin jotain muuta markkinataloutta. Kai sitä voi luonnehtia käsky- ja suunnitelmataloudeksi, jollaista harjoitettiin mm. NL:ssa. Siellä palkat määrättiin juuri sen mukaan kuin työnantaja katsoi työntekijöiden ansaitsevan. Jossain vaiheessa käytettiinkin paljon orjatyövoimaa eli työnantaja katsoi työntekijöiden ansaitsevan vain vähäisen ruuan, sen verran että jaksoi painaa seuraavanakin päivänä.
Totta puhut, vielä voisi lisätä sen että olemme hävittäneet tuottavan valtionomaisuuden jota edelleen dumpataan pala palalta. Tämä merkitsee myös sitä että menetämme näitten alojen tietotaitoa. Ajaudumme yhä lähemmäs kehitysmaan asemaa josta selvimpiä merkkejä ovat teknologiajättien ainoat investoinnit maahamme, datakeskukset.
Meillähän markkinat eivät määrää vaan ay mafia. Jos markkinat määräisivät niin palkat vaihtelisivat aina markkinoiden mukaan eikä työttömyys olisi ainoa keino asioiden hoitamiseksi! Niin kauan kun et näe ay mafian haittaa, niin et ymmärrä markkinatalouidesta höykösen pölähtävää!
Hehehe sinä ja kaltaisesi loispummieläkeläiset olette suurin syy siihen, miksi Suomen taloudella menee huonosti.
Sinä ja työnantajasi maksoitte eläkkeestäsi ALLE NELJÄSOSAN!
Niinpä sinä sitten irvokkaasti loisitkin nuorempien ikäluokkien piikkiin!
Opettele vihdoin se miten vakuutus toimii!
Kokkarin ei tarvitse olla valehtelija, mutta se tekee puoluetoiminan helpommaksi.
Suomi on ryssitty sen viimeisen kerran. Paluuta entiseen ei enää koskaan tule.
Nyt on niin järkyttävä hallitus että Urkkikin kääntyy haudassaan.
Kukaan ei edes yritä perustellen oikeasti kehua tätä hallitusta.
Paitsi aivopestyt kokkareet ja hillotolpan maksuksi saaneet persut.
Ei tasa-arvo koske rahvasta.
ORPOISMIN tulos.
PS eli SS - Suomi seulaksi.
Nostan hattua persuministereille uskaliaasta ja vastuullisesta hyvästä työstä. Harva haalariporukkaa edustava puolue uskaltaa leikata vähäosaisten palveluista ja eduista. Näin on tehtävä, kun on pakko saada Suomen talous tasapainoon. Velaksi ei voi elää, vaikka sosialistit niin antavat ymmärtää. Se on vastuutonta toimintaa.
Karmeakdi ovat tilanteen saaneet. Asumattomuus ,huumeet ,päivittäiset henkirikokset mt ongelmat,nälkä ,epävarmuus,työttömyys ja hinnat nousseet tämän hallituksen aikana.
💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset eivät piittaa ihmisten oikeuksista. 💩💩💩💩💩💩
Milloin näkee itsemurhatilastot hallitusajalta ?
Säälin ihmisiä, joiden elämän hallitus pilaa ja ehkä johtaa tekemään epätoivoisia
tekoja.
Hallitus on säälittävä ja myötähäpeää herättävä.
Hallitus ei vakuuta missään asiassa.