Oletko mustasukkainen, jos kaivattusi

puhuu, vitsailee, nauraa, istuu lähellä tai jopa koskettaa muita, mutta ei sinua?
18363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyllä olen.

T. A-nainen

Äänestä

En ole. Hänellä saa olla mielenkiinnon kohteita ja hän saa tykätä kenestä tykkää. Ei mulla ole mitään syytä olla mustasukkainen ja varsinkaan silloin kun ei ole hänen kanssaan yhdessä.

Äänestä

Myönnän, että olen vähän. Mietin, miksi hän on niin iloinen ja luonteva toisten seurassa ja minun kanssani niin väkinäinen. Pakostakin tulee miettineeksi, eikö hän halua seuraani, olla lähelläni? Olenko minä tunteineni yksin? n>m

Äänestä
  • Nimenomaan voi jännittää sellaisen kanssa johon kokee vetovoimaa, ei se ole poistyöntävää voimaa vaan yrittää vastustaa sitä vetovoimaa vaikka ei olisikaan mitään järkeä siinä.

    Äänestä

En tiedä kun näin ei ole käynyt. Vaikea kuvitella häntä nauramassa ja koskettelmassa naista muiden aikana.

Äänestä

en ole mustasukkainen kenestäkään koska minulla ei ole ketään

Äänestä

Olet sinä mustasukkainen ollut aina

Äänestä

No juuh

Äänestä

Minusta ei ainakaan tarvitse olla. Kun olen semmoinen ujo mammanpoika. Olisin mieluusti kotona rakkaan naisen kanssa, valvovien silmien alla. Hän saisi tarkastaa puhelimenikin vaikka pistokokein aina välillä. Mieheltä.

Äänestä
  • Meidän pitäisi naisen kanssa sopia, että jos hänen epäilyksensä osoittautuvat vääriksi, niin sitten joutuu hyvittämään minulle aiheutuneen mielipahan rakkaudella. Mieheltä.

    Äänestä

  • Tommonen puhelimen tsekkaaminen ois kyllä musta ihan karseeta ja sellasta suhdetta en missään nimessä haluaisi.

    Mut hyvitykset tietysti kiinnostaa. Mistä summista puhutaan? 😄

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tommonen puhelimen tsekkaaminen ois kyllä musta ihan karseeta ja sellasta suhdetta en missään nimessä haluaisi.

    Mut hyvitykset tietysti kiinnostaa. Mistä summista puhutaan? 😄

    Tietysti pelkät korotkin on niin suuret, ettei nainen saa loppuelämänkään aikana niitä maksuun. Näin olen ajatellut. Minusta olisi kiva paljastaa naiselle mitä viestittelen ja kenelle. Tietäähän Googlekin jo aika paljon minusta. Haluaisin voida luottaa siihen yhteen ainoaan ihmiseen enemmän kuin näihin teknologiayrityksiin.

    Äänestä

En.

Äänestä

Olenko siis joka päivä mustasukkainen? En, en mieti tuollaisia.

Äänestä

Ei minulla ole oikeutta olla mustasukkainen. Emme ole parisuhteessa.

Äänestä

Jos nyt tulisi ihan asioikseen mun eteen muita lääppimään voishan se kirpaista.

Äänestä

Riippuisi ihan tilanteesta. Ja suhteen tilasta tai laadusta. Esimerkkinä. Itse olen lämmin ihminen ja todellakin haluaisin edelleen pitää yllä hyviä suhteita muihin ihmisiin. Jos toinen ihminen ei esimerkiksi olisi halaaja tyyppinen tai viihdy sillä tasolla tai ymmärrä ystävien kesken lämmintä, mutta kuitenkin terveillä rajoilla hölmöilyä tai muiden seurassa viihtymistä. Oli ne kumpaa sukupuolta tahansa. Ja kokisi sen jotenkin itseltään pois. Niin pitäisin sitä itsekkäänä toimintana. Jos olisin suhteessa, niin tottakai toivoisin myös toiselle hyviä ja läheisiä muitakin suhteita. Ja itselleni ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin luottamus. Muuten asioista tulisi liian ahdistavia. Jos esimerkiksi miehellä olisi hyviä naispuolisia ystäviä. Niin haluaisin niiden suhteiden myös pysyvän sellaisina. Jos olisi tuntenut vaikka ennen kuin tavannut. Tai tutustuisi myöhemmin. Oon vaan näissä asioissa sellanen ihminen. Että mietin oikeasti miten toivoisin myös itseäni kohdeltavan ja miten itseeni suhtauduttavan. Jos kahdella ihmisellä on luottamuksellinen todellinen suhde. Ei sitä ulkopuolelta rikota. Ja siihen pitää riittää luottoa niin. Että kumpikin saa luoton kanssa hoitaa myös omia suhteitaan muihin ihmisiin. Siitä huolimatta. Vaikka suhteessa voisi olla joskus haasteita tai hiljaisempia aikoja. Ei suhteen ongelmia maksateta suhteilla muihin ihmisiin. Tai yritetä sabotoida niitä mustasukkaisuudesta. Ne asiat pitäisi hoitaa suhteessa. Ja omaa käytöstä miettiä jo siinä vaiheessa Jos on kaivattu...En haluaisi pienentää ketään tai kokea että myöskään itseäni syyllistettäisiin toisen epävarmuudesta. Itseasiassa nämä asiat on itelleni todella tärkeitä asioita. Jotta kokisin turvallisuutta terveellä pohjalla saada hengittää vapaasti ja olla oma itseni. Se, ettei ole toista pienentävällä tavalla mustasukkainen. Ei tarkoita, ettei kokisi voimakkaita tunteita tai olisi välinpitämätön. Tai ettei suhteessa olisi intohimoa tai kemiaa. Tai ettei tarpeista voisi puhua. Toista syyllistämättä tai pienentämättä. Monelle se mustasukkaisuus voi näyttäytyä imartelevana välittämisenä. En näe asiaa ihan niin. Vaikka siinä sekin puoli tavallaan on. Mutta pieninä annoksina ja korkeintaan buustina... Monilla huomannut että ne ei vaan pysy sillä tasolla. Ja se ei olekaan enää hyvä tai palveleva juttu mitenkään. Miksikö kirjoitin näin pitkän jutun aiheesta...Koska näitä olisi todellakin hyvä monenkin pohtia jo siinä vaiheessa kun tutustuu. Ja, koska. Se mustasukkaisuus saattaa alkaa huomaamatta syyllistäen koskemaan melkein mitä tahansa, joka ei ole suoraan mustasukkainen henkilö itse. Vaikka toisen sisaruksia tai ketä tahansa, joka on saanut enemmän huomiota mustasukkaisen mielestä. Kuin mustasukkainen itse. Ja koska. Tämä on surullinen kaava. Minkä jokainen on todennäköisesti jossain välissä elämäänsä nähnyt edes sivusta joidenkin kohdalla. Ja, koska. Mustasukkainen syyllistäminen on yksinkertaisesti julmaa. Sehän oikeastaan kertoo toiselle, ettei toinen rakasta, välitä tai edes osaisi. Mikä harvemmin koskaan pitää edes paikkaansa. Mutta satuttaa kylläkin. Ja sillä satuttamisella on tarkoitus kontrolloida sitä, josta mustasukkainen väittää välittävänsä. En kirjoittanut tätä syyllistääkseni ketään. Tai suoraan kenellekkään. Vaan oikeasti heräättääkseni aiheesta mietittävää.

Äänestä

Oli silloin joskus toi. Mut, se valehteli ym. Joten tajusin et pas kat siitä. Pitäköön lutkansa. Eli kai vois sanoo, ettei enää oo ikävätä eikä mustista. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

puhuu, vitsailee, nauraa, istuu lähellä tai jopa koskettaa muita, mutta ei sinua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu