Köyhyys ja mielenterveys

Anonyymi-ap

Olen ollut Kelan työkyvyttömyyseläkkeellä jo yli 14 vuotta ja täysin uupunut, stressaantunut, turhautunut elämään alle köyhyysrajan vuodesta ja kuukaudesta toiseen, kunnes kuolema joskus armahtaa (Toivottavasti pian,tämä on nähty) Kaikki uutiset hallituksen leikkauksista ja lääkkeiden sekä terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamisista ahdistavat. Lisäksi ihmisten ja yhteiskunnan asenteet ovat sellaiset, että hyvä,kun ei ole kananmunia heitetty kohti. En jaksa!

2

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minäkin olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja kyllähän tuo ajatuksia herättää, kun hinnat nousevat, sairaanhoidon lääkärikäynnit, ym.
      Toisaalta en ole kuitenkaan ahdistunut, johtuen ehkä siitä, kun olen aina joutunut elämään vähillä rahoilla, siihen on jotenkin tottunut.
      Ylimääräiset menot rasittavat eniten.
      Yhteiskunnan ja ihmisten asenteissa en ole huomannut pahaa, ainakaan omassa tuttavapiirissäni, ja vähän tuntemattomammissakin. En koe tulevani mitenkään syrjityksi, tai että olisin jollain tavalla vähempiarvoinen ihminen.

      Ainoa, missä on ajoittain ollut vaikeaa, on terveydenhuolto. Yrittää saada apua johonkin sairauteen, vaivaan, joskus vähätellään eikä välitetä, juoksutetaan edestakaisin, jne. Enkä ole tuohon oikein muuta syytä löytänyt kuin menneisyyteni, työkyvyttömyyseläkkeellä olo jo nuorempana ihmisenä, koska tiedän muitakin kaltaisiani, joilla on ollut samanlaisia kokemuksia. Kun taas työssä käyvät, parempikuntoiset ihmiset tulevat paremmin hoidetuiksi terveydenhuollossa, saavat parempaa kohteluakin.

      Rahaa ei juuri koskaan paljoa ole, eli harrastaminen, liikkuminen, eri asioihin osallistuminen on rajallista, mutta kyllä sitä kaikenlaista keksii vähemmilläkin varoilla.
      Tuntuu ehkä joidenkin mielestä typerältä, mutta itse olen sitä mieltä, että asenne ratkaisee aika paljon, oma asennoituminen asioihin, joita omaan elämään ja elämiseen liittyy.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Tilanteesi vaikuttaa raskaalta.

      Laitan tähän tiedoksi infoa eri auttamitahoista, joista voit halutessasi olla yhteydessä. Keskustelu ammattilaisen tai vertaisen kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

      - MIELI Kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin MIELI Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.


      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      854
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      813
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      240
      699
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      51
      691
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      49
      609
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      540
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      43
      518
    Aihe