Kuka möi alihintaan pellinmäen leirikeskuksen paikalliselle puuhamiehelle ja menettää virkansa? Tuleeko siihen uusi Virkkula ja srk saa hoitopaikat eläkkeelle jääville työntekijöilleen....
Kuka ryösti kirkon
17
1174
Vastaukset
- Anonyymi
Pellinmäen tarina on hiipunut hiljaa lähes unohduksiin. Siellä oli aikoineen kaikenlaista toimintaa. Oli syntymäpäiviä, häitä, hautajaisia ja rippijuhlia, jopa seurueita yöpyi alueen tiloissa. Nyt tilanne on tyystin seis. Mistä löytyisi se taho, joka ottaisi Pellinmäen alueen kontolleen ja kehittelisi sinne toimintaa?
- Anonyymi
mukavia leirimuistoja nuoruudesta pellinmäessä. harmi kun siellä ei voi enää järjestää toimintaa
- Anonyymi
On hieno paikka ja hyvät muistot sieltä. Ryöstäjä on ostaja, rikoskumppani myyjän myötävaikutuksella joka ei ollut tilanteen tasalla.
- Anonyymi
Kauppa pitäisi perua.
- Anonyymi
Käsitykseni mukaan ei tarjouksia ole tullut kuin yhdeltä ostajalta. Ostajasta en tiedä, mutta viimeinen juhla Pellinmäellä missä olin näytti paikan rapistuneen, eikä viemäritkään toimineet. Majoittumaan ei juhlista jäänyt kukaan. Majoitustilat eivät olleet asiallisia. On siis hyvä että on saatu myytyä, koska rähjä mi rähjä.
- Anonyymi
Oliko pakko myydä. Minusta oli mahtava paikka. Taatusti ostaja saa hyvät voitot. Ja tyttärensä.
- Anonyymi
On nyt ainakin rähjä, ei ollut ennen tätä sopankeìttämistä
- Anonyymi
Tyttärelle tämä loppupelissä jää. Hyvä keskusta.
- Anonyymi
Oli ostaja kuka tahansa ja jää kenelle jää. Syyllinen katastrofiin on seurakunnan talousjohtaja, joka on hyväksynyt tällaisen hyvävelikaupan. Aamun Karjalainen tiesi kertoa, että talousjohtajaa ollaan irtisanomassa. Toivottavasti lähtö ei tule seuraamuksitta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kenelle näin pedataan paikkaa irtisanomisilla. Olisiko kh:n tuttu/sukulainen vuorossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelle näin pedataan paikkaa irtisanomisilla. Olisiko kh:n tuttu/sukulainen vuorossa?
Eikös siellä ole samalla sukunimellä jo viroissa henkilöitä. Jatkoa seurataan.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli ostaja kuka tahansa ja jää kenelle jää. Syyllinen katastrofiin on seurakunnan talousjohtaja, joka on hyväksynyt tällaisen hyvävelikaupan. Aamun Karjalainen tiesi kertoa, että talousjohtajaa ollaan irtisanomassa. Toivottavasti lähtö ei tule seuraamuksitta?
Ei hän omineen ole voinut tehdä sitä.Kumileimasimet hyväksyneet sen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän omineen ole voinut tehdä sitä.Kumileimasimet hyväksyneet sen!
Ei uskovaiset kampanja nyt pihalle seurakunnasta?
- Anonyymi
Uskovaiset pahimpia kusettajia mitä tunnen.
Alihintaan meni ja tyhjilleen jäi Pellinmäki rapistumaan, minkäänlaista toimintaa turhaa odottaa sinne syntyväksi.. - Anonyymi
Taidetaan pedata sukulaisille työpaikkaa....entinen pois ja tuuraaja vakituiseksi...
- Anonyymi
Onhan kauppa pitänyt hyväksyä esimiehiä myöten!
- Anonyymi
Onneksi olen eronnut kirkosta, tuo Pellinmäen myynti tälle henkilölle oli juuri sitä mtä ajattelin heti kun kuulin.
Mitä maksaa kirkollisveroa kun taloudenhoitaja ei välitä yhtään kuinka käyttää seurakunnan rahoja. Oli maksanut kiinteistönhoitokulutkin kymmenillä tuhansilla vaikka ei ollut enää seurakunnan kontolla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2623208Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741274- 661193
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180998- 62899
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47896- 48824
- 47762
- 40731
- 39708