OP välttelee vastuutaan luottokorttihuijauksessa

Jouduin luottokorttihuijauksen kohteeksi viime toukokuussa. Tein poliisille rikosilmoituksen ja OP: lle luottokorttireklamaation kuten neuvottiin.. Virkailija oli ystävällinen ja optimistinen sen suhteen että saisin OP Vähittäisasiakkaat OY: ltä jotain takaisin.

Vastaus reklamaatioon oli tyly. Olen kuulemma toiminut törkeän huolimattomasti, saanut huijauksen yhteydessä varoitusviestin, johon olisin vastannut koodilla, jonka avulla huijarit olisivat päässeet verkkopankkiini. Mitään tällaista varoitusviestiä en ollut saanut enkä antanut mitään koodia minnekään. Sellainen viesti ei ole myöskään jäänyt vastaanottamiini tekstiviesteihin tuona päivänä. Epäilen että viesti on jollakin tavalla mennyt huijareitten numeroon.

Varoitusviestin löytämiseksi Pyysin OP: ta hankkimaan teletunnistetiedot puhelinoperaatorilta tai omista lokitiedoistaan todisteen että viesti oli mennyt. Nyt on mennyt yli kuukausi eikä mitään ole kuulunut. Epäilen että OP ei ole kiinnostunut hoitamaan asiaa, jossa voisi paljastua puutteellinen tietoturva / menettelyt ja asian valheellinen vääntäminen asiakkaalle epäedulliseksi. Hehän tässä tutkivat omaa asiaansa. Muuten joutuisivat maksamaan lähes 4000 € minulle.

6

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän OP-vakuutuskaan mielellään korvaa mitään.

      • Anonyymi

        Kannattaa yrittäjänkin katsoa mistä yhtiöstä ottaa vakuutuksen työntekijöilleen.


    • Anonyymi

      " Mitään tällaista varoitusviestiä en ollut saanut enkä antanut mitään koodia minnekään. Sellainen viesti ei ole myöskään jäänyt vastaanottamiini tekstiviesteihin tuona päivänä."

      Tuliko sulle mitään vahvistusilmoitusta edes kännykän pankkisovellukseen ? Onko sun kännykässä pankkisovellusta ? Tällöinhän se ei jää sun kännykän omaan muistiin, mutta pankin lokiin kyllä sellanen tallentuu..

      Ihan mielenkiinnosta, pääsikö ne huijarit kirjautumaan sun tilille ? Siirsikö ne sieltä sun rahoja ? Saiko ne tehtyy siten että niitten huijareiden kännykkä pysty hallitsee sun tiliä (maksuja, siirtoja)

      Koska huijareiden ei tarvitse kuin yhden koodin saada vahvistettua, jotta ne pystyy oman kännykän saamaan liitettyä sun tiliin ja tällöin ne pystyy vahvistamaan kaikki tilisiirrot sillä kännykällä.
      Olkaa nyt tarkkoina, AINA kun saatte jonkun vahvistusilmoituksen pankilta, esim kun olette kirjautumassa pankin sivuille ja tulee vahvistusilmoitus, niin kuinkahan moni sitä oikeesti lukee, että mitä on vahvistamassa, siis että lukeeko siitä "vahvista sisäänkirjautuminen" vai lukeeko "vahvista mobiilipuhelimen käyttöönotto"
      No en ihan tarkkaan nyt noita sanamuotoja muista, mutta tuo nyt vaan yksi esimerkki !
      Jos siis olet vahvistanut epähuomiossa jonkun toisen kännykän käyttöönoton, niin ei varmasti pankki ala maksaa penniäkään virheellisestä vahvistuksesta..... Ja kyllä niillä on siitä loki, jos noin ilmoittavat....

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vieläkin sama kaveri jaksaa itkeä, kun on itse siirtänyt rahansa pois. Luottokorttiturva ei ole sitä varten, että ensin lahjoitetaan rahaa ja tullaan katumapäälle.
      Pitäisi esimerkiksi:
      -ostaa palvelu/tuote joka ei saavu
      -maksaa jotain etukäteen yritykselle, joka tekee konkurssin ennen tuotteen/palvelun vastaanottoa

      Nyt olet antanut jollekkin rahaa ja vielä itse vahvistanut sen/luovuttanut vahvistukseen vaadittavan koodin eteenpäin.

    • Anonyymi

      Taho, jolle annat luvan veloittaa tiliä, saa veloittaa sitä. Rosvot hyödyntää tätä.

      Multa lähti kerran sama maksu 4 kertaa jonkun häiriön takia. Maksoin vain yhden kerran. Palautus tuli saman tien 3 kertaa. Mutta jos ei olisi tullut, ne olisi jääneet vastaanottajalle. Rahoja ei ole laillista pitää, mutta siitähän rosvot ei välitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      313
      10973
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      337
      7591
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      2113
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      86
      2067
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      128
      1842
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1561
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1221
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      49
      1013
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      868
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      772
    Aihe