Oiva Härkönen muistaa usein meitä huonomuistisempia muistuttaa siitä, että Vanhanen on mielipidemittausten perusteella kaikkien aikojen suosituin pääministeri.
Mistä tämä huikea suosio kertoo, josta Vanhasen tulevatkin sukupolvet tulevat varmaan muistamaan?
Mitkä ovat ne teot, jotka saavat iso-isät kertomaan lapsenlapsilleen ajasta, jolloin Matti Vanhanen oli maamme pääministerinä yhden kauden, nauttien valtaisaa suosiota?
Aika tulee varmaan kultaamaan Oivankin muistot vielä niin, että kymmenen vuoden päästä hän kertoilee jo omille lapsenlapsilleen, kuinka suuret väkijoukot kulkivat pääkaupungin katuja huutaen Matti Vanhasen nimeen?
Meille Oiva Härköstä huonomuistisemmille voisi joku kuitenkin kertoa jo nyt, ilman ajan tuomaa kultausta, mihin Vanhasen suosio perustuu?
Suuriin räiskyviin tekoihin ja sanoihin, vai mihin?
Siihenkö, että kansa on yksinkertaista ja luulee, että pääministeri on hyvä, jos hän on mahdollisimman näkymätön ja kantaaottamaton poliittisesti, tullen tutuksi enemmänkin lehtien sivuilta onnellisena, linnunpönttöjä nikkaroivana perheenisänä?
Perustuuko tuo suosio juuri siihen, että Vanhanen ei poliittisessa näkymättömyydessään ole aiheuttanut itseensä kohdistuvia suurempia antipatioita ja mielipidemittauksiin vastanneet ovat juuri siitä syystä arvelleet jotain sen suuntaista, että "kai se on hyvä, kun ei ole paljon mitään kuulunut"?
Presidenttigalluppien lukemat osoittavat, että kansa mitä ilmeisimmin uskoo ja toivoo oivasti, että Vanhanen ei pääse/joudu presidentiksi, koska hänen täytyy toimia pääministerinä?
Vai miksei Vanhasen pääministeriyssuosio näy niin, että häntä oltaisiin kannattamassa samantien presidentiksi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vanhanen on ainoastaan keskinkertainen, keski-ikäinen, ikävystyttävä kepupoliitikko.
Hoitaa homman kuin virkamies. Ei mitään uusia avauksia, ei rohkeutta käydä käsiksi päällekaatuviin ongelmiin.
Ainoastaan akuutit ogelmat hoidetaan jollakin tavalla, yleensä maton alle lakaisemalla.
Kepulaisille Vanhanen on puolijumala, koska kaikki muistavat Jäätteenmäen hurmahenkisen ajan, josta ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Mutta Suomen edessä olevat ongelmat ovat sitä luokkaa, että pääministerinä pitäisi olla visionääri ja näkijä - tähän ei Vanhasesta ole.
Vanhanen jää historiaan välikauden värittömänä "virkamiespääministerinä", joka hoiti hallituskauden lopun Jäätteenmäen aikaansaaman katastrofin jälkeen.
Katkeraa fantasiaa ja natisevia takahampaita!
Mitä muuta jännää saammekaan tänään vielä luettavaksi?
Pakko sanoa että onneksi Jäätteenmäki nosti Lipposen sekoilut julkiseen keskusteluun. Et taida Hakaniemen fanaatikkona lainkaan ymmärtää että esim WDC:n vaalimatkallaan Lipponen puhui itsensä 100% suohon tuossa 9.12.2002 TV:stäkin nähdyssä uutislähetyksessä!
Kyse ei ole lainkaan siitä mitä Lipponen sanoi, silä kaiken sen saimme Jäätteenmäen ansiosta kuulla uusintana, vaan kyse oli ja on edelleenkin siitä kuin huolella YLE-media suojaa ruhtinastaan, ja kuinka koko rosvokopla kävi Jäätteenmäen kimppuun, ja kuinka Lipposen-SDP-SAK:n pitkä käsi ylettyi jopa syytäjävirastoon ja Hki:n käräjille.
Vanhasen "virkamiesmäisestä" tyypistä kuoriutuu esiin kovaa ydintä. Koeta sinäkin nähdä asia realiteettien valossa: Jos Vanhanen olisi ottanut hallituksessa käyttöön kovemmat otteet, olisivat SDP-SAK:n voimat saaneet syyn isoon riitaan. Nyt ovat punikit höllmöilleet omaan lukuunsa ja värittömäksi luultu Vanhanen kerää kasvavaa pottia kotiin päin pelin kovetessa!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Tai tee oma avaus Lipposista ja YLE-median suojelemista ruhtinaista.
Pyri sijoittamaan se oikealle palstalle, jos mitään ymmärrät, hehee...
Avauksessa ihmeteltiin Vanhasen suosion syntyjä syviä.
- Jos Vanhanen olisi ottanut hallituksessa käyttöön kovemmat otteet, olisivat SDP-SAK:n voimat saaneet syyn isoon riitaan. -
Taidat sittekin olla ihan oikea kepulainen, kun kelkka kääntyy noin nopiasti. Elikkä se on nyt hyve, josta olet Vanhasta kuukausitolkulla haukkunut.
Olet täällä pitkään rähjännyt Vanhaselle juur niiden kovempien otteiden puolesta. Jos et itte muista mitä on tullu sanottua, niin kattopas noista viimeaikaisista.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000009018103
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000009002938
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000009000369