Keskuskonttori

Anonyymi-ap

Katja tässä hei. Mietin tässä tätä yrittämistä ja elämää. Surullisena uutisena luin juuri, että Aaretti on juuri ilmoittanut lopettavansa toiminnan. Tätäkö me täällä Varkaudessa halutaan?
Harvoin tulee itkeskeltyä, mutta tänään sisällä on musta möykky.
Keskuskonttori on taistellut olemassaolostaan korona ajasta lähtien. Korona aikaan käytettiin yrityksen puskurit ja ei olla saatu niitä takaisin. Meillä on täällä taloudellisesti koko ajan todella tiukkaa. Kaikki lasketaan euron tarkkuudella.
Prioriteettina on ollut aina maksaa palkat ja kiinteistökulut ensin, jotta pystytään pyörittämään toimintaa. Olemme kestämättömässä tilanteessa. Viime syksynä myyntimme romahti negatiivisen julkisuuden ja päivää ennen kohua solmitun yrityslaajennuksen takia ja keväällä hakeuduimme saneeraukseen. Harmittaa kun olemme Varkauden suurin yksityinen omissa rakennuksissa kivijalkaliiketoimintaa pyörittävä museotoimija.
Yrittäjäpohja aloittaa työt kuudelta aamulla ja lopettelee puolen yön aikaan 7 päivää viikossa.. Olemme niin väsyneitä, että hyvä kun tiedämme edes omaa nimeämme.
Meiltä puuttuu osaavaa henkilökuntaa. Yrittäjäpuolen jaksaminen on todella lopussa. Olemme toteuttaneet saneerausta ja palkanneet puuttuvia apukäsiä, mutta porukka on koulutuksessa ja kestää hetken että saamme jaettua työtaakkaa ja uudistettua toimintamme.
Tällä hetkellä pyöritämme kahta yritystä käytännöllisesti kahden ihmisen voimin.

On aika kyselylle.
Haluatteko te meidät vielä tänne? Tarvitaanko meitä?
Alammeko lopettelemaan?
Ei ole mitään järkeä yrittää väkisellä. Taistella päivästä päivään ja korjata asioita.
Jos haluatte meidät, äänestäkää jaloillanne ja käyttäkää palveluitamme.Siitä olisi iso apu.
Ps: etsimme edelleen yrittäjäkumppania Konttorille vetoavuksi, tai tiloihin. Todella sääli jos kaikki jo tehty työ joutuu hukkaan.

https://www.facebook.com/share/p/C5HKuYKFR2duSqdz/

4

908

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      onko Keskuskonttori yhä toiminnassa?

    • Anonyymi00101

      Voitte puolestani lopettaa. Lupasitte eräälle ihmiselle jotain, jonka törkeästi sitten peruitte/ghostasitte. Onneksi hän on omalta osaltaan antanut myös sinne negatiivista mainetta. Sen vuoksi itsekään en ole siellä käynyt, enkä käy. Ja näin on tehnyt aika moni muukin.

    • Anonyymi00117

      Älkää lopettako! Keskuskonttori on oikea helmi.
      Olen juuri muuttanut Varkauteen Helsingissä, ja tuonne Keskuskonttoriin aion viedä pääkaupunkiseudulta tulevia ystäviäni.

    • Anonyymi00118

      Keskuskonttori on minusta sellainen paikka, että siellä voi käydä syömässä yksin tai ystävien kanssa ja myös treffeilläkin on tullut käytyä. Ruoka on hyvää, terveellistä, sekä edullista. Eilen meinasin käydä, mutta harmi että on maanantaisin kiinni. Tsemppiä tälle paikalle toivotan koko sydämestä.

    Ketjusta on poistettu 114 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe