Kärsin paniikkihäiriöstä, joka alkoi noin viidennellä luokalla ja jatkui eri elämänvaiheiden läpi noin nelikymppiseksi. Muutaman psykoosin sairastin myös ja reilu nelikymppisenä sain skitsofrenia diagnoosin. Elämä oli lapsena ja nuorena yhtä helvettiä ja ahdistuksen pakoilua. Kukaan ei muka huomannut hätääni eikä kysynyt kuinka voin. Lääkkeitä ahdistukseen opin käyttämään vasta muutama vuosi sitten. Sittemmin eristäytyminen yhä enemmän ja nyt alan olla viimein sinut itseni kanssa. En käy juuri missään mutta näin on parempi. En halua enää niitä tuskan hetkiä kokea.
Paniikkikohtaukset
Anonyymi-ap
1112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiva että olet pärjäillyt ,ja löytänyt itsesi . Synti että sen piti ottaa niin kauan aikaa,
Ihmiset eivät todellakaan välitä toisista ihmisistä ainoastaan silloin kun on hyvän tuulinen ja hänestä voi hyötyä jotenkin. Joten kaikkea onnea sinulle matkasi varrella ja toivon hyviä tulevia vuosia sinulle että saat olla onnellinen