Olen nyt tässä viime puolentoista vuoden aikana harjoitellut itseni satuttamista. Päämääränä siis on että pystyisin itseni tappamaan esim. Veitsellä. Elokuussa viime vuotta olin jo lähellä kun viilsin vasemmalle puolelle kaulaan, mutta jäi kuulemma millimetreistä kiinni. Nyt tiedän että kannattaa viiltää ylempää koska siellä on isommat suonet lähempänä pintaa. Mitenhän sitä vittuuntuisi lopullisesti ja tekisi sen? Ehdotuksia otetaan vastaan.
Harjoittelu
3
221
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmiset eivät haluaisi kuolla kun kuolema tulee. Toiset ei haluaisi elää kun elämä menee. Tyhmiä.
- Anonyymi
Ehdotukseni on, että älä tee sitä.
- Anonyymi
Miksi aloittaja odottaisi lopullista vittuuntumista ?
Tuossa kohtaa voisi vielä kääntää suunnan ympäri. Odottaakin, ja yrittää saada elämää järjestykseen.
Jos ja kun löytää elämäänsä edes jonkin merkityksen, alkaa ne vitutuksetkin vähenemään. Huomaa, että eihän tämä nyt ihan niin typerää ollutkaan, tämä eläminen ja oleminen.
Ja omaa elämistäkin voi harjoitella, itseensä tutustumista, paljon mieluummin kuin elämänsä lopettamista.
Pakko sanoa, etten ole vielä koskaan kuullut, että joku harjoittelee itsensä satuttamista, en ymmärrä, mikä sellaisessa on tarkoituksena. Ajattelisin, että sillä haluaa purkaa pahaa oloaan, kun ei oikein tiedä, miten tässä ja nyt tulisi olla ja elää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1353786Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362464Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442108Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171081Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701041- 46925
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63886En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31865- 43800
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies97782