Että millaistakohan sitä olisi ollut alle 20 vuotiaan kun poikakaverini oli kavereidensa kanssa juomassa ja tulivat käymään meidän naapurissa jonkun vanhemman miehen luona myös tuomassa juomia ja katsoin oven raosta ja huusin ja kysyin että Koskas kotiin aiot tulla.
Hän jutteli jonkun harmaa hiuksisen miehen kanssa ja tämä mies tuli sitten minun luokseni siihen ovelle ja sanoi että saanko tulla sisään ja minähän päästin.
Hän sanoi että kaveria kanssa tullaan tuohon naapuriin ottaa vähän kuppia.
Että kyllä se sieltä sitten tulee kun ehtii.
Ja istuimme sängyn laidalla. Hän oli paljon vanhempi kuin minä. Ja halas minua ja sanoi että tuoksutpa sinä hyvältä.
Kysyin että pitäisikö sinun mennä pitämään hauskaa. Minä katselen televisiota.
Ei minulla kiire ole ja halas lisää ja kysyi että saako setä koittaa tissiä ja annoin.
Niin meni käsi paidan alle ja otin koko paidan pois ja hän huokaili ja kuolasi kun saa pidellä nuorta naista.
Hän innostui riisumaan itseään ja minua.
Antoiko poika kaverini tuohon todellakin luvan, ja kyllä kuulemma antoi..
Sitten vaatteet pois heiteltiin ja kyllä hän olikin hyvä eipä siinä mitään,
Puri ja imi mun tissit, huokaili että niin namia, nuori kiimanen nainen, sormen työnsi sisääni ja kyllä se hyvältä tuntui ja kiihotuin ja niin naimme ja hänellä oli upee, pitkä kulli. Nauttiin ihan täysin hänen naimisestaan ja tissien puremisesta ja puhui ihanan härskisti kun nai minua.
Satuin katsomaan kun ikkunan takana oli varjo, olisiko ollut poikakaverini.
Mutta tämä mies työsti minua oikein kunnolla, hartaasti ja pitkään..
Huokailin nautinnosta ja huusin, Aah, aah
Noin sitä pitää kun nautitaan mies sanoi..
Hänkin alkoi voihkia ja ääni nousta kun naitiin kovempaa kunnes laulettiin.
Hän puki päälleen ja huokaili ja sanoi että ristus mikä nainen. Oot hyvä pano.
Ei mun vaimo enää näin anna.
Saanko tulla toistekki. Tottakai sanoin. Sä oot hyvä naimaan. Mä nautin tosi paljon.
Tuu pian uudelleen.
Hän lähti hoippuen poikaystäväni luo.
Vessan ilman vaihtoventtiilistä kuulin kun hän sanoi että en mä olis uskonu että pillua saan mutta sain.
Kiitos että annoit naista mulle. Ja meen toistekki. Olin kuulemma hyvä. Mutta nyt on pakko ottaa nitro kun viä saan otettua.
Mietin että mitä poikkikseni ajatteli.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Myöhemminkin paneskelimme. Ja mies vetreentyi kummasti..
Hyppäsin hänen kaulaansa kun hän tuli luokseni ja suutelimme kiihkeästi heti ovella. Hän puristi persettäni ja sanoi että hyvä liha.
Ei ihan jaksanut kantaa mua sänkyyn asti mutta
Hän jo ulkona kun hyppäsin hänen syliinsä ja kiedoin jalat ympärille, hän otti pakaroista kunnon otteen ja sormet hiipivät housujen sisään ja kutittelivat jo sisäänmeno aukkoa niin voihkiin jo ulkona että voi rakas, tule pian sisään.. Ihmiset tuijottivat ja olivat uteliaita.
Ja minä nauttiin ja ulvoin. Josta hänkin tykkäsi.
Se on hyvä että nautit.. Kuulee napuritki että Sakari saa pillua. Ja viä nuorta pillua. Niin hänkin huusin kun tuli nautinnon huippu.
Nyt tulee rakas.. Nyt tulee..
Voi vit** kun teki taas hyvää.
Onneksi oot niin hyvä tyttö että annat namia tämmöselle vanhalle miehelle.
Kyllä niin nuortuu..
Sä oot rakas, ihana mies.
Nähdään taas.