Joka ainoassa

vieraassa työpaikassa minä kuolin sisältä yhä enemmän ja enemmän, koska en ymmärtänyt mitään siitä ns. tiedottamisesta mitä siellä oli. Siksi työkyky huononi huononemistaan mitä kauemmin se jatkui. En koskaan hyväksynyt sitä mikä aloitettiin ilman lupaani ja se oli kauheinta ettei kukaan koskaan kertonut mitä ja miksi se kaikki oli meneillään. Tunsin tukehtuvani yhä enemmän mitä kauemmin se kesti. Oikeus ja kohtuus olisi se, että korvauksia joutuisivat kaikki ne maksamaan jotka siihen osallistuivat! Projektia ei olisi koskaan saanut aloittaa siinä laajuudessa kuin se toteutettiin! Miten paljon oli niitä syvästi rikkovia päiviä! En ymmärrä kuinka olen edes elossa kaiken kokemani jälkeen