Israel laajentaa sotaansa eri puolille. Nyt se hyökkäsi YKn rauhanturvaajia vastaan. Selityksenä oli taas se sama vanha eli terroristit muka piileksivät YK:n alueella. Sitä varten piti sitten varmaan tarkoituksella tuhota YK:n valvontakamaeroitakin. Hallituksen kokoomuslaiset ministerit (ulko- ja puolustusministeri) ovat onneksi ajan tasalla ja pitätävä tätä hyökkäystä vakavana varsinkin, kun kohteena voivat olla jatkossa myös suomalaiset rauhanturvaajat alueella. Israel haluaa todistajat pois alueelta. Se lienee hyökkäyksen todellinen syy. Toinen syy on Israelin hallinnon ilmaisema YK-vastaisuus sen päätöslauselmien vuoksi.
Persut ja kristilliset ovat nyt hiljaa, vaikka YK-joukkojen kimppuun on hyökätty. Syylinen tähän varmaan löydetään YK:sta. Vai mitä mahtavat ajatella esim. Essayah ja Tavio.
Miten selittää tämä parhain päin?
9
177
Vastaukset
- Anonyymi
Jos on ampuma radalla ja saa varoituksen että kohta ammutaan. Eivät mene pois tieltä ja saavat osumia. Eikös se ole tyhmyyttä?
Israel jahtaa terroristeja. Terroristi kuuluu rikollisiin joita poistetaan kunnollisten keskuudesta.- Anonyymi
Niinhän se Venäjäkin Putinin mielestä muka jahtaa Ukrainassa terroristeja ja käy oikeutettua puolustussotaa.
- Anonyymi
Eli jos Israel tulee tänne Suomeen ja antaa varoituksen meille suomalaisille, on vain syytä poistua tieltä. Ei tuossa tapauksessa ollut kyse saatujen tietojen perusteella terroristien jahtaamisesta. Miten sitä jahtaamista edisti esim. se, että YK:n valvontalaitteita tuhottiin tahallisesti?
Ja ampumaradalla jos ammut tahallisesti ihmistä, joka olisi saanut vaikka minkälaisen varoituksen, saat takuuvarmasti syytteen taposta tai todennäköisemmin murhasta, jos ammut tahallasi ampumaradalla olevaa ihmistä. Ei mikään varoitus tarkoita lupaa tappaa kenet vaan.
Se kyllä tiedetään, että Israel sanoo jahtaavansa terroristeja. Hirvimetsälläkin jahdataan hirviä. Ero on vaan siinä, että Israelin jahdissa kuolee monin verroin enemmän viattomia sivullisia kuin terroristeja. Hirvijahdissa jos alkaa kuolla joukoittain vaikkapa metsissä liikkuvia sienestäjiä, metsästäjä löytää pian itsensä putkan pahnoilta. - Anonyymi
Israel perustettiin 1948, naapurin tontille.
Alkuperäiset sai käskyn ''...antaa vetää, tähän tulee Luvattu maa...''
Miksi helvetissä alkuperäiset kapinoi ??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel perustettiin 1948, naapurin tontille.
Alkuperäiset sai käskyn ''...antaa vetää, tähän tulee Luvattu maa...''
Miksi helvetissä alkuperäiset kapinoi ???Israelin paluusta Luvattuun maahansa päätti YK. Maa-alan luovutti Iso-Britannia ja osa ostettiin. Asukkaita alueella oli hyvin vähän; sehän oli kuollutta erämaata. Israelin nykyinen alue on paljon pienempi kuin se YK:n päätöksellä oli. Kuitenkin Israel on voittanut jokaisen sodan, jota sitä vastaan on käyty. Israel on siis ollut sovittelevana osapuolena, ei kahmimassa alueita.
Jos Israel laskisi aseensa, sitä vihaavat muhamettilaiset tuhoaisivat sen täysin. Jos sen viholliset lakkaisivat hyökkäämästä, Lähi-Itään laskeutuisi rauha. Anonyymi kirjoitti:
Israelin paluusta Luvattuun maahansa päätti YK. Maa-alan luovutti Iso-Britannia ja osa ostettiin. Asukkaita alueella oli hyvin vähän; sehän oli kuollutta erämaata. Israelin nykyinen alue on paljon pienempi kuin se YK:n päätöksellä oli. Kuitenkin Israel on voittanut jokaisen sodan, jota sitä vastaan on käyty. Israel on siis ollut sovittelevana osapuolena, ei kahmimassa alueita.
Jos Israel laskisi aseensa, sitä vihaavat muhamettilaiset tuhoaisivat sen täysin. Jos sen viholliset lakkaisivat hyökkäämästä, Lähi-Itään laskeutuisi rauha.Tietosi eivät pidä paikkaansa. Juutalaisia alkoi muuttaa Palestiinaan eri aalloissa jo 1880-luvulta lähtien. Vuonna 1947 Palestiinassa asuin 630 000 juutalaista ja noin kaksi kertaa enemmän muita eli pääosin arabeja (noin 1,3 miljoonaa asukasta). Juutalaisten ja arabien kesken oli väkivaltaisia yhteenottoja jo ennen Israelin perustamista. Arabiväestö vastusti suunniteltua kahden valtion mallia ja YK:n suunnitelmaa perustaa valtio juutalaisille. Sota näiden välillä alkoikin heti valtion perustamisesta lähtien.
Jos yhteensä 2 miljoonan asukkaan asunutta ehkä kaikkiaan noin Tanskan kokoista aluetta pidetään kuolleena erämaana, sama suhteutettuna Suomeen tarkoittaisi, että maamme on kokonaisuudessaan asumatonta autiomaata. Suomessa asuu huomattavasti suuremmalla alueella nimittäin 5,5 miljoonaa asukasta.
Israelin alue ei ole pienempi kuin se, mikä alueen kooksi oli suunniteltu YK:n päätöksessä. Siinä Israelin osuus jaosta käsitti 55 % alueesta. Itsenäisyyssodan tuloksena Israel valtasi uusia alueita niin, että tuo osuus kasvoi 80 prosenttiin. Kaikki alueita Israel ei valloittanut pysyvästi, koska se pelkäsi, että se aiheuttaisi YK:ssa vastustusta. Myöhemmissä sodissa Israel on liittänyt lisää alueita itseensä ja laittomaksi todetulla siirtokuntapolitiikallaan se liittää uusia alueita itseensä koko ajan.
Palestiinaan saadaan tuskin rauhaa ainakaan ilman kahden valtion mallia. Toinen näistä olisi Israel ja toinen elinkelpoiseksi suunniteltava Palestiina. Israel vastustaa tätä, palestiinalaiset vastustivat aiemmin, mutta lienevät lämmenneet nyt asialle enemmän. Yhden valtion malli olisi toinen mahdollisuus. Israel vastustaa sitäkin. Ainakin osalle palestiinalaisia se kelpaisi. Se on kuitenkin utopia, koska idea juutalaisvaltiosta loppuisi siihen paikkaan, jos Israel jatkaisi demokraattisena valtiona. Keskinäinen pitkäaiheinen viha on myös huono lähtökohta yhden valtion mallille.
Juutalaisvaltion perustaminen Palestiinaan hyvitykseksi juutalaisille oli suuri virhe YK:lta. Valtio olisi pitänyt perustaa juutalaistuhoon syyllisten alueelle eli johonkin osaan Saksaa. Esim. pohjoinen osa Saksaa olisi voitu antaa juutalaisille, jolloin heille olisi taattu myös meriyhteys maailmalle. Nyt hyvityksen kärsijöiksi joutuivat juutalaisten tuhoon syyttömät arabit eivätkä saksalaiset, jotka olivat siitä vastuussa.
- Anonyymi
Turhaan sinä ap nikkejä koko ajan vaihtelet kun jokainen on kuitenkin samanlainen persupakkomielteinen f-hattu.
- Anonyymi
kiitos aloituksesta moktar gubta ryhmä
ylii.lautaa - Anonyymi
Israel on lähi-idän roistovaltio ollut aikojen alusta. Netanjahu on
korruptoitunut roisto, joka olisi telkien takana, ellei olisi onnistunut juonittelemalla pysymään pääministerinä suojassa syytteiltä.
Eivätkö juutalaiset ole oppineet mitään holokaustista,
tappamisesta ja tapetuksi tulemisesta ?
Netanjahun käskystä Israel pommittaa jo Libanoniakin.
USA on aina asevarustanut Israelia etenkin Trumpin aikana.
USA on nyt hiljaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57873- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol73621